Juhannus oli kiva. Sisko oli kylässä ja grillailimme, uimme ja joimme viiniä. Kaikkea mitä mökilläkin siis voi tehdä, mutta kaupungissa. Fiona jäi lauantai-iltana yksin joiksikin tunneiksi kun lähdimme istuskelemaan kaupungille ja ajattelin, että se menisi nukkumaan kun oli niin myöhä. Turha luulo. Se oli kiljunut kuin hyeena muutamia viiden minuutin kestäviä taukoja lukuun ottamatta ihan koko ajan. Pahoittelut vaan miellyttävää ja ihanan hiljaista juhannustaan kotona viettäville naapureille.
Minullahan oli tarkoituksena opettaa Fiona siihen, että se pääsee öisinkin ulos jos on hätä. Noh, tästähän seurasi se, että joinakin öinä sain avata sille kolme kertaa terassin oven ja siltikään se ei olisi tajunnut käydä pissalla jos en olisi käskenyt. Se selvästikin tajusi, että saa minut ylös ja voi testata esimerkiksi josko olisi ruoka- tai leikkiaika vai pitääkö mennä takaisin nukkumaan. Koskaan en ole tietenkään sitä ruokkinut tai leikittänyt yöllä. Tänä aamuna Fiona raapi ovea joskus kuuden aikaan, mutta jätin sen huomioitta kuten viime öinäkin. Seitsemältä kun kello soi niin huomasin ison pissaläikän Fionan pedin vieressä.
Eipä tuo vielä mitään, mutta kun tulin hurjalta kahden tunnin työpäivältäni kotiin hieman ennen kymmentä, sain huomata eteisen lattialla sekä pissat että isot kakat. Voi arvata mitkä loppupäivän fiilikset tulevat olemaan kun kymmeneen mennessä on joutunut siivoamaan hirveät läjät scheissea ja kahdet pissat. Keinot alkavat olla kohta vähissä. Jos käytän sen aamulla edes lyhyellä lenkillä, se jää niin virkeänä kotiin että huutaa koko parin tunninkin työpäivän. Koska se selvästikin välttää omalle pihalle kakkimista niin jos vain päästän sen terassille niin se ei kakkaa sinne ja sitten tulee hätä työpäivän aikana.
Olen kyllä tehnyt jo sotasuunnitelman siltä varalta, ettei keskiviikkona lääkäristä jää käteen mitään konkreettista apua. Käyn ostamassa Fionalle juoksupöksyt sekä sitruunapannan joita totuttelemisen jälkeen alan käyttää sillä yksinollessa, pöksyjä myös öisin. Sen pidätyskyky ei ole voinut tässä kuukauden sisällä muuttua niin radikaalisti ettei pystyisi enää öitä pidättelemään. Siis tietysti olettaen ettei fyysistä vikaa tai sairautta löydy. Työpäivä ei myöskään ole liian pitkä sen pidätyskyvylle, koska viimeisen kuukauden olen käynyt töissä 2h aamulla ja loput tehnyt kotoa. Ken tietää missä tilanteessa olisin, jos joutuisin joka päivä olemaan työpaikalla 8h. Kenties paremmassa, Fiona olisi tottunut rytmiin jo viikossa? Pyyhin tuon mahdollisuuden olemassaolon mielestäni nanosekunnissa.
Kyllä tämmöinen suuri stressi elämässä syö miestä, tai naista, ja välillä tuntuukin siltä että olisin kävelevä hermoraunio. Yksi pissa lattialla tai epäonnistunut yksinoloharjoitus ja lukittaudun makuuhuoneeseen keräämään itseäni reiluksi tunniksi. Ja tuntuu etten halua nähdäkään koiraa, lenkittämisestä tai leikittämisestä puhumattakaan. Kohta pitää varmaan varata itsellekin aika lääkärille, meinaan psykologiselle sellaiselle. Kyllä tässä väkisinkin tulee mieleen mikä on liikaa stressiä ja kärsimystä omistajallekin. Pikkuhiljaa alan ymmärtää niitä, jotka esimerkiksi käytösongelmien takia koiran lopettavat. Jos koira on vaikka 2v ja huutanut yksin ollessaan yli vuoden jatkuvasti ja kaikki keinot clomicalmia ja käyttäytymisterapiaa myöten on kokeiltu ja huomattu tehottomaksi, ei siinä paljon vaihtoehtoja enää omistajille jää.
Tämä nyt oli taas tätä, kai voisin pikkuhiljaa siirtyä olohuoneen puolelle.
Päivitys. Kävin viisi minuuttia ulkona sillä seurauksella että lattialta löytyi taas pissat. Ei riitä voimat ei.
Päivitys numero 2. Tein tässä välissä useamman viiden minuutin yksinoloharjoituksen ja sujui hyvin. Äsken olin poissa n. 20 minuuttia ja taas pissaläikkä lattialla! Mikä ihme tässä nyt on tuntuu että yksinolotkin menevät huonompaan suuntaan?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti