Miten pyhitetään lepopäivä

Alkuun kiitos Ässä - pennusta koiraksi blogin kirjoittajalle, joka soi minulle suuren kunnian jo toisesta post-it tunnustuksesta! En tarkalleen muista milloin aloin seuraamaan heidän blogiaan, olisiko ollut viime vuonna, mutta löysin blogin tamperelaisen ystäväni kautta, joka sitä minulle suositteli. Kirjoittajan kanssa olen pitkälti samassa tilanteessa ensimmäisen harrastuskoirani kanssa, joten monet tekstit osuvat todella lähelle myös omia ajatuksia ja juttuja. Tykkään blogissa erityisesti laajasta aihepiiristä, siitä että blogi ei ole pelkkä treeniblogi vaan kertoo muustakin elämästä. Pohdiskelee sopivasti ja miettii asioita, ei vain luettele. Olen tavannut kirjoittajan kerran tänä kesänä näyttelyssä, jossa koiran nimen kuultuani heitin ilmoille "mä seuraan sun blogia!" ilmoituksen, jonka jälkeen selvisi että Anne seuraa myös meidän blogia :). Harmi että he asuvat niin kaukana, sillä uskon että heistä olisimme muuten saaneet oikein mainiot lenkki- ja treenikaverit. Eli suuri kiitos tunnustuksesta ja suosittelen lämpimästi blogia muillekin! :)

Toinen hehkutuksen aihe mikä on vain ihan pakko mainita: Mikäli en olisi palkannut Lokin kontakteja perjantaisissa kisoissa ja siten saanut hylkyä, olisimme me olleet tuloksella 5vp AST:n seuran möllimestareita! Melko hienoa, eikö. En voi sanoa että varsinaisesti harmittaisi, mutta ehkä pikkaisen kuitenkin. Oletin, että meidän rata olisi semmoista sähläystä että hylky tulisi kuitenkin, mutta jos olisin tiennyt että meillä menee noin hyvin niin olisin saattanut taistella radan läpi ilman kontaktipalkkausta, ihan voiton toivossa ;). Noh, ehkäpä meidän aika koittaa jonain toisena vuonna.

Loppukesä ja alkusyksy ovat olleet melkoista haipakkaa meidän taloudessa. Oikeastaan sen jälkeen, kun aloin käydä työpaikalla joka päivä tekemässä myös gradua koirien yksinolon opettamisen rutinoimiseksi, on harvassa ollut ne päivät kun aamusta iltaan olen kotona tekemättä yhtään mitään. Viikonloput on ollut täyteen ahdettu ja ne harvat vapaat olen taidokkaasti täyttänyt mejällä tai agilityllä.

Eilen oli ensimmäinen päivä varmaan kuukausiin (ainakin miljooniin!) kun on ollut tuommoinen päivä. Ja voivoi miten olenkaan ollut ihan hukassa. Heräsin yhdeksältä hirveään paniikkiin "apua-pitäis-tehdä-gradua-onks-koirat-päässy-ees-ulos" ajatuksineen kaikkineen. Sitten päätin pitää lepopäivän ja sen jälkeen olikin tosi vaikea olla tekemättä mitään. Pohdin josko tekisi gradua, kävisi agilitykentällä tai jotain, mutta päädyin sitten tuon levottoman olon takia viemään koirat pelkästään pellolle juoksemaan. Fiona oli ihan väsynyt, ei sitä olisi huvittanut mennä mihinkään. Kannoin sitä varmaan puolet matkasta. Loki sitten juoksenteli kyllä innoissaan. Olihan siellä kyllä aika lämmin, kun säätiedotuskin ihan hehkutti että on kesän viimeinen päivä ja ensi viikolla alkaa syksy. Kotimatkalla pysähdyttiin hetkeksi katsomaan kun naapurin lapset pelasivat palloa nurmikolla. Loki olisi halunnut mennä mukaan. Rapsuttelin siinä Fionaa ja ihmeteltiin maailmaa hetki.

Kotiin tultua tajusin, että kello oli vasta kolme, ja se olikin varmaan syy miksi koirat tuntui olevan koko päivän ihan väsyneitä. Tottakai ne oli, kun viimeiset kuukaudet olen tarkoituksella pitänyt niitä levossa neljään-viiteen, jotta osaisivat sitten olla kokopitkän työpäivän ajan rauhassa kun sen aika tulee. Kotona sitten vähän leikittiin ja huollettiin kynnet kuntoon, olivat taas päässeet kasvamaan liian pitkiksi.

Eilinen sekoitti jotenkin rytmin, sen siitä saa kun yhden päivän yrittää ottaa rennosti ilman ohjelmaa. Tänään on ollut vähintään yhtä outo päivä. Pääsin töistä pari tuntia normaalia myöhemmin (menin myös pari tuntia myöhemmin kuin normaalisti, mutta Fiona oli silti stressannut tästä parin tunnin siirrosta ja pissannut petiinsä). Töissä ehdin syödä päivällä vain pienen välipalan, joten kotiin päästyä oli hirveä nälkä. Sitten vilkaisin säätiedotusta, mikä lupasi illaksi hirveää myräkkää. Noh, äkkiä kamppeet kasaan ja agilitykentälle, että ehtisin ennen sadetta. Kentällä huomasin, että niin joo, maanantaisinhan se on varattu tuohon aikaan. Kyllähän minä sen tiesin, mutta jotenkin pää jumitti. Ei muuta kuin kävellen takaisin kotiin - johon päästyäni huomasin, että treenireppu oli iloisesti eteisen oven vieressä. Ei mennyt treenit ihan putkeen.

Taidan painua pehkuihin täksi viikoksi.