I could really use someone else's smile today

Kun 2,5 viikon loma loppuu on hyvä aika kysellä, että mitä pahaa sitä on tullut tehtyä maailmalle kun näin rankaistaan. Yksi päivä meni lomalta kertyneillä energioilla, mutta tänään tuntuu siltä että voisi jäädä kotiin nukkumaan.

Loman loppu meni yhtä kivoissa tunnelmissa kuin alkukin. Työasiat tuli kyllä todellakin karistettua mielestä. Loki vietti tosiaan keskiviikosta sunnuntaihin aikansa porukoiden vaunulla, missä oli mm. tervehtinyt iloisesti jotain tuntematonta uroskoiraa. Kuvittelen varmaan sen olevan paljon epäsosiaalisempi mikä se on, hmmh. Vaikka toisaalta parempi katsoa kuin katua.

Tessin kanssa lähinnä nukuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Illalla se käpertyi nukkumaan pää olkapäälläni ja aamulla ensimmäisistä heräämisen merkeistä seuranneet innostumiset karistin hyvin nopeasti ja sen jälkeen se ei tullutkaan tervehtimään ennenkuin varmasti sen itse kutsuin. Sitten se tulikin kuin puskutraktori kaulalle, lähelle piti päästä.. Muutenkinhan se on todellinen sylivauva, aina pitää päästä syliin nukkumaan.

Maanantaina käytiin Lokin ja kaverin kanssa pitkästä aikaa Luukissa pyörimässä reilu 8 kilometrin lenkki. Oli todella nätti auringonpaisteinen ilma ja harmitti, ettei viitsinyt kameraa kantaa mukana. Lämpötila oli ehkä jotain -13 astetta enkä yhtään kotona ajatellut, että tässä lämpötilassa voisi tassut jäätyä. Tossuthan sillä olisi pitänyt olla tietenkin. Pomppa oli, mutta ei sekään enää lämmittänyt varmaan siinä vaiheessa, kun Loki päätti juosta jäätyneen vesilätäkön yli joka sattui pettämään alta. Molskis vaan ja sinne jääveteen sulahti pieni koira. Viimeisimmät pari kilometriä oli Lokin osalta lähes jatkuvaa jommankumman takajalan nostelua. Ongelma helpotti kun siirryttiin tielle eikä menty enää niin syvässä lumessa.

En oikein selvittänyt oliko jalkojen nostelu kylmyydestä vai jostain eturauhasjutusta, mutta ei se siltä näyttänyt että kävely oli erityisen kivaa. Heitettiinkin sitten Loki kotiin ja mentiin tekemään toinen samanmoinen lenkki pelkin ihmisvoimin.

Tiistai meni rempatessa viimeisiä säätöjä. Kaikki ei tokikaan voinut mennä putkeen, vaan olin mitannut roskiskaappiin tulevan levyn n. 5cm liian lyhyeksi. Noh, onneksi siitä ei seurannut kuin semitörkeä kauneusvirhe, mutta eikai kukaan roskiskaappeja sen kummemmin tutki muutenkaan.

Eilen käytiin perrovahvistusten kanssa uimassa. Juuri ennen lähtöä huomasin Lokilla nivusissa hiertymän, varmaan tuli jäähän putoamisista. Ei kuitenkaan ollut arka tai muuten kipeä tai auki, joten mentiin silti uimaan. Siellä Loki sitten polski taas koko puoli tuntia tulematta kertaakaan pois vedestä. Muutamaan otteeseen otin sen rampille vähän hengittelemään. Loppuilta menikin sitten rampatessa sen kanssa pihalla taas sen nelisen kertaa juodun veden takia.

Ja tänään? No tänään vituttaa siinä määrin, että huomaa arjen alkaneen ja loman loppuneen. Mieliala alkoi laskea jo eilen illalla, kun lenkillä mies tanskandogin tms ison tumman koiran kanssa kääntyi meidän edellä takaisinpäin ja kun aloin pakittaa takaisin (ettei Loki räyhäisi isolle tummalle koiralle), mies vain huikkasi että ei tarvitse hyvin me tästä mahdutaan. Olisi pitänyt sanoa että joo me ei, mutta tyydyin vain mölisemään jotain jooooo ja jatkoin pakittamista. Siinähän Loki hihnan kiristyessä rähisi ja siitä ollaan tultu sitten vain alamäkeä. Aamulenkillä vastaan tuli nainen jonkun pienen terrierin kanssa ja jäivät nökittämään keskelle tietä koira Lokia kytäten ja rähinähän siitäkin sitten tuli. Lokille (hermojen menetyksen takia taas liian iso) kurinpalautus (eli juuri päinvastoin kuin pitäisi näissä tilanteissa toimia) ja uukkari ja takaisin kotiin. Huomaa että se on elänyt pellossa viime viikon, kun on ohitukset ihan hukassa.

Muutenkin se koettelee hermoja joka puskaan haistelemisella ja kastrointiajan varaaminen on parin pienen päätöksen päässä.

Muutenkin ärsyttää kun kämppä on kaaoksessa ja elämä tyhmää ja kaikki tyhmiä ja työt ei kiinnosta ja mikään ei nappaa. Jutut pyörii päässä ja mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Pitäisi saada arjesta kiinni, mutta minulle se on aina ollut vaikeaa. Erityisesti joululomien kohdalla jostain syystä, jo pienenä muistan ainakin parina vuonna feikanneeni olevani kipeä ettei tarvinnut mennä takaisin kouluun.

Taidetaan olla palattu taas perusjuttujen äärelle.

Suurien tunteiden vuosi 2014

Huomasinpa juuri, että vuosi on jo vaihtunut, mutta mitään läpikatsausta viime vuoteen en ole vielä tehnyt. Aloin viime vuoden lopulla kirjoittaa vanhaa tuttua listaa aiemman vuoden asetetuista tavoitteista ja niiden saavuttamisista tai ei saavuttamisista. Sitten tuli seinä vastaan, sanat loppuivat ja menin nukkumaan. Viime vuoden viimeisenä päivänä aloin kirjoittaa uudelleen aika eri näkökulmasta, mutta aika loppui ja pääsin vasta puoliväliin. Eilen jatkoin tätä kirjoitusta kunnes tuli fiilis, että enhän minä tällaista voi tänne kirjoittaa vaan pitää vähän sensuroida ja sensuroida. Tästä tuli taas ahdistus ja jätin kesken. Tänään päätin kirjoittaa tämän ihan oikeasti loppuun. En tiedä miksi tämän merkinnän kirjoitus on tuntunut niin vaikealta, ei tässä edes juurikaan mitään ole mitä en tänne olisi vielä kirjoittanut. Ehkä tuntuu oudolta pukea niin pitkä vuosi yhteen (vaikkakin pitkään) merkintään.

Tässä olen minä en yhtään sen enempää enkä vähempää. Ja se riittää.

