Silmät kiinni ja monitorit huutamaan

Hei taas täältäkin suunnalta. Meille kuuluu perushyvää, aika juoksee niin ettei ehdi tajutakaan. Viime viikon kesäloma hujahti mökillä, missä aika kului lähinnä leväten ja voimia keräten.

Lokin loman kohokohta oli lienee pihalta löytynyt pallo. Pallo olikin yllättävän koikkerinkestävä ja siitä riitti riemua koko lomaksi läkähdyksiin asti. Fiona oli niin epäkoiramainen, ettei se koskaan innostunut mistään asiasta näin paljon. Lokin kanssa on saanut todeta omakohtaisesti nämä pallohullut koirat ja muut tutut termit.

Agilityssä ei olla ehditty käydä nimeksikään, neljän viikon treenit jo mennyt ohi kun ei olla päästy tai ehditty paikalle. SM-viikonloppuna hieman kävi mielessä että olisihan se kisaaminen ihan kivaa, mutta enimmäkseen ei ole edes harmittanut. Ei sitä vaan samaa fiilistä ole saanut ja huonolta näyttää tästä eteenpäinkin. Heinäkuun alussa Loki kastroidaan ja heinäkuussa ei ole muutenkaan treenejä, joten katsotaan sitten miltä maailma näyttää elokuussa kentälle palatessa.

Odotan kyllä paljon Lokin kastrointia ja oletan sen rentouttavan myös Lokia. Mökillä sekin tuntui niin kovin ihanan huolettomalta, ei yhtä ainoaa kertaa jäänyt intohimoisesti haistelemaan mitään mikä ei olisi ollut ruokaa. Heti kuitenkin kotiin palatessa hajut vie taas mennessään. Toki pohdin miten Lokin luonne muuten saattaa muuttua kastroinnin myötä, mutta olen silti vakuuttunut, että kastrointi tulee joka tapauksessa enemmän rentouttamaan meidän elämää, kun ei ole sitä tyttöfactoria häiritsemässä.

SM-kisoja lukuunottamatta läppärillä tai sosiaalisessa mediassa käyntiä koski kielto loman alkuhetket, ja muutenkin tietotekniikan käyttö oli aika minimissä. Alkuun ei tullut edes musiikkia kuunneltua, oli vain halu nauttia siitä ihanasta hiljaisuudesta ja ei-mistään. Oli jännää ja myös aika huolestuttavaa tiedostaa ja tajuta miten järkyttävässä ärsyke- ja häiriöympäristössä sitä tulee elettyä suurin osa vuodesta. On ääntä, melua, visuaalista ja ties mitä ärsykettä ihan jatkuvasti havaintoalueella häiritsemässä ja keskeyttämässä.

Kun ensimmäistä kertaa avasin läppärin katsoakseni medien finaalirataa, alkoi heti nousta sellainen tietty turhautumisen tunne ja ärsytys. Sitten vielä kun ei mistään sivuilta tai feissarista tai muualtakaan löytynyt helposti livestream linkkiä tai aikatauluja, alkoi savu nousta korvista ennenkuin kone oli pyörinyt vielä viittä minuuttiakaan. Meni hermot ja päätin ettei kiinnosta, kone kiinni ja vaivuin takaisin mökkityhjiöön. Tämä ei ollut edes ainoa kerta, kun koneen esille ottaminen sai aikaan turhautumista, kun joutui hetkenkin vaikka odottelemaan koneen heräämistä tai nettiin yhdistämistä. On sitä vaan tullut malttamattomaksi.

Ainoa mihin olisin konetta ehkä kaivannut, oli blogittaminen ja näiden ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan sieltä mökkiympäristöstä. En kuitenkaan edes sitä varten halunnut konetta käynnistää. Nyt ei pysty oikein enää eläytymään tuohon tunnelmaan kun tuntuu, että siitä olisi vähintään vuosi aikaa. Siinä useana iltana hiljaisuudessa nuotiota tuijotellessa tuli kyllä mieleen, että mitäköhän tämä jatkuva ärsykeympäristössä eläminen saa aikaan ihmisen aivoille ja mielenterveydelle. Silti kuitenkaan arjessa en juurikaan halua ilman tietotekniikkaakaan olla, vaan suurimman osan ajasta on aina joku kone pyörimässä ja siinä itse tulee käytyä enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kun menee tuollaiseen tyhjään ja hiljaiseen ympäristöön on kontrasti ihan valtava ja hiljaisuuden voimaannuttava merkitys tuntuu suurelta. Vieroitusoireiden jälkeen alkaa miettiä, mihin sitä konetta niin paljon tarvitsee, kun kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja haluaa on ihan siinä lähellä oikeassa maailmassa.

Toki osan näistä tunnelmista voi aiheuttaa tämä työympäristö missä itse olen. It-alalla kun niitä koneita on ihan joka puolella ja työ on monesti hektistä ja sitä tehdään lyhyissä pätkissä, kun aina tulee jotain keskeyttämään mahdolliset flowt. Sen lisäksi, että on tietysti aina kiire. Varsinkin avotoimistossa keskittymiskyky on usein koetuksella ja ihmisistä tulee multitaskingin huippusuorittajia. Ei näistä asioista turhaan käydä niin suurta keskustelua kaiken maailman työhyvinvointiasioissa.

Työ voi olla raskasta niin monella eri tavalla. Vaikka fyysisesti toimistotyö ei perinteisellä tavalla rankkaa olekaan, vaikka nykyään niin paljon puhutaankin myös istumatyön rasittavuudesta ja epäterveellisyydestä, niin henkinen kuorma rasittaa usein senkin edestä.

Tämän kaiken pölötyksen aiheen lisäksi arki on täyttynyt viime aikoina mitä kummallisimmista jutuista. Vaikka tuntuu jatkuvasti siltä, että "eihän ensi viikollakaan ole oikein mitään", niin silti joka päivälle tuntuu olevan jotain säätämistä tai tekemistä. Ei rauhallista päivää tunnu saavan tekemälläkään (olipa ilmaus). Ei sitä vaan osaa paikallaan olla selvästikään.

Mökkiloman yksi hienoimmista hetkistä oli ehdottomasti eräänä päivänä, kun päikkäreiltä kahdeksan aikaan noustessani ja ulos mennessäni taivaalla oli mahdollisesti kaunein koskaan näkemäni sateenkaari. Se oli todella voimakas, värikäs, lähellä ja tuntui kuin se halkaisisi koko taivaan. Välittömästi lähdin takaisin sisälle hakemaan kameraa - pitihän siitä tietysti kuva saada sen sijaan, että olisi livenä ihastellut... Takaisin ulos päästyäni sateenkaari oli jo lähes kadonnut ja sain siitä vain kämäsen pimeän kuvan, jota en edes jaksanut muokata. Valo ja taivas oli kuitenkin yhä kaunis ja jollain tavalla kovin avartava, harmi ettei näillä taidoilla ja vehkeillä valokuva koskaan voi esittää tunnelmaa niin aidosti kun haluaisin.

Kyllä me vain eletään kummallisessa maailmassa.

Ensi kerralla tietokone jää suosiolla kotiin.

Lokista ja lokinpoikasista

Pikku päivitys vain. Muuten blogitauko varmaan jatkunee kuin on jatkunut tähänkin asti viime kuukausina.

Loki kävi perjantaina silmätarkissa ja silmät olivat yhä terveet. Lisäksi siltä otettiin huviksi laaja verenkuva, kaikki arvot olivat normaalit. Vaa'alla Loki painoi 9,05 kg. Että se siitä hurjasta lihotuskuurista millä olen luullut sitä pitäväni :P. Ollaan käyty juoksemassa ja se on varmaan lisännyt kulutusta. Olenkin lisännyt lihan taas Lokin ruokavalioon ja nappulan määrää kasvattanut entisestään. Lisäksi Loki sai viime viikolla Axilur kuurin.

Lokinpoikasista:

• Velmu kävi ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ollen upeasti ROP ja saaden ensimmäisen sertinsä! Upeaa ja onnea pienelle Velmulle! Arvostelukin oli oikein mainio.

• Xema puolestaan kävi mätsäröimässä ja sijoittui hienosti sinisten toiseksi, onnea Xemallekin loistavasta jatkosta mätsäriuralla.

• Brandon näyttelytreenit jatkunevat myös ja lisäksi se on käynyt ahkerana koirakoulussa.

Sunnuntaina olisi mätsäri mihin harkitsen Lokin kanssa menemistä, voisihan sitä vielä vähän treenata ennen toukokuun näyttelyä.

Toukokuun alussa alkaa meidän ohjatut agilityn kesätreenit. Tänä kesänä treenaamme Ville Liukan ja Anu Niemen ohjauksessa. Toivottavasti motivaatio sieltä löytyy.

Kevät on täällä ja sen huomaa pojan käytöksestä, nenä on maassa lähes koko ajan ja omistajan hermot koetuksella. On tämä kevät kivaa aikaa.

Vielä löydän motivaation, vaikka se olisi viimeinen tekoni

Käytiin eilen Elisan ja perrojen kanssa extempore omatoimitreeneissä sporttarilla, kiitos vaan kutsusta! :) Tehtiin Lokin kanssa kaikki esteet läpi ihan vaan huvikseen, keppejä kuudella kepillä takaaleikaten etupalkalla eikä mitään ongelmaa siinä. Lisäksi pyörittelin Lokia parin siivekkeen ympäri ämpäri ja tehtiin ihan simppeleitä Tessille saamiamme alkeisharjoituksia siivekkeiden pyörittämisessä. Oli kyllä niin hakemista kuin vaan voi olla, omalta osaltani, kun niin vähän tullut treenattua ettei tosikaan.

Miksi oi miksi motivaatio ei nosta päätään heiii??

Muistan miten innoissani olin lähes tasan vuosi sitten tässä vaiheessa ja ihan harmittaa. Jalan takia kadonnut motivaatio ja kiinnostus katosi todellakin paljon pitemmäksi aikaa kuin olisi tarvinnut. Jotenkin ei vain nappaa yhtään ja se ärsyttää.

Talvella kyllä huomaa, kun ei säännöllistä treeniryhmää ole, niin jää helposti tekemättä ja kunnon tatsi jää puuttumaan jatkuvien taukojen takia ja ei se kiinnostuskaan sitten ehdi syttyä. Onneksi kohta voi jo alkaa miettiä kesätreenejä, tällä hetkellä saa jo jännittää mihin ryhmään pääsee.

Päätinkin sitten alkaa katsella kisakalenteria ja kaivaa motivaation esiin vaikka se olisi viimeinen tekoni. Nyt **ttu aksataan kiinnosti tai ei, löydän motivaation vielä vaikka mistä kivien ja kuusien alta. Tiedän että se muhii siellä jossakin ja kesä kaikkine kivoine tapahtumineen lähestyy uhkaavaa tahtia ja meidän treenimäärät on ollut ihan säälittäviä.

Huhtikuulle ei enää ehdi tunkea kisoja kun on kaikkea muuta tässä pääsiäisloman kieppeillä jo kehitettynä. Toukokuu sen sijaan näyttäisi täyttyvän hyvin ahkerasti (ja huolestuttavasti, tällä motivaatiolla) aksatoiminnasta, nekin viikonloput kun ei ollut potentiaalisia kisoja täyttyy nASTaCupin ja seuran virallisten kisojen hommista. Toukokuu AST:lla on aina täynnä epistelyä ja järkkäämistä, mikä tavallaan on hyvä kun saa talkoohommat enimmäkseen pois alta. Toisaalta taas eipä siinä sitten paljon muuta ehdikään niinä episperjantaina tehdä ja etäpäiviä saa aina olla vähän ikävästi järkkäämässä tai vaihtoehtoisesti pitää Lokia tylsistymässä autossa episten ajan.

Lokikin pitäisi jo keväthuoltaa, jää todennäköisesti pääsiäisloman jälkeiselle ajalle. Pitäisi varata aika hierojalle sekä fyssarille (olen optimistinen lisääntyvistä treenimääristä) ja lisäksi kastrointisuunnitelmat vaihtuikin tällä kertaa silmätarkkiin ja samalla käyntikerralla ihan kiinnostuksesta otettavaan laajaan verenkuvaan. Kastrointi on kyllä yhä suunnitelmissa, mutta saa jäädä odottelemaan todennäköisesti syksyä, jos ei sitten eturauhanen tai mikään muu asia x y tai z palaa kettuilemaan.

Aksan lisäksi tiedossa on tänä keväänä vielä todennäköisesti parit mätsärit ja sitten toukokuussa Lokin hyvin aktiivinen (hah) misseilykevät näyttää huipentuvan spanielierkkariin, mihin ajattelin huviksi mennä kun kerran poikasiakin on menossa. Ruipelo kalju poika tekee parhaansa kerätäkseen massaa lihotuskuurilla ja turkkia biotiinilla :P

Perjantai 13. päivä

Vuodenajat on kummallisia. Ensin syksyllä masentaa siksi kun on niin pimeää ja kärsitään kaamosmasennuksesta. Sitten tulee vihdoin kevät - ja väki masentuu taas. Vaikka fb on syksyisin täynnä kaamosmasennus ja valivalipostauksia, on niitä keväälläkin. Itsemurhatilastot kertovatkin, että yleisin aika tehdä itsemurha on juuri keväisin. Tehtyjen itsemurhien määrä alkaa nousta alkukeväästä aina kesään asti. Miesten keskuudessa suurin piikki on nimenomaan toukokuussa. Naiset sen sijaan tekevät eniten itsemurhia silti syksyisin.

