Pehmeä mukautuminen muutoksiin johtaa onnelliseen elämään

Sanoi joku herra nimeltä James Stewart joskus vuonna nakki. Lokin jalan kanssa soutaessa ja huovatessa koko kesän alan olla samaa mieltä. Asiat muuttuu, mutta ei pidä vetää pultteja vaan mukautua siihen mitä elämä antaa. Vielä jos osaisi suhtautua niihin noin, niin voisi olla kivaa.

Loki kävi viime keskiviikkona toisen kerran Marin luona Remediumissa. Menin sinne taas pessimistisenä, mutta tilanne ei ollutkaan läheskään niin huono sitten kuitenkaan. Varvas ei ollut mennyt takaisin vinoon, vaan nyt vinous oli siirtynyt ylemmäs nilkkaan. Myös toisella puolella oli jumitusta ja lisäksi niska oli taas siltä jumissa. Mari puhui taas tosi paljon ja yritin muistaa kaikki ja kirjoittaa muistiinpanoja. Valitettavasti taisin unohtaa vihkoni Remediumiin tai sitten hukkasin sen muutto härpäkkeissä, joten hyöty oli aivan valtava.

Kyselin paljon varpaasta ja että mitä-koska-mitä-häh-onko-luu-vinossa-vai-jänne-mennyt-vai-ristisiteet-vai-mitä-häh-mitä-nyt ja Mari sanoi vaan että ei todellakaan ollut kyse mistään niin suuresta, vaan paljon pienemmästä jostain muljahtamisesta mistä lie, eli ei mikään jänne tai luu ollut alunperinkään ollut vinossa. Epäili myös, että Lokille on jäänyt mieleen kipeä varvas tai muu osa ja se vanhasta muistista ontuu jalkaa heti jos johonkin sinnepäin yhtään osuu mikään.

Mitään erityisen pahaa tai vakavaa ei siis enää Marikaan Lokista löytänyt ja seuraava hoitokertakin neuvottiin varaamaan vasta kuukauden päähän. Vaikka paljon oli jumeja ja muita, niin ei ne silti erityisen pahoja ollut koska näin pitkä väli. Marin mielestä Loki oli parantunut hyvin varvasvinoudestaan, koska kroppa oli nyt korjannut vinoutta ylöspäin mistä sen pitäisi sitten taianomaisesti nousta vielä ylemmäs kunnes sitä ei enää ole. En ole aivan näin optimistinen asiasta vaan vähän kummastelen että onko tuolla jalassa kuitenkin vielä jotain.

Läksyksi sain hieroa Lokin niskaa ihan korvien tyvestä ja lisäksi pitäisi hieroa sen varpaita ja anturoita Marin näyttämällä tavalla, jotta tassut pysyisivät paremmin auki ja levällään.

Mari sanoi, että tällaiset varvasvinoudet ovat yleisiä vinttariväellä ja paraneminen kestää parista viikosta johonkin puoleentoista kuukauteen. Sanoi, että jos paraneminen jatkuu kuten on nyt ensimmäisen hoidon jälkeen mennyt, niin kuukauden päästä voisi Loki hyvinkin olla vaelluskunnossa ja agilitytreenit saisi aloittaa viikon kuluttua. Kuitenkin varovasti, ei ennen seuraavaa hoitokertaa äkkipysähdyksiä tai välttämättä pujottelua.

Edellinen kosketus agilityyn oli 3.5. Ilmoitin, että menemme ensi viikon treeneihin keskiviikkona tekemään jotain pientä. Päivämäärä on tuolloin 3.9., mikä tekee agilitytauoksi Lokin kanssa kokonaiset neljä kuukautta (tiesittekö, että se on kolmasosa vuodesta!).

En ole vielä varma miten tähän pitäisi suhtautua, etten innostu liikaa. Ajattelen, että tämä tauko on tehnyt ihan hyvää meille kuitenkin. Ja nyt mennään varovaisesti pikkuhiljaa treenaillen ja katsoen jos jalka reagoi.

Olen ajatellut paljon nyt agilitytauon aikana kaikenlaista.

Ensimmäinen kuukausi oli tosi vaikeaa, kun ei saanut kisata. Oli koko ajan ikävä radalle enkä katsonut tarkoituksella yhtään kisavideota tai päivitystä.

Toisen taukokuukauden aikana kesäkuun sm-kisat ja muut isot skabat harmittivat paljon. Paljon fiilistelyä ja masentumista, vaikka ei treeneihin tehnyt edes varsinaisesti mieli. Olisin halunnut vain kisaamaan. Erittäin huolestuttavaa kateutta kaikkia kohtaan joilla on terve koira, ja "elämä on epäreilua, miksi juuri me" ajattelua.

Kolmannen taukokuukauden aikana aksa alkoi unohtua, eikä kiinnostanut yhtään niin paljon. Ei enää oikein muistanut miltä meno tuntui ja mitä tunteita herättikään. En lukenut päivityksiä tai katsonut videoita kun ei vain kiinnostanut yhtään.

Neljännen taukokuukauden aikana on fiilikset heitelleet Lokin saamien uutisten vuoksi jonkin verran. Enimmäkseen en ole muistanut koko lajin olemassaoloa enkä todellakaan enää muista miltä sen harrastaminen tuntuu. Ajoittain tullut pieniä "pitäisköhän mennä Tessin kanssa treenaamaan" fiiliksiä, mutta ne on lähtenyt nopeasti myös pois. Ihan semmoinen evvk asenne koko lajia kohtaan.

Se mikä on ollut yhteistä oikeastaan koko tauon aikana on pelko persiissä siitä, että jos joskus päästään treenaamaan, niin miten sitä uskaltaa. Kun niin pienestä on kiinni kaikki. Pieni lipsahdus tai kaatuminen voi lopettaa koko harrastuksen. Kauhulla olen katsonut joitain ratoja tänä aikana ja pelännyt että kohta joku kaatuu ja satuttaa itsensä. Että miten sitä on uskaltanut treenata niin paljon ja kaikenlaista aiemmin.

Vaikka olen tottakai iloinen saamistani uutisista Lokin varpaasta ja siitä, että voisimme kohta taas harrastaa, pelottaa se että tuleeko kohta taas paskaa niskaan. Nyt olin jo tosi lähellä sitä, että olisi ollut aika helppoa unohtaa pitemmäksi aikaa koko laji ja tehdä muita juttuja. Mutta jatkuva hyvien ja huonojen uutisten vaihtuva virta pistää mielen tasaisin väliajoin matalaksi ja joutuu taas hyväksymään uuden tilanteen edellisen "...ei hitto, josko kuitenkin ensi vuonna sm:iin...?" -fiiliksen jälkeen. Ja se jos mikä on syvältä sieltä itsestään.

Jos me jotenkin ihmeen kaupalla tämän skeidan jälkeen löydettäisiin Lokin kanssa itsemme ensi vuonna sm-skaboista, niin pelkän osallistumisen ansiosta ostan itselleni pullon samppanjaa.

Kuvat tässä merkinnässä on Lokin 15 viikkoisista lapsista, joita kävin tänään moikkaamassa Purinalla. Paikalla oli Xema, Brando ja Velmu, eli kaikki jotka vielä Suomessa asustavat. Kaikki pennut olivat reippaita, kovasti ihmisten ja koirien perään ja sisällä ja ulkona rennosti. Brando aluksi ihmetteli keinun, pillin ja muutamien muiden kuulemiensa äänien perään, mutta nekin unohtuivat pian kun piti leikkiä sisarusten kanssa. Muut olivat käyneet jo hallilla aiemmin pyörimässä.

Ihania ne kyllä ovat :). Xema ja Brando kovin samankaltaisia turkiltaan ja rakenteeltaan. Brando vähän muita suurempi ja skrodempi. Velmun turkki on ihan erilainen, kovin paksua turkkia veikkaillaan ja muutenkin Velmu näyttää mielestäni kovin paljon Lucky Nana's koikkereilta :)

Xema

Brando

Velmu

Ja koko Suomessa asuvien rialokinpoikasten kööri.

Fionan ruumiinavauksen raportti on jo saapunut postissa, mutta yritän vielä saada patologia kiinni tarkentavia kysymyksiä varten ennenkuin kirjoittelen siitä enemmän.

Tired of being me

Nyt ehkä on ollut sen verran kaikkea, että alkaa olla jo vähän liikaa kerralla pienen ihmisen psyykelle.

Muutto, asunnon kuntoon laittaminen ja rempat sun muut on vienyt yllättävän paljon voimia. Isoja muutoksia. Koti on kaaoksessa, vaikka joka päivä sitä laitan melkein puoleen yöhön. Tuntuu jo tavallaan kodilta, mutta tavallaan ei yhtään. Muutto meni sujuvasti kiitos ihanien muuttokaverieni ja remppaan olen saanut paljon apuja joten ne ei sinänsä ahdista, mutta viehän tämmöiset muutokset aina aikaa. Asuin Eestinlaaksossa kuitenkin pitempään kuin missään sen jälkeen kun kotikotoa muutin.

Tiistaina palasin töihin huomatakseni, että kulunut viikko on työllistävämpi kuin pitkiin aikoihin. Yllättävän stressaavaa palata tällaiseen viikkoon loman jälkeen, ensimmäiset kaksi päivää meni kokonaan kuin sumussa, eilen sitten vierähtikin sellainen 10h työpäivä. Kyllä on ansaittu viikon loma näiden neljän työpäivän jälkeen.

Fionan lopettamisesta on tänään kuukausi. Muutama päivä sitten mietiskelin miten Fiona olisi sopeutunut uuteen asuntoon, mitä se siellä tekisi ja missä nukkuisi. Tuli haikea olo. En mieti Fionaa enää päivittäin, mutta ikävä tulee heti jos sitä alkaa ajatella.

Loki on sopeutunut uuteen asuntoon mainiosti. Pahimpina remppapäivinä se ei ollut paikalla vaan pääsi muuttamaan vasta vähän rauhallisempaan asuntoon (rauhalliseksi tuota ei kyllä voi sanoa vieläkään). Jos saisin euron joka kerta, kun Loki on törmännyt laatikkoon, huonekaluun tai muuhun tavaraan yrittäessään singota pois tieltä niin olisin miljonääri. Kaiken maailman roskikset sun muut on ollut avonaisena keskellä lattiaa ties kuinka monta päivää eikä Loki ole tehnyt elettäkään yrittääkseen hakea sieltä jotain syötävää. Nössö poika. Kunhan sillä on oma petinsä, minun petini ja sohva niin pysyy täysin tyytyväisenä. Rappukäytävän äänille ei enää paljon vastaa, paitsi joka yö pitää kertaalleen alkaa huutaa, kun naapurin yötyöläinen kopsuttelee korkokengillään yläkertaan (arvaukset ammatista käy kuumana).

Loki kävi toissa viikon keskiviikkona Marin käsittelyssä Remediumissa. Lokilla oli niska vasemmalta jumissa, mikä oli jumittanut koko kyljen ja aiheuttanut myös muita jumeja. Todennäköisesti se on saanut jotain osumaa kylkeen mistä mennyt jumiin. Jumeja oli siellä täällä, myös lantiossa. Kaikki saatiin kuitenkin auki.

Kuitenkin oikeasta takajalasta, eli siitä onnutusta, Mari löysi yhden keskimmäisten varpaiden luista olevan korkkiruuvimaisesti vinossa sisäänpäin. Ihmetys oli aika suuri, että ei osteopaatti eikä Räihä sitä huomannut. Toki Mari sanoi, ettei ole ihan suoraan selvää, että vinous oli jo silloin, mutta menisi niin hyvin jalan ontumisen kanssa (taas kerran), että epäilen vahvasti sen olleen siis vinossa jo yli kolme kuukautta (toki ei voi olla varma siitäkään vaikka luu olisi ollut vinossa jo vaikka puoli vuottakin). Joka tapauksessa todennäköisesti luu on ollut aika pitkään väärässä asennossa. Mari oli aavistuksen epäileväinen, että pysyykö luu nyt paikoillaan vai meneekö uudestaan.

Käsky oli tulla takaisin 2-8 viikon kuluttua tai jos huomaan varpaan menevän takaisin vinoon niin välittömästi. Varasin seuraavan ajan heti parin viikon päähän eli ensi viikon keskiviikolle. Heti hoidon jälkeen Lokin liikkeet näytti iiiihan erilaisilta, paljon paremmilta kuin ennen hoitoa, mutta sen jälkeen mielestäni liikkeet ovat taas aika samanlaiset kuin aiemminkin. Mietinkin jo alkuviikosta, että pitäisikö mennä takaisin aikaisemmin varmistamaan varpaan tilanne. Eilen sitten Loki lenkillä nosti taas muutaman askeleen verran oikeaa takajalkaansa pitkästäpitkästä aikaa ja minä välittömästi otin jalasta pari (mielestäni ontumisen aiheuttamiseen liian pehmeää) likakönttiä pois, masennuin, valitin facebookissa ja soitin hätäpuhelun Marille (ja aloin kirjoittamaan tätä "elämä on perseestä" blogimerkintää).

Marilla ei valitettavasti ollut aikoja ennen ensi viikkoa, mutta sain ohjeita miten varvasta voisi yrittää suoristaa jos/kun se on vinossa. Käsky oli kuitenkin eeeerittäin varovaisesti käsitellä jalkaa ja mitään ei mielestäni varpaalle tapahtunut käsittelyssäni. Lisäksi Mari neuvoi ostamaan erästä homeopaattista urheiluvammoihin tarkoitettua valmistetta, minkä jälkeen olin aavistuksen taas skeptinen koko hommasta.

"Lohduttaudun" sillä, että jos varvas on ollut jo 3kk vinossa, ei parilla päivällä ole enää merkitystä. Jos se on paskana niin on paskana jo. Mikäli varvas ei pysy paikoillaan vaan toistuvasti menee uudelleen vinoon, pitäisi mennä kuvaamaan jalka mahdollisen nivelrikon vuoksi ja en tiedä onko siinä vaiheessa enää muuta tehtävissä kuin leikkaus, jos varvas ei muuten pysy oikealla paikallaan.

Ärsyttää suunnattomasti jos tämä on ollut kaiken takana koko ajan, mutta kukaan kenelle olen Lokia vienyt ei ole sitä huomannut. Pitäisi näköjään kierrättää koira sen seitsemällä eri asiantuntijalla, jos joku sattuisi löytämään missä on vika.

Peruin talvitreeni-ilmoittautumisen ja uhossani päätin että ollaan nyt sitten vaikka vuosi tauolla. Ei yhäkään kiinnosta Tessinkään kanssa treenaaminen yhtään. Hetkittäin käy pieni valon pilkahdus kun tekisi mieli mennä treenaamaan, mutta ne ajatukset menee yhtä nopeasti kuin tuleekin. Ei ole motivaatiota aloittaa uuden koiran kanssa niin alkeista kun nyt pitäisi. Niin paljon töitä tehtiin Lokin kanssa ja näin hyvin siinä kävi juuri kun piti alkaa päästä tavoitteeseen eli kisaamaan. Vielä vähemmän kiinnostaa mikään toko, rally-toko, koiratanssi tai muut lajit. Treenikentille palataan sitten joskus jos taas löytyy aikaa ja motivaatiota jonkun ehjän koiran kanssa. Tällä hetkellä ei ole yhtään ylimääräistä kumpaakaan.

Olen ollut myös maailman surkein "aktiivi" molemmissa seuroissa, joissa pitäisi tehdä hommia vapaa-ajalla. Pitää vähentää näitä juttuja ensi vuodelle.

Nyt viikon loma, jolloin en kyllä tee tasan mitään muuta kun nukun, katson Breaking Badia ja jos sitä parit laatikot saisi tyhjennettyä niin olisi jees.

Pentuset 3kk

Kun ei ole aikaa päivittää mitään muuta, niin pistetään sitten kuvia pentusista. Ne täyttivät juuri 3kk ja kaikilla menee oikein mainiosti.

