22.7.2014

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Fiona lopetettiin.

Jos jotenkin yrittäisin kuvata miltä koiran lopettaminen ja sen jälkeinen aika tuntui, niin sanoisin, että tuska ja epätoivo sillä hetkellä olivat kovat, mutta yllättävän nopeasti ne myös haihtuivat. Lämpimät muistot jäivät. Toki Fionan tapaus oli siinä mielessä poikkeus, että sitä oli valmisteltu ja siihen valmistauduttu jo vuosia.

Sytytin eilen illalla Fionalle kynttilän, tai oikeastaan useammankin. Kotona tuoksui joulu ja soi rauhallinen musiikki. Kerrottuani syyn kynttilöille sain halauksen eräältä tärkeältä ihmiseltä - ja suorastaan järkytyin siitä miten paljon tilanteessa liikutuin. Onhan tuosta Fionasta tullut höpöteltyä milloin kenellekin, mutta lähinnä lämpimin huvittunein mielikuvin ja ajatuksin. Nyt jotenkin tuntui ihan yllättävän hyvältä tuollainen ymmärtäväisyys näinkin pienestä asiasta.

Vieläkin saan helposti mieleeni miltä Fiona tuntui ja tuoksui pesun jälkeen, kuten myös sen pahanhajuisen hengityksen, joka kertoi ettei kaikki ollut kunnossa. Muistan miten se tutisi sylissä jos oli kylmä tai pelotti. Ja miten se nousi jalkoja vasten halutessaan syliin ja pompsahti ilmaan jo ennenkuin oli ehtinyt nostaa. Ja miten sen pieni häntänen heilui paljon terhakkaammin lyhytkarvaisena kuin pitkillä karvoilla. Ja monen monta muuta Fiona-asiaa.

Fiona eli kanssani lähes kuusi vuotta. Kotikodin jälkeen se on pisin aika, mitä mikään elävä eliö on elänyt kanssani. Moni koira elää yli tuplasti tuon ajan. Silti ehdittiin kokea Fionan kanssa paljon asioita noina muutoksien täyteisinä vuosina. Sinä aikana ehdin opiskella, valmistua, mennä töihin, erota, seurustella, erota taas, hankkia toisen koiran, ja muuttaa yhteensä kolme kertaa, joista pisin välimatka oli Tampereelta Espooseen.

Loki ja Fiona olivat loppujen lopuksi kovin erilaisia. Loki on koira. Fiona oli jotain sellaista mistä ei oikein saanut edes selvää. Eikä sitä voi yrittää helposti selittääkään jollekin, joka ei sitä tuntenut.

Koira-arki on viimeisen vuoden aikana ollut helpompaa kuin koskaan aiemmin tänä aikana, kun olen ollut koiran omistaja. Olen nauttinut tästä helppoudesta, eikä ole kertaakaan tehnyt mieli toista koiraa. On hyvin mahdollista, että mahdollisen seuraavan koiran tulemiseen menee pitempi aika, kuin osaan edes kuvitella. Elämä heittelee välillä yllättävästi ja aikansa kutakin. Ensimmäinen aktiivinen koiraharrastusaikakauteni on tavallaan tuntunut loppuneen. Jalkavammasta se alkoi eikä sieltä enää noussut. On kuitenkin todella outoa ajatella, miten aiempina vuosina niin tärkeä harrastus loistaa tällä hetkellä poissaolollaan, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Sanna kiteytti jotenkin tajuntaan uppoavasti saman asian, jota itsekin olen yrittänyt pukea sanoiksi siinä onnistumatta.

"Jos ei jaksa, huvita eikä kykene, niin ei väkisin."

Tulin eilen iloiseksi erään tuttavan sanoista siitä, miten yksi vanhempi blogikirjoitukseni jollain tavalla vaikutti hänen tekemäänsä päätökseen vaihtaa elämän suuntaa. Ehkä rohkaisi haluamaan ja tavoittelemaan elämältä sitä, mistä oikeasti nauttii. Siitä tuli hyvä mieli. Samalla peilasin omaan nykyiseen tilanteeseeni, jos onni tulee jostain muualta kuin koiraharrastuksista ja koirista, niin se ihmiselle sallittakoon. Jonain hetkenä intohimo on yhdessä asiassa ja toisena hetkenä toisessa. Ehkä joskus se palaa sinne ensimmäiseen asiaan, ehkä ei.

En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten outo juttu elämä on.

Vuosi sitten oli tähän aikaan kovat helteet. Siitä ei ole nyt pelkoa. Minulla alkaa neljän viikon kesäloma huomenna, muttei oikeastaan edes tunnu juurikaan siltä. Ehkä tästä vielä kuitenkin kesä saadaan. Tai jos ei kesää, niin ainakin loma.

Kappas, johan se on perjantaikin.

Suurien tunteiden vuosi 2014

Huomasinpa juuri, että vuosi on jo vaihtunut, mutta mitään läpikatsausta viime vuoteen en ole vielä tehnyt. Aloin viime vuoden lopulla kirjoittaa vanhaa tuttua listaa aiemman vuoden asetetuista tavoitteista ja niiden saavuttamisista tai ei saavuttamisista. Sitten tuli seinä vastaan, sanat loppuivat ja menin nukkumaan. Viime vuoden viimeisenä päivänä aloin kirjoittaa uudelleen aika eri näkökulmasta, mutta aika loppui ja pääsin vasta puoliväliin. Eilen jatkoin tätä kirjoitusta kunnes tuli fiilis, että enhän minä tällaista voi tänne kirjoittaa vaan pitää vähän sensuroida ja sensuroida. Tästä tuli taas ahdistus ja jätin kesken. Tänään päätin kirjoittaa tämän ihan oikeasti loppuun. En tiedä miksi tämän merkinnän kirjoitus on tuntunut niin vaikealta, ei tässä edes juurikaan mitään ole mitä en tänne olisi vielä kirjoittanut. Ehkä tuntuu oudolta pukea niin pitkä vuosi yhteen (vaikkakin pitkään) merkintään.

Tässä olen minä en yhtään sen enempää enkä vähempää. Ja se riittää.

Vuosi 2014 alkoi agilityn parissa, aloitettiin kisaaminen ja alun hylkyputken jälkeen alkoi mennä hyvin. Ihan alkuvuosi oli kovin koirallista elämää ja harrastukset maistui. Ja vei mukanaan. Loki pääsi hyppykoulutuksen projektikoiraksi, mikä kesti suunniteltua vähemmän aikaa koska jalka. Aksa oli kivaa ja motivaatio huipussaan. Suuret suunnitelmat vuodelle sen osalta. Kaveri kyläili meillä kuukauden verran kun sai töitä samasta työpaikasta, missä itsekin olen. Tämä oli oikein miellyttävä juttu!

Helmikuussa aksailu jatkui. Loki oli vähän mörökölli Fionalle ja Tessille. Mietin pienen pääni puhki mitä sen kanssa voisi tehdä. Jossain vaiheessa meillä kävi tutun tuttukin katsomassa tilannetta (vai olikohan tämä itse asiassa jo toissavuonna, ei voi muistaa). Tuli hyviä ohjeita ja ohjeita, joiden en ajatellut sopivan Lokille. Aloin ymmärtää, että aiheutin suuren osan sen ongelmista itse. Aloin ymmärtää Lokia paremmin. Solmut alkoi aueta. Itse päätin erään sen hetkisen ihmissuhteen. Se oli kaikesta mietinnästä huolimatta loppujen lopuksi hyvä päätös, kun joku ei vaan tunnu oikealta tai tarpeeksi oikealta, niin ei se sitä sitten ole. Tässä yhteydessä päätin, että pitää oikeasti kuunnella itseään eikä toimia sen mukaan, jonka ajattelee järjellä olevan itselle hyvä juttu tai mitä pitäisi tehdä. Yksin on joskus paras olla ja tästä eteenpäin nautinkin omasta seurastani enemmän kuin pitkiin aikoihin. Näillä main ostin asunnon, mikä myös oli eräs kasvun paikka.

Myöhemmin keväällä Lokilla kävi kaksi morsianta, toisesta tapaamisesta seurasi neljä pentua, joista on kasvanut aivan ihania pieniä Lokinpoikasia. Noustiin aika nopeasti kolmosiin, hehkuin kuin naantalin aurinko viimeisissä taukoa edeltäneissä kisoissamme seistessämme palkintopallilla ykköskorokkeella Petterin ojentaessa meille serti ja menolippu kolmosluokkaan. Aurinko paistoi, elämä hymyili, toiveet oli tähdissä. Sitten meni kirjaimellisesti Lokilta jalka alta. Se alkoi silloin vain pienenä aksataukona. Oma vapaa-aika meni keväällä pitkälti Suomen Kooikerhondje ry:n nettisivuja väsätessä. Nautin projektista kuin hullu ja koodailin pitkälle yöhön. Sinnepäin ei riittänyt, vaan kaiken piti olla juuri kuten halusin. Toisen tekijän kanssa maileja vaihdeltiin varmaan useita päivittäin. Lopulta sivut julkaistiin ja se oli hieno hetki. Itselläni pari vuotta sitten diagnosoitu diabetes paheni ja liityin piikittelijöiden valitettavasti alati kasvavaan joukkoon Suomessa. Vaati aluksi opettelua, mutta koin olevani onnekas kun selvisin tännekin asti terveenä. Aikuisena ja pikkuhiljaa homman opettelu on varmasti paljon simppelimpää kuin lapsena tai nuorena. En silti vieläkään jostain syystä kovin helposti kykene puhumaan sairaudesta oma-aloitteisesti kuin muutamille, mutta vastaan kyllä avoimesti jos joku siitä kyselee. Puhuminen tekee hyvää, tekee asiasta rutiinia ja tavallista. On se heittänyt omaa identiteettiä tavallaan uusiksi tuollainen uusi elämänkumppani.

