Tämän yksilön vanhuus on jo nyt

Lokin jalkaa valittaessa on kokonaan jäänyt kirjoittelematta miten toisella blogin tähdellä kulkee.

Äitini kirjoitti tänään otsikon lausahduksen Fionasta. Se miten päädyttiin aiheeseen johti juurensa siitä, kun Fionan vointi on mietityttänyt jo jonkun aikaa ja taas sitä on saanut pohtia. Sen voinnista on aika vaikea sanoa suuntaan tai toiseen, koska kaikki on tullut niin pikkuhiljaa. Se mitä ei kuitenkaan voi kieltää on, että Fionan vointi on mennyt jonkun verran takapakkia.

Sehän ei koskaan ole ulkona juurikaan mielellään kävellyt, mutta nyt se on viime aikoina ollut aiempaa selkeämpää. Sitä saa käytännössä aina vetää perässään ja kun pysähdytään, niin se pysähtyy ja jää katsomaan että mennään jo kotiin. Ei se aiemmin ole joka lenkillä käyttäytynyt näin, mutta nykyään sama on ihan joka lenkki. Pitempien lenkkien jälkeen kotiin tultua se on poikki. Se tykkää kyllä sisällä yhä leikkiä aikansa, mutta enimmäkseen se nauttii vain siitä, että saa nukkua, istua rapsutettavana tai syödä. Pätee kyllä ehkä aika moneen muuhunkin koiraan.

Fionan etujalkojen käyryyttä ei voi kiistää eikä sitä, että jo reilu pari vuotta sitten sillä todettiin kalkkeumaa toisessa ranteessa. Onkin ikävää, kun ei voi olla varma onko Fionan liikuntahaluttomuus ihan pelkkää henkistä haluttomuutta, vai onko sillä fyysisiä kipuja. Fiona on syönyt aikanaan kipulääkekuureja, mutta se on alkanut oksentaa kuurien alussa maksan vajaatoimintansa takia. Tramal on ainoa mistä se ei tähän mennessä ole oksentanut, mutta sitä ei ole kiva syöttää yhtään pitempää kuin on pakko, koska sen syöminen on yhtä tuskaa ja Fionan suu on ihan vaahdossa lääkkeen antamisen jälkeen. En tiedä siis miten testaisi onko se kipeä vai ei, koska kipulääkekuurille sitä ei voi testimielessä laittaa.

Fionan hampaiden tilanteesta ei liene tarvitse mainitakaan, sille pitäisi varmaan nyt jo varata aika hampaiden poistoon/puhdistukseen. Vaan jokainen nukutus on nukutus, joten yritän pärjätä nyt putsaamalla hampaita ja katsomalla milloin se alkaa niitä oireilemaan. Sen yksi etuhampaan juuri on varmaan paljastunut ikenen paetessa ylös, kulmahampaihin on kertynyt taas hammaskiveä ja jäljellä olevat takahampaat ovat pahassa kunnossa.

Epäilen maksaongelmankin pahentuneen tässä kevään aikana, koska se on oksennellut tyhjää mahaansa useammin kuin ennen. Sillä on lisäksi ripaskapäiviä enemmän kuin ennen. Saattavat kestää päivän pari ja sitten on taas kuin ei mitään.

Oma ongelmansa on sisälle pissailu. Fiona pidättää 6-8h ongelmitta, mutta näköjään kriittinen väli on tuon 8h jälkeen. Valitettavasti työpäivien pituutta ei voi tästä jatkuvasti lyhentää, vaan työmatkoineen päivä usein venyy. Viimeisen parin viikon aikana olen kotiin tultua ensimmäiseksi siivonnut pissat vähintään joka toinen päivä. Jos unohtaa sen faktan että se ei todellakaan ole herkkua omistajalle, ei se varmasti ole kivaa Fionallekaan, joka ei kuitenkaan sisälle tarpeitaan tee jos on vaihtoehtoja. Epäilen, että vanhemmiten tämä ongelma ei ainakaan tule helpottumaan.

Tänään kesäkuisena keskiviikkona päätinkin lopullisesti siirtää Fionan eläkkeelle 5 vuoden ja 8kk iässä. Mikähän ei varsinaisesti tarkoita yhtään mitään, mutta onpa päätetty.

Olen pohtinut ja miettinyt asioita eri kantilta ja yrittänyt päästä johonkin lopputulokseen ilman onnistumista. Olen miettinyt sitä tarjoanko minä Fionalle tällä hetkellä parhaat puitteet, vai missä sen olisi paras ja helpoin elellä. Sille paras paikka olisi joku, missä se pääsisi ulos vähintään kerran päivän aikana enemmän. Ideaalisesti joku, missä sen ei olisi pakko liikkua yhtään enempää kuin mikä siitä itsestä tuntuisi hyvältä. Olen miettinyt miten pystyisin muuttamaan nykyisiä olosuhteita sellaisiksi, että nämä olisivat mahdollisia. Jälkimmäinen on toki järjestettävissä, ensimmäinen ei niinkään.

Olen miettinyt pärjäisinkö ilman Fionaa, pystyisinkö elämään itseni kanssa jos tällainen taianomainen paikka löytyisi jostain oman kotini ulkopuolelta. Olen miettinyt mihin asti koiran elämässä, erityisesti tällaisen erikoistapauksen elämässä, on järkevää edes miettiä tällaisia asioita ja missä vaiheessa vain todeta, että koiran elämä on liian vaikeaa ja päättää se ennenkuin se menee mahdottomaksi. Tässä tilanteessa ei olla vielä, mutta toivon, että osaan tunnistaa hetken sitten kun sen aika on.

Päätökset on helpompia silloin, jos on mustaa valkoisella koiran voinnista. Fionan suhteen sellaista ei ole. Maksa-arvojen kontrolloimisessa ei mielestäni ole järkeä, ennenkuin oireet on selkeästi siihen viittaavat. Lantiorakko on ja pysyy, sille ei voi mitään. Jalkoihin liittyen pohdin pitäisikö Fiona käyttää osteopaatilla tai itse asiassa enemmänkin varmaan fyssarilla, josko hänellä olisi jotain fiksua sanottavaa Fionan kunnosta. Toinen vaihtoehto olisi kuvauttaa Fionan jalat taas, jotta näkisi onko kalkkeutumisen tilanne edennyt. Mutta en tiedä saisiko siitä tarpeeksi infoa, jotta se olisi kannattavaa. Ehkä hampaiden putsaamisen yhteydessä voisi pyytää kuvaamaan jalat.

Tuon koiraraukan ongelmathan on tiedossa, kysymys on vain siitä miten nopeasti ne pahenevat. Ja miten sen loppuelämä olisi mahdollisimman helppo, onnellinen ja kivuton.

Siinä on kysymys, johon minulla ei tällä hetkellä ole antaa itselleni vastausta.