Vuosi 2014 alkoi agilityn parissa, aloitettiin kisaaminen ja alun hylkyputken jälkeen alkoi mennä hyvin. Ihan alkuvuosi oli kovin koirallista elämää ja harrastukset maistui. Ja vei mukanaan. Loki pääsi hyppykoulutuksen projektikoiraksi, mikä kesti suunniteltua vähemmän aikaa koska jalka. Aksa oli kivaa ja motivaatio huipussaan. Suuret suunnitelmat vuodelle sen osalta. Kaveri kyläili meillä kuukauden verran kun sai töitä samasta työpaikasta, missä itsekin olen. Tämä oli oikein miellyttävä juttu!

Helmikuussa aksailu jatkui. Loki oli vähän mörökölli Fionalle ja Tessille. Mietin pienen pääni puhki mitä sen kanssa voisi tehdä. Jossain vaiheessa meillä kävi tutun tuttukin katsomassa tilannetta (vai olikohan tämä itse asiassa jo toissavuonna, ei voi muistaa). Tuli hyviä ohjeita ja ohjeita, joiden en ajatellut sopivan Lokille. Aloin ymmärtää, että aiheutin suuren osan sen ongelmista itse. Aloin ymmärtää Lokia paremmin. Solmut alkoi aueta. Itse päätin erään sen hetkisen ihmissuhteen. Se oli kaikesta mietinnästä huolimatta loppujen lopuksi hyvä päätös, kun joku ei vaan tunnu oikealta tai tarpeeksi oikealta, niin ei se sitä sitten ole. Tässä yhteydessä päätin, että pitää oikeasti kuunnella itseään eikä toimia sen mukaan, jonka ajattelee järjellä olevan itselle hyvä juttu tai mitä pitäisi tehdä. Yksin on joskus paras olla ja tästä eteenpäin nautinkin omasta seurastani enemmän kuin pitkiin aikoihin. Näillä main ostin asunnon, mikä myös oli eräs kasvun paikka.

Myöhemmin keväällä Lokilla kävi kaksi morsianta, toisesta tapaamisesta seurasi neljä pentua, joista on kasvanut aivan ihania pieniä Lokinpoikasia. Noustiin aika nopeasti kolmosiin, hehkuin kuin naantalin aurinko viimeisissä taukoa edeltäneissä kisoissamme seistessämme palkintopallilla ykköskorokkeella Petterin ojentaessa meille serti ja menolippu kolmosluokkaan. Aurinko paistoi, elämä hymyili, toiveet oli tähdissä. Sitten meni kirjaimellisesti Lokilta jalka alta. Se alkoi silloin vain pienenä aksataukona. Oma vapaa-aika meni keväällä pitkälti Suomen Kooikerhondje ry:n nettisivuja väsätessä. Nautin projektista kuin hullu ja koodailin pitkälle yöhön. Sinnepäin ei riittänyt, vaan kaiken piti olla juuri kuten halusin. Toisen tekijän kanssa maileja vaihdeltiin varmaan useita päivittäin. Lopulta sivut julkaistiin ja se oli hieno hetki. Itselläni pari vuotta sitten diagnosoitu diabetes paheni ja liityin piikittelijöiden valitettavasti alati kasvavaan joukkoon Suomessa. Vaati aluksi opettelua, mutta koin olevani onnekas kun selvisin tännekin asti terveenä. Aikuisena ja pikkuhiljaa homman opettelu on varmasti paljon simppelimpää kuin lapsena tai nuorena. En silti vieläkään jostain syystä kovin helposti kykene puhumaan sairaudesta oma-aloitteisesti kuin muutamille, mutta vastaan kyllä avoimesti jos joku siitä kyselee. Puhuminen tekee hyvää, tekee asiasta rutiinia ja tavallista. On se heittänyt omaa identiteettiä tavallaan uusiksi tuollainen uusi elämänkumppani.

Kesän kynnyksellä alkoi olla selvää, että aksailu jää pitemmäksi aikaa pois ja ehkä kokonaankin. Kaikki kisat piti perua, kuten kauan odotettu sm-kisojen joukkuekilpailu sekä agirotu, minkä piti olla kesän kohokohta. Se otti oikeasti todella koville ja sm-kisat katsoin kotoa kyynelten läpi smirnoff parhaana kaverinani. Valiteltiin toisen samankaltaisen kohtalon kokeneen kaverin kanssa feissarissa elämän epäreiluutta lähes läpi kilpailujen. Soitin sm-joukkuekultaa voittaneelle kaverilleni onnittelusoiton ja vähän sen jälkeen "nukahdin" sohvalle ennenkuin maksit olivat vielä edes lopettaneet. Aamulla herätessäni olo oli karsea ja kilpailuiden videolähetys huusi "Lähetys päättynyt" 42 tuuman televisiossa. Muutama kuukausi meni vielä tämän jälkeen ennen kuin surutyö oli kunnolla tehty ja päivät täyttynyt muilla jutuilla.

Juhannuksena elämä alkoi kääntyä jälleen kivaksi, kiitos erittäin puhdistavan, pään tehokkaasti tyhjentävän, piristävän (ja samalla myös hyvin väsyttävän) kolmipäiväisen juhannusreissun ansiosta. Koiraton elämä teki oikein gutaa. Elämää olisi vielä agilityn jälkeenkin. Juhannusreissu on yhäkin yksi tämän vuoden ehdottomista kohokohdista.

Heinäkuun 22. päivänä oli pikku-Fionan hammaslääkärikäynti, joka veikin sitten taas vaihteeksi fiilikset maahan. Kuten aina ennen lekurikäyntejä, edellisen yön Fiona nukkui vieressäni sängyssä ja rapsuttelin sitä ja kerroin miten hieno ja vahva ja rakas tyttö se on ollut. Seuraavana päivänä olin töissä, kun eläinlääkäri soitti kertoakseen suun ja hampaiden tilanteen. Soitto äidille ja soitto takaisin eläinlääkärille sanoakseni vaikeimmat sanat, mitä on koskaan tarvinnut elämässäni sanoa. Kuitenkin tiesin sydämessäni, että siinä on päätös joka oli äärimmäisen vaikea tehdä, mutta myös äärimmäisen oikea. Alkujärkytyksestä toivuttuani en ole katunut hetkeäkään. Työkaverin kanssa keskustelua kauniina kuumana kesäpäivänä ja loppupäiväksi lähdin kotiin. Vein Fionan tuhkattavaksi ja kotimatkalla kävin hakemassa 5 askia savuisaa pahettani (jo vuosia sitten päätetyt 1 per jokainen Fionan eletty vuosi). Nautin niistä sydämeni kyllyydestä, sillä kauan sitten olin päättänyt niiden olevan viimeiset säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet sauhuttelut ja se päätös on pitänyt.

