22.7.2014

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Fiona lopetettiin.

Jos jotenkin yrittäisin kuvata miltä koiran lopettaminen ja sen jälkeinen aika tuntui, niin sanoisin, että tuska ja epätoivo sillä hetkellä olivat kovat, mutta yllättävän nopeasti ne myös haihtuivat. Lämpimät muistot jäivät. Toki Fionan tapaus oli siinä mielessä poikkeus, että sitä oli valmisteltu ja siihen valmistauduttu jo vuosia.

Sytytin eilen illalla Fionalle kynttilän, tai oikeastaan useammankin. Kotona tuoksui joulu ja soi rauhallinen musiikki. Kerrottuani syyn kynttilöille sain halauksen eräältä tärkeältä ihmiseltä - ja suorastaan järkytyin siitä miten paljon tilanteessa liikutuin. Onhan tuosta Fionasta tullut höpöteltyä milloin kenellekin, mutta lähinnä lämpimin huvittunein mielikuvin ja ajatuksin. Nyt jotenkin tuntui ihan yllättävän hyvältä tuollainen ymmärtäväisyys näinkin pienestä asiasta.

Vieläkin saan helposti mieleeni miltä Fiona tuntui ja tuoksui pesun jälkeen, kuten myös sen pahanhajuisen hengityksen, joka kertoi ettei kaikki ollut kunnossa. Muistan miten se tutisi sylissä jos oli kylmä tai pelotti. Ja miten se nousi jalkoja vasten halutessaan syliin ja pompsahti ilmaan jo ennenkuin oli ehtinyt nostaa. Ja miten sen pieni häntänen heilui paljon terhakkaammin lyhytkarvaisena kuin pitkillä karvoilla. Ja monen monta muuta Fiona-asiaa.

Fiona eli kanssani lähes kuusi vuotta. Kotikodin jälkeen se on pisin aika, mitä mikään elävä eliö on elänyt kanssani. Moni koira elää yli tuplasti tuon ajan. Silti ehdittiin kokea Fionan kanssa paljon asioita noina muutoksien täyteisinä vuosina. Sinä aikana ehdin opiskella, valmistua, mennä töihin, erota, seurustella, erota taas, hankkia toisen koiran, ja muuttaa yhteensä kolme kertaa, joista pisin välimatka oli Tampereelta Espooseen.

Loki ja Fiona olivat loppujen lopuksi kovin erilaisia. Loki on koira. Fiona oli jotain sellaista mistä ei oikein saanut edes selvää. Eikä sitä voi yrittää helposti selittääkään jollekin, joka ei sitä tuntenut.

Koira-arki on viimeisen vuoden aikana ollut helpompaa kuin koskaan aiemmin tänä aikana, kun olen ollut koiran omistaja. Olen nauttinut tästä helppoudesta, eikä ole kertaakaan tehnyt mieli toista koiraa. On hyvin mahdollista, että mahdollisen seuraavan koiran tulemiseen menee pitempi aika, kuin osaan edes kuvitella. Elämä heittelee välillä yllättävästi ja aikansa kutakin. Ensimmäinen aktiivinen koiraharrastusaikakauteni on tavallaan tuntunut loppuneen. Jalkavammasta se alkoi eikä sieltä enää noussut. On kuitenkin todella outoa ajatella, miten aiempina vuosina niin tärkeä harrastus loistaa tällä hetkellä poissaolollaan, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Sanna kiteytti jotenkin tajuntaan uppoavasti saman asian, jota itsekin olen yrittänyt pukea sanoiksi siinä onnistumatta.

"Jos ei jaksa, huvita eikä kykene, niin ei väkisin."

Tulin eilen iloiseksi erään tuttavan sanoista siitä, miten yksi vanhempi blogikirjoitukseni jollain tavalla vaikutti hänen tekemäänsä päätökseen vaihtaa elämän suuntaa. Ehkä rohkaisi haluamaan ja tavoittelemaan elämältä sitä, mistä oikeasti nauttii. Siitä tuli hyvä mieli. Samalla peilasin omaan nykyiseen tilanteeseeni, jos onni tulee jostain muualta kuin koiraharrastuksista ja koirista, niin se ihmiselle sallittakoon. Jonain hetkenä intohimo on yhdessä asiassa ja toisena hetkenä toisessa. Ehkä joskus se palaa sinne ensimmäiseen asiaan, ehkä ei.

En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten outo juttu elämä on.

