Silmät kiinni ja monitorit huutamaan

Hei taas täältäkin suunnalta. Meille kuuluu perushyvää, aika juoksee niin ettei ehdi tajutakaan. Viime viikon kesäloma hujahti mökillä, missä aika kului lähinnä leväten ja voimia keräten.

Lokin loman kohokohta oli lienee pihalta löytynyt pallo. Pallo olikin yllättävän koikkerinkestävä ja siitä riitti riemua koko lomaksi läkähdyksiin asti. Fiona oli niin epäkoiramainen, ettei se koskaan innostunut mistään asiasta näin paljon. Lokin kanssa on saanut todeta omakohtaisesti nämä pallohullut koirat ja muut tutut termit.

Agilityssä ei olla ehditty käydä nimeksikään, neljän viikon treenit jo mennyt ohi kun ei olla päästy tai ehditty paikalle. SM-viikonloppuna hieman kävi mielessä että olisihan se kisaaminen ihan kivaa, mutta enimmäkseen ei ole edes harmittanut. Ei sitä vaan samaa fiilistä ole saanut ja huonolta näyttää tästä eteenpäinkin. Heinäkuun alussa Loki kastroidaan ja heinäkuussa ei ole muutenkaan treenejä, joten katsotaan sitten miltä maailma näyttää elokuussa kentälle palatessa.

Odotan kyllä paljon Lokin kastrointia ja oletan sen rentouttavan myös Lokia. Mökillä sekin tuntui niin kovin ihanan huolettomalta, ei yhtä ainoaa kertaa jäänyt intohimoisesti haistelemaan mitään mikä ei olisi ollut ruokaa. Heti kuitenkin kotiin palatessa hajut vie taas mennessään. Toki pohdin miten Lokin luonne muuten saattaa muuttua kastroinnin myötä, mutta olen silti vakuuttunut, että kastrointi tulee joka tapauksessa enemmän rentouttamaan meidän elämää, kun ei ole sitä tyttöfactoria häiritsemässä.

SM-kisoja lukuunottamatta läppärillä tai sosiaalisessa mediassa käyntiä koski kielto loman alkuhetket, ja muutenkin tietotekniikan käyttö oli aika minimissä. Alkuun ei tullut edes musiikkia kuunneltua, oli vain halu nauttia siitä ihanasta hiljaisuudesta ja ei-mistään. Oli jännää ja myös aika huolestuttavaa tiedostaa ja tajuta miten järkyttävässä ärsyke- ja häiriöympäristössä sitä tulee elettyä suurin osa vuodesta. On ääntä, melua, visuaalista ja ties mitä ärsykettä ihan jatkuvasti havaintoalueella häiritsemässä ja keskeyttämässä.

Kun ensimmäistä kertaa avasin läppärin katsoakseni medien finaalirataa, alkoi heti nousta sellainen tietty turhautumisen tunne ja ärsytys. Sitten vielä kun ei mistään sivuilta tai feissarista tai muualtakaan löytynyt helposti livestream linkkiä tai aikatauluja, alkoi savu nousta korvista ennenkuin kone oli pyörinyt vielä viittä minuuttiakaan. Meni hermot ja päätin ettei kiinnosta, kone kiinni ja vaivuin takaisin mökkityhjiöön. Tämä ei ollut edes ainoa kerta, kun koneen esille ottaminen sai aikaan turhautumista, kun joutui hetkenkin vaikka odottelemaan koneen heräämistä tai nettiin yhdistämistä. On sitä vaan tullut malttamattomaksi.

Ainoa mihin olisin konetta ehkä kaivannut, oli blogittaminen ja näiden ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan sieltä mökkiympäristöstä. En kuitenkaan edes sitä varten halunnut konetta käynnistää. Nyt ei pysty oikein enää eläytymään tuohon tunnelmaan kun tuntuu, että siitä olisi vähintään vuosi aikaa. Siinä useana iltana hiljaisuudessa nuotiota tuijotellessa tuli kyllä mieleen, että mitäköhän tämä jatkuva ärsykeympäristössä eläminen saa aikaan ihmisen aivoille ja mielenterveydelle. Silti kuitenkaan arjessa en juurikaan halua ilman tietotekniikkaakaan olla, vaan suurimman osan ajasta on aina joku kone pyörimässä ja siinä itse tulee käytyä enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kun menee tuollaiseen tyhjään ja hiljaiseen ympäristöön on kontrasti ihan valtava ja hiljaisuuden voimaannuttava merkitys tuntuu suurelta. Vieroitusoireiden jälkeen alkaa miettiä, mihin sitä konetta niin paljon tarvitsee, kun kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja haluaa on ihan siinä lähellä oikeassa maailmassa.

Toki osan näistä tunnelmista voi aiheuttaa tämä työympäristö missä itse olen. It-alalla kun niitä koneita on ihan joka puolella ja työ on monesti hektistä ja sitä tehdään lyhyissä pätkissä, kun aina tulee jotain keskeyttämään mahdolliset flowt. Sen lisäksi, että on tietysti aina kiire. Varsinkin avotoimistossa keskittymiskyky on usein koetuksella ja ihmisistä tulee multitaskingin huippusuorittajia. Ei näistä asioista turhaan käydä niin suurta keskustelua kaiken maailman työhyvinvointiasioissa.

Työ voi olla raskasta niin monella eri tavalla. Vaikka fyysisesti toimistotyö ei perinteisellä tavalla rankkaa olekaan, vaikka nykyään niin paljon puhutaankin myös istumatyön rasittavuudesta ja epäterveellisyydestä, niin henkinen kuorma rasittaa usein senkin edestä.

Tämän kaiken pölötyksen aiheen lisäksi arki on täyttynyt viime aikoina mitä kummallisimmista jutuista. Vaikka tuntuu jatkuvasti siltä, että "eihän ensi viikollakaan ole oikein mitään", niin silti joka päivälle tuntuu olevan jotain säätämistä tai tekemistä. Ei rauhallista päivää tunnu saavan tekemälläkään (olipa ilmaus). Ei sitä vaan osaa paikallaan olla selvästikään.

Mökkiloman yksi hienoimmista hetkistä oli ehdottomasti eräänä päivänä, kun päikkäreiltä kahdeksan aikaan noustessani ja ulos mennessäni taivaalla oli mahdollisesti kaunein koskaan näkemäni sateenkaari. Se oli todella voimakas, värikäs, lähellä ja tuntui kuin se halkaisisi koko taivaan. Välittömästi lähdin takaisin sisälle hakemaan kameraa - pitihän siitä tietysti kuva saada sen sijaan, että olisi livenä ihastellut... Takaisin ulos päästyäni sateenkaari oli jo lähes kadonnut ja sain siitä vain kämäsen pimeän kuvan, jota en edes jaksanut muokata. Valo ja taivas oli kuitenkin yhä kaunis ja jollain tavalla kovin avartava, harmi ettei näillä taidoilla ja vehkeillä valokuva koskaan voi esittää tunnelmaa niin aidosti kun haluaisin.

Kyllä me vain eletään kummallisessa maailmassa.

Ensi kerralla tietokone jää suosiolla kotiin.