Nyt kun Fiona on parantunut mahataudista ja vointi pysynyt ihan hyvänä myös tylosinin lopettamisen jälkeen (*kopkop*), niin olen päässyt jatkamaan operaatiota jonka nimesin kaksi minuuttia sitten mahtipontisesti viunallisen tasapainon operaatioksi. Operaatio on ollut käynnissä reilun kuukauden verran ja sen tarkoitus on nimensä mukaisesti löytää tasapaino, eli aurea mediocritas eli kultainen keskitie, Fionan voinnin, pissailun ja ruoan suhteen.
Tarkemmin sanottuna minulla on Fionan ruokintaan tiettyjä tavoitteita, joiden tarkoitus on löytää sopiva ravinto niin, että pissailu olisi mahdollisimman vähäistä. Jos vielä kun pääsemme tähän pisteeseen Fiona pissailee häiritsevän useasti, pitää testata pistää se pidätysvaivaisten luontaisvalmistekuurille. Ruokavaliona on koko operaation ajan kyllä tämä sama puuro, mutta sen koostumus ja ruokakertojen määrä ja koko ovat nyt x-, y- ja z-muttujia. Järjestys on tämä:
- Löytää mahdollisimman kuiva puuro ilman, että se vaikuttaa Fionan vointiin heikentävästi. Aiemmat satsit ovat aina olleet hyvin kosteita, mutta nyt vähennän veden määrää ja haihdutan sitä vielä uunissa jotta Fiona saisi vähemmän nestettä ruoasta.
- Löytää sopivat annoskoot niin ettei Fiona laihdu eikä liho. Tämä varmaan on melko nopea vaihe, kun eipä sitä tiedä kun vasta vähän pitemmällä tähtäimellä että putoaako vai nouseeko paino ja sitten on helppo suurentaa tai pienentää annoksia.
- Hyyyyvin hitaasti yrittää pienentää keskimmäistä ruoka-annosta ja samalla suurentaa kahta muuta. Tässä tavoitteena on pyrkiä testaamaan pärjääkö Fiona vain kahdella ruokakerralla päivässä vai alkaako se oireilla joko vatsallaan tai maksallaan (eli sappihapoillaan eli käytännössä närästämällä). Olen vakaasti sitä mieltä, että jos päästäisiin vain kahteen ruokakertaan niin pissaakaan ei erittyisi niin tasaisesti läpi vuorokauden kuin nyt mistä seuraisi parempi pidätyskyky ruokien välissä.
Yhä vetkuttelemme ykkösvaiheessa, koska operaatio edistyy hyvin hitaasti. Kun tein tämän edellisen satsin puuroa mitä Fiona yhä syö, tein sen kaksinkertaisena ja tuplasin myös veden määrän mistä seurasi se, että varmaan kuuden tunnin uunissa haihduttamisesta huolimatta annoksesta tuli tosi märkää. Tästä Fiona olisi normaalisti syönyt pari viikkoa, mutta väliin tuli sitten ikävä mahatautiepisodi jonka aikana Fiona söi viikon käytännössä riisiä ja hyvin vähän puuroa. Nyt mennään kuitenkin viimeisessä märässä annoksessa, joten ylihuomenna todennäköisesti Fiona alkaa saada eilen tekemääni kuivempaa versiota puurosta. Saapa nähdä miten käy. Kosteuden suhteen kyse on nimenomaan tasapainon löytämisestä, eli miten vähän vettä puuroon voi pistää ilman että se joko käpristyy täysin kuivaksi tai että Fiona saa siitä vatsaoireita kun on liian kovaa, täyteläistä, mitä lie. Kuitenkin tosiasia on, että jos se on kostempaa niin se on myös vatsalle todennäköisesti ystävällisempää kuin kovempi ja enemmän paistunut puuro. Saapa nähdä mitä tapahtuu, jännityksellä odotan.
Pari päivää sitten koin suuria ärsytyksen tunteita, kun luin Villakoirafoorumilta keskustelua lantiorakosta. Siellä pari ihmistä joiden koirilla on lantiorakko sanovat, että heille eläinlääkärit tekivät heti selväksi, että sterilisointia ei suositella koiralle jolla on lantiorakko. Ja että kirurgista korjaustoimenpidettä voi kokeilla mutta lopputulos "on mitä on". GO VETER GO!!! Meille ei mainittu mitenkään, että sterilointi voi lantiorakon tilanteessa olla erityisen kyseenalainen ja kun vielä KYSYIN että voiko sterilointi heikentää pidätyskykyä entisestään kun on lantiorakko, vastaus oli että näillä kahdella vaivalla ei ole tekemistä toistensa kanssa kun niissä pidätysongelmat aiheutuu eri asioista. Tämä on tietysti totta, mutta jos yksi pidätysongelma jo on niin kannattaako riskeerata että saa vielä toisen steriloinnin takia? Olisinpa tiennyt silloin mitä tiedän nyt. Olisi jäänyt koko sterilointi ja virtsarakon nosto tekemättä. Vaikka en voikaan varmaksi sanoa olisiko se mihinkään vaikuttanut, mutta olisinpa pelannut varman päälle nostamatta turhaan panoksia. En minä tietysti voi vaatia, että jokainen eläinlääkäri tietäisi tällaisistakin erikoistapauksista kaiken mahdollisen, mutta olisi ihan kiva jos näkisivät edes vaivan kysyä joltain joka tietää eivätkä heittelisi totuuksina omia luulojaan joiden seurauksilla saattaa olla suurikin vaikutus potilaan elämään.
Mutta turhat ******kset sikseen, nyt ollaan tässä eikä menneisyyttä voi muuttaa, siitä voi vain oppia. Fiona jaksaa silti pitää minut hyvällä tuulella jatkuvalla iloisuudellaan ja onnellisuudellaan. Olisittepa olleet näkemässä pienen koiran onnea kun se kahtena peräkkäisenä päivänä pääsi naapurin Lukan kanssa lähipuistoon leikkimään! Fionalle sopii tuttu puisto + tuttu koiraseura, kun taas tuntematon paikka ja monta tuntematonta koiraa on sille selvästi enemmänkin hämmentävä ja ehkä jopa hieman epämiellyttävä kokemus.
Toivottavasti näistä kuvista (ja myös ylempänä olleista) näkyy edes osa siitä miten iloinen Fiona oli kun pääsi kaverin kanssa painimaan ja juoksemaan.
Huomenna onkin kolmas ja (toivottavasti) viimeinen käynti Laioksen luona. Ei muuten, mutta alkaa tuntua että avun pitäisi jo pikkuhiljaa näkyä jos on näkyäkseen. Ei tuonnekaan viitsisi kuitenkaan ihan turhaan ajaa ja pulittaa sitä reilua viittä kymppiä per kerta. En enää oikein jaksa uskoa, että tuohon jalan käyttämiseen mitkään ihmetemput auttaisivat, eiköhän tuo ole jo niin syvälle juurtunut liikerata ettei sitä korjata muuta kuin korkeintaan hyvin hitaasti, ajan kanssa ja hyvällä pitkäkestoisella voinnilla. Mutta mielenkiinnolla menen kuulemaan mitä osteopaatti on mieltä Fionan vatsasta ja muusta kropasta, onko se vielä jumissa vai onko edistystä parempaan päin yhä nähtävissä.
Tulipas tästäkin päivityksestä romaani. Välillä mietin miten yhdestä koirasta voi riittää asiaa näin moneen päivitykseen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti