Silmät kiinni ja monitorit huutamaan

Hei taas täältäkin suunnalta. Meille kuuluu perushyvää, aika juoksee niin ettei ehdi tajutakaan. Viime viikon kesäloma hujahti mökillä, missä aika kului lähinnä leväten ja voimia keräten.

Lokin loman kohokohta oli lienee pihalta löytynyt pallo. Pallo olikin yllättävän koikkerinkestävä ja siitä riitti riemua koko lomaksi läkähdyksiin asti. Fiona oli niin epäkoiramainen, ettei se koskaan innostunut mistään asiasta näin paljon. Lokin kanssa on saanut todeta omakohtaisesti nämä pallohullut koirat ja muut tutut termit.

Agilityssä ei olla ehditty käydä nimeksikään, neljän viikon treenit jo mennyt ohi kun ei olla päästy tai ehditty paikalle. SM-viikonloppuna hieman kävi mielessä että olisihan se kisaaminen ihan kivaa, mutta enimmäkseen ei ole edes harmittanut. Ei sitä vaan samaa fiilistä ole saanut ja huonolta näyttää tästä eteenpäinkin. Heinäkuun alussa Loki kastroidaan ja heinäkuussa ei ole muutenkaan treenejä, joten katsotaan sitten miltä maailma näyttää elokuussa kentälle palatessa.

Odotan kyllä paljon Lokin kastrointia ja oletan sen rentouttavan myös Lokia. Mökillä sekin tuntui niin kovin ihanan huolettomalta, ei yhtä ainoaa kertaa jäänyt intohimoisesti haistelemaan mitään mikä ei olisi ollut ruokaa. Heti kuitenkin kotiin palatessa hajut vie taas mennessään. Toki pohdin miten Lokin luonne muuten saattaa muuttua kastroinnin myötä, mutta olen silti vakuuttunut, että kastrointi tulee joka tapauksessa enemmän rentouttamaan meidän elämää, kun ei ole sitä tyttöfactoria häiritsemässä.

SM-kisoja lukuunottamatta läppärillä tai sosiaalisessa mediassa käyntiä koski kielto loman alkuhetket, ja muutenkin tietotekniikan käyttö oli aika minimissä. Alkuun ei tullut edes musiikkia kuunneltua, oli vain halu nauttia siitä ihanasta hiljaisuudesta ja ei-mistään. Oli jännää ja myös aika huolestuttavaa tiedostaa ja tajuta miten järkyttävässä ärsyke- ja häiriöympäristössä sitä tulee elettyä suurin osa vuodesta. On ääntä, melua, visuaalista ja ties mitä ärsykettä ihan jatkuvasti havaintoalueella häiritsemässä ja keskeyttämässä.

Kun ensimmäistä kertaa avasin läppärin katsoakseni medien finaalirataa, alkoi heti nousta sellainen tietty turhautumisen tunne ja ärsytys. Sitten vielä kun ei mistään sivuilta tai feissarista tai muualtakaan löytynyt helposti livestream linkkiä tai aikatauluja, alkoi savu nousta korvista ennenkuin kone oli pyörinyt vielä viittä minuuttiakaan. Meni hermot ja päätin ettei kiinnosta, kone kiinni ja vaivuin takaisin mökkityhjiöön. Tämä ei ollut edes ainoa kerta, kun koneen esille ottaminen sai aikaan turhautumista, kun joutui hetkenkin vaikka odottelemaan koneen heräämistä tai nettiin yhdistämistä. On sitä vaan tullut malttamattomaksi.

Ainoa mihin olisin konetta ehkä kaivannut, oli blogittaminen ja näiden ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan sieltä mökkiympäristöstä. En kuitenkaan edes sitä varten halunnut konetta käynnistää. Nyt ei pysty oikein enää eläytymään tuohon tunnelmaan kun tuntuu, että siitä olisi vähintään vuosi aikaa. Siinä useana iltana hiljaisuudessa nuotiota tuijotellessa tuli kyllä mieleen, että mitäköhän tämä jatkuva ärsykeympäristössä eläminen saa aikaan ihmisen aivoille ja mielenterveydelle. Silti kuitenkaan arjessa en juurikaan halua ilman tietotekniikkaakaan olla, vaan suurimman osan ajasta on aina joku kone pyörimässä ja siinä itse tulee käytyä enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kun menee tuollaiseen tyhjään ja hiljaiseen ympäristöön on kontrasti ihan valtava ja hiljaisuuden voimaannuttava merkitys tuntuu suurelta. Vieroitusoireiden jälkeen alkaa miettiä, mihin sitä konetta niin paljon tarvitsee, kun kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja haluaa on ihan siinä lähellä oikeassa maailmassa.

Toki osan näistä tunnelmista voi aiheuttaa tämä työympäristö missä itse olen. It-alalla kun niitä koneita on ihan joka puolella ja työ on monesti hektistä ja sitä tehdään lyhyissä pätkissä, kun aina tulee jotain keskeyttämään mahdolliset flowt. Sen lisäksi, että on tietysti aina kiire. Varsinkin avotoimistossa keskittymiskyky on usein koetuksella ja ihmisistä tulee multitaskingin huippusuorittajia. Ei näistä asioista turhaan käydä niin suurta keskustelua kaiken maailman työhyvinvointiasioissa.

Työ voi olla raskasta niin monella eri tavalla. Vaikka fyysisesti toimistotyö ei perinteisellä tavalla rankkaa olekaan, vaikka nykyään niin paljon puhutaankin myös istumatyön rasittavuudesta ja epäterveellisyydestä, niin henkinen kuorma rasittaa usein senkin edestä.

Tämän kaiken pölötyksen aiheen lisäksi arki on täyttynyt viime aikoina mitä kummallisimmista jutuista. Vaikka tuntuu jatkuvasti siltä, että "eihän ensi viikollakaan ole oikein mitään", niin silti joka päivälle tuntuu olevan jotain säätämistä tai tekemistä. Ei rauhallista päivää tunnu saavan tekemälläkään (olipa ilmaus). Ei sitä vaan osaa paikallaan olla selvästikään.

Mökkiloman yksi hienoimmista hetkistä oli ehdottomasti eräänä päivänä, kun päikkäreiltä kahdeksan aikaan noustessani ja ulos mennessäni taivaalla oli mahdollisesti kaunein koskaan näkemäni sateenkaari. Se oli todella voimakas, värikäs, lähellä ja tuntui kuin se halkaisisi koko taivaan. Välittömästi lähdin takaisin sisälle hakemaan kameraa - pitihän siitä tietysti kuva saada sen sijaan, että olisi livenä ihastellut... Takaisin ulos päästyäni sateenkaari oli jo lähes kadonnut ja sain siitä vain kämäsen pimeän kuvan, jota en edes jaksanut muokata. Valo ja taivas oli kuitenkin yhä kaunis ja jollain tavalla kovin avartava, harmi ettei näillä taidoilla ja vehkeillä valokuva koskaan voi esittää tunnelmaa niin aidosti kun haluaisin.

Kyllä me vain eletään kummallisessa maailmassa.

Ensi kerralla tietokone jää suosiolla kotiin.

We don't see things as they are, we see things as we are.

Loman ihanimpia puolia, voi blogittaa vaikka keskellä yötä ja kaikkihan tietää, että all good happens after 2 AM.

Tänään kotiuduttiin mökiltä. Tuntuu, kuin siitä kun kotoa lähdettiin olisi pieni ikuisuus. Vähän on hukassa oleva olo täällä taas.

Ikävästi flunssa tarttui matkaan ja sitä on paranneltu eilinen ja tänään, todennäköisesti vielä huominen mutta toivottavasti ei enää sen pitempään. Huomisen agenda on purkaa joululoman kamat, pistää kämppä kuntoon ja todennäköisesti katsoa kausi Halt and Catch Firea, mitä kaveri on kovasti suositellut. Kauppa olisi pro, saa nähdä pääsenkö sinne asti kämpältä poistumaan. Sen lisäksi sitten parantelen flunssaa ja toivon, ettei tämä tämän pahemmaksi iskisi. Jos illalla on vahva olo, niin voisi jopa käydä jossain.

Tämän illan huveja löytyi persoonallisuustestistä, minkä tuloksia sitten jauhettiin kaverin kanssa ympäri ämpäri. Tykkään kaikenmaailman testeistä jotka kertoo millainen olen, itse kun en useinkaan sitä pysty ratkaisemaan. Tämän testin mukaan itsessäni on vahvana piirteenä neurotismi, mikä ei kylläkään tullut suurena yllätyksenä. Tämä kun osuu kuin nenä päähän:

"Neuroticism refers to people who are easily stressed and find it hard to remain calm in tense situations, neurotic people get ruffled and anxious easily, worrying a lot and often ruminating about what lies ahead or what has just happened."

Tämän tajuttuani seurasi pohtimista siitä mistä tämä ominaisuus on tullut ja pitäisikö sitä kenties yrittää jotenkin tässä kummallisessa ihmisessä hillitä. Syitä en lähde tässä sen kummemmin avaamaan, sanotaan vaikka että niitä on ja on olematta, osan tiedän ja osaa en, osaan olen itse pystynyt vaikuttamaan ja osaan en.

Se pitäisikö sitä hillitä tai pyrkiä eroon, riippunee siitä kokeeko ihminen itse ominaisuuden toimintaa ja elämää haittaavana vai ei. Itse olen jo vuosia tiedostanut tämän ominaisuuden olemassaolon, mutta enimmäkseen hyväksynyt sen ja asian tiedostaminen on auttanut siinä mielessä, että kun sen tietää, niin tietää mistä on kyse eikä siten ehkä huolestu jatkuvasta huolestuneisuuden tunteesta. Olipa kerrassaan sekava lause, mutta sekavia ne on ajatuksetkin tähän aikaan päivästä.

Joku aika sitten koin tähän liittyvät tuntemukset sen verran ahdistaviksi ja häiritseviksi, että yritin tietoisesti päästä näistä tunteista eroon. Näillä yrityksillä ei vaikuttanut olevan tarpeeksi nopeaa apua.

Päädyinkin sitten erään itsetutkiskelun jälkeen hoitamaan syytä enkä seurausta, ja tämän jälkeen olen mielestäni kärsinyt huomattavasti vähemmän tämän tyyppisistä oireista. Tässä tapauksessa ne tosiaan olivat oireita jostain, mikä elämässä oli "pielessä" ja sen asian muuttaminen oli apu siitä seuranneeseen huonoon olon, stressaantuneisuuteen ja huoleen.

Ihminen on kumma kokonaisuus, kun joku osio voi huonosti niin asia heijastuu kaikkeen muuhunkin toimintaan ja kanssakäymiseen.

Se onko tuolloin oikeastaan sitten ollut edes kyse tästä neurotismista, on ehkä toinen kysymys. Vai oliko tuolloin kyse vain jostain muusta persiillään olevasta asiasta elämässä. Vai onko neuroottisia ajatuksia aiheuttavat asiat aina seurausta jostain mikä on huonosti? Hoitokeino ei kuitenkaan aina varmastikaan voi olla elämässä olevien asoiden muuttaminen, välillä toki kyllä. Joka tapauksessa mitä enemmän tällaisia kokemuksia ihminen elämässään kokee, sitä enemmän kehittyy tietyt ajatusmallit ja käyttäytyminen. Niinkuin voi verrata vastaavaa vaikka koirilla, mitä enemmän koira tietyssä tilanteessa ahdistuu, sitä enemmän ahdistuminen leviää myös muihin vastaaviin tilanteisiin. Aina kun mahdollista, toki kannattaa pyrkiä poistamaan ahdistuksen aiheuttajat.

Itselläni ehkä en miellä että tällainen käyttäytyminen olisi yleistynyt "liiaksi", vaan (lähes) aina on ollut kyse jostain minkä on voinut korjata ja mikä on parantanut sen jälkeen elämää. Joko asiat on korjaantuneet itsestään tai sitten ne on pitänyt itse tajuta korjata.

Joka tapauksessa nykyään, kun alan tuntea tällaista ahdistusta tai huolta mikä ei ihan heti tunne kytkeytyvän mihinkään selkeään ja jatkuu pitempään, alan miettiä mikä elämässä voisi tarvita muutosta. Toistaiseksi tämä on toiminut ja ratkaisu löytynyt ennemmin tai myöhemmin. Tämä on kuitenkin vaatinut sen, että tiedostan miten reagoin tällaisiin asioihin ja osaan miettiä mistä ne johtuvat.

Mikäli tällaiset fiilikset alkaisivat olla jatkuvampia, tulisi toki huolestua. Itsestäni en ole tässä suhteessa huolissani, mutta asia on mielenkiintoinen ja tykkään sitä pohtia. Vaikkakaan en toki siltikään pistäisi pahakseni aavistuksen rennompaa asennetta elämään.

Mökillä oli tuttuun tapaan rentoa yhdessä olemista ja ulkona reippailua. Loki sieti Tessiä oikein hienosti, pariin otteeseen havaitsin hännän nostelua ja pientä epävarmuutta, kummatkin siten että olin ensin tiedostanut asian että nyt varmaan nostelee. Yhä varmempi olen, että Lokin "epäsosiaalisuus" johtuu omasta olostani. Jos joku koira koettelee omia hermojani tai ahdistun jostain tilanteesta, Loki havaitsee sen heti. Se on oma peilini haluan sitä tai en. Tessillä tuppaa olemaan hieman tällaista omaa kärsivällisyyttäni koettelevaa adhd:maisuutta, jatkuvaa paikasta toiseen kävelemistä ja steppailemista ja touhuamista. Itse kun tosiaan arvostan ja olen Lokin selvästi opettanut siihen, että kun ollaan kotona niin ei tehdä mitään. Tykkään rauhallisuudesta. En tiedä olisiko paimenkoirat(kaan) sittenkään oikea rotu minulle ainakaan tässä vaiheessa. Vaikka eiväthän nekään kaikki tietysti noin aktiivisia ole.

Pariin otteeseen kävin ulkona kuvailemassa tietysti koiria, kerran taisi jopa aurinkokin paistella. Joulun toivotukset tuli otettua, tässä teille jouluja hieman myöhästyneesti toivottelee Tessi.

Nyt taidan painua nukkumaan, kyllähän se kellokin jo lähestyy kolmea. Tällaista se loma sitten on, tänä iltana syytän kyllä Finrexiniä ja sen kofeiinia.

Yksi turhautuu ajatusten paljoudesta, toinen niiden vähyydestä

Teh lot has arrived to the joulumökki.

Loki on ensimmäisellä ulkoilulla vapaana metsässä ehtinyt aiheuttaa sen verran sydämentykytyksiä ja harmaita hiuksia, että loput ulkoilut pimeällä tehdään kyllä hihnassa. Onneksi oli vilkkuvalo. Takaisin juoksi pitkältä tuntuneen ajan jälkeen hyvin kiihdyksissä oleva ja kuuma koira. Valoisallakaan ei tekisi pahaa varustautua vaikka juustolla, kinkulla tai jollain vastaavalla. Vaikka tavallaan tykkäisinkin hirmuisesti kävellä pimässä metsässä, en halua alkaa etsimään koiraa sieltä.

Elämä on tänään ollut kovin selvää, päivän tarkoitus päästä mökille ja that's it. Ei ole ehtinyt paljon olla itsekseen ja siksi ehkä onkin nyt jotenkin kovin tyhjät ajatukset.

Kun päättää oman suhtautumisensa asioihin perustuen tiettyihin faktoihin, ei asioita edes tarvitse pyöritellä sen enempää.

Ehkä aina ei tarvitsekaan olla pää täynnä kaikkea.

Vaikkakin tavallaan tykkäisin jos olisi.

Taidan mennä pistämään sängyn kuntoon ja pakenen sinne jonkun kirjastosta lainatun ajatusten herättäjän kanssa.

Me likey!

(c) Tytti Käyhkö

Minulla on uusi lelu. Sen nimi on Asus N56JR, also known as minun paras uusi ystävä.

Siitä asti kun aiempi Sony Vaio alko hikottelemaan viime syksynä, on uuden ostaminen ollut vääjäämättä edessä. Nyt sen aika koitti, kun pari iltaa viime viikolla vietin etsien tietoa vaadittavan uuden kaverin ominaisuuksista. Minulle tärkeitä asioita konetta valitessa olivat:

1. Videoiden editointi.
2. Katso kohta 1.

Ykköskohta asetti sen verran kovat vaatimukset koneelle, että muut taskit hoituvat samoilla vaatimuksilla kuin vettä vaan, joten eipä niitä tarvinnut paljon edes miettiä. Pöytäkonetta mietin myös, mutta siihen perehtyminen olisi vaatinut hieman enemmän kuin pari iltaa.. Yllättävän hyvin onnistuu unohtamaan kaikki tietokoneiden teknisiin ominaisuuksiin liittyvät jutut kun ei tarvitse niitä vuosiin miettiä. Uuden läppärin ostaminen on aina Hirveän Suuri Juttu, ne kun ovat niin kalliita ja sen kanssa tulee viettämään tunteja ja tunteja ja tunteja aikaa, joten onhan se tärkeä olla hyvä. En ole ehkä koskaan ostanut sellaista "perusläppäriä" jolla hoituu perushommelit, vaan aina on pitänyt tosissaan etsiä parasta minkä budjetilla saa. Tämä on sarjassaan kolmas oma kannettava tietokoneeni.

Tällä kertaa mentiin hieman budjetista yli, mutta oli pakko kun ei halvemmalla löytynyt vaatimuksia täyttävää. Listaanpa tähän itselleni (ja kaikille miljoonille muille kiinnostuneille nörteille) muistiin mitä ominaisuuksia videoiden editointi vaatii koneelta. Listasin ties mistä palstoilta ja arvosteluista. Käyttämäni ohjelma tulee olemaan Adobe Premiere Pro, jolla oli myös omia pikkuvaatimuksia. Suluissa oman uuden koneeni kyseinen ominaisuus.

• Keskusmuisti - vähintään 8gb, hyvä jos laajentamismahdollisuus (8gb voi laajentaa 16gb)
• Näytönohjain - vähintään n. Nvidia Geforce GT650M, mieluiten CUDA-tuettu (GTX760M, CUDA)
• Prosessori - i7 prosessori, 64-bit support
• Näyttö - vähintään 1920x1080 resoluutio (1920x1080)
• Kovalevy - minimivaatimus 7200 rpm, SSD-levy nopeuttaa hommaa huomattavasti (hybridilevy HDD/SDD, 7200rpm)
• Liitännät - hdmi (jep)

Videoeditoinnissa oleellista on panostaa keskusmuistiin, näytönohjaimeen ja prosessoriin. Työläppärini esimerkiksi pyörittäisi ohjelmia muuten, mutta näytönohjain on ihan alaluokkainen. Näytönohjain nimenomaan tuo myös hintaa. Videoeditoinnissa hyviä koneita ovat samat, joilla myös pelaaminen onnistuu ja selasinkin myös Asuksen G-sarjan gaming läppäreitä, mutta olivat kaikki 17-tuumaisia ja hieman liian hintavia. Valitsemani kone täytti ominaisuudet juuri ja juuri, näytönohjaimessa mentiin vähän enemmän vaatimusten yli. Ja laajentamisvaraa on jos sattuu rahaa lisää taivaalta putoamaan.

Päädyin tilaamaan läppärin Kannettavatietokone.fi -nettikaupasta. Suosittelen! Sain erittäin hyvää asiakaspalvelua, eivätkä edes menettäneet hermojaan kun yritin tingata mukaan lisää muistia... Eivät kyllä myöskään lisämuistia antaneet :). Pakettiin kuului subwoofer ja jotkut Asuksen megahyperkuulokkeet mitkä varmaan pääsevät töihin.

Eilen noudin paketin ja ensimmäisiä huomiota on ainakin:

• Jessus tämä on suuri. Järkytys käyttää 15 tuumaista aiemman 14 tuumaisen ja sitä aiemman 12 tuumaisen jälkeen.
• Iso resoluutio aiheuttaa sen, että kaikki on pientä kuin kärpäsen kakka ja erityisesti touchpadilla on vaikea osua mihinkään. Ja zoomata ei tietenkään voi kun laatu huononee, onneksi selaimesta saa sentään fonttia suurennettua.
• Äänentoisto on laadukas, vaikken vielä päässyt edes testaamaan subwooferilla.
• Näyttö on myös laadukas, värit huomattavasti paremmat kuin aiemmassa ja työläppärissä.
• Videoeditointisofta vasta asentuu, sen toimivuutta pääsen toivottavasti testaamaan tämän päivän treenien jälkeen.

Aika jälleen näyttää onko vehje hintansa väärti muussa käytössä sekä videoeditoinnissa. Nyt tarttisi sitten enää sen hyvän videokameran........

Fionan viikonloppukuulumisia unohdin päivitellä viime merkintään, joten tässä muutama sananen Finskin vaunuviikonlopusta. Sillä oli tosi rankkaa. Se joutui mm:

Vahtimaan silmä kovana ohikulkevia vaunuilijoita...

...ja odottamaan ainakin tosi kauan, ennen kuin hänen korkeudelleen tajuttiin asentaa oma nukkumisalusta. Kuvitelkaa!

Fear and loathing in Somero & Uusikaupunki

Honey, we're home.

Juhlat on lusittu ja vuorossa on (ihana) arki. Joulusta ei varmaan ole enää mitään erikoisempaa kerrottavaa, mutta jos nyt vähän rustaisin. Koirat saivat lahjaksi vihreän timosauruksen, mistä tuli heti ensi äännähdykseltä Lokin lempilelu ja se vinkui lelun perään sen ollessa vielä paketissa. Sille piti sitten hieman murista ja hurista ja jutella.

Fiona, Loki ja Tessi tulivat ihan ok toimeen, tehokkaalla "ignooraa sä mut niin mä ignooraan sut" -taktiikalla meni koko loma. Keittiöön tai pöydän alle ei ollut tulemista kuin max yhdellä koiralla kerrallaan ja muutenkin piti vähän vahtia ettei suurempia aamuhepuleita tms vietetty koko porukalla vaan koirat tervehdittiin yksi kerrallaan. Tai lähinnä Loki yksinänsä, sillä on nyt hieman special needs meneillään enkä halua että se alkaa ketään pois häätämään. Yksi äksidentti oli keittiössä ennen "huspois keittiöstä" sääntöä, kukaan ei oikein nähnyt mitä tapahtui mutta kurkun pala lienee aiheuttaja, epäilisin että se jotenkin lensi Fionan päälle ja Loki yritti sitä napata ja siinä oli sitten tilanne valmis.

Loki oli kova vahtimaan koko viikon, minkä tahansa pienen äänen (joko oikean tai vain Lokin päässä kuuluvan..) kuultuaan syöksyi ovelle haukkumaan. Yhtenä yönä tuuli paljon ja varmaan puut heiluivat hyyyyvin epäilyttävästi, kun Loki alkoi haukkua aamuyöllä varmaan viisi kertaa parin tunnin sisällä. Viimeisimmällä käskin sen vessaan ja nukahdin ja unohdin sen sinne. Siellä se oli häntää heiluttaen seissyt pari tuntia myöhemmin, kun iskä oli ollut menossa vessaan.. Viimeisenä päivänä Loki pääsi vahtimaan sitten ihan aiheesta, kun toiselle mökille menossa ollut nainen koputti pari kertaa oveen, avasi oven ja meinasi tupata samantien sisään ilman että kukaan meistä oli ehtinyt edes nousta sohvalta. Loki haukkui hurjasti enkä ole yhtään varma, että se olisi päästänyt naista ollenkaan sisään edes haistelemisen jälkeen. Ensimmäinen kerta, kun Loki "pääsee"(?) vahtimaan aiheesta.

Aattona käväistiin mummia tervehtimässä ja Loki kävi innokkaana tekemässä tuttavuutta vanhainkodin pariin työntekijään. Ihmekös tuo, tuoksuivat varmaan kinkulta.

Ulkoilut meni mökillä vaihtelevasti hihnassa tai vapaana, metsän hajut ajoittain veivät pientä koikkeria niin että fleksille oli käyttöä. Maasto oli aivan upeaa hakutreeneihin ja äiti halusikin vapaaehtoisesti tehdä sekä Lokille että Tessille parit hakutreenit. Loki teki hyvää hakuympyrää ja meinasi seota sukkiinsa kun oli Tessin vuoro. Treenin aikana ei muut hajut ja tekemiset käynyt sillä mielessäkään. Lisäksi treenailtiin hieman avokulmia 2x2 kepeillä Lokin kanssa, Tessin kanssa keppien alkeita ja kontaktilautaa.

Viikko oli tosi rentouttava, mutta olisi saanut jatkua vielä pitempään. Yhtenä päivänä jäin pariksi tunniksi ihan yksin koirien kanssa, enkä meinannut saada edes luettua, kun viiden minuutin välein piti nostaa katse, ihastella väsyneinä nukkuvia koiria ja ikkunasta tuulessa huojuvia puita.

Mutta all good things come to an end ja lauantaina huristeltiin kohti kotia. Maanantaina töihin ja iltapäivällä auton nokka vuorostaan kohti seuraavaa mökkiä. Kolme tuntia ajoa ja päästiin perille, tällä kertaa joukon sheltiksi vaihtui Mandi.

Onneksi kaikki koirat olivat enimmäkseen väsyneitä, joten sisällä ollessa ne lähinnä nukkuivat. Loki käyttäytyi Mandin kanssa täsmälleen niinkuin Tessin (ja oikeastaan Fionankin), ei haittaa Lokin elämää jos ei tunge naamalle. Mandi oli täsmälleen yhtä kiinnostunut Lokista kuin Tessi, eli ulkona seurasi Lokia melkein koko ajan ja oli hakemassa leikkiin. Loki oli kuin mokomaa sinistä sheltinpoikasta ei olisi olemassakaan. Vierekkäin söivät kuitenkin keppejä ulkona, sisällä sama välttelytaktiikka ja samat säännöt kuin edelliselläkin mökillä, eli keittiöön ei ollut lupa tungeksia.

Menopäivänä Loki kuitenkin "ilahdutti" runsaalla energiallaan. Sinne mentyämme skannasin lattiat kaiken syötävän varalta ja mitään ei näkynyt. En kuitenkaan tajunnut varoittaa ihmisiä laittamasta mitään kummempaa lattioille. Ainakaan sukkia. Niinpä sitten illalla kesken korttipelin kaveri kysyi, että mitäs tuo syö. Loki oli löytänyt mökkikaverin lattialle laittamat villasukat ja ehtinyt syödä niihin reiän. Hävetti... Eikä siinä kaikki, tietysti se oli valinnut kohteekseen Gantin villasukat, briteistä tuodut. Hävetti vähän lisää. Nyt on sitten tilauksessa nettikaupasta vastaavat sukat, mitkä pitää lähettää kyseiselle henkilölle. Pitäähän se korvata kun koira on ääliö. Korvaisikohan vastuuvakuutus.

Käydessämme lenkillä metsässä uuden vuoden aattona, pidin Lokia ensin hetken vapaana. Sehän kuitenkin päätti kadottaa korvansa aivan täysin ja lähti jonkun perään metsään. Hieman se kiersi ja kaarsi, sattumalta luojan kiitos se mitä se ikinä saalistikin, oli kulkenut takaisin tien yli ja sain sen kiinni sen juostessa tien yli. Loki ei koskaan ole noin kovasti lähtenyt hajun perään. Jos haju ei olisi mennyt tien yli, en epäile hetkeäkään etteikö olisi ollut jo toinen uusi vuosi kun etsisin kadonnutta Lokia. Tämän jälkeen kaikki lenkit tehtiin hihnassa ja Loki oli aivan hulluna vetämässä metsään monissa kohdissa. Noin vahvoja hajuja ja vaistoja vastaan ei emännällä ole mitään saumaa. Mökin pihassa Loki oli kuitenkin vapaana kun ulkona oltiin ja pysyi hyvin pihassa.

Mökin tienoilla ei paljon paukkunut, mutta aattona pidin koirat joka tapauksessa sisällä iltapäivästä yöhön asti. Ulkona kauempana kuuluvat paukut eivät saaneet ketään koirista korvaansa lotkauttamaan. Mandi seikkaili mökin pihassakin koko päivän ja vaikka paukkui selvästi niin ei se välittänyt mitään.

Kellon lähestyessä kahtatoista kokoonnuimme savusaunan kautta rannalla olevaan paljuun odottamaan vuoden vaihtumista. Tähtitaivas näkyi välillä aivan sanoinkuvaamattoman kauniina suoraan yläpuolella. Oli aika erikoinen tapa viettää uutta vuotta rannalla lämpimässä paljussa, tähtiä ja kaukana näkyviä raketteja ihastellen.

Odotimme vuoden vaihtumista siinä paljussa kännykän kellon kanssa shampanjalasit kädessä, kun juuri ennen kriittisiä hetkiä naapurimökissä alkoi paukkua. Mandi sai sätkyn (olisi pitänyt tajuta pistää sisälle omien koirieni kanssa aiemmin) ja otti hatkat metsään. Tässä vaiheessa mietin, että sisällekin varmaan kuuluu aika hyvin ja lähdin omien koirieni seuraksi. En päässyt mökin ovelle asti kun Mandi oli jo jaloissani näyttäen siltä että tulee erittäin mielellään sisälle myös. Viitisen minuuttia kesti lähimpien mökkien ilotulitukset ja se aika menikin sitten pyyhe päällä sisällä odotellessa kolme pelokasta koiraa jaloissani. Fionakin halusi syliin, vaikka ei yleensä paukuista välitä, sen verran kovaa kuului sisälle. Mandi ja Loki bondasivat olohuoneen pöydän alla piilossa. Paukkujen loputtua koiratkin rauhoittuivat ja päästiin jatkamaan juhlimista paljussa.

Heitin talviturkin meressä 1.1.2014 klo 00:32. Merivesi oli 4 asteista, onneksi paljussa mittari näytti peräti 42. Paljon kuumempaa vettä ei olisi kestänytkään.

Loppuyön kaikki koirat oli tosi väsyneitä ja nukkuivat meidän pelatessa neljään asti lautapelejä. Lokilla oli hermot kireällä ja se ärähtikin vuorotellen sekä Mandin että Fionan kauemmas käytyään nukkumaan keskelle huoneen oviaukkoa ja muut halusivat ohi. Käskin Lokin omaan petiinsä kulmaan missä sai olla rauhassa ja sen jälkeen palasi rauha maahan. Yöt nukuttiin samassa tilassa ongelmitta, kukin omalla pedillään.

Seuraavana aamuna siivottiin ja pakattiin kamat. En nähnyt mitä tapahtui, mutta joko Mandi tai Loki todennäköisesti säikähti ulkona ison maton ravistamista ja Loki ärähti Mandin kauemmas. Mandi lähti juoksemaan ja Loki perään. Hirmuinen ääni lähti Mandista sen juostessa pari kertaa mökki ympäri ja Loki veteli perässä. Pysähdyttyään Loki heilutti hirmuisesti häntää ja oli kierroksilla. Ihan kuin olisi saalisvietin ajamana pistellyt menemään Mandin perässä. Loppusiivouksen ajan koirat odottivat autossa pois jaloista ja lopuksi tehtiin vielä rauhallinen yhteislenkki ennen kotimatkalle lähtemistä.

Oli todella kiva uusi vuosi kerrankin poissa enimmistä paukkeista. Joutsenetkin olivat juhlimassa meidän kanssa. Tosi "perinteinen" uusi vuosi.

Koirat ovat aivan umpiväsyneitä näiden kahden reissun jälkeen. Fiona nukkui mökillä lähes koko ajan ja hieman jo mietin onko se kipeä. Sen vatsa on mennyt sekaisin todennäköisesti kaikista tapahtumista ja on ollut löysällä jo pari päivää. Lisäksi Fiona vaikuttaa vaisuilta. Nyt tuossa vieressä nukkuessa se heilutti äsken häntää unissaan. Voi pientä murulaista.

Nyt parin päivän täyslepo, perjantaina tosin käydään vapaatreeneissä sporttarilla ja ajattelin muistuttaa Lokille parit keinut lauantain kisoja varten. Aikataulut on tullut. Meidän lähtönumero on 40 ja medejä on kullakin radalla ~25 kpl. Aiemmin meitä kouluttanut Anne Savioja starttaa maksi 1 kaikilla kolmella radalla, hauskaa :). Lisäksi lähtölistassa on muutamia muitakin tuttuja. Meidän ensimmiäinen rata on klo 9:25 ja kolmas 14:30.

Joulu on musta mieli ei

Terveisiä Somerolta.

Somerolta on vain 25km Forssaan, missä olen elellyt koko nuoruuteni. Joulun välipäivinä ehkä kipaisenkin moikkaamassa forssalaisia kavereita, mutta muuten kuusi seuraavaa päivää kuluu porukoiden vuokraamalla mökillä rentoutumassa (tai ainakin yrittämässä). Tänään kuvailin myös "valosan" aikaan paskoilla vehkeillä 1600 ISOlla huonoja rakeisia kuvia.

Päivä on oltu täällä ja sujunut hyvin, lähipolut on lenkkeilty läpi ja Tessin kanssa tutustuttu 2x2 keppien yhteen keppipariin ja 2on2off laatikkoon. Kepeillä se on pihalla kuin lumiukko, mutta aiempien 2on2off treenien johdosta laatikolle jääminen sujui heti ongelmitta. Huomenna jatkuu treenit.

Kirjan ja lehtien lukeminen on aloitettu. Illan ohjelmasta vastasi tuttu "hyvän mielen tuoja" Hachiko-elokuva. Meidän oman elämämme pieni mustavalkoinen Hachi odotti vähintään puolet leffasta makuuhuoneen oven takana, että milloin äitini tulisi takaisin muiden seuraan. Äiti oli paennut elokuvaa makkariin, kuulemma ylittää oman sietokykynsä... En ihmettele.

Mietin, että ottaisin Lokin kanssa osaa koirien piparihaasteeseen, mutta koira jolle ei ole opetettu noutamista ei ihan hiffannut juttua ja voi olla että viikko on liian lyhyt aika harjoitella edes pahvinpalalla.

Vaikea rauhoittua kaiken viime viikkojen häslingin jälkeen. Harjoittelu jatkuu.

Away from the sun again

Maanantaina oli etäpäivä auton aiheuttaessa jälleen harmaita hiuksia. Tällä kertaa ongelma oli yhden renkaan venttiilin sielussa. Sielu meni vaihtoon, ilmaiseksi, ja nyt pääsee taas huristelemaan ainakin hetken. Aika kuvainnollista jotenkin vaihtaa sielu noin vain ja vielä tuolla kyseisellä korjaamolla. Sold my soul for the devil and all I got was this lousy t-shirt.

Iltapäivällä lähdettiin koirien kanssa katsomaan porukoiden uutta lomapaikkaa. Matkaa ei ole paljon mitään ja paikka vaikuttaa todella kivalta. Mökin sijaan tämä lomamesta seisoo parilla pyörällä ja hieman pelottavan näköisellä tukisysteemillä, niinkuin kaikki vaunut. Kovin montaa henkilöä ei vaunuun kerrallaan mahdu, mutta ehkäpä ensi kesänä päästään mekin nauttimaan kauniista maisemista ja lomafiiliksestä. Ulkoa löytyi vielä mustikoitakin syötäväksi ja niitähän Loki mutusteli onnessaan.

Käytiin kävelyllä lähimetsässä ja Loki pääsi viipottamaan vapaana. Ei kertaakaan yrittänyt livistää mihinkään, mitä nykyään ajoittain tekee ainakin jos rämmitään umpimetsässä. Tuommoisissa maastoissa pidänkin sitä nykyään vain harkitusti vapaana. Onneksi siitä näkee hyvin jos se bongaa jotain toooodella mielenkiintoista ja silloin on parasta ottaa hihnaan.

Paikasta löytyy aivan upea pitkä hiekkaranta, kyllä siinä kelpaisi kesällä lötkötellä. Harmittavasti koirat eivät olleet sallittuja tuolle (ihmisten) hiekkarannalle. Käytiin kuitenkin kurkkimassa vähän matkan päästä ja ihasteltiin auringonlaskua. Harmittavasti ei ollut oikeaa kameraa mukana, mutta onneksi Lumian kamerallakin saa hieman tunnelmaa ikuistettua. Oli todella kivaa vaihtelua arkeen käydä tuolla ja viikko lähtikin siitä sopivasti käyntiin pitkällä ulkoilulla, ihanalla syyssäällä ja rentouttavalla tunnelmalla.

When love and skill work together, expect a masterpiece.

Kuulin sanat joskus vuosia sitten ja heti pidin lausetta hienona kuvauksena koiran ja ihmisen välisestä yhteistyöstä. Alunperin sanat lienee tulleet englantilaisen kirjailijan John Ruskinin suusta. Minulta kysyttiin edellisen blogikirjoituksen kommenteissa minun ja Lokin agilityn pitkän tähtäimen tavoitteita ja otsikon ihanan optimistinen, motivoiva ja lupaava lainaus sopii aiheeseen paremmin kuin hyvin. Koska mökillä on oikein mainiota aikaa toteuttaa "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" sanonnan ensimmäistä osiota ja koska rakastan muutenkin kaikenmaailman tavoitteiden asettamista niin erittäin mielelläni tämmöisen merkinnän kirjoitan (ja koska meidän tavoitteet on ollut päässä tiedossa jo ihan hyvän aikaa muutenkin).

Joten sen pitempiä viivyttelemättä, tässäpä meidän agilitytavoitteita tämän hetkisen suunnitelman mukaan. Ei nämä mihinkään kiveen ole tietenkään hakattu, mutta semmoisia mitä on tullut mietittyä että voisi olla hyvä aikataulu meidän harrastukselle.

 
2013 syksy: Seuran möllimestaruuskisoihin osallistutaan tänä vuonna toista ja viimeistä kertaa ja möllimestaruutta mennään tietenkin hakemaan. Epiksiä.

2014 talvi: Alkuvuodesta olisi suunnitelmissa aloittaa kisaaminen virallisissa agilitykilpailuissa. Nyt puuttuu oikeastaan enää erilaisten keppien ja keinun treenaaminen eri halleissa/kentillä, molempien treenaaminen enemmissä määrin radalla ja muitakin kontakteja olisi kiva vahvistaa. Seuran vuoden aksatulokas 2014 kilpailun voitto olisi kiva.

2014 kevät/kesä: Olisi kiva nousta nopeasti, mutta toisaalta ei ole mikään kiire jos tuntuu että jokin osa-alue tökkii. Lähinnä mennään niihin ykkösiin ja katsotaan miten alkaa sujumaan.

2014 kesä: Ehkäehkä-tavoite, SM-kisojen joukkuekilpailuun :D. Hyyyyvin suuri ehkä, mutta olisi superkivaa. Lähinnä tiivistettynä kuitenkin koko vuosi 2014 mennee kisaamisessa ja sen harjoittelussa. Vuoden päätteeksi kisataan joko ykkösissä, kakkosissa tai kolmosissa.