Elokuussa jätin Eestinlaakson taakseni ja muutettiin Lokin kanssa uuteen kotiin. Remppaa, kesälomaa ja lisää remppaa. Elämä piti kiireisenä. Aksa alkoi olla unohdettu vaikka Lokin jalkatutkimukset ja -arpomiset jatkuivatkin lähes koko ajan. Tuli bänditreenit työllistämään lisää. Töissä olin yt-neuvottelujen alla ja se jos mikä on syvältä. Katselin työpaikkailmoituksia ja mietin että pitäisikö. Tällä kertaa ei osunut onneksi kohdalle, mutta muisto jäi syvälle ja usko työpaikan pysyvyyteen jatkuvasti häilyväksi. Joskus se osuu kohdalle kuitenkin.

Syksyllä Lokin eturauhasdiagnoosin jälkeen palattiin hetkeksi aksan pariin ja oli hyviä ja huonoja treenejä. Kuitenkin tästä äksidentistä jäi sellainen pieni pelko sisuksiin eikä ole uskaltanut samalla tavalla heittäytyä. Kisattiin koikkereiden rotumestaruuksissa ystävien ja tuttujen ympäröimänä ja kuin ihmeen kaupalla saatiin pronssia. Tunnetta maaliin tullessa ei voi sanoin kuvailla. Palkintopallilla hymyilytti seistessä Suomen parhaiden seurassa. Näytti siltä, että oltiin palattu vanhaan tuttuun kivaan ihanaan agilityhurmokseen, mutta aksamotivaatio hyppäsikin pilviin vain laskeakseen sieltä alas seuraavissa kilpailuissa.

Marraskuussa firman pikkujouluissa heitetty keikka oli yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. Sitä oli odotettu ja jännitetty ja se oli niin palkitsevaa, etten osaa pukea sitä vieläkään sanoiksi. Keikan jälkeen bändin kesken skoolattiin hienolle suoritukselle ja kiitettiin elämää siitä, että oltiin saatu keikka vetää, koska ei voi ikinä tietää tuleeko toista vastaavaa tilaisuutta. It-alalla vaihtuvuus on suurta sekä oma-aloitteisesti että muutenkin. Jokaisesta hyvästä hetkestä tulee olla äärimmäisen kiitollinen. Lisäksi pikkujoulujen jatkoilla Helsingin keskustassa tutustuin erääseen henkilöön, jonka kanssa tuli vietyttyä enemmänkin erittäin miellyttäviä hetkiä loppuvuonna.

Loppuvuosi oli omalta osaltani railakkainta aikaa kuukausiin ja joulukuu hujahti ohitse nopeammin kuin huomasinkaan. Töissä päivät meni sutjakasti ja mieliala oli korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Elämä näytti hymyilevän, asiat sujui ja palaset tavallaan loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään. En osaa vieläkään varsinaisesti sanoa mikä sai niin hyvän fiiliksen aikaan. Lokin kiinnostus hajuihin tuli takaisin ja se on ontunut jalkaansa kahdesti. Olen jo lähes päättänyt, että tämän vuoden puolella se heti ensi tilassa kastroidaan. En jaksa katsoa tuota haistelemista, kun kerran vaihtoehtoja on enkä myöskään arpoa eturauhasen vaikutusta ontumiseen, mutta ehdottomasti sen ultrautan kastroinnin yhteydessä. Lisäksi mielessä on kummitellut läpi vuoden toissa kesän sm-kisoissa erään uroksia omistaneen bortsuihmisen sanat siitä miten kastroi jokaisen uroksensa, koska ne ovat silloin yksinkertaisesti niin paljon helpompia ja mutkattomampia. Kelpaisi tännekin.

Uutena vuotena Loki lähti raketteja karkuun porukoiden kanssa asuntovaunulle ja on siellä vieläkin. Yksin ei ole kuitenkaan juurikaan tarvinnut nukkua. Koiranhoitorinki toimii ideaalisti ja Lokin olessa porukoilla tuli Tessi minulle puolestaan hoitoon.

En halua käydä läpi viime vuodelle aseteltuja konkreettisempia tavoitteita. En siksi ettei niitä oltaisi tarpeeksi saavutettu, vaan ihan siitä syystä että elämä on niin paljon muutakin kuin saavutuksia tai epäonnistumisia. Tuntuu kuin olisin aivan eri ihminen kuin vuoden alussa. Tämä vuosi opetti todellakin sen, ettei mitään saa ottaa itsestäänselvyytenä ja terveyttä tulee arvostaa äärimmäisen paljon. Jokaisesta hyvästä hetkestä pitää nauttia ja lakata jossittelemasta ja odottamasta jotain muuta.

Jos haluat tehdä jotain, tee se nyt.
Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

Sano mitä ajattelet ja tunnet. Puhu ihmisten kanssa.

Ei pidä tehdä asioista yhtään sen monimutkaisempia.

Olen aika sanaton viime vuoden jälkeen, enkä tiedä mitä haluaisin tältä vuodelta. Tuntuu kuin aloittaisin tyhjältä pöydältä, niin kaikkensa antanut olo on. Viime vuonna on itketty, naurettu, sanottu hyvästejä, nähty ystäviä, tavattu uusia ihmisiä, menty laidasta laitaan, nautittu, tehty vaikeita päätöksiä sekä oikeita että vääriä, opittu joka- ja mikä -sanojen ero, oltu onnellisia ja onnettomia, rakastettu, opittu luovuttamaan, kasvettu, tutkittu sisintä, vahvistuttu, ja mitä vielä. Olen niin kiitollinen kaikille elämässäni mukana olleille ihmisille ja koirille etten tiedä miten päin olisin. On todellinen onni olla tällaisten ihmisten ympäröimä.

Taidan jättää ensi vuodesta kirjoittamisen johonkin toiseen hetkeen.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Keep calm and be awesome because you are!

We don't see things as they are, we see things as we are.

Loman ihanimpia puolia, voi blogittaa vaikka keskellä yötä ja kaikkihan tietää, että all good happens after 2 AM.

Tänään kotiuduttiin mökiltä. Tuntuu, kuin siitä kun kotoa lähdettiin olisi pieni ikuisuus. Vähän on hukassa oleva olo täällä taas.

Ikävästi flunssa tarttui matkaan ja sitä on paranneltu eilinen ja tänään, todennäköisesti vielä huominen mutta toivottavasti ei enää sen pitempään. Huomisen agenda on purkaa joululoman kamat, pistää kämppä kuntoon ja todennäköisesti katsoa kausi Halt and Catch Firea, mitä kaveri on kovasti suositellut. Kauppa olisi pro, saa nähdä pääsenkö sinne asti kämpältä poistumaan. Sen lisäksi sitten parantelen flunssaa ja toivon, ettei tämä tämän pahemmaksi iskisi. Jos illalla on vahva olo, niin voisi jopa käydä jossain.

Tämän illan huveja löytyi persoonallisuustestistä, minkä tuloksia sitten jauhettiin kaverin kanssa ympäri ämpäri. Tykkään kaikenmaailman testeistä jotka kertoo millainen olen, itse kun en useinkaan sitä pysty ratkaisemaan. Tämän testin mukaan itsessäni on vahvana piirteenä neurotismi, mikä ei kylläkään tullut suurena yllätyksenä. Tämä kun osuu kuin nenä päähän:

"Neuroticism refers to people who are easily stressed and find it hard to remain calm in tense situations, neurotic people get ruffled and anxious easily, worrying a lot and often ruminating about what lies ahead or what has just happened."

Tämän tajuttuani seurasi pohtimista siitä mistä tämä ominaisuus on tullut ja pitäisikö sitä kenties yrittää jotenkin tässä kummallisessa ihmisessä hillitä. Syitä en lähde tässä sen kummemmin avaamaan, sanotaan vaikka että niitä on ja on olematta, osan tiedän ja osaa en, osaan olen itse pystynyt vaikuttamaan ja osaan en.

Se pitäisikö sitä hillitä tai pyrkiä eroon, riippunee siitä kokeeko ihminen itse ominaisuuden toimintaa ja elämää haittaavana vai ei. Itse olen jo vuosia tiedostanut tämän ominaisuuden olemassaolon, mutta enimmäkseen hyväksynyt sen ja asian tiedostaminen on auttanut siinä mielessä, että kun sen tietää, niin tietää mistä on kyse eikä siten ehkä huolestu jatkuvasta huolestuneisuuden tunteesta. Olipa kerrassaan sekava lause, mutta sekavia ne on ajatuksetkin tähän aikaan päivästä.

Joku aika sitten koin tähän liittyvät tuntemukset sen verran ahdistaviksi ja häiritseviksi, että yritin tietoisesti päästä näistä tunteista eroon. Näillä yrityksillä ei vaikuttanut olevan tarpeeksi nopeaa apua.

Päädyinkin sitten erään itsetutkiskelun jälkeen hoitamaan syytä enkä seurausta, ja tämän jälkeen olen mielestäni kärsinyt huomattavasti vähemmän tämän tyyppisistä oireista. Tässä tapauksessa ne tosiaan olivat oireita jostain, mikä elämässä oli "pielessä" ja sen asian muuttaminen oli apu siitä seuranneeseen huonoon olon, stressaantuneisuuteen ja huoleen.

Ihminen on kumma kokonaisuus, kun joku osio voi huonosti niin asia heijastuu kaikkeen muuhunkin toimintaan ja kanssakäymiseen.

Se onko tuolloin oikeastaan sitten ollut edes kyse tästä neurotismista, on ehkä toinen kysymys. Vai oliko tuolloin kyse vain jostain muusta persiillään olevasta asiasta elämässä. Vai onko neuroottisia ajatuksia aiheuttavat asiat aina seurausta jostain mikä on huonosti? Hoitokeino ei kuitenkaan aina varmastikaan voi olla elämässä olevien asoiden muuttaminen, välillä toki kyllä. Joka tapauksessa mitä enemmän tällaisia kokemuksia ihminen elämässään kokee, sitä enemmän kehittyy tietyt ajatusmallit ja käyttäytyminen. Niinkuin voi verrata vastaavaa vaikka koirilla, mitä enemmän koira tietyssä tilanteessa ahdistuu, sitä enemmän ahdistuminen leviää myös muihin vastaaviin tilanteisiin. Aina kun mahdollista, toki kannattaa pyrkiä poistamaan ahdistuksen aiheuttajat.

Itselläni ehkä en miellä että tällainen käyttäytyminen olisi yleistynyt "liiaksi", vaan (lähes) aina on ollut kyse jostain minkä on voinut korjata ja mikä on parantanut sen jälkeen elämää. Joko asiat on korjaantuneet itsestään tai sitten ne on pitänyt itse tajuta korjata.

Joka tapauksessa nykyään, kun alan tuntea tällaista ahdistusta tai huolta mikä ei ihan heti tunne kytkeytyvän mihinkään selkeään ja jatkuu pitempään, alan miettiä mikä elämässä voisi tarvita muutosta. Toistaiseksi tämä on toiminut ja ratkaisu löytynyt ennemmin tai myöhemmin. Tämä on kuitenkin vaatinut sen, että tiedostan miten reagoin tällaisiin asioihin ja osaan miettiä mistä ne johtuvat.

Mikäli tällaiset fiilikset alkaisivat olla jatkuvampia, tulisi toki huolestua. Itsestäni en ole tässä suhteessa huolissani, mutta asia on mielenkiintoinen ja tykkään sitä pohtia. Vaikkakaan en toki siltikään pistäisi pahakseni aavistuksen rennompaa asennetta elämään.

Mökillä oli tuttuun tapaan rentoa yhdessä olemista ja ulkona reippailua. Loki sieti Tessiä oikein hienosti, pariin otteeseen havaitsin hännän nostelua ja pientä epävarmuutta, kummatkin siten että olin ensin tiedostanut asian että nyt varmaan nostelee. Yhä varmempi olen, että Lokin "epäsosiaalisuus" johtuu omasta olostani. Jos joku koira koettelee omia hermojani tai ahdistun jostain tilanteesta, Loki havaitsee sen heti. Se on oma peilini haluan sitä tai en. Tessillä tuppaa olemaan hieman tällaista omaa kärsivällisyyttäni koettelevaa adhd:maisuutta, jatkuvaa paikasta toiseen kävelemistä ja steppailemista ja touhuamista. Itse kun tosiaan arvostan ja olen Lokin selvästi opettanut siihen, että kun ollaan kotona niin ei tehdä mitään. Tykkään rauhallisuudesta. En tiedä olisiko paimenkoirat(kaan) sittenkään oikea rotu minulle ainakaan tässä vaiheessa. Vaikka eiväthän nekään kaikki tietysti noin aktiivisia ole.

Pariin otteeseen kävin ulkona kuvailemassa tietysti koiria, kerran taisi jopa aurinkokin paistella. Joulun toivotukset tuli otettua, tässä teille jouluja hieman myöhästyneesti toivottelee Tessi.

Nyt taidan painua nukkumaan, kyllähän se kellokin jo lähestyy kolmea. Tällaista se loma sitten on, tänä iltana syytän kyllä Finrexiniä ja sen kofeiinia.

I am the cause of all my upsets. I am my worst enemy.

Delete delete delete.

Niin kävi tämän merkinnän aiemmin kirjoitetulle luonnokselle. Joskus olisi kivaa, jos ei olisi niin saamarin vaikea ihminen. Ei tästä tytöstä voi ottaa hullukaan selvää. Jalat maassa voisi olla kivempaa elellä ajoittain. Ärsytän itse itseäni joskus maailman tappiin saakka.

Ja sitten veemäisiin koiramaisempiin aiheisiin.

Aavistuksen vaikea oli herätä tänään ajoissa ajamaan Riihimäelle yhdeksäksi, mutta onnistuin. Syksyn viimeinen Lotan treeni oli vuorossa ja olin ostanut molemmille koirille omat parikymmentäminuuttiset.

Rata oli melko ikävä, olin opetellut vaikeamman version kuten ennenkin ja se todellakin oli vaikea. Se oli kuin koottu lista minun ja Lokin ongelmakohtia este esteen perään. Toki asiaan saattoi vaikuttaa mahdollinen lievä väsymys ja sen myötä aavistuksen matalampi ärsytyskynnys, mutta pakko sanoa ettei ole pitkään aikaan alkanut oikeasti niin sanotusti vituttaa agilityssä. Tuli sen verran huono omatunto jälkeenpäin, että päätin sitten että nyt on korkea aika pitää kisataukoa ja keskittyä treenaamiseen. Vaikka salaa haaveilinkin sertikellon käynnistämisestä jo lähiaikoina...

Tässä rata jos joku masokisti haluaa sitä joskus kokeilla. No ei se ehkä tokikaan muille yhtä vaikea ollut kuin meille, mutta kyllä kinkkisin Lotan aiemmista radoista. Videokin hävetti sen verran, että sen löytää linkin takaa täältä, jos joku nyt haluaa katsoa kunnon kämmäilyä reilut 3 minuuttia.

Mutta että kun viime kisoissa oli vähän hakemista motivaation kanssa ja nyt tällaiset treenit, niin ehkä tosiaan hyvä aika pitää vähän taukoa. Keskittyä muihin asioihin taas. Kesä mokoma valui sormien välistä kun sillon piti treenata, mutta ei me tässä talven aikana sitä kaikkea kirittäisi kuitenkaan joten mennään omalla painolla siten että hyvä fiilis säilyy. Tämän syksyn tavoite olikin tsekata kolmoset (jos terve koira) ja katsoa mitkä meidän ongelmakohdat on. No ne on ainakin nyt jo hyvin selvitetty.

Lokille läksyksi ja suurimmaksi ongelmiksi tuli tutut:

• kääntymiset, muista venytellä kyljet namin avulla ja pyöriä lämmittelyksi, eikä saa liikaa tehdä treenejä ettei jumitu
• keppikulmat ja muut keppihärdellit

Tessin treenissä meni paremmin ja sain itseni koottua henkisesti nauttimaan agilitystä (vaikka ei se ihan sormia napsauttamalla käynytkään). Tehtiin semmoisia pieniä pätkiä, takaaleikkauksia ja (epätoivoisia) putkiin lähetyksiä. Lopun valssit ehkä paras anti vaikka olinkin jokaisella toistolla myöhässä.

Tessin kootut neuvot ja oivallukset:

• kuollut palkka parempi kuin apuohjaaja, jottei opi hakemaan edes niitä apuohjaajia
• irtoomistreeniä ja ei koskaan palkata kädestä. duh.

Ei senkään treeni mitään ilotulitusta suoranaisesti ollut, mutta täältä löytyy jos jotakuta kiinnostaa.

Eipä tässä sen kummempaa, ulos ja nukkumaan. One more week to go. Lomaa on kyllä jo odotettukin.

Weather forecast for tonight: dark.

Jos viime viikolla oli kivaa, tämä viikko on mennyt huomattavasti väsyneemmissä merkeissä. On tullut valvottua ja minulle poikkeuksellisesti torkutettua herätyskelloa, mikä on aina suora tie helvettiin. Maanantain etätyöpäivänä kun ei moneen tuntiin nähnyt ketään, tuli olo kuin olisi sosiaalisessa tyhjiössä - joten piti sitten täyttää viikko kaikella mahdollisella ohjelmalla.

Lähes kaikkiin ohjelmiin sai ympättyä - tietysti - myös kämppää ja remppaa edistäviä vaikutuksia. Tiistaina kaverin kanssa reissu Ikeaan, mistä josta lähti mukaan lipaston päällislevy ja samalla reissulla dumppasin vanhan television Gigantin elektroniikkakeräykseen. Yritin lahjoittaa sitä erinäisissä kirppariryhmissä, mutta sitten televisio päätti tehdä omat ratkaisunsa ja hyppäsi sängyltä suoraan (uudelle laminaatti-) lattialle ja seuraava paikka olikin sitten sillä selvä. Pieni ja liian mielikuvituksellinen osa minusta koki vähän surulliseksi jättää kauan palvellut televisio ulos sateeseen, mutta ei ainakaan joutunut olemaan yksin. Katsokaa nyt. Monta kaveria. Ketään ei hyljeksitä.

Keskiviikkona palautin lainassa olleet muuttolaatikot Mandin omistajalle ja käytiin samalla lenkillä. Pimeää oli, joten tämän merkinnän kuvat ovat luonnoksissa olleet viimeiset Mandin kuvat edelliseltä aikakaudelta. Mandi oli kovin liikuttavan innoissaan minut nähdessään ja pyöri kuin väkkyrä. Kokoa sille tuli loppujen lopuksi ehkä jotain 45cm. Ja voi luoja sitä energiaa ja sähläämistä, onni on oma rauhallinen laiska loksutin. Loki oli erittäin innostunut tytön nähdessään ja seurasi sen (peräpäässä) pitkän aikaa. Lopputulos väsynyt koira ja muuttolaatikoista kokonaan tyhjä asunto.

Samana iltana sainkin sitten soitella päivystykseen, kun keittiön aikansa närästänyt lavuaari päätti alkaa oksentaa. Lääkäri tuli puolen tunnin päästä ja suuremmilta vesivahingoilta, luojan kiitos, vältyttiin. Nyt tiedän myös, mitä sanonta "rassata putket" oikeasti tarkoittaa. Lavuaarin olo parani välittömästi ja nyt saadaan nauttia ihanan hiljaisesta, pulputtamattomasta, asunnosta.

Eilen oli viikottainen aksavuoro, tällä kertaa ostin vuoron pelkästään Tessille. Kouluttajana oli Shanti ja tehtiin omia pieniä harjoituksia. Hyppy-rengas ja putki-rengas pätkät sujui vaihtelevasti, rengastreeniä lisäälisää. Harjoiteltiin ensimmäistä kertaa persjättöä ihan niinkuin oikeasti ja hyvin sujui. En halunnut palkata lelulla kädestä, joten lelu tipahti matkalle. Lisäksi tehtiin Tessille oikein hyödyllisiä takaaleikkausharjoituksia, missä sen piti sukeltaa putkeen edelleni. Ilman putkea pelkkä palkalle juoksu sujui hyvin, putkea ei meinannut löytää. Kommenttia tuli, että esteiden hakemistreeniä lisäälisää ja kannattaisi käyttää kuollutta lelupalkkaa apupalkkaajan sijaan, jotta oppii bongailemaan lelua eikä apuohjaajia. Takaaleikkaustreeni sopii tähän oikein hyvin myös jatkossa. Working on it :)

Tessille tuli kovin kuuma treenin aikana ja itselle samoin, todellakin t-paita riittää treenatessa tuolla Niinun hallissa. Harmillisesti pienemmän puolen (missä meidän treenit on) kentän vieressä olevan alueen (mikä ei kuulu halliin, vaan on ulkopuolisen vuokraama) alue oli nyt jo peitetty verholla, eli sinne ei varmaan olisi saanut viedä häkkejäkään. Tuo kenttä on kyllä todellakin p-i-e-n-i eikä nykyään sitten ole edes häkeille paikkoja. Lisäksi pienellä puolella ei ole kaikkia esteitä vaan ne pitäisi lähteä roudaamaan toiselta puolelta mikä ei tunnu kovin kivalta kesken heidän treeninsä. Pussi vaihdettiinkin sitten renkaaseen ja putkia saatiin vain kaksi. Treeniryhmäläinen kiroaa lisäksi joka treenissä sitä, että kentän laidalla ei ole yhtään mitään mihin saisi koiran kiinni jos tulee julkisilla. Häkit olisivat suorastaan luksusta, mutta edes pieni jokin kiinnike hihnalle olisi oikeastaan tällaiselle välttämätön. Kirjaimellisesti pieni pettymys tuo pieni puoli Niinu Agility Sportista, vaikkakin meidän pienen Tepsukan pieniin treeneihin on toiminut kyllä ihan hyvin.

On Lokikin hengissä ja sunnuntaina pääsee sitten itsekin treenailemaan kun kummallekin on ostettu vuoro Lotan treeniin. Ensi viikko tulee olemaan kiva, viimeinen ennen parin viikon lomaa. Vuorossa joululahjojen shoppailua, kivoja tapaamisia uusien ihmisten kanssa ja yksi sellainen Hobitti. Ilman Keski-Maata ei tule Joulu!

Ensimmäinen valssi

Ostin eiliseksi sekä Lokille että Tessille seuran treenit. Sisko lähti mukaan ketyksi (paitsi että eilen väittivät, että oikeastaan minä olisin se kety, no way!). Treeneissä oli toinenkin minimegamegamölli ja Eva oli ihanasti tehnyt meille oman helpomman treenisuunnitelman.

Eva ei ollut Tessiä nähnyt aiemmin ja Tessi sai kehuja ensimmäistä kertaa hyvästä estefokuksesta (jee!). Lisäksi itse kehuin sitä kovasti ja koutsi oli samaa mieltä siitä, että se kääntyy pirun hyvin. Vetoan siihen että se on sheltti...

Tessi 2v4kk

Pariin kohtaan Eva ehdotti vähän helpotusta valssien kanssa, kun Tessin kanssa ei ole ennen valssattu, mutta aavistelin että tuskin tarvitsee.. En epäillyt yhtään etteikö Tessi tulisi mukaan ohjauksiin ja kääntyisi luonnostaan äärimmäisen hyvin. Ainoa ehkä että kun ei sitä ole juurikaan ohjattu, niin pieni x-factor oli sen takia siinä sitten.

Pari pientä pätkää oli Tessin ohjelmassa ja olipas kivaa mennä ihan oikeaa ratapätkää sen kanssa! Tuntui, että nyt alkaa olla Tessin kanssa treenaaminenkin sitä Oikeaa Agilityä eikä vaan pelkkää parin esteen tylsää hakemista. Muutkin esteet alkaa muodostua Tessin kanssa, keinua se paukuttelee hyvin ja menee jo puolen metrin korkeudesta, varmaan parin viikon intensiivikuurilla olisi valmis este. Puomin 2on2off sillä on vielä vaiheessa, mutta edistyy hitaasti mutta varmasti, A:n juoksarit vaatii sitä parin kuukauden intensiivitreeniä (tai no edes sitä treeniä).

Viimeisenä vielä kepit on myös työn alla, tällä viikolla pihalla otettiin (siskon lievästä vastustuksesta huolimatta) toinen keppipari 2x2 keppejä ja meni jo niin, että ihan pientä pujotteluliikettä oli havaittavissa! Siistiä! Toisin kuin Lokin kanssa, Tessin kanssa keskitytään jo neljän kepin vaiheessa tarkasti kepeille irtoamiseen ja eri kulmiin. Luulin Lokinkin kanssa keskittyneeni, mutta en tarpeeksi.

Tässä liikkuvaa kuvaa Tessin treenistä. Ajattelin tuosta vain, että Lokin kanssa ei olisi mennyt varmaan yhtään noin täpäkästi nuo valssikohdat...

Lokin kanssa mentiin vauhtiympyrää eli posotettiin niin lujaa kuin päästiin pelkkää ympyrää. Vauhdin takia keskittyminen hajosi ja rimoja lenteli muutamat kappaleet. Tehtiin varmaan ensimmäistä kertaa pituutta pitempänä versiona ja Loki taisi vähän seota siitä, kun muun muassa kerran jopa ponnisti pituuden päältä. Olisihan tätäkin voinut harjoitella vähän aiemmin, kuin pari päivää ennen kisoja.

Niinun hallissa on oudon paksut nuo rimat ja mietin, että sekoittaakohan ne Lokin pasmat jotenkin. Pohja kuitenkin on mielestäni ihan hyvä ja pitävä. Mielenkiinnolla katson miten Loki hyppii huomenna, jos tuomari pistää 45cm hypyt.

Tämä meidän hyppyjuttu on saanut ehkä vähän normaalia isommat mittasuhteet, kun kyttään koko ajan Lokin hyppäämistä ja mietin hyppiikö hyvin vai ei. Eihän sillä varmaan mitään ongelmaa oikeasti ole, varmaan vähäisen aksailun aiheuttamaa nämä ajoittaiset pienet stiplut hypyissä. Menee sarjaan what you fear is what you create...

Lisäksi tehtiin paria tekniikkapätkää, missä rimat pysyi hyvin paikoillaan, eli tästä voi sitten vaikka päätellä että ei pidä kauheasti vedättää ja vauhdittaa Lokia kisoissa vaan mennä keskittyneemmin.

Tosi kiinnostuneena lähden huomenna kisaamaan, startit kivasti myös keskellä päivää. Tuomariksi vaihtui Anne Savioja, jonka starteille olen yrittänyt tähdätä oikeastaan meidän koko kisauran ajan. Kivaa mennä hänen radoilleen, kun hän meitä koko talven pari vuotta sitten koulutti. Hauska myös nähdä mikä meidän keinun tilanne on, viimeksi ei ollut sitä radoilla ja viimeisimmästä keinusta mennyt pieni ikuisuus.

Kahdet kenraalit

Sillees kävi että ensin sunnuntaina käytiin Lokin ja Tessin kanssa treenaamassa Lotan opissa Riihimäellä AST:n järjestämissä treeneissä. Enhän minä enää tämän taas kerran erittäin kiireisen työviikon ja remppaviikon jälkeen sieltä melkein mitään muista, mutta putkeen Loki ja Tessi ainakin menivät molemmat paljon. Enkä jaksa enää niin paljon perustaa että jaksaisin katsoa 4 minuutin videon läpi, joten feel free to do so jos kiinnostaa. Rataakaan en nyt jaksa tähän laittaa. Loki varmaan liukastui tai jotain kepeillä loppupäässä ja alkoi vauhti vähän hiipua.

Varoitus: Enimmäiset varmaan 2 minuuttia tosiaan mennään sinne putkeen.

Tessille saatiin paljon hyviä alkeisharjoitteluvinkkejä mitä juuri kaipasinkin ja oli hauska nähdä miten hauhauhau-Tepsukan nokka hiljeni kun piti ihan ajatella. Videota kuvattiin tästäkin, mutta ne on vähän levällään eri puhelimissa joten ei jaksa alkaa niitä yhdistellä. Eipä siinä toisaalta muuta mennäkään kuin paria hyppyä ja putkea.

Keskiviikkona käytiin sitten vetäisemässä pienet kenraalit Purinalla. Olin aamupäivän etänä, joten käytiin pitkästä aikaa aamutreeneissä. Oli ihanan sumuista ja päivä lähti kivoilla treeneillä hyvin käyntiin.

Ensin Tessin kanssa Lotalta saatuja läksyjä ja pieni tyttö oli kovin oppivainen ja innokas kuten aina. Lokin kanssa seuraavaksi kahdet kepit hurjalla kehulla ja pallopalkalla, muutamat putket ja jätettiin siihen. Loki seinään kiinni ja Tessi kehiin, kylläpäs huusi poika odotustuskaansa kaikelle kansalle ja Tepsukka säesti.

Oikein mahtavat treenit siis.

Huomenna ikeaa, bauhausia, varmaan vähän remppaa ja pelailemaan työkaverille. Sunnuntaina sitten the kisapäivä. Maanantaina jännitti paljon, varsinkin kun tajusin että me startataan koko medi3 joukon viimeisenä. Kerrassaan mahtavaa. Viikolla kuitenkin työt ja rempat ja bänditreenit vei niin paljon mehuja ettei paljon ehtinyt muuta ajatella. Ehkä ihan hyvä niin.

Palataan astialle sunnuntaina. Happy viikonloppua! Tänne ainakin kelpaa.

Ei uutta pilvien alla

Mitäs meille. Hiljainen syksy vaihtui nopeasti kiireiseen syksyyn ja nyt viikon vapaaillat alkaa olla luksusta. Eli niitä ei juurikaan ole. Viikonloputkin on täynnä kivaa ohjelmaa. Ehkä jopa lutviudun ilman syysmasennusta tämän vuoden, ei tässä ehdi mitään masentelemaan, pikkujoulukausikin alkamassa ja kaikkea.

Lokin kanssa toki touhustan taas aksaa hitaasti mutta varmasti, esimerkiksi huomiseksi ostin meidän historian ensimmäiset Oreniuksen treenit. 9.11 on sekä Lokilla että Tessillä vuoro Lotan treeniin. Erittäin kiinnostunut olen kuulemaan neuvoja tuon "roikun sun kädessä tai pers-" -sheltin menoon. Ei yhtään harmita, etten mihinkään talven vakkaritreeniryhmiin ilmoittautunut. Se mihin oltaisiin menty odottelee yhä Niinun hallin valmistumista ja muutenkin on onneksi ollut tarjolla kivasti kaikenmaaiman treenilöitä. Ja itsekseenkin käytäisiin enemmän jos olisi vaan aikaa.

Kerran käytiin Purinalla nauttimassa vapaakortistamme ja Loki pääsi hyppimään pitkästä aikaa 40cm hyppyjä. Ensin vei hetken ilmeisesti pohjaan totuttelu ja rimoja roiskui varmaan kolme, mutta parin toiston jälkeen alkoi pysyä. Ehkä joku 5 min treenattiin. Operaatio hyppykorkeudet kohti korkeuksia on siis käynnissä.

Suoraan sanottuna Lokin kanssa en nyt oikein tiedä mitä pitäisi tarkemmin treenata, kun ei olla kisattu niissä kolmosissa. Joo juoksu-A:ta ja kääntymistä, mutta ei huvittaisi pelkkiä noitakaan nyt vaan hinkata vaan kaipaan vähän laajempaa kuvaa meidän menosta ja osaamisesta. Siksi ehkä nyt vähän vaan ihmetellään ja odotellaan agimestaruuksia. Katsotaan miltä meno siellä tuntuu.

Tessillä on siskon kanssa menossa myös Purinalla HAU:n järjestämä agilitykurssi, missä opettelevat hakemaan esteitä. Erittäin hyvää treeniä Tepsukalle. Sisko on kuulemma hyvin pitänyt kiinni ohjeesta että "kädestä ei sitten palkata!" :). Keinua ollaan kai kaksi kertaa sen kanssa jossain pamauteltu ja 2on2off treenit yhä jatkuvat. Juoksari on totaalitauolla nyt, mutta ehkä koikkerimestaruuksien jälkeen sitten taas molemmille. Ensimmäistä 2x2 keppiparia Tessin kanssa on myös harjoiteltu jonkun verran. Tavoite olisi, että joululomalle mennessä Tessi menisi 4 keppiä suht suoraan, jotta pystyisi käyttämään hyväksi mökin pihaa erilaisiin kulma- ja kepeille hakemistreeneihin.

Arjessa rullataan normisti, mitä nyt viime viikolla Loki menetti aiemmin saamansa irtipidettävyyden tason perseillessään vapaana ollessaan. Tuommoista se juuri on, juuri kun alat luottaa yhä enemmän, niin koira ottaa hatkat tai tekee jotain muuta älyvapaata ja menettää saamansa vapaudet. Oranssit rukkaset oli enemmän kuin lähellä.

Perjantaiksi varasin ajan Jerry Ketolalle. Loki pääsee ensimmäistä kertaa hänen huollettavakseen ja tämä on ensimmäinen hoitokerta Tardakien jälkeen. Kotisivuillaan Jerry kirjoittaa, kuinka eturauhasvaivoihin on osteopatiasta monesti suuri apu, kun kalvot tai mitkä lie menee sieltä juntturaan ja ne pitää avata. Oli kiva, että oli oikein eturauhasvaivat mainittu sivuilla. Tämä on siis ensimmäinen kerta kun mennään hoitoon tietäen, että kyseessä on ollut eturauhasvaivat, joten mielenkiinnolla kuulen mitä Jerry sanoo. Mielenkiinnolla myös katson miten Loki ottaa mieshoitajan vastaan ronkkimaan arkoja paikkoja..

Muuten ei mitään uutta pilvien alla. Pimeetä on jo kun töistä pääsee. Tätä se on sitten seuraavat 3kk.

All dogs are grey in the dark

Koiranomistajuus on kumma juttu. Olen omistanut koiran tai koiria kohta 6 vuotta. Olen omistanut koiran siis noin viidesosan elämästäni. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että lapsena luulin, etten saa koiraa koskaan allergian takia. Silti se on äärimmäisen vähän jos vertaa moniin muihin, ehkä suurimpaan osaan koiraharrastajista. Muihin ei kuitenkaan koskaan pitäisi itseään vertailla, vaan miettiä sitä omaa matkaa. Koiran kanssa elämiseni ja siihen suhtautuminen on muuttunut paljon siitä kun kaikki alkoi.

Ensin Fionan aikana oli ihmetystä ja opettelua koiran omistamisesta ylipäänsä. Sitten tuli huoli ja murhe Fionan sairastelusta ja opin selvittämään sairasteluja netin kautta, kun ei eläinlääkäreistä ollut siihen. Oli stressiä koiran voinnista ja sai pelätä milloin se kupsahtaa.

Ei kupsahtanut, vaan herätti halun ottaa toinen koira harrastuksiin, kun kävi ilmi ettei Fionan kanssa voisi harrastaa ja halu eri lajeja kohtaan heräsi.

Tuli Loki, tutustuttamaan harrastuksiin ja Fionan kaveriksi. Sosiaalistettiin, käytiin ties missä mätsäreissä ja tapahtumissa ja harrastettiin niin agilityä, tokoa, mejää, hakua, viehejuoksua. Olikohan vielä muuta. Kaveripiirini moninkertaistui parissa vuodessa, kun yhtäkkiä olikin niin suuren ihmisporukan kanssa yhdistävä tekijä. Kaverit on monesti koiraharrastuksen suola. Myös ne kaksijalkaiset kaverit. Pari ensimmäistä vuotta opeteltiin elämistä kahden koiran kanssa ja ns. tavallisen koiran ylipäänsä, Fiona kun oli aina niin omalaatuinen tapaus. Tämä oli sellaista euforista koiranomistamisen aikaa. Niiiiiin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa.

Sitten suuri osa harrastuksista (valitettavasti) jäi, kun agility jyräsi ohitse. Oli kiva oppia ja kehittyä jossain ja vihdoin kisaamaan pääseminen oli siistiä. Sitten tuli ontuminen ja agilityä piti radikaalisti vähentää. Eturauhasdiagnoosin jälkeen into hetkeksi palasi, mutta viime viikkoina on ollut niin paljon kaikkea muuta ja sitten tuli pimeä ja syksykin vielä, että nyt ei olla treenattu taas yli viikkoon. Eikä edes erityisemmin tee mieli. Viimeisimpien treenien jälkeen Loki ontui parina peräkkäisenä päivänä ja ajattelin, että vaikka eturauhanen olisikin ongelman aiheuttaja, niin yhä se silti on kipeä joten treenit ei tunnu kivalta ajatukselta. Päätin sitten taas taukoilla kun ei treenihaluakaan niin ylitsepursuavasti ole. Sama se on siis odotella kontrollia ja katsoa että ongelma helpottaa ennenkuin aletaan, jos aletaan, enemmän treenaamaan.

Samoihin aikoihin jouduin hyvästelemään Fionan ja laumamme pieneni yhdellä.

Nyt onkin siis ensimmäinen hetki, kun elän niin sanottua tavallista koiran omistajan arkea. Ei harrastuksia, ei ongelmakoiraa, vain yksi helppo ja vaivaton Loki. Se on kotona käytännössä täysin huomaamaton, sitä voi pitää vapaana lähestulkoon missä vain, sen voi ottaa mukaan minne vain eikä sillä ole oikeastaan mitään ongelmakoiran käyttäytymisen merkkejä. Se on kuin harmaa varjo mikä sisällä kyllä seurailee ja ihmettelee omalta pediltään, ehkä kerran päivässä tuo lelua jos lenkki oli sen mielestä liian lyhyt, mutta ei selvästikään tarvitse harrastuksia ollakseen tyytyväinen.

Yksinäinen harrastukseton Loki on niin helppo, että eilen olin peräti aavistuksen iloissani, kun se rähähti ohi menevälle mustalle afgaanille. Se ohittaa pienet räksyttävätkin koirat hienosti, mutta isot koirat on vieläkin sen heikko kohta. Täysin ignooraavat isot menee ohi hyvin, mutta jos iso jää kyttäämään tai muuten kiinnittää Lokiin huomiota niin Lokikin reagoi. Itsellenikin isot ovat hermostuttavampia, jos iso koira sattuu nykäisemään kohdalla niin se tulee paljon suuremmalla volyymilla sen pienenkin matkan kuin pieni. Päätinkin sitten, että kun ei kerran muutakaan tekemistä ole, niin aloitetaan nyt sitten ulkona edes leikki "bongataan isoja koiria".

Toinen Lokin haaste on muut koirat, joiden kanssa pitäisi tulla toimeen nenäkkäin pienemmässä tilassa. Näitä ei tällä hetkellä olekaan sitten kuin Tessi.

Viimeisimmän kerran Loki on ärähtänyt Fionalle joskus keväällä, en muista koska viimeksi Tessille. En tiedä onko tapa jäänyt vai ei, mutta en halua ottaa selvää. Kun tiedostaa Lokin tarpeen omaan tilaansa, ei ongelmia synny.

En edelleenkään anna Lokia hoitoon esim. vanhemmilleni samaan aikaan kun Tessi on siellä. Vaatii tiettyä rauhallisuutta olla kiihdyttämättä niitä sisällä jolloin kierrokset nousevat ja nenälle tuleva Tessi voi saada äkkilähdön. Lisäksi rajallisten resurssien kuten ruoan tai huomion kanssa tulee olla tarkempi. Pahoittelut yleistyksestä, mutta jotenkin tuntuu, että koikkeriyksilön sielunelämä on usein hyvä tuntea tarkasti, jotta sen kanssa elo on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Veikkaan, että jatkuva isommassa laumassa eläminen voisi tehdä Lokille hyvää kun tilanne olisi pysyvä, mutta tällainen harvoin koiran kanssa toimeen tuleminen on aina uusi tilanne.

Matka oli pitkä, ihana ja erittäin opettavainen, mutta nyt olemme siis saavuttaneet tämän perusarjen yhden koiran kanssa ja kyllä se kieltämättä näiden vuosien jälkeen aika namulta maistuu. Siinä vaiheessa, kun elämä alkaa käymään liian tylsäksi ja haluaa uutta haastetta, voi sitten harkita uutta pentua. Se onko kyseessä sitten koikkeri, sheltti, vai mahdollisesti joku roturisteytyspentu, on sitten sen ajan murhe.

Tämä oli tällainen liirumlaarum matkakertomus omasta koiran omistamisestani. Aihe on omasta mielestäni ihan kiinnostava, joten jos joku muukin haluaa kirjoittaa omasta kokemuksestaan niin haaste on heitetty.