Kaamosmasennuksen syyt ovat enemmän tunnettuja, mutta kevätmasennuksen aiheuttaja on vähemmän tiedossa. Eräs tutkimus sanoo näin:

"Erääksi syyksi on arveltu auringonpaisteen voimistumista kevään aikana. Aivoissa serotoniinin käyttö hermosolujen kemialliseen viestinsiirtoon on laiskinta talven aikana, mutta vilkastuu nopeasti auringonpaisteen voimistuessa keväällä. Erään serotoniinin vastaanottimen (5-HT2A-reseptorin) toiminnassa ilmenevät muutokset voivat aiheuttaa aistiharhoja ja mielialan muutoksia, jotka epäedullisissa olosuhteissa saattavat lisätä itsemurhan riskiä. Nämä muutokset aivoissa saattavat herkimmin ilmentyä stressaavissa elämäntilanteissa, mutta myös keväisen auringonpaisteen voimasta."

- Itsemurhakuolleisuus on huipussaan keväisin (Timo Partonen) - TerveSuomi.fi

Toisessa jutussa (aina luotettava IS) viitataan tutkimuksiin, joissa on päädytty samankaltaisiin tuloksiin. Talvella serotoniinin tuotanto on köyhää ja sen nopea nousu keväällä laukaisee masentuneiden ja itsemurhaa harkitsevien ihmisten aikeet. Myös unihäiriöt lisääntyvät keväisin valon vaikutuksesta. Lisäksi kevätmasennukseen liitetään monesti sosiaaliset tekijät, kuten nuorilla esimerkiksi kouluihin haku. Sosiaalisten ja biologisten tekijöiden suhde ja yhteisvaikutukset eivät ole erityisen hyvin tiedossa, mutta kummatkin vaikuttavat selvästi.

Joka tapauksessa yli 80% itsemurhista tehdään valoisina vuodenaikoina.

Monet mielialalääkkeet muuttavat nimenomaan ihmisen saaman serotoniinin määrää.

Eräänä aamuna radiossa juontaja sanoi kokeneensa hetkittäisen kevätahdistuksen yhtenä näistä kauniista aurinkoisista aamuista. Se oli ollut masentava hetki ja hän sanoikin, että sellaisessa tunteessa vellominen pitempään tekee väkisinkin ikävää.

Itse lähinnä kaamosmasennuksesta kärsivänä huomaan valoisuuden vaikuttavan mielialaan hyvin vaihtelevasti. Tai sanotaan, että muut tekijät vaikuttavat varsinaisesti mielialaan, mutta valoisuus ja muu ympäröivä fiilis korostaa kyseisellä hetkellä valloilla olevaa tunnetta runsaasti. Jos on hyvä ja iloinen mieli, niin aurinko ja nätti ilma saa tunnelman pomppimaan ihan omissa iloisissa sfääreissään. Näin oli esimerkiksi eilen, kun käytiin Lokin kanssa pitkä metsälenkki auringossa ja nautittiin elämästä.

Illalla flunssa teki paluun ja alkoi ärsyttää tämä jatkuva kytevä flunssa. Päätinkin sitten pitää tylsän ja turhan lepoviikonlopun, jos se auttaisi paranemaan kunnolla. Montaa tuntia ei ehtinyt kulua päätöksestä, kun yllättäen heti alkoi tehdä mieli shoppaamaan sohvia, treenaamaan, pelaamaan, mitä kaikkea nyt mieleen tulikaan. Imurointikin alkoi houkutella. Ulkona oli niin raivostuttavan iloinen ja aurinkoinen ilma, että tuli olo ettei saa vain olla tekemättä mitään. Jokainen tuhlattu nätti päivä on menetetty kiva päivä. Miksi ei voisi vain sataa ja olla harmaata.

Tämän ajatusketjun jälkeen päädyin tämän merkinnän aiheeseen. Ja huomasin, että on vielä perjantai 13. päivä. Stnan kevät. Stnan serotoniini.

Kuitenkin päivä koki parannuksen yllättävästä vierailijasta, joka tuli piristämään kettuuntunutta flunssalaista. Loki pääsi lenkille ja omistajaa hemmoteltiin. Ihana esimerkki siitä, miten jos asiat menee kivalla tavalla, niin on aivan samantekevää tuleeko taivaalta kissoja ja koiria vai auringonpaistetta. Ja miten mieliala todellakin voi muuttua niin paljon niin lyhyessä ajassa.

Ainakin näin, kun oikeasti vakavaa masennusta en tietääkseni ole missään vaiheessa elämääni kokenut. Ainoastaan näitä angstisia päiviä, mitä itse kullakin lienee riittää. Ja olen tästä asiasta hyvin kiitollinen, koska olen myös hyvinkin tietoinen siitä mihin masennus voi pahimmillaan johtaa.

Illan leffatarjonnasta vastasi Donnie Darko. Suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä nähnyt. Leffan tunnusmusiikki on saanut kunnian soida repeatilla tämän kirjoituksen aikana.

Kokemuksia vessanraikastinpannasta

Olen silloin tällöin tuskaillut Lokin vahtihaukun kanssa, mutta talvikautena kun aktivointia on vähemmän kuin muulloin ja lisäksi viime aikoina, kun olemme yöpyneet enemmän muualla kuin kotona, tuo käyttäytyminen on tuntunut taas lisääntyneen. Loki haukkuu muutamia haukahduksia vieraiden tullessa, ovisummerin/ovikellon kuullessaan ja ajoittain myös muulloin rappukäytävän äänille. Nämä tilanteet on toki handlattavissa kun on itse kotona ja Loki kyllä hiljenee hyvin nopeasti. Joskus se kuitenkin haukkuu myös silloin, kun itse tulen vasta kotiin ja kävelen rappukäytävässä. Asumme ensimmäisessä kerroksessa kolmi- (vai -neljä..?) kerroksisesta talosta ja ylärappujen asukkaat kulkevat meidän oven ohi mennessään koteihinsa. Olenkin alkanut epäillä, että se haukkuu myös naapureiden äänet kuullessaan. Lisäksi se saattaa öisin haukkua oudoille äänille jos yövymme muualla kuin kotona.

Olen ajatellut, että pitäisi nauhoittaa sen yksinoloja taas pitkästä aikaa, mutta sitten sainkin kivasti siskon kaveriltaan saaman Petsafe haukunestopannan lainaan Lokille testattavaksi. Tässä ensimmäisiä testihavaintoja tästä maagisesta (vaikkakin hieman jakautuneen vastaanoton koiraihmisiltä saaneesta) sitruunapannasta/haukunestopannasta.

Pantaa testatessa kävi ilmi, että oma luonnollinen haukkumisääneni oli oktaavia liian korkea, matalammalta haukkuessani sen sijaan olisin saanut suihkautuksen nenälleni. Onneksi testitilanteessa tajusin osoittaa laitteella mielummin siskoa päin. Pelkkä haju riitti saamaan Tessin epäluuloiseksi ja häipymään olohuoneesta makuuhuoneeseen.

Pannan alkuperäinen omistaja, eroahdistunut terrieri, oli haukkunut aina pannan säiliön tyhjäksi ja panta olikin sitten melko turha kyseisessä tapauksessa.

Lokilla panta näyttää ainakin toistaiseksi toimivan hyvin. Ensitestaaminen oli lauantaina, kun peli-iltaan lappasi väkeä summerin sekä ovikellon kautta. Muutaman ensimmäisen ihmisen kohdalla Loki haukahti kerran, sai suihkautuksen naamallensa ja oli loput kerrat hiljaa. Tarkkailin mahdollista ahdistumista pannasta, mutta sitruunaisen suihkautuksen aiheuttaman muutaman pärskähdyksen jälkeen Loki oli lähinnä ihmeissään, ei mitään ahdistumisen merkkejä mikä oli kiva. Hiljaa ollessaan se saa tietysti myös aina kehuja tai herkkuja kiitokseksi nätistä käyttäytymisestä.

Toinen testikerta oli, kun Loki sai pannan kaulaansa jäädessään yksin vähän tuntemattomampaan paikkaan. Takaisin mennessä rappukäytävässä ja hississä oli hiljaista koko ajan, mutta asuntoon mentyä nenään osuva mukava sitruunan tuoksu paljasti, että yritys pelastaa talo pelottavilta hississäkulkijoilta, meiltä tai joiltain muilta, oli käynyt pojan mielessä.

Kolmas testikerta oli yöllä, kun Loki juoksi ilmoittamaan lehdenjakajalle että "täällä vahdin minä!", sai suihkautuksen naamallensa ensimmäisen haukun jälkeen ja kipitti nolona poikana takaisin sohvalle jatkamaan unia.

Neljäs testikerta oli välioven aiheuttama koirapoikaa epäilyttävä "omg joku tulee" ääni mille piti haukkua kerran, saada taas suihkautus ja parin aivastuksen jälkeen jättää vahtihommat ihmisille.

En tiedä alkaako Loki jossain välissä muistaa että haukkumisesta seuraa suihkautus, mutta ainakin panta näyttäisi jättävän haukut yhteen kertaan. Toivon, että Loki on sen verran pehmoinen pieni koirapoika, ettei totu sitruunan hajuun ja jatka haukkumista suihkeesta huolimatta. Toki pitäisi päästä palkitsemaan myös aina niitä kertoja kun on hiljaa, että vahvistuisi se oikea käyttäytymismalli. Lisäksi aktivointia pitää muutenkin lisätä, että on sitten myös väsytetty koira kotona.

Onneksi kevät ja nätit aurinkoiset päivät alkavat olla täällä! Tänäänkin käytiin taas reilu puolitoista tunti juoksemassa, kevätaurinkoiset canicrosslenkit on ehkä parhautta!

Not all those who wander are lost

Tuossa ennen aiempaa kirjoitusta oli pisin blogitauko evör. Olen ollut ihan liikuttunut muutamista saamistani kyselyistä "mitä teille kuuluu?" kun ei meistä ole kuulunut mitään. Nykyään spämmään myös feissarissa vähemmän, kiitos uuden leluni Instagramin.

Meille kuuluu oikein hyvää. Ollaan oltu ja möllötetty ja tehty sitä ja tätä ja tuota. Ja nautittu elämästä. Kaikki tuntuu jotenkin yhä olevan niin hyvin paikoillaan tällä hetkellä ettei tässä tee mieli muuta kuin nauttia siitä mitä eteen heitetään.

When it's easy, don't struggle, just enjoy. Problems will find you sooner or later anyway.

Tällä välin on blogin henkilöstölle tapahtunut muun muassa:

• superkiva Tallinnan reissu
• koirauimalareissu with maailman äänekkäin parson Ada
• useita pitkiä ihania kävelyreissuja kauniissa auringonpaisteessa
• kevään ensimmäinen canicross juoksu
• kämpän siivoamista ja uuden sohvan ostoyrityksiä
• kaksi säälittävää tipattoman yritystä ja nyt vahvasti menossa oleva kolmas
• epäsäännöllisesti mutta sitkeästi pinnalle puskeva flunssa
• Lokin vähäistenkin karvojen pudottamista
• juoksuisen Tessin tapaamisia sen selvittämiseksi tulevaisuutta varten, miten tytsyn juoksut etenevät. Lokilla meinasi ainakin olla vähän liian kivaa.

Lokin tekemiset on ollut vähissä ja sen alkaa huomata, rappukäytävän äänille vahtiminen on jälleen lisääntynyt. Tarkoitus onkin mennä lauantaina käyttämään Lokin energioita pitkästä aikaa mätsäriin just for fun, seurana Lokinlapsi Xema. Kolme Lokinpoikasta kävivät hetki sitten mätsärissä ja alkoi itsekin tehdä mieli mennä.

Aksa on ollut totaalitauolla, "oletko lopettelemassa aksaamista" minulta myös kysyttiin. En ole, palaan asiaan sitten kun ulos pääsee treenaamaan. Jotenkin se Niinun pikkuhalli ei houkuttele kuten ei myöskään kylmä Purina. Ja kisaamaan ei jaksa mennä hakkaamaan päätä seinään ennenkuin on löytynyt kunnon treenimoodi.

Sen sijaan tokosta, ja sen puoleen mejästä ja kaikista muistakin lajeista, voi sanoa että olen lopettanut tältä erää.

Kastrointi odottelee sitä että joko a) jaksan tehdä asialle jotain tai b) Lokin ontuminen palaa ja pitää alkaa sitä miettimään. Näillä näkymin voipi olla, että odotan asian kanssa kesään ja kastroin vasta sen jälkeen.

Loppuun iloisten 9kk ikäisten Lokinpoikasten fiiliksiä parin päivän takaa, kuvista kiitos Ida Alexandersson. Ylärivissä Xema ja Velmu, alempana Brando.

Screw you guys, I'm going home.

Ei pitäisi koskaan aloittaa päivää ajattelemalla "kylläpä tämä on hyvä alku tälle päivälle". Sen jälkeen voi olla varma, että kaikki loput asiat menee juuri niin päin sitä itseään kuin vaan mahdollista.