Ensimmäisenä mainittakoon, että Sveitsissä asuvan Flamen pentutarkastuksessa kuulunut sivuääni sydämessä on kadonnut, eli tyttö on nyt aivan terve! Kyseessä oli siis pentuaikainen sydämen sivuääni eli puppy murmur (kaikille teille jotka eivät FB:n perusteella tätä termiä vielä tunteneet :P). Aivan upea uutinen. Kuvista kiitos Regula.

Tässä vielä isoa koikkerilaumaa from Sveitsi: Yuki, Piraya, Braño, Jacky and Flame

Xema on oppinut Idan kanssa jo vaikka mitä ja nyt myös päässyt lomailemaan ja oppinut uimaan. Kuvista kiitos Mari Nummi.

Brando opettelee studiokoiran elämää ja poseerausta, kuvasta päätellen onnistuu jo hyvin! Brando on pentueen isoin pentu tällä hetkellä. Kuvasta kiitos Liia Bennett.

Velmu taas keskittyy olennaiseen, kuvista kiitos Anna Mattila. Olennaisiin kuuluu mm. lelukoiralta näyttäminen:

Sadevesikaivossa chillaileminen:

Ja kölliminen :)

Hieman ihmettelen että kaikilla vaikuttaisi olevan niin pitkät hännät ja suuret korvat, ei ole ainakaan ne Lokilta peräisin :)

Fiona tuli kotiin vielä hetkeksi

Suurinta rakkautta on kyky päästää irti. 
Lopettamispäätöstä harva tekee liian aikaisin, mutta moni turhan myöhään.

Hain perjantaina Fionan tuhkat postista.

Vielä en tiedä mitä tuhkille teen, toistaiseksi laatikko päätyi "koirat" nimikoituun muuttolaatikkoon muiden koiratavaroiden kanssa.

Pitäisi varmaan kirjoittaa laatikoihin vain "loki", mutta jotenkin "koirat" tulee automaattisesti. Tosin nyt laatikoissa on vielä paljon Fionan tavaroitakin, mitä en ole halunnut vielä käydä läpi.

Yksilötuhkaus, 151 euroa.

Lainaus ihan hyvästä artikkelista Lemmikille.com - Ikääntyvä lemmikki.

Tänään on ollut pienoista muutosähkyä ilmassa. Tyhjensin kännykästä kaikki kuvat koneelle ja siellä oli vaikka mitä kuvia Fionastakin. Vähän alkoi ahdistaa. Tämä kuva on kovin suloinen ja siksi halusin laittaa sen tähän, siinä Fiona nautiskelee aamuauringosta.

Teen huomenna kaupat uudesta omasta asunnostani ja saan sinne avaimet. Ihanaa, odotettua, mutta kaiken tämän keskellä samalla jotenkin äärimmäisen ahdistavaa, nyt kun sen aika on näin käsillä.

Tänään on pakkauspäivä ja vaikka laatikot täyttyvät, niin silti asunto näyttää yhä enemmän ja enemmän kaaokselta. Pelottavaa jotenkin pistää kaikki kamat vaan pakkauksiin ja laatikoihin. Oma elämä laatikoihin, niin se muutossa tuppaa menemään.

Loki on vähän ihmetellyt pakattuja laatikoita, kai se aavistaa, että jotain muutosta on tulossa. Muuttoon se ei tietenkään tule mukaan eikä uuteen kämppään ennen kuin siellä on kaikki paikallaan.

On tämä jotenkin silti yllättävän vaikeaa näiden kaikkien muutosten keskellä. Ei tiedä miten päin olisi ja ajatukset sinkoilee miten sattuu. Asuin tässä asunnossa 2,5 vuotta, se on eniten mitä olen asunut missään sen jälkeen, kun kotikotoa pois muutin.

Jotenkin yhä ahdistaa ajatus siitä, että Fiona ei enää tule uutta asuntoa kokemaan. Mutta parempi näin, sen ei tarvitse kokea ollenkaan muuttostressiä. Mutta tavallaan tuntuu, että jätän tämän Fionan kotialueen nyt kokonaan ja lähden muualle. Tästä syystä en myöskään halua haudata Fionan tuhkia tänne vaan haluan, että se tulee mukanani. Pysyy niinkuin lähellä.