Kesän kynnyksellä alkoi olla selvää, että aksailu jää pitemmäksi aikaa pois ja ehkä kokonaankin. Kaikki kisat piti perua, kuten kauan odotettu sm-kisojen joukkuekilpailu sekä agirotu, minkä piti olla kesän kohokohta. Se otti oikeasti todella koville ja sm-kisat katsoin kotoa kyynelten läpi smirnoff parhaana kaverinani. Valiteltiin toisen samankaltaisen kohtalon kokeneen kaverin kanssa feissarissa elämän epäreiluutta lähes läpi kilpailujen. Soitin sm-joukkuekultaa voittaneelle kaverilleni onnittelusoiton ja vähän sen jälkeen "nukahdin" sohvalle ennenkuin maksit olivat vielä edes lopettaneet. Aamulla herätessäni olo oli karsea ja kilpailuiden videolähetys huusi "Lähetys päättynyt" 42 tuuman televisiossa. Muutama kuukausi meni vielä tämän jälkeen ennen kuin surutyö oli kunnolla tehty ja päivät täyttynyt muilla jutuilla.

Juhannuksena elämä alkoi kääntyä jälleen kivaksi, kiitos erittäin puhdistavan, pään tehokkaasti tyhjentävän, piristävän (ja samalla myös hyvin väsyttävän) kolmipäiväisen juhannusreissun ansiosta. Koiraton elämä teki oikein gutaa. Elämää olisi vielä agilityn jälkeenkin. Juhannusreissu on yhäkin yksi tämän vuoden ehdottomista kohokohdista.

Heinäkuun 22. päivänä oli pikku-Fionan hammaslääkärikäynti, joka veikin sitten taas vaihteeksi fiilikset maahan. Kuten aina ennen lekurikäyntejä, edellisen yön Fiona nukkui vieressäni sängyssä ja rapsuttelin sitä ja kerroin miten hieno ja vahva ja rakas tyttö se on ollut. Seuraavana päivänä olin töissä, kun eläinlääkäri soitti kertoakseen suun ja hampaiden tilanteen. Soitto äidille ja soitto takaisin eläinlääkärille sanoakseni vaikeimmat sanat, mitä on koskaan tarvinnut elämässäni sanoa. Kuitenkin tiesin sydämessäni, että siinä on päätös joka oli äärimmäisen vaikea tehdä, mutta myös äärimmäisen oikea. Alkujärkytyksestä toivuttuani en ole katunut hetkeäkään. Työkaverin kanssa keskustelua kauniina kuumana kesäpäivänä ja loppupäiväksi lähdin kotiin. Vein Fionan tuhkattavaksi ja kotimatkalla kävin hakemassa 5 askia savuisaa pahettani (jo vuosia sitten päätetyt 1 per jokainen Fionan eletty vuosi). Nautin niistä sydämeni kyllyydestä, sillä kauan sitten olin päättänyt niiden olevan viimeiset säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet sauhuttelut ja se päätös on pitänyt.

Elokuussa jätin Eestinlaakson taakseni ja muutettiin Lokin kanssa uuteen kotiin. Remppaa, kesälomaa ja lisää remppaa. Elämä piti kiireisenä. Aksa alkoi olla unohdettu vaikka Lokin jalkatutkimukset ja -arpomiset jatkuivatkin lähes koko ajan. Tuli bänditreenit työllistämään lisää. Töissä olin yt-neuvottelujen alla ja se jos mikä on syvältä. Katselin työpaikkailmoituksia ja mietin että pitäisikö. Tällä kertaa ei osunut onneksi kohdalle, mutta muisto jäi syvälle ja usko työpaikan pysyvyyteen jatkuvasti häilyväksi. Joskus se osuu kohdalle kuitenkin.

Syksyllä Lokin eturauhasdiagnoosin jälkeen palattiin hetkeksi aksan pariin ja oli hyviä ja huonoja treenejä. Kuitenkin tästä äksidentistä jäi sellainen pieni pelko sisuksiin eikä ole uskaltanut samalla tavalla heittäytyä. Kisattiin koikkereiden rotumestaruuksissa ystävien ja tuttujen ympäröimänä ja kuin ihmeen kaupalla saatiin pronssia. Tunnetta maaliin tullessa ei voi sanoin kuvailla. Palkintopallilla hymyilytti seistessä Suomen parhaiden seurassa. Näytti siltä, että oltiin palattu vanhaan tuttuun kivaan ihanaan agilityhurmokseen, mutta aksamotivaatio hyppäsikin pilviin vain laskeakseen sieltä alas seuraavissa kilpailuissa.

Marraskuussa firman pikkujouluissa heitetty keikka oli yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. Sitä oli odotettu ja jännitetty ja se oli niin palkitsevaa, etten osaa pukea sitä vieläkään sanoiksi. Keikan jälkeen bändin kesken skoolattiin hienolle suoritukselle ja kiitettiin elämää siitä, että oltiin saatu keikka vetää, koska ei voi ikinä tietää tuleeko toista vastaavaa tilaisuutta. It-alalla vaihtuvuus on suurta sekä oma-aloitteisesti että muutenkin. Jokaisesta hyvästä hetkestä tulee olla äärimmäisen kiitollinen. Lisäksi pikkujoulujen jatkoilla Helsingin keskustassa tutustuin erääseen henkilöön, jonka kanssa tuli vietyttyä enemmänkin erittäin miellyttäviä hetkiä loppuvuonna.

Loppuvuosi oli omalta osaltani railakkainta aikaa kuukausiin ja joulukuu hujahti ohitse nopeammin kuin huomasinkaan. Töissä päivät meni sutjakasti ja mieliala oli korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Elämä näytti hymyilevän, asiat sujui ja palaset tavallaan loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään. En osaa vieläkään varsinaisesti sanoa mikä sai niin hyvän fiiliksen aikaan. Lokin kiinnostus hajuihin tuli takaisin ja se on ontunut jalkaansa kahdesti. Olen jo lähes päättänyt, että tämän vuoden puolella se heti ensi tilassa kastroidaan. En jaksa katsoa tuota haistelemista, kun kerran vaihtoehtoja on enkä myöskään arpoa eturauhasen vaikutusta ontumiseen, mutta ehdottomasti sen ultrautan kastroinnin yhteydessä. Lisäksi mielessä on kummitellut läpi vuoden toissa kesän sm-kisoissa erään uroksia omistaneen bortsuihmisen sanat siitä miten kastroi jokaisen uroksensa, koska ne ovat silloin yksinkertaisesti niin paljon helpompia ja mutkattomampia. Kelpaisi tännekin.

Uutena vuotena Loki lähti raketteja karkuun porukoiden kanssa asuntovaunulle ja on siellä vieläkin. Yksin ei ole kuitenkaan juurikaan tarvinnut nukkua. Koiranhoitorinki toimii ideaalisti ja Lokin olessa porukoilla tuli Tessi minulle puolestaan hoitoon.

En halua käydä läpi viime vuodelle aseteltuja konkreettisempia tavoitteita. En siksi ettei niitä oltaisi tarpeeksi saavutettu, vaan ihan siitä syystä että elämä on niin paljon muutakin kuin saavutuksia tai epäonnistumisia. Tuntuu kuin olisin aivan eri ihminen kuin vuoden alussa. Tämä vuosi opetti todellakin sen, ettei mitään saa ottaa itsestäänselvyytenä ja terveyttä tulee arvostaa äärimmäisen paljon. Jokaisesta hyvästä hetkestä pitää nauttia ja lakata jossittelemasta ja odottamasta jotain muuta.

Jos haluat tehdä jotain, tee se nyt.
Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

Sano mitä ajattelet ja tunnet. Puhu ihmisten kanssa.

Ei pidä tehdä asioista yhtään sen monimutkaisempia.

Olen aika sanaton viime vuoden jälkeen, enkä tiedä mitä haluaisin tältä vuodelta. Tuntuu kuin aloittaisin tyhjältä pöydältä, niin kaikkensa antanut olo on. Viime vuonna on itketty, naurettu, sanottu hyvästejä, nähty ystäviä, tavattu uusia ihmisiä, menty laidasta laitaan, nautittu, tehty vaikeita päätöksiä sekä oikeita että vääriä, opittu joka- ja mikä -sanojen ero, oltu onnellisia ja onnettomia, rakastettu, opittu luovuttamaan, kasvettu, tutkittu sisintä, vahvistuttu, ja mitä vielä. Olen niin kiitollinen kaikille elämässäni mukana olleille ihmisille ja koirille etten tiedä miten päin olisin. On todellinen onni olla tällaisten ihmisten ympäröimä.

Taidan jättää ensi vuodesta kirjoittamisen johonkin toiseen hetkeen.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Keep calm and be awesome because you are!

I don't know if I'll ever see you again

Hyvää syntymäpäivää Finskille siellä jossain ❤

Sekä tietysti Fionan sisaruksille Kukalle, Vapulle ja Ninolle :). 6 vuotta on iso ikä jo.

En tiedä sopiiko tämä pätkä aiheeseen erittäin hyvin vai erittäin huonosti, mutta Jakke puhuu taas kerran ihan asiaa, tällä kertaa koiran lopettamisesta.

All dogs are grey in the dark

Koiranomistajuus on kumma juttu. Olen omistanut koiran tai koiria kohta 6 vuotta. Olen omistanut koiran siis noin viidesosan elämästäni. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että lapsena luulin, etten saa koiraa koskaan allergian takia. Silti se on äärimmäisen vähän jos vertaa moniin muihin, ehkä suurimpaan osaan koiraharrastajista. Muihin ei kuitenkaan koskaan pitäisi itseään vertailla, vaan miettiä sitä omaa matkaa. Koiran kanssa elämiseni ja siihen suhtautuminen on muuttunut paljon siitä kun kaikki alkoi.

Ensin Fionan aikana oli ihmetystä ja opettelua koiran omistamisesta ylipäänsä. Sitten tuli huoli ja murhe Fionan sairastelusta ja opin selvittämään sairasteluja netin kautta, kun ei eläinlääkäreistä ollut siihen. Oli stressiä koiran voinnista ja sai pelätä milloin se kupsahtaa.

Ei kupsahtanut, vaan herätti halun ottaa toinen koira harrastuksiin, kun kävi ilmi ettei Fionan kanssa voisi harrastaa ja halu eri lajeja kohtaan heräsi.

Tuli Loki, tutustuttamaan harrastuksiin ja Fionan kaveriksi. Sosiaalistettiin, käytiin ties missä mätsäreissä ja tapahtumissa ja harrastettiin niin agilityä, tokoa, mejää, hakua, viehejuoksua. Olikohan vielä muuta. Kaveripiirini moninkertaistui parissa vuodessa, kun yhtäkkiä olikin niin suuren ihmisporukan kanssa yhdistävä tekijä. Kaverit on monesti koiraharrastuksen suola. Myös ne kaksijalkaiset kaverit. Pari ensimmäistä vuotta opeteltiin elämistä kahden koiran kanssa ja ns. tavallisen koiran ylipäänsä, Fiona kun oli aina niin omalaatuinen tapaus. Tämä oli sellaista euforista koiranomistamisen aikaa. Niiiiiin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa.

Sitten suuri osa harrastuksista (valitettavasti) jäi, kun agility jyräsi ohitse. Oli kiva oppia ja kehittyä jossain ja vihdoin kisaamaan pääseminen oli siistiä. Sitten tuli ontuminen ja agilityä piti radikaalisti vähentää. Eturauhasdiagnoosin jälkeen into hetkeksi palasi, mutta viime viikkoina on ollut niin paljon kaikkea muuta ja sitten tuli pimeä ja syksykin vielä, että nyt ei olla treenattu taas yli viikkoon. Eikä edes erityisemmin tee mieli. Viimeisimpien treenien jälkeen Loki ontui parina peräkkäisenä päivänä ja ajattelin, että vaikka eturauhanen olisikin ongelman aiheuttaja, niin yhä se silti on kipeä joten treenit ei tunnu kivalta ajatukselta. Päätin sitten taas taukoilla kun ei treenihaluakaan niin ylitsepursuavasti ole. Sama se on siis odotella kontrollia ja katsoa että ongelma helpottaa ennenkuin aletaan, jos aletaan, enemmän treenaamaan.

Samoihin aikoihin jouduin hyvästelemään Fionan ja laumamme pieneni yhdellä.

Nyt onkin siis ensimmäinen hetki, kun elän niin sanottua tavallista koiran omistajan arkea. Ei harrastuksia, ei ongelmakoiraa, vain yksi helppo ja vaivaton Loki. Se on kotona käytännössä täysin huomaamaton, sitä voi pitää vapaana lähestulkoon missä vain, sen voi ottaa mukaan minne vain eikä sillä ole oikeastaan mitään ongelmakoiran käyttäytymisen merkkejä. Se on kuin harmaa varjo mikä sisällä kyllä seurailee ja ihmettelee omalta pediltään, ehkä kerran päivässä tuo lelua jos lenkki oli sen mielestä liian lyhyt, mutta ei selvästikään tarvitse harrastuksia ollakseen tyytyväinen.

Yksinäinen harrastukseton Loki on niin helppo, että eilen olin peräti aavistuksen iloissani, kun se rähähti ohi menevälle mustalle afgaanille. Se ohittaa pienet räksyttävätkin koirat hienosti, mutta isot koirat on vieläkin sen heikko kohta. Täysin ignooraavat isot menee ohi hyvin, mutta jos iso jää kyttäämään tai muuten kiinnittää Lokiin huomiota niin Lokikin reagoi. Itsellenikin isot ovat hermostuttavampia, jos iso koira sattuu nykäisemään kohdalla niin se tulee paljon suuremmalla volyymilla sen pienenkin matkan kuin pieni. Päätinkin sitten, että kun ei kerran muutakaan tekemistä ole, niin aloitetaan nyt sitten ulkona edes leikki "bongataan isoja koiria".

Toinen Lokin haaste on muut koirat, joiden kanssa pitäisi tulla toimeen nenäkkäin pienemmässä tilassa. Näitä ei tällä hetkellä olekaan sitten kuin Tessi.

Viimeisimmän kerran Loki on ärähtänyt Fionalle joskus keväällä, en muista koska viimeksi Tessille. En tiedä onko tapa jäänyt vai ei, mutta en halua ottaa selvää. Kun tiedostaa Lokin tarpeen omaan tilaansa, ei ongelmia synny.

En edelleenkään anna Lokia hoitoon esim. vanhemmilleni samaan aikaan kun Tessi on siellä. Vaatii tiettyä rauhallisuutta olla kiihdyttämättä niitä sisällä jolloin kierrokset nousevat ja nenälle tuleva Tessi voi saada äkkilähdön. Lisäksi rajallisten resurssien kuten ruoan tai huomion kanssa tulee olla tarkempi. Pahoittelut yleistyksestä, mutta jotenkin tuntuu, että koikkeriyksilön sielunelämä on usein hyvä tuntea tarkasti, jotta sen kanssa elo on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Veikkaan, että jatkuva isommassa laumassa eläminen voisi tehdä Lokille hyvää kun tilanne olisi pysyvä, mutta tällainen harvoin koiran kanssa toimeen tuleminen on aina uusi tilanne.

Matka oli pitkä, ihana ja erittäin opettavainen, mutta nyt olemme siis saavuttaneet tämän perusarjen yhden koiran kanssa ja kyllä se kieltämättä näiden vuosien jälkeen aika namulta maistuu. Siinä vaiheessa, kun elämä alkaa käymään liian tylsäksi ja haluaa uutta haastetta, voi sitten harkita uutta pentua. Se onko kyseessä sitten koikkeri, sheltti, vai mahdollisesti joku roturisteytyspentu, on sitten sen ajan murhe.

Tämä oli tällainen liirumlaarum matkakertomus omasta koiran omistamisestani. Aihe on omasta mielestäni ihan kiinnostava, joten jos joku muukin haluaa kirjoittaa omasta kokemuksestaan niin haaste on heitetty.

† FIN55271/08

Fionan kuolinsyyksi on nyt merkitty Koiranetissä kasvainsairaus, lymfooma ja tarkennuksiin laitoin koko litanian Epiteliotrooppinen lymfooma suun limakalvolla, vesipää, maksan ja vatsan pitkäkestoiset tulehdukset.

Pyysin lopettaneelta eläinlääkäriltä lausunnon lopetukseen johtaneista syistä ja lausunto olikin jo seuraavana päivänä sähköpostissa. Anident on kyllä vaikuttanut yhäkin erittäin ammattitaitoiselta ja fiksulta eläinlääkäriasemalta. Lausunnon saatuaan Tapiola lähetti takaisin hyväksytyn korvauspäätöksen Fionan henkivakuutuksesta. Eipä se koiraa terveenä takaisin tuo, mutta korvaa ainakin jonkin verran hoitoon menneitä kuluja.

Jumituin selailemaan havannankoirien kuolinsyitä. Harmittavan vähän niitä ilmoitettu koiranettiin.

Löysin kuitenkin tämän koiran, jonka tunnistin koska se oli yksi keneltä pohdin pentua Fionaa hankkiessani. Ensimmäinen pentue teetetty koiran ollessa 1v3kk ikäinen, siitä kaksi seuraavaa vuoden välein ja 3v 9kk ikäisenä koira kadonnut kotipihasta ja merkitty kuolleeksi... Voi parkaa.

Koiran kasvattajalla oli silloin kahdet pennut yhtäaikaa ja kummassakaan ei oltu tehty tuolloin virallisia terveystutkimuksia. Kyselin niiden perään ja vastaus oli, että ei niillä mitään ole, kun ei ole oireitakaan. Nyt koira(t) on näköjään tutkittu ja ikäviä ykkösen ja kakkosen polviahan siellä on kun noita yhdistelmiä selailee. Mm. koira joka oli tuossa kyseisessä pentueessa isänä on tehnyt 11 pentuetta ja polvet ovat 1/1. Osa on vielä nartuilla, joilla ei myöskään ole nollan polvia, kahdella peräti kakkosen..

Vaikka Fionan kanssa kävikin vähän kurjasti, olen silti äärimmäisen iloinen, että päädyin ottamaan pennun juuri sieltä mistä otin.

No matter how hard you try, you still know nothing.

Tässä on Fiona viimeisenä päivänään.