Aktiiviseksi suunniteltu saldopäivä voi nopeasti vaihtua veemäiseen rötväämiseen kun ei muuhun kykene sen jälkeen, kun työjutut puskee vapaa-ajalle, mokailee seura-aktiivihommissa, ei pysty aloittamaan suunnittelemaansa sahaamisoperaatiota kun saha tuli juuri palautettua omistajalleen. tiskikoneen oksentamisääniefektit herättää päiväunilta ja muutenkin olo on väsy ja blööhkis ja nyyhkis ja argh. Olisi varmaan pitänyt vaan mennä töihin.

Viikonloppu oli hurjan kiva ja arki on tyhmää.

Kirjoittaminen on viime aikoina ollut aika vähäistä ja se vähäinenkin on laadulliselta sisällöltään juuri samaa sarjaa kuin edellinen virke. Mutta semmoista se on, kun ei Lokin kanssa ole tullut touhuttua juurikaan ja kaikkia asioita ei voi blogittaa. Pieni blogiahdistus ja masennus puskee ja harkitsin sekunninsadasosan taas blogin laittamista salaiseksikin. Haluaisin kirjoittaa tänne enemmän koska kirjoittaminen on kivaa, mutta ei ole tältä saralta kauheasti sanottavaa tällä hetkellä.

Muiden blogeja seuratessa olen havainnut vähän vastaavanlaista kiinnostuksen vähyyttä koirajuttuihin, ehkä kyseessä onkin joku kansallinen ilmiö..?

Joka tapauksessa hyväksyn asian ja keskityn hyvällä omallatunnolla muihin juttuihin, kuten rempan viimeistelyyn ja sisustamiseen. Ei jaksa tästäkään asiasta enää montaa merkintää valittaa ihan vain silkasta valittamisen ilosta.

Lorppa ja Terppa lähettävät terveisiä. Tessin agilityn jatkokurssi on meneillään ja sisko sen kanssa ahkerasti treenaa. Tessillä on kuulemma ollut niin kivaa, että se on jo ärsyttävää. Onnea matkaan siskolle vaan.

Stop the glorification of busy

Mitäs me. Touhuttu semmoista ja tämmöistä mutta eipä varmaan mitään mitä jaksaisi tänne naputella. Ollaan otettu rennosti, nähty kivoja tyyppejä, pelattu, lenkkeilty ja sen semmoista.

Viikonloppuna käytiin ensin Virpin ja Adan kanssa lenkillä ja sen jälkeen suunnattiin kohti Tamperetta. Loki pääsi tuttuun tapaan kaverille odottelemaan viihteellä olevaa omistajaansa.

Pelailtiin kivalla porukalla seurapelejä ja Imago -pelin avulla sain selville, että yleisen mielipiteen mukaan jos olisin mauste, olisin sitruunapippuri. Vaatekappaleista taas olisin minimekko (pyjama oli kyllä hyvä toinen vaihtoehto) ja jos olisin rikos, olisin liikennerikos (ei yllättänyt ketään ja kyllä se aina murhat ja muut voittaa). Hauska tutustumispeli uuteen ihmisporukkaan tai tutulla porukalla hyvinkin hauskaa viihdettä tarjoava peli, suosittelen!

Toinen peli oli pelaajien omaa ajatusmaailmaa hyväksikäyttävä Compatibility. Siinä sain kuulla, että vääriä mielipiteitä ei ole, mutta jos olisi niin omani olisivat niitä :). Oikein hauska peli-ilta, näitä saisi olla lisää!

Lokin kanssa ollaan tehty pitkiä lenkkejä melkein parin päivän välein, mutta se on ollut silti tosi energinen. Mikä lie talvienergiapaukku sillekin tullut. Karvansa se on pudottanut ja sitä olenkin ahkeraan harjaillut viime aikoina. Nyt on vielä karvattomampi rotta kuin normaalisti.

Tällä viikolla on aiempia viikkoja vähemmän ohjelmaa, mikä tuntuu olevan aika jees. Vaikka aktiviteetti ja tekeminen onkin kivaa, niin ne löhöpäivät (jotka kyllä usein olisi hyvä muuntaa siivouspäiviksi) tekee hyvää.

Ollaan muuten aktivoiduttu Instagrammissa, sen voi löytää tuosta blogin oikeasta yläreunasta. Ihan kiva paikka tunkea kaikki turhat kuvat, mitä ei tänne tai feissariin jaksa jatkuvasti spämmätä :P.

No one likes a skinny sober bitch anyways

Kai sitä voisi pari riviä raapustaa siitä, miten toivoisin tämän alkaneen vuoden kuluvan loppuun. Vaikken oikein osaakaan sanoa siitä mitään.

Toivoisin, että Lokin osalta vuosi menisi terveenä ja tervepäisenä, ilman sen kummempia fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia tai kummallisuuksia. Oikeastaan ainoa selkeä tavoite sille tälle vuodelle, ja mahdollisimman pian, on kastrointi.

Harrastusten osalta en edes yritä lähteä asettamaan toiveita tai tavoitteita millekään muulle lajille kuin agilitylle. Olisi kiva löytää uudelleen se palo ja into agilityyn mikä joskus oli. Toki tärkein edellytys sille on, että Loki (ja tietysti myös minä) pysytään terveenä. Tiedän kuitenkin nauttivani hurjasti lajista sillon kun se sujuu (yllättävää).

Tessi saattaa jäädä siskon koulutettavaksi tänä vuonna. Se on toki sitten eri asia mitä tapahtuu kun kämpän laitto oikeasti alkaa valmistua ja aikaa alkaa taas olla. Kuka tietää mikä sitten alkaa taas kiinnostaa. Mutta väkisin tai puolikiinnostuneena ei lähdetä aksaamaan. Koirat ansaitsee harrastuksessa omistajan täyden kiinnostuksen, ei mitään puolivillaista tehdään-nyt-jotain-ku-ei-oikein-jaksa. Jos ei huvita niin ei huvita. Tehdään sitten kun taas huvittaa.

Itse yritän tänä vuonna jatkaa viime vuoden linjaa siinä, että teen niitä asioita mitkä on kivoja ja en tee niitä mitkä on tyhmiä. It's as simple as that. Yritän ottaa asiat rennommin ja olla vatvomatta jokaista pientä juttua. Tee, nauti, älä mieti. Älä huolehdi liikaa huomisesta. Toivoisin eläväni aktiivista elämää enkä halua jököttää liikaa sisällä koneen tai telkkarin ääressä. Haluan nähdä ystäviä. Hankkia uusia kokemuksia. Olla iloinen muiden puolesta ja olla ystävällinen kaikille. Pyrkiä auttamaan. Voida hyvin. Ajatella, että kaikki on vain järjestelykysymyksiä ja olla sanomatta "ei käy". Nauttia työstä. Rakentaa kämpästä oma koti. Olla avoimempi. Jatkaa oman itseni opiskelua. Olla hyvä koiran omistaja.