2015 kesä: SM-kisoihin!

20xx: Mitäpä sitä peittelemään, kyllä minä sinne MM-kisoihin himoitsen ennemmin tai myöhemmin :D. Jos ei jalat katkea, koira katkea, tai muuta suurta häiriötekijää ilmene niin Lokin kanssa, jos jotain sattuu niin sitten seuraavan tai sitä seuraavan jne koiran kanssa.

Jossain välissä sitten aksavalioksi, mutta se on lähinnä semmoinen sivussa tuleva tavoite. Jännä itsekin muuten huomata, että en juurikaan (enää) himoitse tuota aksavaliotitteliä vaan lähinnä noihin arvokisoihin pääsemistä. Ei se itsensä voittaminen vaan oman tason vertaaminen muihin ja muiden voittaminen... Ja se kisafiilis isoissa skaboissa, oioioi en malta odottaa.

Otankohan tämän vähän liian vakavasti? Pitäisiköhän harkita jotain psykologista apua?

Pääpiirteissään hommat on kuitenkin alusta asti pyritty tekemään siten, että pohjatyö tehdään kunnolla eikä pidetä mitään kiirettä tulosten kanssa. Tämähän ideaalitilanteessa johtaa sitten siihen, että kun kisaaminen aloitetaan niin ollaan niin "valmiita", että tuloksia alkaa syntyä suhteellisen nopeasti. Mutta en sanoisi niinkään, että haluan edetä hopeasti, vaan että haluan kehittyä nopeasti.

Koska jokaiseen projektisuunnitelmaan kuuluu myös riskienhallintaa, niin pistetääs vielä tähän meidän tavoitteiden suurimmat riskitekijät.

1. Ohjaajan kehittymättömyys.
Suurimpana riskinä pidän sitä, että en kehity tarpeeksi nopeasti ohjaamisessa. Esimerkiksi jos ensi kesän joukkue SM tavoitteeseen päästäisiin, niin se tarkoittaisi, että minulla on vain alle vuosi aikaa oppia kolmosluokan ohjaajaksi. Tämä on todella haastava tavoite, kun ottaa huomioon mikä on kehitystahti ollut vuoden tai sitä edellisen vuoden aikana. Toisaalta, Lokin kanssa harrastusta (ja siten myös omaa agilityhistoriaani) ei ole vielä edes kuin hätäisesti kaksi vuotta ja kuitenkin tähän asti ollaan päästy. Mutta pitkä ja kivinen tie on vielä itselläni edessä ja vaatii paljon töitä ja kouluttautumista.

2. Lokin vauhdin ylläpitäminen.
Eniten rakastan aksassa juosta täysiä yhdessä Lokin kanssa. Ohjaajan kehittyminen vaatii paljon tekniikka- ja hiomistreeniä, mikä ei saa viedä paikkaa motivaation ylläpitotreenistä vaan treenilistalla pitää yhä pitää suurta määrää hauskanpitotreeniä ja vauhtitreeniä.

3. Ohjaajan motivaation ylläpitäminen.
Jos jossain vaiheessa tajuan, että edistytään ihan tosi hitaasti tavoitteisiin nähden, niin saattaa olla että siitä iskee agilitymasennus ja sitten tulee taukoa sen takia ettei itseä nappaa. Lisäksi olen tosiaan parissa vuodessa niin kovasti innostunut tästä lajista, että aina on mahdollista että kyllästyminen tulee yhtä nopeasti. Mutta epäilen kyllä tuota, niin kivaa olisi päästä kisaamaan Lokin kanssa. Kerrankin urheilulaji mistä tykkään ja paljon!

4. Esteet harrastamiselle aina koiran loukkaantumisesta X määrään muita estetekijöitä.
Hyvät lihashuollot, lämpät ja jäähdyttelyt ja muu koiran fyysisestä kunnosta huolen pitäminen, muut mahdolliset esteet onkin lähinnä sitten herran hallussa. Onneksi on tuo hätävarasheltti minkä voin omia jos Lokin kanssa tulisi pitempää treenitaukoa :). Tähän kohtaan voisi ehkä laskea myös rahan puutteen, jos ei ole varaa panostaa rahallisesti lähinnä talvikaudella niin paljon laadukkaaseen koulutukseen kuin haluaisin ja mitä tarvittaisiin kehittymiseksi.

Ensi talven treeneistä sen verran, että tullaan omatoimitreenaamaan kahden muun koirakon kanssa Sporttikoirahallilla pienellä puolella perjantaisin klo 17-18. Ohjattuihin treeneihin pyrin pääsemään vähintään kerran viikoon, mieluiten toki yhdellä ja samalla valmentajalla koko kauden. Ideaali olisi semmoinen 2-3 hallikäyntiä per viikko mutta pakostikin tulee varmaan ainakin yksi pitempi tauko joulun aikoihin. Mutta myö halutaan kunnolla kehittyä talven aikana!

Tässäpä jotain meidän tavoitteista, jotka varmasti kyllä jonkin verran elävät sitä mukaan mitä edetään/ei edetä. Ja ei mikään takaa että päästään yhtään mihinkään Lokin kanssa, kaikkea voi sattua! Mutta treenaaminen ilman tavoitteita ei ole mielekästä treenaamista. Toivottavasti vastasi Anonyymin kysymykseen :). Kylläpä tuli muuten treenikuume tätä kirjoittaessa.

Viime päivinä on päästy ihailemaan Superkuuta. Eilen käytiin soutelemassa puolen yön aikoihin kamera kädessä. Tuli muuten myös kamerakuume taas kerran. Perhanan raha kun sitä ei kasva puissa.