Kun mikään ei kiinnosta

Plööhkis. On tuossakin nyt sitten koira.

Sisällä leikkii mielellään leluilla, mutta annas olla kun mennään ulos. Mikään ei kiinnosta niin pätkääkään. Fiona tekee tarpeensa ja sen jälkeen tulee viereen toljottamaan tai istuu.

Tässäpä tämän kauniin, ihanan ja aurinkoisen ulkoilupäivän saldoa:

• Otin lelun mukaan ulos ja koetin kiinnostaisiko siellä leikkiminen.   
• Reaktio: Eipä tietenkään. Kerran jaksoi innostua lelusta, mutta sen jälkeen ei mitään reaktiota. 
• Etupihan nurmikolle mentiin ja yritin leikittää lelulla. 
• Reaktio: Ei kiinnosta mikään muu kuin jäniksenpapanojen etsiminen ja syöminen. 
• Takapihan metsäpläntille mentiin ja päästin vapaaksi niin mitä tekee Fiona?  
• Reaktio: Haistelee pikkuisen maata ja sitten alkaa taas toljottaminen "joks mennään sisälle?". 
• Otin lelun ja juoksentelin karkuun yrittäen olla mahdollisimman innostava.  
• Reaktio: Tepsottelee kevyttä ravia viisi metriä perässä niin tylsistyneen oloisena ettei mitään järkeä. 
• Kävin istumaan kivelle kaikessa rauhassa, jospa Fiona menisi vähän kauemmas vaikka haistelemaan.  
• Reaktio: Sepä sitten tulee ja istuu viereen.
•  Heittelin sille jälleen kerran optimistisesti muutaman kävyn ja kepin.
• Reaktio: Katsoo mihin esine lentää, ehkä hiiiiitaasti valuu esineen luo ja haistaa sitä ja tulee takaisin.

Siinä vaiheessa loppui jälleen kärsivällisyys, mitä ihmeen järkeä on istua keskellä metsää kun toista ei kiinnosta mikään.

• Pistin fleksin kiinni pantaan ja nousin ylös.
• Reaktio: Koira lähtee ihan hirveää vauhtia alaspäin kotia kohti.
• Tullaan sisälle ja istun sohvalle jälleen kerran turhautuneena kun mikään ei koiraa kiinnosta.
• Reaktio: Tulee lelu suussa olohuoneen pöydän alle ja tunkee lelua jalkoihin. Kun huomaa ettei omistaja ole leikkituulella niin käy lattialle pötköttämään ja hetken päästä tuo uudestaan lelua.

Samaan kastiin menee myös naapurin Luna-koiran tapaamiset nykyään. Fionaa ei vaan kiinnosta. Se tulee ihan viereeni makaamaan ja tuijottaa. Jos Luna yrittää lähestyä niin se ajetaan pois. Kyllä Fionaa ennen sentään kiinnosti mennä tekemään tuttavuutta ja edes yrittää leikkiä Lunan kanssa.

Kyllähän tuo pitemmällä aikavälillä käy tosi rasittavaksi. Jospa tuo olisi vielä kortisonin aikaansaannoksia ja kun viimeisenkin puolikkaan tiputtaa pois niin alkaisi asiat kiinnostamaan. Kahdesta puolikkaasta siirtyminen puolikkaaseen päivässä toi ison muutoksen Fionan käyttäytymiseen, joten jospa saman tekisi myös tuo viimeinen puolikas. Jos tuo elämäntyyli on tullut jäädäkseen, niin olisihan se ihan kivaa saada jossain vaiheessa se koirakin lemmikiksi, nykyisen sisäkissan lisäksi. Ja sitä ei muuten sitten kastroitaisi muuta kuin pakon edessä. Voisinpa kuvailla Fionaa hyvin osuvasti monen sterilaatiota tai kastraatiota pohtivien kauhukuvalla, "laiska flegmaatikko". Ei tätä todennäköisesti kiinnostaisi agilitykään pätkän vertaa mitenkään muuten kuin ruoka-automaattina.

Eipä kai tässä auta kuin lopettaa kaikki sisällä tapahtuva leikki ja muu toiminta ja kaikki tämä tehdä jatkossa ulkona. Siitä kyllä todennäköisesti seuraa sisällä ainoastaan nukkuva koira ja ulkona tapahtuva toiminta on ihan samanlaista kuin nytkin.

Ruoallahan tuo motivoituu enemmän kuin hyvin, mutta viime aikoina on närästysoireet alkaneet palata siihen malliin, että ajattelin jättää kaiken muun syömisen pois kun mitä se normaaliksi ruoaksi saa.

Eläinsairaalaankin pitäisi kohtapuoliin soittaa se aika. Katsellaan, katsellaan.

Pieni suuri lehtien metsästäjä

Fionalla on ulkona yksi heikko kohta, nimittäin tuulessa liikkuvien lehtien jahtaaminen. Kauempana olevia lehtiä se ei jahtaa, mutta heti jos yksi menee vähänkään lähempää niin jo lähtee pikku koira perään! Ja lähtisi varmasti vaikka autotielle jos lehti sinne menisi.

Tänään Fiona pääsi leikkimään jopa hieman lintukoiraa, kun törmättiin muutamaan sorsaan. Veteenhän ne piti heti ajaa. Kävimme yliopistolta tultuani kolmen vartin lenkin, eikä tarvinnut edes repiä koiraa eteenpäin! Maanantaina laskimme lääkärin ohjeiden mukaan kortisoniannostusta niin, että tällä hetkellä menee 1/2 tbl kerran päivässä. Kyllä sen vaan heti huomaa käytöksessäkin, nimittäin nyt Fionalla on huomattavasti enemmän energiaa ja se tuo leluja luokse useita kertoja päivässä. Lisäksi se juo heti vähemmän, vaikkakin vettä vieläkin menee ihan suhteellisen paljon. Pariin yöhön ei kuitenkaan ole ollut pissalänttejä lattialla. Parin tunnin poissaolo päivällä on kuitenkin vielä mahdoton pidättää. Kohta jos näyttää siltä, että pidätellä voisi pitempäänkin ja sisälle pissaaminen johtuu enemmänkin tottumuksesta, pitää siivota koko kämppä kaikista hajuista tarkasti ja ottaa (taas) tiukka Fionan pissatusaikataulu.

Muutama kuva vielä kansioiden kätköistä:

Fiona ilmeisesti taktikoi kun pissasi sänkyyn, eipä ole varmaan kellään pikkukoiralla näin hienoa ja muhkeaa omaa sänkyä!

Tämä on jostain talvelta. Niin ihanan pörröinen turkki että ihan ikävä tulee. Ainakin melkein ;)

Lisää huolia

En tiedä kehitänkö näitä ongelmia jotenkin omassa päässäni, mutta nyt minulla on taas yksi huolen aihe enemmän. Fionalta on viime aikoina alkanut lenkillä pettää etujalat alta. Useamman kerran, ainakin yli viisi, on sen etujalat kävellessä pettäneet niin, että se meinaa lentää nenällensä kunnes saa taas jalat alleen. Jonkun viimeisen kolmen viikon aikana alkanut käymään näin.

Toivon tietenkin, että kortisonin aiheuttaman lihaskadon takia jalat ovat heikot. Nimittäin toinen vaihtoehto on se, että Fionan käyrät etujalat, joiden kuvan laitoin postaukseen Kuvia kuivana ja märkänä, ovat alkaneet pettää käyryyden takia. Sitten tajusin, että Fiona on niin kauan kuin muistan aina syliin nostettaessa päästänyt pienen yngh-äännähdyksen, mikä on vähän niin kuin ihan tosi hiljaista vinkunaa. Olen aina ajatellut, että se pitää sen vain siksi, että yhtäkkiä nostetaan ilmaan ja se ikään kuin toteaa "ai, nyt taas syliin". Mutta mistäs tuonkin voi varmaksi tietää.

En ymmärrä miten näitä ongelmia voi koko ajan tulla lisää. Vai kehittelenköhän ne oikeasti omasta päästäni. Mutta ei kai tuollainen kompuroiminen voi normaaliakaan olla.

Kaiken tekee niin vaikeaksi se, että koira vaikuttaa hyvä vointiselta ja iloiselta, ei kipuile tai ainakaan näytä sitä. Leikkii mielellään ja kävelee muuten normaalisti, ei onnu. Huoh.. Alkaa väsyttää. Jos koira olisi edes selkeästi sairas tai kipuileva niin päätöskin olisi niin paljon yksinkertaisempi tehdä.

Tulikin taas mieleeni, että pitää pistää johonkin näkyvälle paikalle Tampereen päivystävän eläinlääkärin osoite ja puhelinnumero.

Ei se ole helppoa muillakaan

Noin vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran cavalier kingcharlesinspanieleja vaivaavaan vakavaan sairauteen nimeltä syringomyelia, josta oli lisää nelosen näyttämissä dokumenteissa joku aika sitten. Kauhulla olen lukenut yhä useamman ja useamman cavalierin taistelusta sairauden parissa ja miettinyt mikä tilanne rodulla yleisesti on sairauden suhteen. Tänä iltana törmäsin jälleen uuteen blogiin, jonka lisäsin myös tuohon blogilistalle. Yksi blogin päähenkilöistä on Mörkö-cavalier, joka myös sairastaa tautia.

Erittäin koskettava kertomus sairauden kanssa taistelemisesta löytyy täältä. Samasta postauksesta löytyy informaatiota rodun tilanteesta syringomyelian suhteen. Edelleen olen sitä mieltä, että itse en koskaan cavalieria ottaisi. Ei kuulosta kovin terveeltä, että 90%:lla rodun edustajista on sairauden aiheuttava kallon epämuodostuma ja 50% kaikista cavalier kingcharlesinspanieleista sairastaa syringomyeliaa.

Voimia Mörkölle ja omistajilleen!

Ei näytä tulevaisuus ruusuiselta tuon(kaan) rodun kohdalla.

Laiska ja ahne koira

Kevät tulee ja jännittävät hajut valtaavat koirat, yleensä. En tiedä onko kyse steriloinnin vaikutuksista vai kortisonista, mutta Fionaa ei voisi vähempää kiinnostaa ulkona pyörivät hajut. Ennen se kulki ulkona suhteellisen mielellään ja haisteli jokaisen puskan mikä vastaan tuli.

Toista se on nyt. Nykyään aina jos kuono sattuu löytämään mielenkiintoisen hajun voi olla varma, että hajun lähde on joko joku homehtunut ruoan jämä tai jäniksen papana. Fiona tosin ei ole niin tarkka minkä eläimen papanoita se syö, kunhan maistuvat hyvältä. Onkin sääli aina sen haistellessa innokkaasti käskeä se pois hajun luota. Muuten se vetelee ateriat naamariinsa nopeammin kuin ehtii estämään. Kun Fiona oli viikon peura-perunalla, se olisi syönyt ensimmäistä kertaa koskaan jopa omat kakkansa, tuoreeltaan tietysti. Liekö sitten niiiiiiin hyvää ruokaa, että maistuisi vielä toiseenkin kertaan tai sitten ruoka ei imeytynyt lainkaan.

"Onneksi" epämääräisten asioiden syömistä ei kovin usein pääse tapahtumaan, sillä Fionaa ei kiinnosta myöskään lenkit pätkääkään. Se käy ulkona asioillaan ja sen jälkeen tuijottaa käskevästi, että pitäisi päästä sisälle. Sen olen myös huomannut, että se kävelee mieluummin asfaltilla kuin hiekalla, mistä lie sekin johtuu. Ainoat asiat mitkä saavat siihen ulkona vauhtia ovat ruoka, toinen ihminen (mielellään tuttu) ja koirat. Myös yritys nostaa Fiona syliin toimii usein. Tästä päättelen, että siihen ei kuitenkaan satu käveleminen mihinkään, koska se ei halua syliin vaan mieluummin kävelee. Samoin se tekee usein tullessa portaisiin. Tuijottaa ensin (en ymmärrä yhtään mitä se yrittää kertoa) ja jos yritän nostaa syliin niin sitten lähtee menemään portaita. Joko se odottaa lupaa (minkä on kyllä monesti saanut, ei auta) tai ei haluaisi mennä.

Fionan oma purkkiruoka, mikä on ainut mitä se tällä hetkellä saa missään muodossa, on tätä nykyä maailman paras asia. Sen houkutus ylitti jopa ovikellolle ja sisääntulijalle räksyttämisen ja varmasti ylittäisi vastaantuleville koirille murisemisenkin.

Toivon, että liikkumisen tylsyys johtuu kortisonista ja palaa kuurin loputtua (mikä muuten on kestänyt jo IKUISUUDEN). Jos ei palaa, niin sitten kuvataan koira eläinlääkärissä. Jos koira on ok, niin sitten ei kyllä ollut sterilointi tämän arvoista. Mieluummin jokaisen puskan haisteleva innoissaan ulkoileva koira kuin tämmöinen vetelys joka ei jaksaisi ulos lähteä ollenkaan. Sisällä se kyllä tuo lelua päivittäin ja leikkisi pitemmänkin aikaa, että luulisi että sillä energiaa riittäisi ainakin vähän. Yksi vaihtoehto olisi käydä naapurin Lunan kanssa leikkimässä, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut, kun Fiona on vaikuttanut niin väsyneeltä ja apaattiselta eikä ulkona nopeasti kohdatessa osoita mitään kiinnostumisen merkkejä leikkimiseen.

Harmittaa lueskella palstoilta ilmoituksia koiratreffeistä ja yhdessä ulkoiluista, kun ei itse voi mennä mukaan koiran kanssa. Sterilaatiota (tai no oikeastaan tätä sairautta) edeltävä Fiona olisi kyllä mennyt tosi mielellään. Nyt Fiona tuskin liikuttaisi eväänsä edes agilityradalla.

Eilen käytiin nätin kevätpäivän kunniaksi talon takana penkillä istuskelemassa ja otin muutamia kuvia. Ensimmäisessä näyttää kyllä niin surulliselta että huhhuh.

Asiaa asiantuntijalle

Eilen soittelin omalle lääkärillemme Veteriin Fionan kuulumisista. Pissan tiputteluongelmaan lääkäri suositteli kokeiltavan propalinia, eli sitä mitä steriloitujen narttujen virtsankarkaamisongelmaan annetaan. Lääkkeen tarkoitus on vahvistaa virtsan pidättelylihaksia. Todennäköisesti onneksi Fionan ongelma johtuu toistaiseksi ainoastaan kortisonista. Fiona juo paljon, rakko on jatkuvasti täynnä joten se ärtyy ja siksi Fiona tiputtelee ja pissailee sänkyyn. Toivotaan, että propalin helpottaisi tuota tiputtelua jolloin omistajalla sekä koiralla olisi helpompi olla. Propalin on ns. "helppo" lääke, eli ei pitäisi aiheuttaa sivuvaikutuksia.

Tämänkertaiset(kaan) lääkkeet eivät kuitenkaan suinkaan jäänyt tuohon, vaan tällä kertaa mukaan lähti kaksi annosta strongholdia sekä axilur matolääke. Kevään matolääkkeeksi lääkäri suositteli Fionalle axiluria (nyt meillä on sitten kolmea erilaista kaapissa, canexia, benecuria ja axiluria) ja strongholdit otin varmuuden vuoksi. Fionalla on nenä vuotanut jo jonkin aikaa enemmän kuin ennen, joten jos jatkuu vielä kauan niin pistän strongholdia sille nenäpunkkien häätöön.

Lisäksi mukaan lähti kuusi lavallista trovetin ankka-perunaa. Tilasin kahdeksan, mutta Fiona on näköjään syönyt tukunkin tyhjäksi, kun eivät pystyneet lähettämään kuin kuusi. Toivotaan, että ensi lähetyksessä tulisi kunnolla lisää. Kohta on näköjään pakko vaihtaa Hill'sin vastaavaan, sen kanssa ei sentään tarvitse joka kerta jännittää saadaanko ruokaa ajoissa vai ei.

Tänään sain vihdoin kiinni meitä Helsingin eläinsairaalalla hoitaneen eläinlääkärin. Selitin kaikki viime käynnin jälkeen tapahtuneet asiat ja kysyin, voiko IBD aiheuttaa jatkuvasti korkealla olevan sappihapon. Lääkäri konsultoi sisätautien erikoislääkäriä ja he olivat molemmat sitä mieltä, että ei voi. Lisäksi Fionan arvot olivat niin korkeat, että lääkärin mielestä asia kannattaa tutkia. Todennäköisesti emme siis vieläkään ole päässyt ongelman ytimeen. Myös tätä lääkäriä ihmetytti se, miksi ainoat normaalit sappiarvot on saatu juuri tuolla eläinsairaalassa viime käynnillämme. Eläinlääkäri sanoi, että he ottaisivat (jälleen) verikokeita ja ultraisivat maksan ja sapen tarkkaan. Sitten jos sappihappo on edelleen korkea eikä ultra paljasta syytä, pitää varata uusi aika tähystyksessä tehtävään maksan koepalan ottoon.

Tällä hetkellä toivon, että taustalta löytyy jokin lääkityksellä ja/tai ruokavaliolla hoidettava ongelma. Isoon shunttileikkaukseen en usko enää Fionan kanssa lähteväni, koska se on joutunut jo niin useasti hoitopöydälle ja koska shuntti ei olisi Fionan ainoa ongelma, vaan joutuisimme kamppailemaan sekä IBD:n että shunttileikkauksen kanssa. Vaikkakin tietysti kuuntelen ensisijaisesti eläinlääkäriä ja teen mitä hän parhaaksi näkee. Samalla ajattelin pyytää katsomaan tarkemmin Fionan etujalkoja ja jos vaikuttavat kovin käyriltä, niin kuvaamaan ne ja arvioimaan mikä niiden tulevaisuus on.

Heti emme kuitenkaan aikaa varanneet, vaan ensin katsotaan tämä kortisonikuuri loppuun. Oma lääkärimme neuvoi jatkamaan tällä annostuksella vielä parisen viikkoa ja sitten soittamaan uudelleen. Tuolloin soitan myös eläinsairaalaan ja varaan Fionalle ajan. Sitä parempi mitä pienemmällä kortisoniannostuksella Fiona on noiden kokeiden aikaan.

Niin paljon aikaa ja rahaa olen jo käyttänyt syvimmällä piilevimmän ongelman selvittämiseen, että en aio tähän lopettaa vaan haluan tietää mikä Fionalla on. Jos kerran joku ongelma voi olla näin hiton vaikea löytää, niin luulisi siitä olevan eläinlääkäreillekin hyötyä että keksitään mikä se on.

Hachiko - A Dog's Tale

Erehdyin eilen katsomaan leffateatterissa kyseisen elokuvan. Enpä ole muuten koskaan itkenyt minkään elokuvan aikana yhtä paljon! Päihitti sata-nolla jopa Pikku Prinsessan. Viimeisen tunnin verran sai koko ajan pyyhkiä silmäkulmia, vaikkakin jo alussa oli hieman vaikeuksia kun tiesi mitä tuleman pitää. Mahtoi ihmiset kummastella mitä on tapahtunut kun sen jälkeen kävelin kaupungilla silmät punaisena.. Kyllä se vaan ainakin koiraihmisenä tuppaa menemään niin, että eläinten surulliset kohtalot surettavat paljon enemmän kuin ihmisten.

Elokuva kertoo 1923-1935 Japanissa eläneestä akitasta Hachikosta, joka päivittäin tuli omistajaansa vastaan juna-asemalle tämän tullessa töistä. Eräänä päivänä isäntä kuolee työpäivän aikana ja sen jälkeen Hachiko tulee yli kymmenen vuotta isäntäänsä vastaan joka päivä asemalle, odottaen tätä kotiin. Lopulta yli kymmenen vuoden päästä Hachiko kuolee aseman portaille, samaan paikkaan missä oli odottanut isäntäänsä. Lisää tietoa löytyy wikipediasta.

Suosittelen ehdottomasti kaikille, mutta muistakaa ottaa nenäliinoja mukaan. Tai ehkä jopa mieluummin odottakaa dvd-julkaisua ja katsokaa elokuva yksin omassa rauhassa niin ei tarvitse kyynelehtiä julkisilla paikoilla..

http://www.youtube.com/v/FaS37E3gKOU&hl=en_US

(Tai katso täältä jos häiritsee puuttuva reuna)

Paikalla, missä Hachiko isäntäänsä odotti, on nykyään pronssinen patsas.

Kuva Wikipediasta

Hachikosta tietoja selaillessani törmäsin myös toiseen uskollisuudestaan kuuluisaan koiraan, Greyfriars Bobbyyn. Tämä pikkuinen skyenterrieri kuuleman mukaan vahti 14 vuotta kuolleen omistajansa hautaa. Bobbynkin muistoksi on pystytetty patsas.

Näiden tarinoiden jälkeen pistää kyllä miettimään, miten jotkut ihmiset pystyvät hylkäämään oman koiransa.

Virtsankarkailua vai liian täysi rakko

Aikaisemmin Fionan pissailulle on ollut ominaista se, ettei se tiputtele huomaamattaan esimerkiksi yöllään allensa. Se on tiedostanut että on hätä, tuijotellut merkitsevästi ja jos ei silloin pääse ulos niin sitten vasta pissaa.

Seuraavaksi se alkoi tiputtelemaan pissaa eteiseen etsien sopivaa pissapaikkaa. Eteisestä tiputtelualue laajeni makuuhuoneeseen ja nykyään se tuppaa tiputtelemaan minne sattuu jos ei ole päässyt ulos tuntiin pariin. Lisäksi se on jo pitkän aikaa tiputellut oven taakse käytävään ja ulkona niin pitkään kunnes pääsee pysähtymään pissalle. Aivan kuin yrittäisi kovasti pidätellä, mutta ei vain kykene liian täyden rakon tai pidättelylihasten heikkouden takia.

Noh, viikonloppuna vanhemmillani ollessa Fiona nukkui jalkopäässäni. Yöllä heräsin siihen, kun jaloissani tunsin märän läntin. Fiona makasi paikoillaan ja nukkui. Sitä en tiedä tuliko läntti juuri silloin vai hieman aikaisemmin. Kuitenkin aamulla herätessään Fiona aloitti ankaran alapään ja jalkojen puhdistusoperaation, mikä viittaisi siihen että se on pissannut nukkuessaan kun on myös jalat pissassa.

Eilen aamulla nostin Fionan sänkyyn normaaliin tapaan hetkeksi. Virhe. Fiona oli onnistunut pidättelemään koko yön pissaa joten aamulla ei siihen enää pystynyt. Siinä se sitten lorotteli koko rakkonsa tyhjäksi sänkyymme. Ei muuta kun petivaatteet pyykkiin. Selvästi se nyt yrittää pidätellä koko yön, joten pitää ruveta tarkistamaan yöllisten pissojen tilanne heti herättyä ja jos niitä ei löydy, viedä se äkkiä ulos.

Tänä aamuna en pissaläikkää nähnyt, joten kiikutin koiran heti herättyä ulos ja sitten vasta annoin ruoan. Sen jälkeen tarkoitus oli mennä takaisin sänkyyn - mutta astuinkin suoraan väriltään läpinäkyvään hyvin huomaamattomaan yölliseen pissalammikkoon. Pissojen (ja jalkojen) siivouksen jälkeen Fiona pääsi sänkyyn nukkumaan. Hetken se makoili, sitten aloitti tutun jalkojen ja alapään pesuoperaation. Tällöin en vielä huomannut mitään, mutta kun nousin uudestaan ylös, huomasin että peitto oli jälleen märkä.

Nyt epäilyttää voisiko kyseessä kuitenkin olla myös steriloidun nartun virtsankarkailua. Pissa on väriltään lähes läpinäkyvää, joten se kyllä juo ja sitä kautta pissaa paljon. Mutta tuollainen huomaamattaan tiputtelu on kyllä outoa, vaikka sitten olisikin pidätyslihakset kortisonin takia huonossa kunnossa.

Eipä muuta kun maanantaina soittelemaan lääkärille ja kysymään kortisonin annostuksesta ja mahdollisesta virtsankarkailulääkityksestä.

En kyllä ymmärrä miten näitä vaivoja voi riittää joka sormelle ja kun edellinen helpottuu niin seuraava puskee jo esille.

Can you take a leap of faith?

http://www.youtube.com/v/yViHGA_AJmk&hl=en_US

Koska blogi kertoo koiran sekä myös emännän elämästä, tällä kertaa vähän ei-koiramaisempaa juttua. Tätä biisiä olen kuunnellut tänä iltana yksin kotona ollessani. Morcheeballa on paljon hyviä kappaleita ja toivottavasti paljon myös semmoisia, mitä en ole vielä ehtinyt kuunnella.

Olen ilmeisesti jonkinlaisessa käännöskohdassa oman elämäni kanssa tällä hetkellä. Paljon on muutoksia tulossa ja tuttu ja turvallinen viime vuosien elämä muuttuu monella tavalla. Neljä vuotta kestänyt parisuhde on päätöspisteessä ja ensi kuun alusta elellään tässä asunnossa vielä kuukausi Fionan kanssa kahdestaan tyttöporukalla. Toukokuun lopussa muutetaan parin kilometrin päähän luhtitalon alakertaan, mistä olen muutaman kerran jo puhunut. Asunto on pikkuinen saunallinen kaksio pikkuisella pihalla, mihin kelpaa Fionan kuseskella. Neliöitä on 52, juuri sopivasti meille kahdelle. Keskustaan ei enää ole oikein kävelymatka, mutta onneksi bussit kulkee ja oma auto on käytössä.

Työrintamalla on myös muutoksia tulossa ensi kuun alusta. Sain yliopistolta harjoittelupaikan, mikä toimii kesäkuukausien täysiaikaisen työn lisäksi toukokuusta marraskuuhun osa-aikaisena työpaikkana. Toinen työpaikka olisi ollut tiedossa kesälle pariksi kuukaudeksi, mutta tämä pidempi työsuhde ja harjoittelusta saatavat 7-10 opintopistettä eivät antaneet oikein vaihtoehtoja siitä, kumpi pitäisi valita. Työ on myös tässä paikassa omaa alaa toisin kuin toisessa paikassa.

Opiskelu saavuttaa välietappinsa, kandidaatin tutkinnon, tänä keväänä tai ensi syksynä. Riippuen siitä saanko suoritettua tarvittavat kurssit vielä tässä parin kuukauden aikana. Viimeiseksi on jäänyt tietysti kaikista rasittavimmat kirjatentit, muun muassa kahden opintopisteen pakollinen kurssi minkä tenttiin pitää lukea 800 sivuinen englanninkielinen kirja ohjelmistotuotannosta. Pettynyt olen kyllä jos en tänä keväänä saa papereita ulos, mutta sitäkään vaihtoehtoa ei voi poissulkea, ei ainakaan ennen kuin tietää paljon toukokuussa jää töiltä aikaa opiskeluun.

Toisen koiran suhteen en uskalla mitään kertoa, kun niin paljon on epävarmaa vielä. Sen verran sanottakoon, että yhdistelmä on katsottu ja juoksuja odotellaan. Jos erittäin hyvä tuuri sattuu käymään, loppukesästä/alkusyksystä meidän yhden ihmisen ja yhden koiran talouteemme sipsuttelee toinen nelijalkainen.

Fiona rullailee eteenpäin omaan verkkaiseen tahtiinsa. Liikkuminen sillä on kuin katsoisi hidastettua filmiä, ihan kuin vanhuskoiralla, mutta se lienee kortisonin sivuvaikutus. Vesi maistuu ja kusi lentää vähintään parin tunnin välein. Hermot on siis oletettavastikin kireällä, mutta eteenpäin mennään niin kuin mummo lumessa.

Fiksusti fleksissä

Tämän postauksen aihe on hyvä esimerkki siitä, ettei kannata suoraan uskoa kaikkea mitä kuulet (tai luet esimerkiksi blogeista) vaan soveltaa asioita juuri omalle koirallesi. Fiona ei nimittäin lainkaan osaa kulkea hienosti hihnassa, mutta sen sijaan se kävelee erittäin fiksusti fleksissä.

Fionan kanssa päätimmekin koota koulutusohjeet siitä, miten saat koirasi kulkemaan fiksusti fleksissä:

1. Pennun ollessa pieni noudata normaaleja koulutusohjeita joiden tarkoitus on lisätä koiran riippuvaisuutta omistajasta, muun muassa mene piiloon koiraltasi usein, jotta se oppii vahtimaan haukkana ettet vain katoa mihinkään.
2. Älä käytä lainkaan fleksiä, vaan yritä epätoivoisesti opettaa koiraasi kulkemaan metrisessä hihnassa säntäilemättä ja vetämättä.
3. Mikäli noudatit ykköskohtaa hyvin ja jos sattuu käymään vielä niin mukavasti, että pentusi on luonnostaan arka yksilö, hihnan tarkoitus ei olekaan estää koiraa karkaamasta luotasi, vaan estää sinua karkaamaan koirasi luota. Koira riuhtoo silti, kun tietää ettet pääse kuin korkeintaan hihnan mitan päähän.
4. Jos hyvin käy, koirasi ei lukuisista eri taktiikoista huolimatta opi kävelemään hienosti hihnassa.
5. Kun lopulta menetät hermosi ja vaihdat mieltä lepuuttaaksesi hihnan hetkeksi fleksiin voi käydäkin niin, että koirasi kävelee fiksummin fleksissä kuin on ikinä kävellyt hihnassa. Tällöin voit kirota kaikki "fleksi on pahaksi koiralle" -jeesustelut ja riemuita koirasi fiksusta fleksikäytöksestä.

Lisähuomautus: Mikäli jostain syystä koira ei osaa vieläkään kulkea fleksissä, voit pumpata koiran niin täyteen lääkkeitä ettei se tokkuransa takia jaksa kävellä juuri mihinkään. Näin fiksu fleksikäytös on paljon helpompaa opettaa (tähän vastuuvapauslauseke).

Fionan kohdalla olen keksinyt kaksi syytä mistä hyvä fleksikäyttäytyminen voi johtua:

• Fleksi on tarkoitettu enintään 10kg koiralle, eli siitä syntyvä paine saattaa olla kuitenkin sen verran epämukavan tuntuinen siihen tottumattomalle 3kg koiralle, että se pysyy ihan lähellä välttääkseen vetävää painetta fleksistä.
• Koira on niin riippuvainen minusta, että ei yhtäkkiä voikaan olla varma miten kauas minä pääsen kun talutushihna venyy ja venyy.

Tai sitten vaihtoehto ö: Fiona on yhä sen verran tokkurassa ja huonossa lihaskunnossa ettei liikkuminen yksinkertaisesti maistu.

Joka tapauksessa olen nyt siirtynyt (taas) fleksiin, koska Fiona yksinkertaisesti kulkee siinä paljon paremmin kuin hihnassa. Mikä ei tietysti varsinaisesti haittaa, onhan fleksi omistajalle paljon helpompi käyttää.

Viikonloppuna Fiona kulki sen verran mielellään ulkona vanhempieni luona, että päätin pidentää sen lenkkejä hieman myös kotona. Nyt kun tiet on aurattu hiekasta kulkee pikkuiset koiratkin mieluummin kun ei kivet satu tassuihin. Tänään päästin Fionan vapaaksi hetkeksi ja voi kun oli kiva katsella muutamia juoksupyrähdyksiäkin! Sen jälkeen sisälle tullessa se veti hieman rallia parvekkeen ja keittiönkin välillä. Jospa lihaskunto alkaisi pikkuhiljaa sallia enemmän liikuntaa.