Sen kummempia konkreettisempia uuden vuoden lupauksia tai tavoitteita en aseta.

Niin paitsi että olisi uusi objektiivi ihan kiva.

Autolta voisin vielä toivoa, että se kiltisti toimisi vielä ainakin yhden vuoden. Chevroletiin en ole ihan vielä saanut säästettyä.

I could really use someone else's smile today

Kun 2,5 viikon loma loppuu on hyvä aika kysellä, että mitä pahaa sitä on tullut tehtyä maailmalle kun näin rankaistaan. Yksi päivä meni lomalta kertyneillä energioilla, mutta tänään tuntuu siltä että voisi jäädä kotiin nukkumaan.

Loman loppu meni yhtä kivoissa tunnelmissa kuin alkukin. Työasiat tuli kyllä todellakin karistettua mielestä. Loki vietti tosiaan keskiviikosta sunnuntaihin aikansa porukoiden vaunulla, missä oli mm. tervehtinyt iloisesti jotain tuntematonta uroskoiraa. Kuvittelen varmaan sen olevan paljon epäsosiaalisempi mikä se on, hmmh. Vaikka toisaalta parempi katsoa kuin katua.

Tessin kanssa lähinnä nukuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Illalla se käpertyi nukkumaan pää olkapäälläni ja aamulla ensimmäisistä heräämisen merkeistä seuranneet innostumiset karistin hyvin nopeasti ja sen jälkeen se ei tullutkaan tervehtimään ennenkuin varmasti sen itse kutsuin. Sitten se tulikin kuin puskutraktori kaulalle, lähelle piti päästä.. Muutenkinhan se on todellinen sylivauva, aina pitää päästä syliin nukkumaan.

Maanantaina käytiin Lokin ja kaverin kanssa pitkästä aikaa Luukissa pyörimässä reilu 8 kilometrin lenkki. Oli todella nätti auringonpaisteinen ilma ja harmitti, ettei viitsinyt kameraa kantaa mukana. Lämpötila oli ehkä jotain -13 astetta enkä yhtään kotona ajatellut, että tässä lämpötilassa voisi tassut jäätyä. Tossuthan sillä olisi pitänyt olla tietenkin. Pomppa oli, mutta ei sekään enää lämmittänyt varmaan siinä vaiheessa, kun Loki päätti juosta jäätyneen vesilätäkön yli joka sattui pettämään alta. Molskis vaan ja sinne jääveteen sulahti pieni koira. Viimeisimmät pari kilometriä oli Lokin osalta lähes jatkuvaa jommankumman takajalan nostelua. Ongelma helpotti kun siirryttiin tielle eikä menty enää niin syvässä lumessa.

En oikein selvittänyt oliko jalkojen nostelu kylmyydestä vai jostain eturauhasjutusta, mutta ei se siltä näyttänyt että kävely oli erityisen kivaa. Heitettiinkin sitten Loki kotiin ja mentiin tekemään toinen samanmoinen lenkki pelkin ihmisvoimin.

Tiistai meni rempatessa viimeisiä säätöjä. Kaikki ei tokikaan voinut mennä putkeen, vaan olin mitannut roskiskaappiin tulevan levyn n. 5cm liian lyhyeksi. Noh, onneksi siitä ei seurannut kuin semitörkeä kauneusvirhe, mutta eikai kukaan roskiskaappeja sen kummemmin tutki muutenkaan.

Eilen käytiin perrovahvistusten kanssa uimassa. Juuri ennen lähtöä huomasin Lokilla nivusissa hiertymän, varmaan tuli jäähän putoamisista. Ei kuitenkaan ollut arka tai muuten kipeä tai auki, joten mentiin silti uimaan. Siellä Loki sitten polski taas koko puoli tuntia tulematta kertaakaan pois vedestä. Muutamaan otteeseen otin sen rampille vähän hengittelemään. Loppuilta menikin sitten rampatessa sen kanssa pihalla taas sen nelisen kertaa juodun veden takia.

Ja tänään? No tänään vituttaa siinä määrin, että huomaa arjen alkaneen ja loman loppuneen. Mieliala alkoi laskea jo eilen illalla, kun lenkillä mies tanskandogin tms ison tumman koiran kanssa kääntyi meidän edellä takaisinpäin ja kun aloin pakittaa takaisin (ettei Loki räyhäisi isolle tummalle koiralle), mies vain huikkasi että ei tarvitse hyvin me tästä mahdutaan. Olisi pitänyt sanoa että joo me ei, mutta tyydyin vain mölisemään jotain jooooo ja jatkoin pakittamista. Siinähän Loki hihnan kiristyessä rähisi ja siitä ollaan tultu sitten vain alamäkeä. Aamulenkillä vastaan tuli nainen jonkun pienen terrierin kanssa ja jäivät nökittämään keskelle tietä koira Lokia kytäten ja rähinähän siitäkin sitten tuli. Lokille (hermojen menetyksen takia taas liian iso) kurinpalautus (eli juuri päinvastoin kuin pitäisi näissä tilanteissa toimia) ja uukkari ja takaisin kotiin. Huomaa että se on elänyt pellossa viime viikon, kun on ohitukset ihan hukassa.

Muutenkin se koettelee hermoja joka puskaan haistelemisella ja kastrointiajan varaaminen on parin pienen päätöksen päässä.

Muutenkin ärsyttää kun kämppä on kaaoksessa ja elämä tyhmää ja kaikki tyhmiä ja työt ei kiinnosta ja mikään ei nappaa. Jutut pyörii päässä ja mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Pitäisi saada arjesta kiinni, mutta minulle se on aina ollut vaikeaa. Erityisesti joululomien kohdalla jostain syystä, jo pienenä muistan ainakin parina vuonna feikanneeni olevani kipeä ettei tarvinnut mennä takaisin kouluun.

Taidetaan olla palattu taas perusjuttujen äärelle.