Tyhmiä ajatuksiahan tämmöiset on. Mutta kun ei vaan voi mitään. Ottaa yllättävän koville nämä kaikki muutokset. Elämä on semmoista välillä.

"Life can only be understood backwards; but it must be lived forwards."

Dirty streets where I belong

Aikoinaan Skinsissä soi tämä kiva kappale, mikä jäi siitä asti mieleen.

Sitä ajattelen aina silloin harvoin, kun lähden käymään kotikaupungissani Forssassa. Ketään sukulaisia ei enää siellä asu ja kavereitakin vain muutama. Kaikki on jättäneet uppoavan laivan, niin sanotusti... No ei vaineskaan, ihan kiva paikka se yhäkin on (not).

Viikonloppuna tuli käytyä Forssassa - ja tuli kyllä taas huomattua, että ei sinne tarvitse enää jatkossa mennä. Ei siellä vain ole yhtään ketään tai mitään minulle. Sen aika on nyt ollut ja mennyt.

Ainoa mitä siellä tekee, on kiertää vanhoja paikkoja ja seutuja ja miettiä miten outoa on, että siellä elämä jatkuu yhä samoilla uomillaan vaikka itse en ole siellä käynyt vuosiin. Samat koulut, kaupat, ravintolat, terassit... Ja aina pitää tietysti käydä katsomassa vanhaa kotitaloa. Meidän vanhalla pihalla mies pesi autoa. Ja varmaan ihmetteli, kun kyylät ajeli ohi kamerakännykköjen kanssa. Talo näytti jotenkin pienemmältä kuin itse siinä asuessa. Ehkä ympäröivät kasvit niin paljon kasvaneet. Mutta on se aina silti haikeaa käydä katsomassa taloa, mikä oli koti yli 10 vuotta.

Yövyin kaverin vanhemmilla, joiden talon pihassa Loki veteli kunnon hepuleita ja söi vadelmia ja viinimarjoja puskista. Lisäksi se pääsi tapaamaan kaverin siskon reilun 1 vuoden ikäistä taaperoa ja oli ihan nätisti. Toki koko ajan valvottiin ja katsottiin ettei mitään yllättävää päässyt syntymään. Mutta siihen nähden, että kyseessä oli ensimmäinen tämän ikäinen lapsi mitä Loki näkee, oli se tosi kivasti.

Lapsi perheineen lähti ennen kuin Loki jäi hoitoon kaverin vanhemmille illaksi ja oli ollut mallikelpoinen. Kytännyt herkeämättä kaverin äitiä ettei sekin mokoma vain pääsisi sujahtamaan pois. Nylkyttää oli yrittänyt, sika.

Holjat-markkinoiden aikana torille kerääntyy hieman ihmisiä. Enimmäkseen anniskelualueille.

Samana viikonloppuna on myös Hakkapeliitta-markkinat, missä kävin nyt muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan. Kyllä se aika monta vuotta vaati, että sinne menin.

Blogin yläbannerin pistin uusiksi. En halunnut katsella aina Fionan kuvaa blogiin tullessani. Lisäksi jotenkin kaipasin yksinkertaistamista ja sellaista kuvaa, mikä vähän ehkä kuvastaisi sitä, että blogissa turinoin nykyään tietyistä syistä vähän muistakin kuin vain koirien kanssa harrastamisesta. Tekstit lämäsin siihen mihin jäi tilaa. Tyhjä tila tekstin alla kuvastakoon sitä, että elämässämme on pieni Viunan mentävä aukko. Kuvan teko kesti noin 3 minuuttia.

Huomenna alkaa sitten loma. Lounaalle pitää mennä töihin moikkaamaan työkavereita (vieroitusoireita) ja sen jälkeen lähdemme Lokin kanssa pariksi päiväksi rentoutumaan, valokuvaamaan, hengailemaan, ajattelemaan ja viettämään laatuaikaa porukoiden kanssa vaunulle. Vähän niinkuin mene vaunulle, äläkä jää kaupunkiin.