tiistai 6. elokuuta 2013

Enjoy the ride


Maanantaina oli jälleen yksi visiitti tänä kesänä Tampereelle, kun minun piti mennä sinne kaverin hääharjoituksiin. Mukaan lähti Ella ja Teppo ja tietysti piti yhdistää matkaan myös treenit Tytin johdolla. Päivästä tulikin oikein kiva pieni 12 tunnin road trip. Kaikki merkinnän kuvat by Ella Kaijärvi.

Käytiin ensin Koskikeskuksessa hetki pyörimässä, mistä meidät myöhemmin hääsi vartija myös pois.. Se siitä Koskikeskuksen koiraystävällisyydestä mistä sain nauttia Tampereella asuessani! Tuli sanomaan, että "mikäs tää juttu näiden koirien kanssa on?". Ja sanoi suoraan, että tuo pieni sylissä oleva (=Fiona) saisi kyllä olla, mutta nuo isommat ei. Pitäkää tunkkinne, eipä ainakaan tee mieli muuttaa takaisin.


Loogisuuden huippu - karkkia minihiilarileipäpussissa.

Koirat tuli muuten ihan hyvin toimeen, mitä nyt pojat toisensa aika hyvin ignoorasivat. Kerran Lokilla paloi käämit, niinkin aiheellisesta syystä kun että Ella rapsutteli ja lirkutteli Tepolle. Se sai Lokin sanomaan Tepolle rumasti, vaikka toinen oli ihan syytön. Perhanan koira siis omii tuollaisissa tilanteissa muitakin kuin minua, onpas kiva. Sen jälkeen pääsinkin tekemään sitten taas vastaehdollistamista toisten koirien rapsuttamiseen ja palkkaamiseen. Tuota pitäisi tehdä nyt kyllä tosi paljon ja eri koirien kanssa.

Seuraava etappi oli Koskipuisto, missä päästiin katselemaan paikallisia juoppoja. Ensin lensi eritteet yläpäästä meidän eteen, seuraava tuli tyhjentämään itseään toisesta päästä suoraan takanamme olevaan puuhun. Lienee tarpeetonta sanoa että meidän Koskipuistoilu oli siinä (tämä merkintä toimii kyllä selvästi oikein kivana mainoksena Tampereen miellyttävästä ilmapiiristä). Oli jännä huomata, että kun juopot tulivat meille höpöttämään niin kun vain poistuttiin vähin äänin niin kukaan koirista ei päästänyt ääntäkään kommentoidakseen juoppojen yhtäkkistä (ja horjuvaa) ilmestymistä (liian) lähelle.

Fiona suuri pulujen metsästäjä sanoi laumalle milloin piti hyökätä.


Tässä välissä käytiin vielä Tammelantorilla jäätelöllä ja esittelin lähes ensikertalaisille Tampereella vieraileville vanhoja kotimantujani. Hyvä Tampere-tuuri jatkui, sillä päädyin jonglööraamaan jäätelöpallollani (paidan kautta) ja viimeiset vesipullon jämät tyhjenikin sitten käsiä (ja käsivarsia) pestessä ällöstä jätskimöhnästä.

Sitten kello olikin jo sen verran, että päätettiin siirtyä turvallisemmille vesille treenipaikalle, missä pidettiin ultimaalinen kasino korttipeli -turnaus samalla kun koirat nukkuivat vajaat pari tuntia autossa.

Kieltämättä hieman outo paikka korttipeliturnaukselle.

Kyllä minä nämä korttipelit hallitsen.

Sitten paikalle tuli Jampula ja Himpula! Niin ja Tytti!

Ei Janan ja Lokin tapaamista ilman urpo ja turpo kuvaa.


Aikaa oli tunti ja siinä ajassa ehti hyvin viisi koiraa käydä kaikki haluamansa määrän treenaamassa. Rata oli Agi Petterin eräs ykkösten radan variaatio, tarkoituksella helppo ja suoraviivainen.

Ensin tehtiin Lokin kanssa keinua, tämänkertainen keinu oli hyvin suureen ääneen koliseva ja Loki ensimmäisen hienon toiston jälkeen alkoi hyppimään alas puolen välin jälkeen. Tehtiinkin sekä maksi- että minipöydiltä ja vasta lopuksi pari kokonaista keinua, joista jälkimmäinen oli jo ihan hyvä. Varmaan joku 15 toistoa (kahdessa osassa eikä kaikki kokonaisia) mistä 1 kokonainen hyvä keinu, aika kivat onnistumisprosentit.. Noo, pikkuhiljaa ja nämä uudet keinut on näköjään Lokille järjestään aika haastavia vielä.

Jana näytti hienoa mallia ja Janan videosta löytyykin meidän tavoitekeinu. Jana juoksee niin hienosti keinun päähän tasapainoisesti ja suorilla jaloilla, eikä matele lautaa pitkin himmailemalla niinkuin Loki. Ehkä jonain kauniina päivänä mekin! Tuosta muuten näkee, että tuo keinu pomppi aika paljon takaisin ja pienellä koiralla oli hieman vaikea pysyä 2on2offissa.

Keinun lisäksi tehtiin rataa ja vaikka se olikin aika helppo niin yksi kohta tuotti meille vaikeuksia, nimittäin pitkän suorahkon pätkän jälkeisen putken oikean pään löytäminen. Loki lukitsi väärän pään jo ainakin kahden hypyn takaa, joten oli kovin vaikeaa saada se suuntaamaan oikeaan päähän. Vaikka tiesin teoriassa miten olisi pitänyt linjata erilailla niin vain yksi viimeinen toisto saatiin menemään oikeaan päähän ja sekin avustettuna hieman väärän pään poispäin kääntämisellä. Tässä Lokin kootut videot.




Niin joo, treenasi Fionakin!


Kiitos seurasta Ella ja treenistä Tytti! Jottei elämä kävisi liian yksitoikkoiseksi, niin ensi lauantaina sitten varsinaiset häät, ja tietenkin myös treenit ;)

1 kommentti: