Koikkerien agimestaruuspronssia ja ensimmäinen SM-nolla!

Vautsivau, ihmeitä sittenkin tapahtuu!

Kirkkiksen kisat oli enimmäkseen sellaista sähläystä kuin ajattelinkin, mutta keskimmäinen rata oli suht sujuva ja hieno ja niinpä sitten tehtiinkin siitä meidän kaikkien aikojen ensimmäinen sm-nolla! Sopivasti rata sattui olemaan vielä koikkerien agimestaruusrata, missä saatiin pronssia.

Alussa en tietenkään ajatellut, että siitä nolla tulisi, kun rata vaikutti niin vaikealta ja ikävältä. Hyvätkin koirakot hyllytti. Koikkereilla oli kuitenkin jo useita nollatuloksia plakkarissa joten ei mitään paineita senkään suhteen ollut - palkintopallille oli jo menijöitä.

Kolmanneksi viimeisellä esteellä, hypyllä ennen puomia, ajattelin vain että nyt kunnolla kontakti, ettei Loki pajauttaisi läpi kohti viimeistä suoraan edessä olevaa hyppyä. Vähän siinä varmisteltiin ja hienosti pysähdyttiin ja viimeisen hypyn jälkeen fiilis oli kyllä mahtava! Huippupalkat Lokille ja se tiesi olleensa mahtava ja miten tyytyväinen siihen olin, niin suoraan sydämestä sitä murua kehuin.

Kaverit ja tuttavat tulivat onnittelemaan nollasta ja sanoivat vielä, että sijoituttiin koikkerien mestaruuskisassa kolmanneksi. Minusta silti tuntui että oltiin vähintään voitettu :). Oikea rotumestaruusvoitto meni Jari Laitiselle ja Robille ihan hurjan nopealla radalla ja toiseksi sijoittuivat Sami Oksa ja Lex, jotka ehtivät hengailla kontakteilla sekuntikaupalla. Onnea hurjasti ja Lexille erityisonnittelut sertistä! Koko radan sijoituksissa oltiin 6/44, kolme perroa sinne änki väliin kärkisijoille :).

Robille hävittiin ajassa reilut 3 sekuntia, ei oltaisi sinne ehditty mitenkään vaikka olisin kontaktit läpi juoksuttanut. Rata meni muuten juuri niinkuin suunnittelin, mutta lopussa putken jälkeistä takaaleikkausta nopeampi olisi varmaan ollut valssi mitä mietin myös, mutta rataantutustumisessa luulin etten olisi ehtinyt sinne. Eikä harmittanut kyllä tasan yhtään kun oltiin kuitenkin saatu meidän ensimmäinen kolmosten nolla ja vielä ensimmäisistä kolmosten kisoista!

Mestaruusradan jälkeen oli palkintojenjako ja sinne me käveltiin ties kuinka paljon voittaneiden Jarin ja Samin viereen. Oli aika hienoa! Me pienenpienet aksaajat siellä kolmospallilla edustettiin ^_^.  Kyllä siinä sai ylpeä olla, medikoikkereita oli kuitenkin paikalla 13 kappaletta joista 7 sai tuloksen ja monia sm-tason koirakoita oli mukana. Kyllä tämä oli ehdottomasti meidän tähän astisista suurin saavutus ja vielä yli puolen vuoden kisatauon jälkeen. Kiitos Anne Tryggille kuvasta missä pönötetään kauniina as usual.

Kaikista parasta oli tehdä nolla, kun oli niin paljon ihania ihmisiä mukana kannustamassa ja kisaamassa. Kiitos Suville mukaan lähtemisestä ja kuvaamisesta! Kiitos myös Marille, Idalle ja Annalle kannustamaan tulemisesta ja lokinpoikasten Xeman ja Velmun tuomisesta iskää katsomaan :). Samoin muille kisaamassa tai katsomassa olleille joiden kanssa pääsi hölpöttämään ja tekemään sotasuunnitelmia radalle. Voi kun aina olisi näin paljon tuttuja samoissa kisoissa niin päivät olisivat paljon mukavampia.

Palkintokassissa oli runsaasti Hauhau:n herkkuja kuten luita, nameja ja märkäruokia sekä raatolelu. Kyllä olisi Loki ollut käärmeissään, jos olisin pussin unohtanut hallin laidalle mihin sen valokuvauksen ajaksi laskin ja sitten unohdin astetta pitemmäksi aikaa :)

Vielä paremmalta nolla tuntui, kun ensimmäinen rata oli niin kaamea että oikeasti hieman ihmettelen miten onnistuin petraamaan niin hyvin toiselle radalle. Juuri ennen meidän vuoroa sisäänheittäjä alkoi rupattelemaan että "onpas ihanat mustat korvakarvat, jaa että hännässäkin on mustaa, onpa se nätti" :). Vähän meni pasmat sekaisin, mutta tuskin se tulokseen vaikutti mitenkään sellaista sähellystä se oli. Ensimmäisen radan kakkoshypylle piti tehdä saksalainen missä jäin heti väärälle puolelle. Loki hyllytti 5 estettä myöhemmin hyppäämällä takaakiertohypyn väärinpäin kun en vain syystä x ohjannut ollenkaan. Keppien jälkeen piti tehdä persjättö mutta muistan ajatelleeni vain että "nyt pitäisi tehdä persjättö, ehtisinköhän enää, jättäisiköhän Loki kesken, ehdinköhän, no nyt en varmaan enää ehdi, joo en tee". Koko rata seurasi samallalailla eli aivan onnistunut veto ehdottomasti :). Oli siellä hyvääkin, Loki haki kepit hienosti ja radan takana tehtävä persjättö oli ihan onnistunut kuten myös loppusuoran posotukset. Vaikka rata menikin miten meni, silti olin niin iloinen ihan vain siitä että päästiin maaliin ettei edes harmittanut omat mokat :).