Eviran raportti Fionan ruumiinavauksesta tuli viime viikolla. Eilen sain vihdoin patologin kiinni lisäkysymyksistä. Paljastui sieltä vähän jotain, mutta silti kaiken takimmainen syy jäi epäselväksi. Ehkä mitään alkuperäistä syytä ei sitten koskaan oikeasti ollutkaan.

Näin sanottiin Eviralta tulleessa raportissa:

"Lausunto

Tutkimustulos:

1. Lopetettu eläin.
2. Vesipää eli hydrokefalus.
3. Maksakudoksen aikaisempi surkastuminen ja sitä seurannut uusiutuminen.
4. Imusolukasvain (epiteliotrooppinen lymfooma) suun limakalvolla.
5. Pitkäaikainen limakalvoa surkastuttava mahalaukun tulehdus.
6. Huulten iholla paikallinen demokidoosi ja siihen liittyvä karvatuppitulehdus.

Avauskertomus

Kuolemanjälkeiset muutokset ovat kohtalaisen lievät. Koira on lihaksistoltaan kohtalaisen hyvin kehittynyt ja rasvavarastot ovat kohtalaiset. Ikenissä todetaan akuutti tulehdus, johon liittyy voimakas verentungos ja pöhö ienrajassa. Suun limakalvo on paikoin epätasainen ja väriltään ruskehtava. Sydän on rakenteeltaan ja kooltaan nomaali. Keuhkoissa akuutti pöhö. Sisäeriterauhaset normaalit. Maksaan menevä verisuonisto normaalia, mutta maksa on pinnaltaan epätasainen ja paikoin todetaan maksalohkojen regeneraatiosta johtuvaa suurentumista. Munuaiset ovat pinnaltaan epätasaiset ja niissä todetaan pesäkkeisesti arpikudosta. Virtsarakko tyhjä. Mahalaukku on tyhjä. Suolen sisältö on niukkaa. Mahasuolikanavassa ei todeta makroskooppisia muutoksia. Haima on normaali. Luusto normaalin kovaa. Aivoissa lateraaliset aivokammiot ovat kohtalaisesti laajentuneet ja nesteen täyttämät. Pään muoto on pyöreä ja ulospäin pullistuva.

Makroskooppinen diagnoosi:

1. Lopetettu eläin.
2. Vesipää eli hydrokefalus.
3. Maksakudoksen regeneraatio.
4. Pitkäaikainen limakalvomuutos suussa.

Histologinen tutkimus:

1. Maksa (Rho-): Regeneraatio, aikaisempi atrofia, paikoin lievä lymfosyyteistä ja plasmasoluista koostuva tulehdusreaktio, kuparin kertymistä ei todeta.
2. Perna, aivot, keuhkot, sydän, lisämunuaiset, kilpirauhaset, haima, suoli, virtsarakko: Ei spesifisiä muutoksia.
3. Munuaiset: Paikoin arpikudosta.
4. Mahalaukku: Lymfosytäärinen atrifioiva gastriitti.
5. Huulen iho: Demodikoosi [sikaripunkki], furunkoloosi.
6. Suun limakalvo: Epiteliotrooppinen lymfooma, paikoin krooninen tulehdus."

----------------------------------------

Siinäpä se sitten. Käydäänpä vähän läpi.

Vesipää ei ollut tiedossa, joskaan ei täysin yllättävää. Kohtalainen vesipää tarkemmin sanottuna, kuulemma ei ole harvinaista, että yli 5v koiralla havaitaan vesipää ilman oireita. Fionalla vesipää saattoi selittää sen, ettei se koskaan tykännyt pään yli laitettavista pannoista tai vaatteista. Liekö sattui päähän. Vesipää on todennäköisesti ollut syntymästä asti, mutta voi ajan myötä pahentua ja oireet sen mukaisesti tulla vasta myöhemmin esiin. Ja onhan se totta, että Fiona oli aina, vähän, noh, erilainen.

Maksassa ei sitten kaikesta huolimatta ollut mikrovaskulaarista dysplasiaa eli shunttia. Jokin prosessi siellä on aikoinaan ollut, mikä on tavallaan parantunut ja solut uusiutunut. Siitä ei ole tietoa onko maksa palannut alkuperäiseen hyvään kuntoon vai jäikö vajavaiseksi, joten maksaruoan syöttäminen oli siitä huolimatta hyvä homma. Mikä prosessi sitten olikaan, kyllä sen myös näki että olo oli nelisen viimeistä vuotta parempi.

Munuaisissa oli niinikään joskus joku prosessi, sama homma kuin maksassa.

Mahalaukun tulehdus sama homma, jokin vain saanut tulehduksen aikaiseksi.

Suussa ollut epiteliotrooppinen lymfooma on sairaus, mikä pysyy usein vuosia samassa kohdassa. Mutta 4-5 vuoden päästä se useimmiten leviää muualle. Fionalla ei ollut levinnyt.

Huulissa ollut sikaripunkki ja furunkoloosi sitten voivat liittyä näihin tai olla liittymättä.

Tiivistelmänä patologi sanoi, että nämä mikään eivät varsinaisesti liity toisiinsa, mutta koska on harvinaista että näin nuorella koiralla on näin paljon vaivoja, on taustalla ollut todennäköisesti jotain synnynnäistä alttiutta. Sairaudet voi olla idiopaattisia eli sisäsyntyisiä, tai ne ovat voineet syntyä (osa tai kaikki) jostain ulkoisesta tekijästä, esim. ihmisille tarkoitetut lääkkeet saattavat aiheuttaa vastaavanlaisia muutoksia maksaan tai munuaisiin.

Sitä, onko aiheuttajana sisäsyntyiset jutut kuten joku autoimmuunihärpäke tai yleisesti paskat geenit, vai esimerkiksi rokotuksista, miljoonista Fionalle tehdyistä hampaidenpoistoista, tai mistä tahansa muusta asiasta X aiheutuneet vaivat, ei saada koskaan tietää. Vaikka miten Fionan eläessä tutkittiin ja ihmeteltiin, joitain asioita ei vain näköjään voi mitenkään diagnosoida sen tarkemmin. Nyt ei enää pystynyt senkään vertaa, kun olivat jo tulleet ja menneet. On se luonto jännä juttu. 

Nyt on Fionan keissi loppuunkäsitelty.

Nuku rauhassa pikkuinen ja kiitos, että tulit elämääni opettajaksi. Toivottavasti rakastin ja hoidin sinua niin hyvin kuin ansaitsit. Ja toivottavasti elämässäsi oli myös paljon hyvää kaiken paskan lisäksi.

Loppujen lopuksi Fiona aloitti sellaisen ihastuksen havannankoirien rotua kohtaan, etten yhtään ihmettelisi, jos joskus tulevaisuudessa pikkukoiran paikan ollessa vapaana sellainen tepastelisi uudelleen elämääni.

Raportti lisätietoineen lähtee Anidentiin, Havannankoirat ry:n jalostustoimikunnalle sekä vakuutusyhtiölle.

Fiona tuli kotiin vielä hetkeksi

Suurinta rakkautta on kyky päästää irti. 
Lopettamispäätöstä harva tekee liian aikaisin, mutta moni turhan myöhään.

Hain perjantaina Fionan tuhkat postista.

Vielä en tiedä mitä tuhkille teen, toistaiseksi laatikko päätyi "koirat" nimikoituun muuttolaatikkoon muiden koiratavaroiden kanssa.

Pitäisi varmaan kirjoittaa laatikoihin vain "loki", mutta jotenkin "koirat" tulee automaattisesti. Tosin nyt laatikoissa on vielä paljon Fionan tavaroitakin, mitä en ole halunnut vielä käydä läpi.

Yksilötuhkaus, 151 euroa.

Lainaus ihan hyvästä artikkelista Lemmikille.com - Ikääntyvä lemmikki.

Tänään on ollut pienoista muutosähkyä ilmassa. Tyhjensin kännykästä kaikki kuvat koneelle ja siellä oli vaikka mitä kuvia Fionastakin. Vähän alkoi ahdistaa. Tämä kuva on kovin suloinen ja siksi halusin laittaa sen tähän, siinä Fiona nautiskelee aamuauringosta.

Teen huomenna kaupat uudesta omasta asunnostani ja saan sinne avaimet. Ihanaa, odotettua, mutta kaiken tämän keskellä samalla jotenkin äärimmäisen ahdistavaa, nyt kun sen aika on näin käsillä.

Tänään on pakkauspäivä ja vaikka laatikot täyttyvät, niin silti asunto näyttää yhä enemmän ja enemmän kaaokselta. Pelottavaa jotenkin pistää kaikki kamat vaan pakkauksiin ja laatikoihin. Oma elämä laatikoihin, niin se muutossa tuppaa menemään.

Loki on vähän ihmetellyt pakattuja laatikoita, kai se aavistaa, että jotain muutosta on tulossa. Muuttoon se ei tietenkään tule mukaan eikä uuteen kämppään ennen kuin siellä on kaikki paikallaan.

On tämä jotenkin silti yllättävän vaikeaa näiden kaikkien muutosten keskellä. Ei tiedä miten päin olisi ja ajatukset sinkoilee miten sattuu. Asuin tässä asunnossa 2,5 vuotta, se on eniten mitä olen asunut missään sen jälkeen, kun kotikotoa pois muutin.

