torstai 8. elokuuta 2013

I so did NOT see that coming


Loki number uno!!
7.8.2013 Agry Cup 1 osakilpailu, medimöllit

w00t w00t, ihme on tapahtunut! Lokin ensimmäinen agilitykisan voitto! Eilen bongasin fb-kaverin seinältä, että Agry järjesti epikset missä oli möllit ja kisaavat. Lähteä piti vartin sisällä ja hetken arvoin että mennäkö vai ei. Säätiedotus lupasi sadetta ja ajomatkaa oli 40 minuuttia Herttoniemeen, ja ehkä vähän laiskottikin. Kyllähän se kuitenkin sitten lähteä piti ja eikun Salla ja Tessi seuraksi ja kohti kisakenttää.

Peräti 4 koikkeria oli mukana, Huugo osallistui
minien kilpailevien radalle.
Sateesta ei ollut tietoakaan ja sademantteleita kätevämmät olisi ollut viilennysmanttelit. Onneksi kenttä oli kuitenkin kivan varjossa, joten ei ihan läähpuuh kuuma ollut. Möllit aloitti joten aika pian päästiin tutustuman rataan. Rata vaikutti aika ehkä hieman tympeältä, alussa oli pieni kieputus mihin joutui ihan arpomaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon ja kontaktiesteitä mentiin peräti kolme kertaa, kaksi kertaa A ja kerran puomi. Rimat oli mölleille epätyypillisesti 40 sentissä.

Lähtönumero oli 7 ja suunnitelmana oli kuten yleensäkin jättää palkkaamatta kontaktit paitsi jos on alla virheitä tai jos tulee läpi, jolloin palauttaisin alkuun. Ajattelin, että tuleepa kivasti palkattua kontakteilla, sillä epäilin ettei me nollana päästäisi ensimmäiselle kontaktille asti. 

Lähdössä pysyi kivasti, alun oikea putki löytyi ja kieputukset meni ihan jees, mitä nyt muurin jälkeinen valssi levähti ja meni vähän pitkäksi. Kilometrikaarroiksilta kuitenkin vältyttiin tällä kertaa, mutta olisihan sieltä joka paikasta tietysti saanut nipistettyä. Kaksi ensimmäistä kontaktia meni hyvin, pysähtyi ja lähti vasta käskystä liikkeelle. Ihan viimeinen A meni jotenkin vähän oudosti, Loki pysähtyi kyllä alastulolle, mutta korjasi takajalkojaan hieman itse (A oli aika liukas, liekö luuli lentäneensä yli), mutta tästä ei virhettä tullut. Käskystä lähti vasta pois ja maaliin. Nollana läpi, hiphiphurraa! Eikä yksikään rimakaan lentänyt, mistä olin erityisen tyytyväinen! Nämähän olivat ihan kisakorkuisia rimoja.


Montaa nollaa ei tullut, vain kolme joista kaksi oli koikkereille :). Loki sijoittui ensimmäiseksi ajalla 33,63 mikä oli -20,37 alle ihanneajan. Toiseksi tullut shetlanninlammaskoira jäi Lokista noin 7,5 sekuntia ja kolmanneksi tuli hienosti koikkeri Bene.


Tuomarina oli Kaisa Eskola, joka tuli palkintojen jaossa kysymään onko Loki sukua Frodolle. Toinen henkilö oli myös kysynyt siskolta samaa. Kyllä se vaan on yksi ja sama koikkeri jonka agilityihmiset tietävät :). Kovin hienoin sanoin tuomari kehui Lokia ja miksipä ei kehuisi, onhan se nyt aika huippu tyyppi!

Vielä me näytetään sinulle eräs nimeltämainitsematon koikkeriagilityharrastaja, joka taannoin livestreamin haastattelussa sanoit jotain siihen suuntaan, ettei hollantilaisista koikkereista ole harrastamiseen........

Mitäs sieltä palkintokassista löytyy?

Olin maksanut myös toisen harjoitusstartin, mikä tulikin tarpeeseen. Nimittäin ensimmäisen radan ei-palkatut kontaktit kostautuivat heti Lokin tullessa läpi sekä A:lta että puomilta. Suunnittelin tekeväni vähän helpomman ja lyhyemmän radan kuin se oli treenatakseni ihan vain kontakteja. Palkkasin Lokin myös lähdössä, mikä olikin ihan hyvä veto kun se oli sinkoamassa siitä vähän liian innokkaasti.

A:n otin uudestaan ihan normaalisti, mutta puomilla en ihan samallalailla ottanut vaan eri suuntaan ja jälkeenpäin ajattelin ettei Loki varmaan hiffannut että se oli sen läpijuostun puomin korjausta. Mutta pääasia että tuli tehtyä myös onnistuneita ja palkittuja kontakteja. Tässä vielä video tuosta toisesta juoksusta, vaikkei siinä nyt kauheasti katsottavaa ole.


Nyt kun tämä ensimmäinen osakilpailu meni näin kivasti, niin kai se pitää käydä kokeilemassa onneaan kahdessa tulevassakin osakilpailussa. Vaikka niinhän ne väittää, ettei salama osu kahdesti samaan paikkaan.

1 kommentti:

  1. Tosi hyvä että menitte. Ihan eri asia harjoitella kontakteja kisoissa kuin kotona, joten hyvää treeniä saa. Ja sit tärkeetä et palkkaa niin kuin teitkin. Yrittänyttä ei laiteta eli mee ihmeessä seuraaviinkin osakilpailuihin. Hienoa menoa teillä!

    VastaaPoista