Suurien tunteiden vuosi 2014

Huomasinpa juuri, että vuosi on jo vaihtunut, mutta mitään läpikatsausta viime vuoteen en ole vielä tehnyt. Aloin viime vuoden lopulla kirjoittaa vanhaa tuttua listaa aiemman vuoden asetetuista tavoitteista ja niiden saavuttamisista tai ei saavuttamisista. Sitten tuli seinä vastaan, sanat loppuivat ja menin nukkumaan. Viime vuoden viimeisenä päivänä aloin kirjoittaa uudelleen aika eri näkökulmasta, mutta aika loppui ja pääsin vasta puoliväliin. Eilen jatkoin tätä kirjoitusta kunnes tuli fiilis, että enhän minä tällaista voi tänne kirjoittaa vaan pitää vähän sensuroida ja sensuroida. Tästä tuli taas ahdistus ja jätin kesken. Tänään päätin kirjoittaa tämän ihan oikeasti loppuun. En tiedä miksi tämän merkinnän kirjoitus on tuntunut niin vaikealta, ei tässä edes juurikaan mitään ole mitä en tänne olisi vielä kirjoittanut. Ehkä tuntuu oudolta pukea niin pitkä vuosi yhteen (vaikkakin pitkään) merkintään.

Tässä olen minä en yhtään sen enempää enkä vähempää. Ja se riittää.

Vuosi 2014 alkoi agilityn parissa, aloitettiin kisaaminen ja alun hylkyputken jälkeen alkoi mennä hyvin. Ihan alkuvuosi oli kovin koirallista elämää ja harrastukset maistui. Ja vei mukanaan. Loki pääsi hyppykoulutuksen projektikoiraksi, mikä kesti suunniteltua vähemmän aikaa koska jalka. Aksa oli kivaa ja motivaatio huipussaan. Suuret suunnitelmat vuodelle sen osalta. Kaveri kyläili meillä kuukauden verran kun sai töitä samasta työpaikasta, missä itsekin olen. Tämä oli oikein miellyttävä juttu!

Helmikuussa aksailu jatkui. Loki oli vähän mörökölli Fionalle ja Tessille. Mietin pienen pääni puhki mitä sen kanssa voisi tehdä. Jossain vaiheessa meillä kävi tutun tuttukin katsomassa tilannetta (vai olikohan tämä itse asiassa jo toissavuonna, ei voi muistaa). Tuli hyviä ohjeita ja ohjeita, joiden en ajatellut sopivan Lokille. Aloin ymmärtää, että aiheutin suuren osan sen ongelmista itse. Aloin ymmärtää Lokia paremmin. Solmut alkoi aueta. Itse päätin erään sen hetkisen ihmissuhteen. Se oli kaikesta mietinnästä huolimatta loppujen lopuksi hyvä päätös, kun joku ei vaan tunnu oikealta tai tarpeeksi oikealta, niin ei se sitä sitten ole. Tässä yhteydessä päätin, että pitää oikeasti kuunnella itseään eikä toimia sen mukaan, jonka ajattelee järjellä olevan itselle hyvä juttu tai mitä pitäisi tehdä. Yksin on joskus paras olla ja tästä eteenpäin nautinkin omasta seurastani enemmän kuin pitkiin aikoihin. Näillä main ostin asunnon, mikä myös oli eräs kasvun paikka.

Myöhemmin keväällä Lokilla kävi kaksi morsianta, toisesta tapaamisesta seurasi neljä pentua, joista on kasvanut aivan ihania pieniä Lokinpoikasia. Noustiin aika nopeasti kolmosiin, hehkuin kuin naantalin aurinko viimeisissä taukoa edeltäneissä kisoissamme seistessämme palkintopallilla ykköskorokkeella Petterin ojentaessa meille serti ja menolippu kolmosluokkaan. Aurinko paistoi, elämä hymyili, toiveet oli tähdissä. Sitten meni kirjaimellisesti Lokilta jalka alta. Se alkoi silloin vain pienenä aksataukona. Oma vapaa-aika meni keväällä pitkälti Suomen Kooikerhondje ry:n nettisivuja väsätessä. Nautin projektista kuin hullu ja koodailin pitkälle yöhön. Sinnepäin ei riittänyt, vaan kaiken piti olla juuri kuten halusin. Toisen tekijän kanssa maileja vaihdeltiin varmaan useita päivittäin. Lopulta sivut julkaistiin ja se oli hieno hetki. Itselläni pari vuotta sitten diagnosoitu diabetes paheni ja liityin piikittelijöiden valitettavasti alati kasvavaan joukkoon Suomessa. Vaati aluksi opettelua, mutta koin olevani onnekas kun selvisin tännekin asti terveenä. Aikuisena ja pikkuhiljaa homman opettelu on varmasti paljon simppelimpää kuin lapsena tai nuorena. En silti vieläkään jostain syystä kovin helposti kykene puhumaan sairaudesta oma-aloitteisesti kuin muutamille, mutta vastaan kyllä avoimesti jos joku siitä kyselee. Puhuminen tekee hyvää, tekee asiasta rutiinia ja tavallista. On se heittänyt omaa identiteettiä tavallaan uusiksi tuollainen uusi elämänkumppani.

Kesän kynnyksellä alkoi olla selvää, että aksailu jää pitemmäksi aikaa pois ja ehkä kokonaankin. Kaikki kisat piti perua, kuten kauan odotettu sm-kisojen joukkuekilpailu sekä agirotu, minkä piti olla kesän kohokohta. Se otti oikeasti todella koville ja sm-kisat katsoin kotoa kyynelten läpi smirnoff parhaana kaverinani. Valiteltiin toisen samankaltaisen kohtalon kokeneen kaverin kanssa feissarissa elämän epäreiluutta lähes läpi kilpailujen. Soitin sm-joukkuekultaa voittaneelle kaverilleni onnittelusoiton ja vähän sen jälkeen "nukahdin" sohvalle ennenkuin maksit olivat vielä edes lopettaneet. Aamulla herätessäni olo oli karsea ja kilpailuiden videolähetys huusi "Lähetys päättynyt" 42 tuuman televisiossa. Muutama kuukausi meni vielä tämän jälkeen ennen kuin surutyö oli kunnolla tehty ja päivät täyttynyt muilla jutuilla.

Juhannuksena elämä alkoi kääntyä jälleen kivaksi, kiitos erittäin puhdistavan, pään tehokkaasti tyhjentävän, piristävän (ja samalla myös hyvin väsyttävän) kolmipäiväisen juhannusreissun ansiosta. Koiraton elämä teki oikein gutaa. Elämää olisi vielä agilityn jälkeenkin. Juhannusreissu on yhäkin yksi tämän vuoden ehdottomista kohokohdista.