Vuosi sitten oli tähän aikaan kovat helteet. Siitä ei ole nyt pelkoa. Minulla alkaa neljän viikon kesäloma huomenna, muttei oikeastaan edes tunnu juurikaan siltä. Ehkä tästä vielä kuitenkin kesä saadaan. Tai jos ei kesää, niin ainakin loma.

Kappas, johan se on perjantaikin.

Shrinking in a corner, pressed into the wall; am I present, am I here at all?

Lokin sairaslomalla on ollut vaikutus, jota en osannut ollenkaan ennakoida. Kesä töissä on buustannut eksponentiaalisesti tuota vaikutusta. Tai luulisin, että vaikutus tuli näistä kahdesta. En ole varma. Mutta melkein. Kaikki ihmiset on jossain, kaverit ties missä eikä ketään kelle purkaisi tätä tällä hetkellä vallitsevaa oloa, joten päädyin kirjoittamaan tänne.

Tämä olkoon oodi levottomuudelle ja päätöntä ajatuksen virtaa. Kuvatkaan ei liity mitenkään, mutta tuleepahan jotain käyttöä noille turhille luonnoksissa odotteleville kuville.

Olen levoton, tosi levoton. Viime viikon maanantaina Loki leikattiin ja siitä pari yötä meni tosi huonosti nukkuessa. Fionan ajoilta asti on jäänyt päälle se, että pieninkin koiran ääni öisin saa heräämään. Ja näinä öinä sitä riitti. Nuoliko Loki haavaansa? Hengittikö se? Sattuuko sitä? You know the drill.

Tavallaan tämä koiran sääntöjen ja terveyden mukaan eläminen on ikävästi muistuttanut tietyistä Fionan ajoista, mikä saattaa alitajuntaisesti vaikuttaa siihen miten tämän ajan koen. Ei aika aina näin nopeasti paranna kaikkia haavoja.

Viime viikon lenkittömyys aiheutti outoja fiiliksiä, kaikki päivät kului käytännössä telkan edessä. Vieraannuin todellisuudesta ja muusta maailmasta. Kuten viime tekstissä mainitsin, tulin kunnolla höperöksi. Siitä vielä pari etäpäivää ja olikin jo loppuviikko. Ja univelkaa. Paljon univelkaa ja rytmit sekaisin. Onni oli oma ihana herra A, joka piti uskollisesti seuraa ja auttoi pitämään tämän tytön pään kasassa.

Viikonloppu meni tietynlaisessa sumussa, näin ihmisiä ja se tuntui kieltämättä vähän jollain tavalla oudolta. Tai epänormaalilta, olla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jotenkin väsytti kamalasti ja hermot oli kireällä. Pikkuhiljaa lenkkien aloittaminen sai aikaan hengästymistä ja yhä liikkuminen tuntuu jotenkin pahalta. Jälkeenpäin olo on kuitenkin aina parempi. Miten viikon levolla voikin olla tuollainen vaikutus?

Tällä viikolla olen joka päivä mennyt toimistolle, vähintään myöhemmin jos en ennemmin. Maanantain kahvitauolla työkaveri kysyi mitä olen ottanut, vastasin rehellisesti että kofeiinia. Kahvi on ollut kaveri. Valitettavasti toimistolla tunnelma on yhtä unettava. Lähes kaikki ovat kesälomalla ja loput etäilee. Mokoma muka-niin-ihana-etätyö. Töissä on tyhjää, hiljaista ja kuollutta. Saavun töihin sitten kahdeksaksi tai puoli 11, saan auton tyhjään parkkiin metrin päähän ovesta ja suuressa avotoimistossa on korkeintaan kaksi ihmistä. Omissa hiljaisissa maailmoissaan, todennäköisesti haaveilemassa tulevasta kesälomasta. Ja ihan eri päässä avotoimistoa sillä seurauksella, että minun työpisteelläni on pimeää, kun kukaan ei ole laittanut valoja päälle. Joka aamu pohdin pitäisikö itse selvittää missä on valokatkaisin, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi niin tehdä. Uusavuttomuuden ja saamattomuuden riemuvoitto. Sitten päätin, että onhan pimeässä istuminen toisaalta aika tunnelmallista. Töitä olisi, mutta aloittaminen on vaikeaa. Accio kesäloma.

Kaiken kaikkiaan olen ollut viimeiset pari viikkoa kuin jossain sumussa, väsynyt ja helposti ärtyvä. Tajuan sen vasta nyt. En ole halunnut tehdä mitään ja väsyttää. Päikkärit ei siltikään kannata, tajusin pari yötä sitten. Vedenjuonnista pitää pitää kiinni, sen tajusin toissapäivänä. Tuli fyysisesti huono olo, varmaan näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Mikä maa, mikä planeetta?

Vasta nyt voisi tuntua, että elämä alkaa palautua uomiinsa. Lokin kanssa mennään jo tavallisia lenkkejä. Se ei välitä pallihaavastaan, mutta käden kanyylin kohtaa yrittää nuolla, joten kauluri on yhä päässä. Lenkit tekee hyvää, vaikka kunto tuntuukin rapistuneen johonkin löllötasolle.

Ehkä tästä kuitenkin selvitään.

Ensi kertaa varten, ja kehoitukseksi kaikille kastrointia tai muuta koiran leikkausta harkitseville, muistakaa huolehtia omasta hyvinvoinnistanne koiran sairasloman aikana. Kyllä se totta on, että koira pitää mielen järjissään ja huolehtii lenkeille. Muistakaa varata ajoissa aika psykologille.

Huomasimpas tuossa hetki sitten, että Fionan lopetuksen vuosipäiväkin on ensi viikolla. Eilen kuuntelin sattumalta Jujun Hullua sohvalla maaten lämpimässä ja pystyin elävästi kuvittelemaan itseni vanhan asunnon parvekkeelle. Istuin siellä paljon Fionan lopetuksen jälkeen ja kuuntelin reggaeta, kun se oli niin helppoa kuunneltavaa. Kaikkeen sitä ihminen musiikkia voikin yhdistellä.

Kylläpä helpotti vähän raapustella. Nyt pitää kyllä alkaa huolehtia omasta aktiivisuudesta, nukkua hyvät yöunet, juoda paljon vettä ja pitää kahvin määrä kahdessa kupissa per päivä. Säätkin on ollut ihan surkeat, kesä my ass. Vielä viikko pitäisi sinnitellä ennen omaa kesälomaa. Silloin varmasti tulee paistamaan aurinko melkein joka päivä, jatkan itselleni näin väittämistä.

You're special, you're like a rocket through me... AiaLokinpoikaset 3 viikkoa

Ei nukuta, vaikka pitäisi. Kello on yksi ja huomenna herätys töihin tuttuun tapaan kuudelta, mutta minkäs teet kun kuvien käsittelyn aikana univeijari lähti teille tietämättömille. Ja Dust in the windkin kuulostaa niin kovin kivalta tässä yössä pimeässä istuskellessa.

Lokin ollessa kastroinnin takia sairaslomalla, pidin viime viikolla aika kasan etäpäiviä. Etäpäivät on kivoja muuten, mutta siinä tulee helposti höperöksi. Saatoin höperöityä pahemman kerran. Vieläkin tuntuu semmoista jännää väsymystä jonka tulkitsen johtuvan osaksi etäilystä ja osaksi siitä, että eihän nyt ilman koiraa sovi lähteä esimerkiksi lenkille. Ilman ulkoilua tuppaa tämä ihmismieli höperöitymään entisestään.

Tänään kävin katsomassa kolmeviikkoisia pentuja. Paikalla oli myös yhdet pennunottajat, joita Lokikin pääsi tervehtimään lautasantenni päässään. Loki oli mielissään saamastaan huomiosta ja nautti tilanteesta, mitä nyt oli vähän samalla sitä mieltä, että viereisestä avonaisesta ikkunasta päin pläsiä tuijottava tanskandoggi oli ihan seuraavalla sekunnilla tulossa vähintään syömään pienen koikkeripojan.

Pennut oli söpöjä, tietysti. Kaikki kasvavat hyvin ja ovat reippaita touhottajia. Viikinki yhä jyrää koollaan ja Muru puolet pienempänä vipeltää joukon hännillä. Ei noistä vaan voisi vielä millään valita omaa suosikkia, onneksi ei tarvitsekaan.

Otettiin pennuista kolmiviikkoiskuvat, tässäpä teille poseeraavat siis:

Tytöt Muru ja Kaisla

Pojat Viikinki ja Puro

Sekä pojat Oiva ja Mopo

Lisää söpöjä vauvakuvia voi katsoa täällä.

Tämä tyyppi suuntaa nyt yrittämään nukkumista. Heti tämän kappaleen jälkeen.

Hankkikaa kokemuksia, nauttikaa elämästä ja eläkää hetkessä.

...and all your money won't another minute buy.. 

Ra- ra- rapsutin, pallejani rapsutin... eiku :(

Lokin kastroinnin paranemispäiväkirjasta päivää. Tänään on päivä 4. Koska koira makaamassa koppa päässä ei ole kovin mielenkiintoista katsottavaa, tämän merkinnän kuvat ovat vanhempia day before the day kännykkäräpsykuvia.