Ensi viikolla soittelen lääkärille ja kyselen josko voisi laskea taas kortisonin annostusta. En oikein osaa sanoa onko kortisonista ollut varsinaisesti mitään hyötyä. Toivottavasti on. Varmaankin pitää jatkaa zitacia vielä kortisonin jälkeenkin jonkun aikaa, että näkee kumpi vaikuttaa mahdollisiin oireiden palaamisiin.

Eilen hain lisää sapuskaa eläinlääkäriltä ja mittasin Fionan painon. Nyt mussukka painoi jo 3,55kg :). Normaalisti varmaan laskisin jo ruoan määrää, nythän Fiona syö yli viisikiloisen ruokamäärän. En taida kuitenkaan vielä viitsiä, kun kerran liikunnan määrää lisään. Ei kuitenkaan paljon enää saisi antaa painon nousta ettei mene ylipainon puolelle. Lihaksien puutteen vuoksi Fiona muistuttaa hyvin paljon makkaraa, mihin on tökätty neljä oksan pätkää raajoiksi. Toivotaan, että lihaksetkin sieltä pikkuhiljaa palaisivat kun päästään kortisonia vähentämään.

Tässä pari kuvaa eiliseltä, kun Fiona nostettiin sohvan selkänojalle. Arkana ja rauhallisena koirana se ei ole sinne koskaan päässyt (tai oikeastaan edes halunnut yrittää) nostamatta, joten nyt kävi oikein pitkäkseen ihastelemaan maisemia.

Hulluuden rajamailla

Pakko tulla kirjoittelemaan niin kauan kun vielä pystyn. Olen selvästi tulossa hulluksi. Olen oikeasti jo miettinyt milloin tämä menee itselläni yli ja tulen hulluksi, ilmeisesti ei ole enää kaukana.

Tänään heräsin seitsemän aikaan hirveään p****n hajuun ja nukuin peitto korvilla paeten hajua herätykseen asti. Voivottelin siinä taas itsekseni, että joko tänään pitäisi soittaa eläinlääkärille ja antaa tämän huolehtimisen vihdoin loppua. Tuntia myöhemmin kellon soidessakin haistoin vielä selvästi ripulikakat. Sitten hetken päästä nousin ylös ja etsin kakkaa lattialta - ei mitään. Ei yhtään missään edes jälkiä öisestä ripuloinnista. Etsin jopa pöydän ja sängyn aluset, kengät ja muut Fionan ei-suosimat kakkapaikat, mutta en löytänyt yhtään mitään. Sanomalehdet kävin tarkkaan läpi ettei ole syötyjen kakkojen jälkiä. Noup. En keksinyt mitään muuta ratkaisua, kuin että joko koira on kakannut ja syönyt niin tarkkaan kakkansa ettei jälkiä ole, tai sitten olen oikeasti tulossa jo hulluksi.

Ensimmäisen vaihtoehdon puolesta ei puhu mikään muu kuin muistikuvani ihan selvästä sen itsensä hajusta aamuyöllä. Toisen vaihtoehdon puolesta taas kertoo se, että nykyään AINA herään siihen kun Fiona lähtee steppailemaan öisin, joten olisin kyllä herännyt jos se olisi käynyt kakalla jossain. Avokki ei haistanut yöllä eikä aamulla mitään. Minäkään en noustuani haistanut enää mitään kummallista. Lisäksi Fiona kakkasi aamukakat normaalisti ja tavara oli kiinteää tikkumaista, mitä se nykyään usein on.

Eipä siinä auttanut muu kuin myöntää kuvitelleeni koko hajun (ja olisin kyllä herännyt jos olisin sattunut noin hirveän leijan itse päästämään :), sitä paitsi se haisi ihan Fionan kakalta). Ei Fionankaan pierut sentään noin pahalta haise, eikä se öisin yleensä piereskele koskaan.

Aamulla annoin varmuudeksi 1/4 sijasta 1/2 tylosinia, mutta ehkä se oli jo hieman liioiteltua erityisesti kun aamukakka oli taas ihan perustavaraa.

Pistetäänpä tähän postaukseen vielä kuva trimmatusta Fionasta. Andiksen uusi vehje pelasi loistavasti, voi kun trimmaaja vaan olisi ollut hieman parempi hommassaan. Muuten onnistui ihan kiitettävästi, mutta etujalat ja pää jäivät hieman pitemmiksi, Fiona kun ei kauheasti tykännyt niiden ajelusta. Kamerana on toiminut vanha pikkuinen canon ixus kun parempi kamera oli reissussa.