Heinäkuun 22. päivänä oli pikku-Fionan hammaslääkärikäynti, joka veikin sitten taas vaihteeksi fiilikset maahan. Kuten aina ennen lekurikäyntejä, edellisen yön Fiona nukkui vieressäni sängyssä ja rapsuttelin sitä ja kerroin miten hieno ja vahva ja rakas tyttö se on ollut. Seuraavana päivänä olin töissä, kun eläinlääkäri soitti kertoakseen suun ja hampaiden tilanteen. Soitto äidille ja soitto takaisin eläinlääkärille sanoakseni vaikeimmat sanat, mitä on koskaan tarvinnut elämässäni sanoa. Kuitenkin tiesin sydämessäni, että siinä on päätös joka oli äärimmäisen vaikea tehdä, mutta myös äärimmäisen oikea. Alkujärkytyksestä toivuttuani en ole katunut hetkeäkään. Työkaverin kanssa keskustelua kauniina kuumana kesäpäivänä ja loppupäiväksi lähdin kotiin. Vein Fionan tuhkattavaksi ja kotimatkalla kävin hakemassa 5 askia savuisaa pahettani (jo vuosia sitten päätetyt 1 per jokainen Fionan eletty vuosi). Nautin niistä sydämeni kyllyydestä, sillä kauan sitten olin päättänyt niiden olevan viimeiset säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet sauhuttelut ja se päätös on pitänyt.

Elokuussa jätin Eestinlaakson taakseni ja muutettiin Lokin kanssa uuteen kotiin. Remppaa, kesälomaa ja lisää remppaa. Elämä piti kiireisenä. Aksa alkoi olla unohdettu vaikka Lokin jalkatutkimukset ja -arpomiset jatkuivatkin lähes koko ajan. Tuli bänditreenit työllistämään lisää. Töissä olin yt-neuvottelujen alla ja se jos mikä on syvältä. Katselin työpaikkailmoituksia ja mietin että pitäisikö. Tällä kertaa ei osunut onneksi kohdalle, mutta muisto jäi syvälle ja usko työpaikan pysyvyyteen jatkuvasti häilyväksi. Joskus se osuu kohdalle kuitenkin.

Syksyllä Lokin eturauhasdiagnoosin jälkeen palattiin hetkeksi aksan pariin ja oli hyviä ja huonoja treenejä. Kuitenkin tästä äksidentistä jäi sellainen pieni pelko sisuksiin eikä ole uskaltanut samalla tavalla heittäytyä. Kisattiin koikkereiden rotumestaruuksissa ystävien ja tuttujen ympäröimänä ja kuin ihmeen kaupalla saatiin pronssia. Tunnetta maaliin tullessa ei voi sanoin kuvailla. Palkintopallilla hymyilytti seistessä Suomen parhaiden seurassa. Näytti siltä, että oltiin palattu vanhaan tuttuun kivaan ihanaan agilityhurmokseen, mutta aksamotivaatio hyppäsikin pilviin vain laskeakseen sieltä alas seuraavissa kilpailuissa.

Marraskuussa firman pikkujouluissa heitetty keikka oli yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. Sitä oli odotettu ja jännitetty ja se oli niin palkitsevaa, etten osaa pukea sitä vieläkään sanoiksi. Keikan jälkeen bändin kesken skoolattiin hienolle suoritukselle ja kiitettiin elämää siitä, että oltiin saatu keikka vetää, koska ei voi ikinä tietää tuleeko toista vastaavaa tilaisuutta. It-alalla vaihtuvuus on suurta sekä oma-aloitteisesti että muutenkin. Jokaisesta hyvästä hetkestä tulee olla äärimmäisen kiitollinen. Lisäksi pikkujoulujen jatkoilla Helsingin keskustassa tutustuin erääseen henkilöön, jonka kanssa tuli vietyttyä enemmänkin erittäin miellyttäviä hetkiä loppuvuonna.

Loppuvuosi oli omalta osaltani railakkainta aikaa kuukausiin ja joulukuu hujahti ohitse nopeammin kuin huomasinkaan. Töissä päivät meni sutjakasti ja mieliala oli korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Elämä näytti hymyilevän, asiat sujui ja palaset tavallaan loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään. En osaa vieläkään varsinaisesti sanoa mikä sai niin hyvän fiiliksen aikaan. Lokin kiinnostus hajuihin tuli takaisin ja se on ontunut jalkaansa kahdesti. Olen jo lähes päättänyt, että tämän vuoden puolella se heti ensi tilassa kastroidaan. En jaksa katsoa tuota haistelemista, kun kerran vaihtoehtoja on enkä myöskään arpoa eturauhasen vaikutusta ontumiseen, mutta ehdottomasti sen ultrautan kastroinnin yhteydessä. Lisäksi mielessä on kummitellut läpi vuoden toissa kesän sm-kisoissa erään uroksia omistaneen bortsuihmisen sanat siitä miten kastroi jokaisen uroksensa, koska ne ovat silloin yksinkertaisesti niin paljon helpompia ja mutkattomampia. Kelpaisi tännekin.

Uutena vuotena Loki lähti raketteja karkuun porukoiden kanssa asuntovaunulle ja on siellä vieläkin. Yksin ei ole kuitenkaan juurikaan tarvinnut nukkua. Koiranhoitorinki toimii ideaalisti ja Lokin olessa porukoilla tuli Tessi minulle puolestaan hoitoon.

En halua käydä läpi viime vuodelle aseteltuja konkreettisempia tavoitteita. En siksi ettei niitä oltaisi tarpeeksi saavutettu, vaan ihan siitä syystä että elämä on niin paljon muutakin kuin saavutuksia tai epäonnistumisia. Tuntuu kuin olisin aivan eri ihminen kuin vuoden alussa. Tämä vuosi opetti todellakin sen, ettei mitään saa ottaa itsestäänselvyytenä ja terveyttä tulee arvostaa äärimmäisen paljon. Jokaisesta hyvästä hetkestä pitää nauttia ja lakata jossittelemasta ja odottamasta jotain muuta.

Jos haluat tehdä jotain, tee se nyt.
Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

Sano mitä ajattelet ja tunnet. Puhu ihmisten kanssa.

Ei pidä tehdä asioista yhtään sen monimutkaisempia.

Olen aika sanaton viime vuoden jälkeen, enkä tiedä mitä haluaisin tältä vuodelta. Tuntuu kuin aloittaisin tyhjältä pöydältä, niin kaikkensa antanut olo on. Viime vuonna on itketty, naurettu, sanottu hyvästejä, nähty ystäviä, tavattu uusia ihmisiä, menty laidasta laitaan, nautittu, tehty vaikeita päätöksiä sekä oikeita että vääriä, opittu joka- ja mikä -sanojen ero, oltu onnellisia ja onnettomia, rakastettu, opittu luovuttamaan, kasvettu, tutkittu sisintä, vahvistuttu, ja mitä vielä. Olen niin kiitollinen kaikille elämässäni mukana olleille ihmisille ja koirille etten tiedä miten päin olisin. On todellinen onni olla tällaisten ihmisten ympäröimä.

Taidan jättää ensi vuodesta kirjoittamisen johonkin toiseen hetkeen.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Keep calm and be awesome because you are!