Kaikki varmasti tietää sen tunteen, kun jostain kutittaa niin maan perkeleesti eikä rapsuttamaan pääse. Loki on joutunut kokemaan tämän karvaasti viime päivinä.

Sisällä se on jo lähes normaalin rento oma itsensä eikä vaikuta levottomalta. Pari päivää vei tottua koppaan sisällä, nyt se päässä hypätään vaikka sohvalle jos päästäisiin (mistä tulikin mieleen, että unohdin blokata pääsyn sohvalle tänä aamuna, dääämn).

Ulkona liikkuminen on tuskaista hyrränä pyörimistä. Vaan ei ylety rapsuttamaan. Myös etutassun kanyylikohtaan tullut mustelma on arka ja sitä pitäisi päästä pesemään. Läähätyttää. Kävely näyttää siskon sanoin siltä, että sillä olisi p****t housussa.

Päädyin pitämään koppaa myös ulkona. Ei tarvitse vahtia kuin haukka ja olla valmiina estämään nuolemisyritykset. On selvästi haastavaa kävellä pää enemmän ilmassa, kun on tottunut menemään koko ajan nenä maassa. Kopskopskops vain kuuluu ja koppa kerää kaiken mahdollisen moskan ja roskan maasta, puskista ja pensaista, kiitos maailma näistä viime päivien sateista. Omistajan pohkeet on varmaan kohta täynnä mustelmia, kun pitää päästä ihan jalkojen viereen turvaan kävelemään kun alkaa enemmän ahdistamaan. Lenkit on toki lyhyitä ja hitaita.

Ulkona Loki kerää sääliviä katseita ja onpa muutama koiranulkoiluttaja kysynytkin, että mikä sillä on. Yksi kysyi, onko tämä semmoinen "koikkerihondje, eikö se ole tosi vaikea rotu". Sanoin mitään ajattelematta, että joo. Teen hyvää rotupeeärrää olkaa hyvät.

Loki on saanut uusia lempinimiä, kuten muffinssi(vuoka) ja rapsutin. Vanhojen loksuttimien ja karvapitkojen ja -pötkylöiden lisäksi.

Kakkiminen onnistuu ihan ok, vaikkakin itse toimintaa ennen ja jälkeen pitää kovasti hyöriä ja pyöriä ja kakkimisen jälkeen äkkkkiä mahdollisimman kauas epäilyttävältä ilmeisestikin tuskaa tuottavalta kakkapaikalta. Levolacia se on saanut aamuisin 4-5ml ja iltaisin 2-3ml mikä on toivottavasti auttanut pitämään kakan pehmeämpänä. Tarulle kiitoksia annostusohjeista!

Kaiken kaikkiaan paraneminen etenee hyvin. Haava näyttää tällaiselle mitään tietämättömälle ihan puhtaalta ja hyvältä. Joitain kertoja olen sitä huuhdellut märkien ulkoilujen jälkeen, mutta enimmäkseen antanut vaan olla. Muutama ensimmäinen päivä oli suhteellisen vaikea ja kävi sääliksi kun ei voinut auttaa, mutta nyt meno alkaa jo olla suhteellisen miellyttävää. Kipulääkettä oli 3-4 päiväksi, päädyin antamaan kaikki 4 päivän pillerit varmuuden vuoksi. Ruokahalu on koko ajan ollut normaali.

Jotenkin vaikea mieltää, että Loki on nyt oikeasti kastroitu. Ei voi muuta kuin toivoa, että ratkaisu oli oikea ja se ei muuta koiraa kuin hyvään suuntaan.

Sunnuntaina menen taas katsomaan penturääpäleitä, tiedossa siis 3-viikkoiskuvia aialokinpoikasista. Kaikki kuusi voivat oikein mainiosti, Murukin kerää painoa jatkuvasti.

Enää kaksi viikkoa töitä ennen lomaa, jaksaa, jaksaa...

Muistatko, mitä viime kerralla kävi..?!

"I'm sensing there's something coming up, mate...!!!"

"Mä NIIIIN tiesin tän :("

Loki-raukka menetti pallinsa maanantaina. Vein sen eläinlääkäriasema Tassuun kahdeksan jälkeen aamulla ja hain kahdentoista jälkeen. Kyseinen paikka sijaitsee Vantaalla ja valitsin sen kaverin suosituksen sekä hinnan perusteella. Kastroinnin hinta oli 200 euroa ja rapiat. Leikkaus meni hyvin ja paraneminen pääsi alkamaan. Mukaan saatiin 3-4 päivää Norocarp kipulääkettä. Tikit on sulavat, joten ei tarvitse mennä poistattamaan.

Loki oli kovin tuskainen ja pihalla ensimmäisen päivän. Ensimmäisenä yönä kuului olohuoneesta jatkuvaa ininää ja päädyinkin nukkumaan puolet yöstä sen vieressä ja sohvalla. Epäilen, että Loki protestoi enemmänkin koppaa kuin mitään kipua tai muuta, sillä kopan kanssa ulkoilusta ei tullut yhtään mitään, mutta ilman koppaa jalkakin nousee ihan tavallisiin korkeuksiin ilman mitään merkkiä kivusta. Sain kaverilta lainaan pienemmän puhallettavan kopan, mikä toimi ehdottomasti muovista paremmin siinä mielessä, että Loki oli rennompi se päässä. Kuitenkaan en usko että se on tarpeeksi suuri estämään Lokin haavan nuolemista, joten yksinollessaan se saa luvan pitää muovikoppaa päässään.

Testasin Lokille vanhoja yöhousujani haavaa suojaamaan, mutta hetken päästä Loki käytännössä käveli niistä eroon. Nyt annan sen olla ilman mitään kun olen vahtimassa kuin haukka. Kovin kiinnostunut se ei edes haavasta taida olla sisällä, ulkona sitten senkin edestä. Maha on vissiin kovalla leikkauksen jälkeen ja kakkaamisen yrittäminen on tuottanut tuskaa. Annoin sille tänä aamuna Levolacia ja nyt odotellaan sitten sen vaikutusta. Jos se nyt suostuisi vielä kakkaamaan, niin paraneminen olisi minusta edennyt oikein mainiosti.

Jos olisi ollut fiksu, niin olisi:

- totuttanut etukäteen kauluriin
- hankkinut etukäteen kotiin jotain puuroa tai muuta syötävää, mikä pitäisi mahan löysemmällä

Noh, ensi kerralla(?) sitten.

Now in dreams we run... AiaLokinpoikaset 12 päivää

Pentujen isän omistajana saa välillä kunnian nauttia tietyistä etuuksista, joista ehdottomasti yksi kivoimpia on mahdollisuus päästä katsomaan vauveleita tosi pienestä asti. Eilen kävin katsomassa ensimmäistä kertaa Aian ja Lokin kohta pariviikkoista kuusikkoa ja olivathan ne söpöjä kuin mitkä. Aia ja muut koirat ottivat vieraan avosylin vastaan, kunhan muisti että emokin tarvitsee hellää huomiota :).

Pienimmällä pennulla narttu-Murulla oli juuri ruokahetki alkamassa. Murulla on ollut alusta asti vaikeuksia imeä itse nisää, joten sen ruokinta on hoidettu pipetillä ja tuttipullolla. Muuten pentu vaikuttaa silmin nähden fyysisesti terveeltä, oikein pirteältä ja normaalilta pennulta, joten usko (ja toivo) on suuri, että siitä kasvaa ihan terve ja fiksu koikkeri. Ruokinta kuitenkin hoitunee maidon osalta vastikkeella aina kiinteään ruokaan siirtymiseen asti.

Murun ollessa syliruokinnassa Aia keskittyi ruokkimaan viittä muuta kaveria. Tässä teille pötköttelevät pentunimiltään vasemmalta oikealle Puro, Kaisla (n), Mopo, Viikinki ja Oiva. Murun ruokatauon jälkeen se pääsi siirtymään äidin pestäväksi ja muiden kanssa samaan kasaan.

Ehkä yksi suosikeistani on pienin poika Mopo, eikä vähiten hauskan nimen ansiosta :D. Jos itse pitäisin tuon pennun, jättäisin sen nimeksi kyllä ehdottomasti Mopo. Voisi aina sitten sanoa, että saamari kun lähti Mopo käsistä. Lisäksi Mopolla on oikeassa etutassussa aika pitkälle jalkaan menevä ruskea sukka. Sivun ylimmästäkin kuvasta Mopon tunnistaa sukasta. Just how cute is that?

Osalla pennuista on silmät jo hieman auki. Tässä teille kurkkiva Mopo ja haukotteleva Viikinki.

Kotona Loki haisteli häntä hirmuisesti vispaten että missä sitä on oikein taas oltu. Lisää kuvia pentulaatikolta voi katsella täällä. Semmoiset kuulumiset pentulaatikolta, adios!