keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

The day after

Tämä on päivitys, jotta Fionan kuva ei näkyisi aina päällimmäisenä, kun tulen blogiin. Kuvia ja videoita olen toistaiseksi vältellyt parhaani mukaan.

Varoitan: Täten alkaa märisemispostausten sarja.

Vielä ei ole aika kirjoittaa tarkemmin, ei varmaan vielä moneen päivään. Kiitos osanotoista, ne lämmittävät paljon.

Vein Fionan eilen eläinlääkäriltä Eviralle Viikkiin 5min ennen sulkemisaikaa. Kiire tuli. Fiona sai matkustaa viimeisen automatkansa etupenkillä, missä suojelin sen pään mustia karvoja auringolta ja silittelin sitä. Radiota en uskaltanut avata koko päivänä, kun tarkoitus oli pitää tolkku matkassa, kunnes pääsisin ärrän kautta kotiin.

Tänään soittivat Eviralta kysyäkseen tuhkauksesta, että mille firmalle haluaisin lähetettävän. Sanoin, että ei väliä. Päätyi johonkin Mäntsälän firmaan, koska se hakisi Fionan jo huomenna. Piti soittaa perään, että niinjuu kai te vielä sen avaatte, jos jo huomenna lähtee. Vastasi, että joo toki. Fiona avattiin tänään.

Huomenna pieni lähtee tuhkattavaksi oman keltaisen fleecevilttinsä kanssa, mihin Loki on joskus syönyt reiän. Se on ollut Fionalla mukana eläinlääkärissä nukutettaessa tuomassa turvaa joka kerta - paitsi eilen. Se oli autossa takapenkillä, kun ajattelin, että njääh ei kai tuolla niin väliä miten nukahtaa.

Niin just.

Enimmäkseen eilinen meni siten, että kaduttavaa tai harmittavia asioita ei jäänyt mieleen, mutta muutamia pieniä asioita kadun. Yksi on viltin autoon jättäminen. Toinen se, ettei Fiona nukahtanut syliini vaan lähti lainaviltin sisällä morfiinipiikin jälkeen hoitajan sylissä toimenpidehuoneeseen saamaan lisää rauhoitetta. Antaessani sen hoitajalle se katsoi minua ja vinkui muutaman kerran surkeasti. Ehkä tiesi mitä tuleman pitäisi ja sanoi heihei. Tai ehkä yritti sanoa että "älä jätä, en ole valmis vielä"... Toivon, että oli jo niin morfiinihöyryissä ettei tajunnut mistään mitään. Kolmas se, että morfiinipiikin jälkeen se läähätti hulluna pahoinvoivana puoli tuntia sylissäni lääkärillä. Olisi pitänyt mennä ulos, missä se olisi voinut olla rauhallisempi.

Taktiikka on pitää itseni kiireisenä tulevina päivinä/viikkoina. Pakkaaminen tosin ei huvita. Pelottavasti tuntuu, että tulen jättämään Fionan kodin täältä lähtiessäni. Se ei tule koskaan pääsemään uuteen kotiin mukanani.

Kun tekemistä on muiden ihmisten seurassa niin aika menee hyvin, mutta kotona ollessa on raskaampaa.

Fionan siskon omistaja kirjoitti kauniisti:

Ihmisen ikävä tehtävä on ottaa kipu itselleen, kun sen haluaa ottaa pois pieneltä rakkaaltaan.

Nyt sitten maksetaan hintaa siitä rakkaudesta, mitä on vuosien aikana Fionalta saanut.

4 kommenttia:

  1. Osanottoni ja voimia surun keskelle. Tehdyt ja tekemättömät asiat vellovat yhä mielessä, vaikka omasta suru-uutisestani on kulunut jo aikaa. Kunpa osaisi olla kuten koira: elää hetkessä eikä jäädä rypemään. Teit varmasti aina parhaasi pienen Fionan eteen. Se merkitsee enemmän kuin mikään.

    VastaaPoista
  2. Ihan turhaan sanon, mutta sanon silti. Älä kiusaa itseäsi itsesyytöksillä. Vaikka mikä minä olen sellaista sanomaan. Itsekin niissä kieriskellyt ja yhä vieläkin pohdin, miksi en tehnyt noin ja miksi tein niin. Luulen, että jokainen koiransa menettänyt on täynnä niitä turhia syytöksiä. Onkohan se joku tapa aloittaa sureminen?
    Surusta ei selviä kuin suremalla. ♥

    VastaaPoista
  3. Mini tuhkattiin kans samassa paikassa, Mäntsälän firmassa. Muistaakseni Evira suositteli sitä mullekkin. Pidin heidän palvelustaan. Tosin kaikki muiden ääneen antama myötätunto/sympatia oli mulle liikaa silloin ja puhelimessa tuhkausuurnasta yms. sopiminen meni ihan ok, kunnes sieltä pahoiteltiin menetystä.. mikä kuitenkin normaalisti on mun mielestä huomaavaista.

    Voimia vielä, ja totta, suru täytyy käsitellä <3

    VastaaPoista