Viimeiselle radalle lähtiessä keskittyminen oli palkintojenjakojen ja kuvauksien jälkeen ihan tipotiessään enkä ehtinyt radan rakentamista seurata juurikaan. Rata vaikutti kuitenkin ihan mentävissä olevalta. Hain Lokin autosta ja se venytteli autuaasti ja ajattelin että sitäpä saattaa jo vähän väsyttää. Innostin sitä ennen meidän rataa ja se alkoikin kovasti haukkumaan. Virhe! Ottaessani sen pannan pois lähtöpaikalla se syöksähti suoraan morjestamaan kentän laidalla ollutta ratatyöntekijää. Palautin sen tietysti lähtöön, en edes tajunnut että siitä olisi pitänyt lähteä heti radalle. Hylkyhän siitä tuli kun Loki oli jo ohittanut ensimmäisen hypyn ja mentiin se sitten uudelleen. Tosi kiva kuitenkin, että saatiin mennä rata alusta eikä tuomari huudellut että kiitos riitti. Oltaisiin me hyllytetty rata muutenkin jo 3 esteellä kun Loki kiipesi A:lle kun olisi pitänyt putkeen mennä :). Lisäksi yksi hyppy myöhemminkin mentiin väärinpäin. Näistä huolimatta rata oli mielestäni ihan onnistunut, kun saatiin vaikein kohta eli saksalaisen kautta kepeille meno onnistumaan.

Keinua ei ollut millään radalla ja hypyt oli kaikilla 40cm, mikä oli ihan kiva kun KKK:n halli oli kuitenkin kylmä. Tuomareina oli kahdella ensimmäisellä Sari Mikkilä ja viimeisellä Heidi Viitaniemi. Kaikki radat oli ihan mentävissä olevia ja jäi fiilis, että kyllä nollatkin ihan mahdollisia on myös kolmosista.

Eniten kisapäivästä jäi tietysti mieleen meidän hieno pronssisuoritus. Isä tuli myöhemmin käymään ja sanoi vaan Lokille että "mitäs maailmanmestari" :D. Meinasin kommentoida että nooooh ei se ehkä ihan sitä tasoa sentään vielä, mutta onhan se eräänlainen mestari ainakin minulle.

Itse ratasuorituksia jos objektiivisesti katsoo, niin kuten eräs kaverikin kommentoi, on siellä nähtävissä sellaista vähän epäröivää ja varovaista menoa, mitä en ole ihan varma oliko keväällä. Varmasti jonkin verran meidän meno on aina toistaiseksi ollut sellaista vähän hakevaa, mutta nyt kyllä enemmän kuin aiemmin. Selittynee varmaan kisarutiinien puutteella ja ehkäpä se meno siitä varmemmaksi muuttuu kun taas muistaa että voi siihen koiraankin luottaa ja posottaa menemään astetta suuremmat lukemat lasissa.

Kotiin tultua tietysti melkein ensimmäisenä koneella avautui sagin kisakalenteri ja kyllä sieltä parit skabat tuli vielä tälle vuodelle bongattua mihin voisi harkita menemistä. Ensi viikonlopun Purinat jätetään vielä välistä, mutta sitten voisi tulla kahden viikon kisaputki vielä ennen joululomaa. Vaikka miten kisakuume nousi taas ja haave ensi kesän isoista kisoista herättelee päätään, niin kyllä minä osaan myös olla äärimmäisen kiitollinen että saatiin kisata nämä kilpailut Lokin kanssa ja nauttia joka hetkestä meni miten meni. Sen verran sitä koiran terveyttä nykyään ehdottomasti arvostaa.

Paikalle tuli tosiaan myös paria päivää vajaa puolivuotiaat lokinpoikaset Xema ja Velmu. Lapsosten lisäksi oli kolmaskin samanikäinen lapsonen paikalla eri pentueesta ja oli poikaset kyllä ihan samasta puusta veistettyjä tähän kolmanteen verrattuna, myös reippaasti pienempiä. Molemmat ovat ylittäneet medirajan, mutta saattanevat jäädä aika pieniksi medeiksi. Flame Sveitsissä kasvanee ehkä n. 40 senttiseksi ja Brando saattaa venyä ainakin lähes maksiksi asti.

Xema on ihan emänsä Rian näköinen, Velmusta en ole ihan varma :D. Lokin silmät sillä varmaan on, mutta muuten en ehkä Lokia niin paljon näe. Isot korvat ja iso tukka näyttäisi molemmille tulevan, ne on ainakin sitten emän puolelta, vaikkakin kyllähän Lokillakin oli paljon tukkaa vielä puolivuotiaana :)

Kumpainenkin oli kuin kotonaan hallilla ja hurjat painit lähes koko ajan päällä kun toisensa näkivät. Tämä toi myös Velmun osalta hieman haastetta yhteiskuvaan, joten tässä molemmista puolivuotiaista erikseen kuvat. Loki pääsi Xemaa moikkaamaan ja selvästi huomasi, että kyseessä on tyttö. Kovin nätisti siinä toisiaan haistelivat isä ja tytär. Velmu oli ihana oma "rakastan ihan kaikkia haluan moikata ihan kaikkia" itsensä ja epäilen että Loki ei olisi sitä niin arvostanut :P. Kumpikin vaikuttaa kyllä aivan ihanalta koikkeripennulta enkä malta odottaa millaisia niitä isompana kasvaa. Muutamia lisäkuvia vielä täällä.

Kiitos Suville vielä myös poikasten leikkien kuvaamisesta kun itse olin Lokia jäähdyttelemässä.

Se oli semmoinen päivä se, johan näitä on kaivattukin!