Jotenkin yhä ahdistaa ajatus siitä, että Fiona ei enää tule uutta asuntoa kokemaan. Mutta parempi näin, sen ei tarvitse kokea ollenkaan muuttostressiä. Mutta tavallaan tuntuu, että jätän tämän Fionan kotialueen nyt kokonaan ja lähden muualle. Tästä syystä en myöskään halua haudata Fionan tuhkia tänne vaan haluan, että se tulee mukanani. Pysyy niinkuin lähellä.

Tyhmiä ajatuksiahan tämmöiset on. Mutta kun ei vaan voi mitään. Ottaa yllättävän koville nämä kaikki muutokset. Elämä on semmoista välillä.

"Life can only be understood backwards; but it must be lived forwards."

It's tough but we're gonna get by

Pikkuhiljaa totutaan Lokin kanssa elämään kahdestaan. Asiaa varmaan on auttanut se, että Fiona oli niin paljon hoidossa viimeisen kuukauden aikana. Sisko on iloinen, että sai viettää Fionan kanssa juhannuksena viikon, ja äiti sai nauttia Fionan seurasta puolentoista viikon ajan mukaanlukien Fionan viimeisen viikonlopun. Toisaalta hieman harmittaa, että tämä kesä on mennyt koirien huomioimisen kannalta omalta osaltani vähän huonosti, mutta toisaalta Fiona on saanut nauttia extrahuomiota hoitopaikoissa. Ja eipä se oikeastaan mitään harrastuksia tai muuta erikoista olisi tarvinnutkaan, se sai onnellisena nauttia leppoisasta elämästä.

Sisko kävi Tessin kanssa yökylässä viikonloppuna ja pakkailtiin vaatteita ja pohdittiin syntyjä syviä. Kurkkujonossakin oli taas kaksi koiraa. Alusta asti olen pystynyt puhumaan Fionasta lähes kokonaan itkemättä ja päivä päivältä se helpottuu, vaikka toki yhä tulee ajatuksia, hetkiä tai asioita mieleen mitkä nostavat kyyneleet silmiin. Kuristava puristava tunne alkaa kuitenkin jo helpottaa ja Fionan hassujen tapojen ajatteleminen usein jo hymyilyttää. Tavallaan ehkä tuntuu, että se n. 4 vuotta edeltänyt valmistautuminen Fionan lähtöön on helpottanut asiaa ja surun lisäksi tunnen myös tällä hetkellä tiettyä helpotusta. Toinen koira helpottaa varmasti paljon myös asiaa, koska arjen rutiinit jatkuvat lähes samanlaisina. Pidän kuitenkin itseni yhä suhteellisen kiireisenä, ettei ole turhaa aikaa märehtiä sohvalla ja ajatella, että Fiona ei ihan oikeastikaan ole missään hoidossa vaan että se ei tule koskaan enää takaisin.

Fionan lopetuksesta kertova merkintä teki blogin kävijäennätyksen. Meni ohi kaikista Lokin agilitypostauksista ja Lokinpoikasten merkinnöistä. Kyllä mieltä lämmittää huomata, miten Fiona kosketti niin monen ihmisen elämää. Kiitos jälleen kaikista kommenteista ja osanotoista, olette suuri tuki tässä hetkessä.

Tietysti piti siskon kanssa nostaa malja Fionan muistolle.

Kuoharilasit oli jo pakattu, mutta ei Fionallekaan olisi ollut väliä mille lasille se irvistää. Pieni hassu :). Toista yhtä söpöä koiraa ei kyllä tule koskaan tähän maailmaan.

Tällä viikolla tuli toinenkin surullinen uutinen, kun Retu koikkeri, vain Lokin ikäinen, jouduttiin yllättäen lopettamaan. Retun menetys pistää ikävästi sen takia, että Retu oli siitä pentueesta, mistä minun piti saada pentu Lokia hankkiessani, mutta kasvattaja perui kaupat pentujen ollessa joitain viikkoja alle luovutusikäisiä.

Retu lähti nyt siskonsa luokse, kertomaan Fionalle ja muille rakkaillemme terveisiä. Osanotot Paulalle perheineen.

Arvostetaan näitä koiriamme niin kauan kun ovat seuranamme, niin lyhyt ja arvaamaton on koirien elämä.

Mä en voi käärii sua kultaan, mutten myöskään unohtaa

Hyvä tahti, joka ilta vähän raapustaa. Tuntuu liian raskaalta kirjoittaa koko sepustusta kerralla, joten puran oloa ja tapahtunutta pienissä palasissa.

Kiitos taas kommenteista, luen ne kyllä, mutta en pysty vielä vastaamaan.

Tänään pystyin kuuntelemaan musiikkia, vaikkakin valikoivasti. Oikeaan Hyvään Musiikkiin en vielä mennyt, mutta lähdin liikkeelle kevyellä suomi hiphopilla.

----------------------

22.7.2014 Niina Luotonen, Anident

"Tulosyy: hammashoito.

Löydökset hampaiden tarkastuksessa ja röntgenkuvauksessa:
Vaikeita haavaumia ikenissä, kielissä ja poskien limakalvolla jäljellä olevien hampaiden plakkikontaktiaueella. Hengityksessä erittäin paha haju. Pitkälle edenneitä parodontiittimuutoksia erityisesti takaposkihampaissa.

Alaleuassa juuren jäänteitä poskihampaista/maitohampaista, joiden ympärillä oli havaittavissa tulehdusreaktio.

Limakalvohaamaumien taustalla on stomatiitti, elimistön yliherkkyysreaktio plakille, jonka tarkkaa patofysiologiaa ei tunneta. Stomatiitti on kipua aiheuttava, hoidollisesti turhauttava sairaus, jonka ainoa tehokas hoito on haavauma-alueella sijaitsevien hampaiden poisto.

Fionan muiden sairauksien takia päädyttiin eutanasiaan.

Lämmin osanottomme Fionan menetyksen takia."

----------------------

Pyysivät lähettämään tiedon obduktiotuloksesta. Lähettävät sitten tiedot myös Univetiin, missä Fionaa aiemmin hoidettiin.

"Eikö kukaan ole aiemmin kertonut, että Fionalla on stomatiitti?"

"Ei ollut. Mikä se on?"

Stomatiitti, kuten aiemmin diagnosoidut gastriitti ja enteriitti, on autoimmuunisairaus, jonka aiheuttajaa ei tunneta, mutta mikä voi olla esim. myrkytystila elimistössä. Vahva epäily on, että maksan mikrovaskulaarinen dysplasia on vuosien varrella aiheuttanut haittaa elimistössä. Luotosella on erittäin pitkä kokemus hammashoidoista ja hän oli silti kovin ihmeissään Fionan tilanteesta. Stomatiitti on yleisempi kissoilla, koirilla verrattain harvinainen ja siksi sitä on tutkittu vähän ja syntyperät tuntemattomat.

Anidentin kaksi hammasspesialistia tutkivat röntgenkuvien ja suun tilanteen ja antoivat arvion puhelimitse Fionan ollessa nukutettuna. Niina Luotonen sanoi, että suu on varmasti erittäin kipeä, mutta että Fiona on turtunut kipuun. Kaikkien etuhampaiden ienpussit olivat selvästi vetäytyneet ja yhden etuhampaan ikenessä oli uponneena jokin roska/muru.

Hoitosuunnitelmana olisi ollut nyt kolmen takaposkihampaan sekä kaikkien etuhampaiden poisto. Syksyllä aiemmista poistoista jääneiden juurien poisto sekä mahdollisesti kaikkien kulmahampaiden poisto ja alakulmahampaiden paikkojen tukeminen jollain osilla. Ennemmin tai myöhemmin kaikki Fionan hampaat olisi jouduttu poistamaan. Hinta-arvio tälle visiitille n. 1200 e ja syksyn käynnille 1000 - 1500 e. Kalliista hinnasta huolimatta raha ei ollut tässä kynnyskysymys.

Mikäli kyseessä olisi ollut muuten terve koira, olisin todennäköisesti päätynyt hampaiden poistoon. Poiston jälkeen koira voi elää mutustellen ruokansa pelkillä ikenillä. Koska kuitenkin kyseessä oli Fiona, oli mielestäni liian suuri riski sille, että seuraavaksi tulee jotain muuta (eniten pelkäsin jalkojen ja liikuntahaluttomuuden puolesta mutta lisää autoimmuunisairauksiakaan ei olisi ollut yllätys), joten päätin, että nyt ei enää kiusata pientä.

Äidin kanssa keskustelu puhelimitse ja lääkärille ilmoittaminen päätöksestä, että Fionaa ei enää herätetä.

Fionaa hakiessani Luotonen sanoi päätöksen olleen oikea.

Loppuun asti se söi kipeällä suullaan ja viimeisenäkin päivänä ulkoa tullessa haki Lokia leikkimään (joka ei tietenkään lähtenyt mukaan, sehän olisi ollut vallan epäsoveliasta).

Aiempien poistojen jättämät juuret (jotka nyt siis tulehtunut) ja se, ettei minulle ole (muistaakseni) aiemmin puhuttu stomatiitista, sai minut miettimään aiempien hoitopaikkojen tasoa. Muistan, että on puhuttu kyllä siitä, että Fionan suu reagoi herkemmin plakkiin, mutta että se on jokin autoimmuunisairaus mikä pahenee kunnes kaikki hampaat on poistettu, oli minulle uutta. Luotonen sanoi, että missään muualla Suomessa (edes Viikissä) ei ole vastaavia hammashoitoon tarkoitettuja välineitä kuin Anidentissä, mikä on mahdollisesti syy ainakin siihen, miksi hampaiden poistoissa on jäänyt juuria suuhun.

Sitä voi spekuloida (mistä tietenkään ei ole mitään hyötyä), mikä olisi tilanne, jos olisin vienyt Fionan aiemmin Anidentiin. Ehkä aiemmilla poistoilla olisi poistettu reippaasti enemmän hampaita, mahdollisesti jo vuosia sitten kaikki, jolloin suu ei olisi päässyt niin pahaksi ja Fiona olisi elellyt suunsa kanssa tyytyväisenä.

Jatkossa vaikeat/kummalliset hammasongelmaiset koirat tulen epäilemättä viemään Anidentiin.

Korvaamatonta terapiaa olen saanut perheeltä ja kavereilta sekä työkavereiltani, joista osasta on tullut niin hyviä ystäviä, että olen saanut joka päivä purkaa tapahtunutta. Eilen kävin töissä vain (pitkähköllä) kahvitunnilla, tänään olin koko päivän. Vain joillekin olen Fionasta sanonut, mutta kaikki arkeen liittyvä toiminta helpottaa olemista ja siitä olen kaikille kiitollinen.

The day after

Tämä on päivitys, jotta Fionan kuva ei näkyisi aina päällimmäisenä, kun tulen blogiin. Kuvia ja videoita olen toistaiseksi vältellyt parhaani mukaan.

Varoitan: Täten alkaa märisemispostausten sarja.

Vielä ei ole aika kirjoittaa tarkemmin, ei varmaan vielä moneen päivään. Kiitos osanotoista, ne lämmittävät paljon.

Vein Fionan eilen eläinlääkäriltä Eviralle Viikkiin 5min ennen sulkemisaikaa. Kiire tuli. Fiona sai matkustaa viimeisen automatkansa etupenkillä, missä suojelin sen pään mustia karvoja auringolta ja silittelin sitä. Radiota en uskaltanut avata koko päivänä, kun tarkoitus oli pitää tolkku matkassa, kunnes pääsisin ärrän kautta kotiin.

Tänään soittivat Eviralta kysyäkseen tuhkauksesta, että mille firmalle haluaisin lähetettävän. Sanoin, että ei väliä. Päätyi johonkin Mäntsälän firmaan, koska se hakisi Fionan jo huomenna. Piti soittaa perään, että niinjuu kai te vielä sen avaatte, jos jo huomenna lähtee. Vastasi, että joo toki. Fiona avattiin tänään.

Huomenna pieni lähtee tuhkattavaksi oman keltaisen fleecevilttinsä kanssa, mihin Loki on joskus syönyt reiän. Se on ollut Fionalla mukana eläinlääkärissä nukutettaessa tuomassa turvaa joka kerta - paitsi eilen. Se oli autossa takapenkillä, kun ajattelin, että njääh ei kai tuolla niin väliä miten nukahtaa.

Niin just.

Enimmäkseen eilinen meni siten, että kaduttavaa tai harmittavia asioita ei jäänyt mieleen, mutta muutamia pieniä asioita kadun. Yksi on viltin autoon jättäminen. Toinen se, ettei Fiona nukahtanut syliini vaan lähti lainaviltin sisällä morfiinipiikin jälkeen hoitajan sylissä toimenpidehuoneeseen saamaan lisää rauhoitetta. Antaessani sen hoitajalle se katsoi minua ja vinkui muutaman kerran surkeasti. Ehkä tiesi mitä tuleman pitäisi ja sanoi heihei. Tai ehkä yritti sanoa että "älä jätä, en ole valmis vielä"... Toivon, että oli jo niin morfiinihöyryissä ettei tajunnut mistään mitään. Kolmas se, että morfiinipiikin jälkeen se läähätti hulluna pahoinvoivana puoli tuntia sylissäni lääkärillä. Olisi pitänyt mennä ulos, missä se olisi voinut olla rauhallisempi.

Taktiikka on pitää itseni kiireisenä tulevina päivinä/viikkoina. Pakkaaminen tosin ei huvita. Pelottavasti tuntuu, että tulen jättämään Fionan kodin täältä lähtiessäni. Se ei tule koskaan pääsemään uuteen kotiin mukanani.

Kun tekemistä on muiden ihmisten seurassa niin aika menee hyvin, mutta kotona ollessa on raskaampaa.

Fionan siskon omistaja kirjoitti kauniisti:

Ihmisen ikävä tehtävä on ottaa kipu itselleen, kun sen haluaa ottaa pois pieneltä rakkaaltaan.

Nyt sitten maksetaan hintaa siitä rakkaudesta, mitä on vuosien aikana Fionalta saanut.

One sunny day we both lost the game

Fiona ♥

22.10.2008 - 22.07.2014

Tänään jouduin tekemään 10 minuutissa raskaan päätöksen, ettei pikkuista enää herätettäisi eläinlääkärin pöydältä. Anidentin hammasspesialistin arvio hampaiden ja suun tilanteesta ja jatkohoidosta oli viimeinen niitti. Toivottavasti päätös oli oikea.

Niin lähti Maailman Söpöin Koira, pieni suuri taistelija, 5 vuoden ja 9 kuukauden ikäisenä, vieden suuren osan minua mukanaan.

Hyvin pienet,

hyvin tärkeät asiat muistin hetteiköstä,

nousevat pintaan.

Hän on sinun, uskollinen ja aito, viimeiseen sydämenlyöntiinsä asti.

Lokinpoikaset ja tuplasti huoltoa

Keskiviikkona oli paljon ohjelmaa, aloitetaan siitä kun käytiin siskon ja äidin kanssa katsomassa pentuja. Tämän merkinnän kuvituksena toimiikin lapsoset. Tällä kertaa otin tosi vähän kuvia ja vasta kotona huomasin, ettei neiti D osunut mihinkään kuvaan, höh. Pentujen kodit on nyt tiedossa ja kaikilla on myöskin nimet. Olen tosi onnellinen siitä, että kaikille on tulossa niin mukavat ja ihanat kodit!

RiaLokinpoikaset ovat:

A-tytöstä tulee Xema (blogi), se muuttaa Helsinkiin
B-pojasta tulee Brando, sekin muuttaa Helsinkiin
C-pojasta tulee Velmu, se muuttaa Hyvinkään lähelle
D-tytöstä tulee Flame (omistajan kotisivut), siitä tulee maastamuuttaja ja lähtee Sveitsiin

Vauvat oli juuri aamulla käyneet pentutestissä, joten kasvattajalle päästessämme meitä vastassa oli vain eri paikoissa nukkuvia rötkäleitä, jotka eivät päätään nostaneet kun menimme paikalle. Paitsi Flame, joka siirtyi pedistään nukkumasta meidän syliin syömään sormia ja köllimään antaumuksellisesti. Muut nukkuivat kunnes Ria tuli lenkiltä ja sitten kaikki olivatkin jo pian touhuumassa ties mitä.

Erittäin mielenkiintoista oli kuulla pentutestin kuulumiset ja nähdä videot. Kuvauksia kerron sitten kun saan ne käsiini. Hyvin oli kuitenkin mennyt kaikilla, on ne vaan hienoja lapsia :)

Parisen tuntia hurahti taas pentuja pallotellessa. Nämä on selvästi tulevia Mensan jäseniä, kun älykkyysharjoitukset aloitetaan jo 6-viikkoisina. Viimeksi Xema oli leikkinyt Justiinaa ja ominut pelin kokonaan itselleen, mutta tällä kertaa palkkana oli vain juustoa, joten ei kokenut tarvetta lähteä muita häätämään pois vaan herkkuja etsittiin sulassa sovussa.

Seuraavan kerran käynkin katsomassa pentuja varmaan vasta ensi viikon perjantaina, päivää ennenkuin ensimmäiset muuttavat koteihinsa.

Fiona kävi eläinlääkärillä. Lääkärinä mukava viimeksikin laseria selkään antanut Karoliina Nyyssönen. Tässä tarinaa paperista:

"Fiona tuotiin maksa-arvo kontrolliin ja hampaiden tarkastukseen. Fionalla oli ollut viime aikoina runsasta yöllistä juomista ja tähän liittyen köhimistä. Suu oli alkanut haista. Fiona on myös haluton liikkumaan.

Ahdistaaaaa päästä mut pois!

Yleistutkimuksessa Fionan yleiskunto oli hyvä. Oikean olan ojennus on vähän rajoittunut, ei kipuaristusta. Etujalat voimakkaan kierteiset asennoltaan. Lannerangan alueen lihakset hieman kireät. Ei aristusta vatsaontelon tunnustelussa. Sydän- ja hengitysäänet normaalit.

Fionasta otettiin verinäyte, josta tutkittiin munuais- ja maksa-arvot, verensokeri ja proteiinit. Soitan teille tuloksista iltapäivällä.

Fiona sai laserhoitoa selkäkivun hoitoon.

Fionalle suositellaan jäljelläolevien poskihampaiden poistoa parodontiitti muutosten takia, jotta ienten ja kielen tulehdus saadaan rauhoittumaan. Voitte varata ajan ajanvarauksesta.

Närästysoireisiin voi kokeilla happosalpaajaa (Pepcid 10mg, apteekista ilman reseptiä). Fionan annos on 1/4 tabl 2 kertaa päivässä 1-2 viikon ajan. Lääke annetaan 1 tunti ennen ruokaa tyhjään mahaan. Lisäksi kannattaa antaa ennen nukkumaan menoa pieni ruoka-annos."

Veriarvoista lääkäri soitteli eilen. Toinen maksa-arvo oli vähän koholla, mutta kummatkin maksa-arvot olivat jopa paremmat kuin viimeksi. Kaikki muut veriarvot normaalit. Eli ei mitään kriittistä sielläpäin menossa.

Siispä hampaiden poistoaikaa varaamaan vaan. Köhimisen ja muun lääkäri epäili johtuvan suun tulehduksesta, joka näkyi nyt myös kielessä. Muutenkin Fionan kieli on vähän omalaatuisensa (mikäs osa tuosta ei olisi), kun hampaiden puutoksen takia pääsee leviämään vähän kummallisesti suuhun ja takavuosien kielen rikkominen jäätyneeseen pylvääseenkin on vielä näkyvillä. Mutta että näkyi myös semmoista vähän tulehduksenomaista mikä mätänevistä hampaista johtuu ja kokonaisuudessaan sitten aiheuttaa sitä pärskimistä ja muuta.

Loki puolestaan kävi osteopaatilla. Selkää saatiin tällä kertaa hyvin aukenemaan. Joissain kohdissa Loki nousi ylös ja mulkoili Caritaa, joten kipeä se varmasti oli. Carita oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt pitäisi alkaa helpottamaan kun jumit saatiin auki ja seuraava kerta otettiin vasta kuukauden päähän. Tässä välissä ilmoittelen sähköpostilla hänelle miten menee. Suositteli menemään metsään ja tietysti mahdollisimman paljon vapaana, ei saisi tehdä lenkkejä missä koira joutuu töpöttelemään omistajan tahtiin. Uiminenkin sallittiin paitsi kylmään veteen (Loki kiittää!!), kunhan tekee alkulämmittelyt ja loppujäähdyttelyt kunnolla. Eli saa alkaa "normielämään", kunhan nyt ei riekuta ja muistaa lämmitellä ja jäähdytellä.

Toistaiseksi kuitenkin pitäydytään lyhyemmissä lenkeissä, esim. aamuin ja illoin n. 30 minuuttia ja päivän pisin ei saa olla yli 40 minuuttia. Tuota pitemmät lenkit menevät Lokin kokoisella aina lihasten treenaamiseksi ja se ei tee vielä hyvää selälle, vaan sitä pitää vielä kuntouttaa jonkin verran nyt avaamisen jälkeen. Sähköpostilla sitten mietimme voiko lenkkejä pidentää ja mihin tahtiin. 40 minuuttia pitemmillä lenkeillä pitää aina muistaa lämmittely ja jäähdyttely (mikä tuntuu ehkä hieman tyhmältä, mutta onhan se varmaan niin). Niinkun eli että, jos menee tunnin ravilenkin niin pitää ensin kävellä ja siitä kirittää raviin ja lopussa toisinpäin.

BOT:sta kysyin mielipidettä ja kuulemma sillä on ihan paikkansa treenien lämmittelyssä ja jäähdyttelyssä ja jos joutuu odottelemaan välissä. Treenin jälkeen pitempään (tyyliin tunteja tai yli) pidettäväksi hän ei kuitenkaan sitä suositellut, koska Loki ei kuulu erityisryhmiin kuten vanhat tai tällä tavalla kuntoutettavat koirat. Lisäksi BOT saattaa pahentaa alkavaa tulehdusta, kun nostaa verenkierron niin pintaan.

Parin viikon päästä jos sähköpostikeskustelussa Carita on sitä mieltä (eli käytännössä jos ontumisia ei ole tapahtunut tai muuta mikä viestisi Lokin olevan kipeä), että lenkkejä voisi alkaa pidentää ja pikkuhiljaa raskauttaa, niin käytän Lokin vielä fyssarilla näytillä varmuuden vuoksi. Ei aksaa kuitenkaan vielä varmaan heinäkuun aikana eikä kyllä oikeastaan edes haittaa, muuttoon ja siihen valmistautumiseen menee kuitenkin niin paljon aikaa nyt.

Tässä teille vielä söpöilevät Xema ja Velmu.

Everyone needs a little help sometimes

Tänään tapahtuu koirilla asioita, mutta kirjoittelen niistä myöhemmin. Fionalla on eläinlääkärivisiitti, Lokilla osteopaatti ja sen lisäksi käymme äitini ja siskoni kanssa Salossa katsomassa pentuja. Onhan viime visiitistäni jo ainakin kaksi päivää :)

In the meantime.

Fionalla on tapana iltaisin ja öisin käydä juomassa vettä. Välillä se juo niin paljon, että jää köhimään juomisen jälkeen ja pärskii aikansa, välillä sen verran ikävän kuuloisesti että herään taputtelemaan sitä selkään. Nyt ollessa porukoiden mukana vaunulla se oli juonut ja sen jälkeen köhinyt ja köhinyt - niin kauan kunnes oli kaatunut seisovilta jaloiltaan kyljelleen, kun henki ei kulkenut. Äiti oli nostellut sitä ilmaan ja taputellut kunnes oli vironnut taas yskimään ja siitä tilanne helpottanut. Varmasti pelottava tilanne ollut :/.

Ollaan pohdittu onko tuo ihan normaalia, että juomisen jälkeen tuolla tavalla yskittää. Vai falskaako Fionalla mahan läppä siinä määrin, että vesi jotenkin tulee ylös juomisen jälkeen ja aiheuttaa yskimistä. Fiona myös syömisen jälkeen aina hetken nuolee itseään, sohvaa, mitä tahansa, ehkä jotenkin suuta puhdistaakseen, mutta aloin miettimään liittyisikö samaan.

Tekeekö muiden koirat tällaista? Mietin sitäkin, että olisiko hampaat/suu niin kipeät, että sen takia jotenkin juominen on vaikeaa ja sen jälkeen yskittää. En tiedä. Kuitenkin laittoi miettimään uskaltaako tuolla pitää vesikuppia, jos ei kukaan ole sitä vahtimassa...

Äidin kommentti lisääntyneestä juomisesta myös pisti miettimään maksa- ja munuaisarvojen tilannetta, joten kun hampaat myöskin kaipaavat jo kipeästi eläinlääkärin veistä, päätettiin viedä Fiona kontrolliin eläinlääkärille ja se on sitten vuorossa tänään. Kaipaan eläinlääkärin mielipidettä myös siitä, onko Fionan vaivat jo hänen mielestään miten pahoja, joten otan mukaan listan Fiona-raukan kaikenmaailman vaivoista ja käydään ne lääkärin kanssa läpi:

- Hampaat mätänevät mistä kipeä suu (helpottuu toki ehdottomasti jäljelläolevien takahampaiden poistolla)
- Liikuntahaluttomuus, onko jalat kipeät?
- Juo paljon, köhiminen juomisen jälkeen
- Maksan ja munuaisten (+ muiden epämääräisten sisäelinten) tilanne
- Tärisee päivittäin, usein ennen ruokaa tai kylmästä mutta myös muuten, pahoinvointia?
- Pidätyskyvyttömyys

Mikäli lääkäri on sitä mieltä (mitä veikkaan että on ilman epäilystä, koska jotenkin tuntuu etteivät ne koskaan tunnu näkevän kokonaisuutta, my humble opinion), niin varataan aika hampaiden poistoon ja sen jälkeen Fiona saa sitten hengailla juuri niin pitkään kuin lystää ilman hammasongelmia ja niistä seuraavia nukutuksia.

Pohdittiin porukalla Fionan jatkoa ja päädyttiin siihen, että kyllä se kotona hoidetaan loppuun saakka. Todettiin, että se on kuitenkin käytännössä saattohoidossa nyt ja ei ole sille reilua miettiä siirtoa johonkin ei-tuttuun ympäristöön. Jos siihen jouduttaisiin kääntymään, niin Fionalle parempi varmaan olisi sitten ihan jo lopetus. Se on kuitenkin aina ollut niin omaan väkeensä kiintyvä ja muita kohtaan monesti pitkään epäluuloinen. Vaunullakin ollessa se on huutanut äitini perään, vaikka isä on jäänyt sen kanssa vaunulle. Lisäksi hoitajan on hyvä tuntea Fionan monipuoliset vaivat.

Koska itselleni on välillä hieman raskasta Fionan hoitaminen, sovittiin että lopun aikaa Fiona pääsee entistä enemmän hoitoon porukoilleni tai siskolleni. Onni on näin upeat tukiverkostot ♥. Sen ansiosta minullakin on sitten helpompaa myös nauttia Fionan seurasta, kun se käy muualla hoidossa välillä.

Tässä vielä parit videot Lokinpoikasista viime visiitiltä. Tänään en varmaan niin kuvailekaan sitten, ei ne kai parissa päivässä ihan hirveästi ole voineet muuttua :). Se kyllä ihmetyttää, että kuka ihmeen hullu tuolla videolla noin järkyttävästi kimittää.

Please don't be angry, just understand that today I tried

Fiona lähti tänään porukoiden luo vaunulle. Toistaiseksi se on poissa puolitoista viikkoa.

Maanantai meni hyvin ja päivän jälkeen lattiat oli kuivat. Varmaan oli toinen niin väsynyt ettei jaksanut nousta edes pissalle. Eilen oli etäpäivä ja koirat pääsi ulos kesken päivän.

Mutta tänään jysähti. Nimittäin maailman kattavin vitutus kotiin tullessa, kun näin kuset taas lattialla. Samantien lähti viestiä äidille, että voiko Fionan hakea vaunulle jo tänään. En vain kestänyt. Pää ei kestänyt. Nykyään n. 3-5 kertaa viikossa kotiin tullessa huomaan pissat lattialla/paperilla. Ja joka kerta keittää kiinni niin, että loppupäivä menee miettiessä mitä ihmettä tuolle pitäisi tehdä ja koirat ärsyttää niin paljon, että tiuskin niille koko loppupäivän enkä halua nähdäkään niitä. Tämä on osasyynä siihen, miksi tällä hetkellä ei kiinnosta tehdä koirien kanssa tasan yhtään mitään. Loki-raukka joutuu sijaiskärsijäksi.

Käytännössä koko kevään sisälle pissaamistahti on ollut tämä. Lokin agilitytauon alkamisen jälkeen huomaan ongelman pahentuneen siinä mielessä, että en enää pääse purkamaan asioita koirien kanssa kivaan juttuun, vaan koiran omistaminen kultimoituu useita kertoja viikossa tuohon kusemiseen. Ehkä Fiona tuossa joutuu myös puolestaan aksatauon sijaiskärsijäksi, koska en kestä sen pissaamista enää yhtä hyvin kuin silloin, kun pääsi raivoamaan aksaradalla aggressiot pois. Ja muutenkin tietysti masentaa, jolloin pienetkin jutut saa ihan uusia mittasuhteita. Mutta toisaalta enhän minä voi vain agilityyn tukeutua, kun tosiaan tulee myös näitä aikoja, jolloin koirista pitäisi saada muutakin iloa. Ja tällä hetkellä en ole rehellisesti sanottuna varma, kumpi tunne seuraa suurempana koiran omistamisesta, ilo vai suru ja turhautuminen tuohon jatkuvaan pissojen siivoamiseen.

Tämä on tottakai aivan äärettömän syvältä ja poden asiasta aivan järkyttävän huonoa omaatuntoa. Rakastan tuota pientä koiraa paljon, mutta samalla tunnen, että näin ei voi jatkua ilman että joudun kohta hakemaan itselleni rauhoittavia tai vaihtoehtoisesti piristäviä.

En tiedä miten, mutta tunnen, että tämän kesän aikana pitää tehdä asian suhteen jotain. Tällä välin ehdin varmasti muuttaa mieltäni miljoona kertaan joka suuntaan, joka kerta kun tulen kusenhajuiseen kotiin ja toisaalta joka kerta kun tuo tulee nappisilmineen viereen istumaan ja tahtoo kainalorapsutuksia.

Niin surkeeta ja epäreilua elämä että en tiedä miten päin olisin. Pitkään mietin kirjoitanko edes tästä blogiin mitään, mutta halusin kuitenkin purkaa fiiliksiä ja osoittaa ettei se koiran omistaminen aina herkkua ole. Kun koiran ottaa niin siihen sitoutuu sen loppuelämäksi, mutta onhan siitä kuitenkin saatava enemmän iloa kuin surua. Fionan kanssa on eletty niin monet ilot ja erityisesti surut, että siihen on vaikea suhtautua kuin tavalliseen koiraan. Kaikki tuntuu jotenkin tuplasti niin hyvältä ja valitettavasti myös pahalta.

Noh, nyt on sitten vuorossa hermolomaa kahdestaan Lokin kanssa ja sen jälkeen ehkä jaksaa taas. Nyt vaan tuntui siltä, että kaikki tämä patoutui ja oli pakko saada hieman helpotusta tähän menoon.

Kivaahan Fionalla tasan varmasti tulee vaunulla olemaan joten siitä en ole surullinen, vaan siitä että miltä sen jälkeen tuntuu.

Olen pohtinut sekä Fionan häkittämistä päivän ajaksi, vesikupin poistamista niinikään päiväksi tai ruoan antamatta jättämistä aamulla. Kaksi ensimmäistä ei tunnu eläinsuojeluksellisesti sallitulta vaihtoehdolta ja kolmatta ei voi tehdä, kun muuten se oksentaa sappihapojaan.

Jos jollain olisi taianomaisia vinkkejä tai neuvoja tilanteeseen, niin enemmän kuin mielelläni kuulisin.

Oon avoin mielen säästäni, avoimesti sekasin päästäni

Blogin suhteen asenne on ollut oikeastaan aika evvk, niin oman kirjoittamisen kuin muidenkin blogien lukemisien. Aksajutut ei kiinnosta, muutkaan harrastukset ei kiinnosta eikä oikeastaan mikään koiriin liittyvä. Ehkä joskus herään taas tästä fiiliksestä. En jaksa varata Lokillekaan sitä fyssaria/osteopaattia mitä tässä välissä pohdin, kattelee nyt mihin se tässä menee ja parin viikon päästä on joka tapauksessa taas Carita.

Tällä kertaa blogi tarjoilee kolme melko erilaista juhannuskertomusta. Ihan vain, koska ei juuri nyt ole muutakaan tekemistä. Taustamusiikiksi voi laittaa soimaan vaikka juhannuksen teemabiisin oikealta.


Juhannusstories part 1: Tainan juhannus

Keskiviikkona työpaikan tiimi-illassa maisteltiin oluita ja siidereitä. Tämän kertaisen tastingin voitti testin ainoa alkoholiton olut. En väitä, että maistajat olisivat kovin monikaan ollut erityisen kovia oluen ystäviä.

Torstaina ventomobiili pakattiin äärimmilleen ja suunnattiin kohti Himosta. Matka eteni kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensin heivattiin hoitopaikkoihinsa ball and chain (aka Fiona ja Loki) ja kolmas stoppi oli Jämsän Nesteellä, missä vaihdettiin liput rannekkeisiin. Yöpymispaikkana toimi mökki vain noin kilometrin päässä Himoksen festarialueesta. Aika luksusta. Opeteltiin uusia pelejä. Väsymys vei tällä kertaa voiton ja festarialuetta ihastelin vain kilometrin päästä. Stamina olisi voinut olla ihan näkemisen arvoinen.

Perjantaina voitin pokeriturnauksessa ison kasan katkeria poikia. Olin aika ylpeä itsestäni. Ilma oli suhteellisen nättiä, kunnes suuntasin festarialueelle, missä alkoi luonnollisesti sataa. Katsoin jopa esiintyjän kokonaan, liippasi läheltä blogin alkuperäistäkin teemaa. Samalla oli hyvä googlailla millon niitä hieman parempia esiintyjiä olisi nähtävillä. Tämän festarin esiintyjäanti ei ollut ihan sellaista mistä itse eniten nautin, vaikkakin toki ihan viihdyttävää.

Lauantaina sama meno jatkui. Juomat sen verran festarityyliin kalliita, ettei kovin montaa tarvinnut ostaa. Koin festarien ehkä parhaan musiikillisen elämyksen ehtiessäni katsomaan noin 3 minuuttia Apulannan encorea.

Sunnuntaina sitten suunta kotiin samaa reittiä kuin tultiinkin. Väsyneenä ja kokemuksia rikkaampana, teki kyllä näääääääääin hyvää olla ilman koiria pitkästä aikaa. Tarkoitus oli olla puhumatta koirista koko reissun aikana ja hyvin siinä onnistuin, ei montaa ajatusta tullut niille heitettyä. Uusia kavereita, muuta ajateltavaa, niin hauskaa että olen itsekseni repeillyt jutuille vielä tänäänkin. Me likes!

Juhannusstories part 2: Fionan juhannus

Finski vietti juhannuksen Sallan ja Tessin hellässä huomassa. Juhlapaikkana toimi mökki, missä oli myös noin 7 muuta koiraa ja lisäksi tietysti ihmisiä. Fiona oli kuulemma käyttäytynyt oikein kivasti, mitä nyt vähän piti eräälle bortsulle näyttää mistä havannankoira pissii. Se oli kuulemma leikkinytkin muiden kanssa, enimmäkseen toki touhuillut omiaan. Sylissä oli vietetty paljon aikaa. Kaikki mennyt siis oikein hyvin ja leppoisasti.

Juhannusstories part 3: Lokin juhannus

Loksutada lähti juhannuksen viettoon porukoiden luo caravan alueelle vaunuilemaan. Lieköhän tämä ensimmäinen kerta, kun se on hoidossa noin pitkän aikaa (lue: säälittävät neljä päivää). Siitä oli kuoriutunut oikea sylivaavi, nukkui sylissä ja nautti rapsutuksista. Aamulla köllittiin pitkään ja joka päivä pääsi metsän ihmeelliseen maailmaan. Irtokarvaan oli mennyt hermo, joten Loki pääsi tekemään tuttavuutta uuden (ei niin hyvän) ystävänsä harjan kanssa. Grilliruoan jämiä luonnollisesti tuli syötyä enemmän, kuin minun luona tänä vuonna yhteensä. Sekin oli ollut oikein nätisti. Aina jäi vaunuun rauhassa eikä ollut kuin kerran pitänyt vähän älämölöä. Varmasti nautti caravankoiran roolista täysin siemauksin.

Kotiin tultua kaikki kolme ollaan oltu melko kanttuvei, eli todella tehokasta väsyttämistä ja juhannuksen viettoa kaikilla. Suuret kiitokset jälleen koirien hoitopaikoille! :) Kyllä nyt jaksaa taas paremmin puurtaa tätä arkea tuollaisen irtaantumisen jälkeen.