Viime aikoina on kakan kanssa ollut hieman ongelmia sillä noin puolet päivän kakasta on ollut melko löysää. Peppua on siis saanut pestä runsaasti. Tänään oli toinen välipäivä kortisonista, nyt aloitin joka kolmannen päivän kortisoniannostuksen. Illalla Fiona sai löysän kakan takia ylimääräisen 1/4 tylosinia. En osaa sanoa onko kakan löysyydellä mitään yhteyttä kortisoniin, mutta päättelin että on parempi antaa vaikka sitten enemmän tylosinia kunhan päästään kortisonista eroon. 30 päivään mennessä tuskin päästään siitä vielä ihan kokonaan eroon, mutta laskin kalenterista, että voisin jättää tuolloin 30 päivä sen myös väliin jolloin siinä tulisi juuri 3 kortisonitonta päivää. Eli tuolloin 30 päivänä "normaalisti" kuuluisi antaa kortisoni. Ellei sitten oksentelu tai muu huonovointisuus tässä nouse paljon reilun viikon aikana.
Erään tuttavan kanssa jonkun aikaa viestiteltyäni rupesin miettimään Fionaa ja sitä minkälainen on "normaali" koira. Minähän en sitä voi tietää, kun ennen Fionaa en varsinaisesti koirien kanssa ollut tekemisissä. Että onko normaalia kaikki Fionan käyttäytyminen. Mikäli Fionan maksassa esimerkiksi on jotain vikaa ja sillä on aivoissa jatkuvasti myrkkyjä, joita maksa ei suodata pois, ja sillä on vaikka jotain keskushermostollisia oireita, enhän minä niitä välttämättä huomaa kun en tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. On hyvin mahdollista, että Fiona on pienestä asti käyttäytynyt jollain tavalla mikä onkin ihan epänormaalia ja aiheutuu vain myrkyistä.
Jos käy ilmi, että Fionan maksa ei toimi kunnolla ja sitä aletaan hoitaa lääkkeillä tai ruokavaliolla ja Fionan käyttäytyminen muuttuu kovastikin, niin voi se olla melkoinen pala nieltäväksi. Siinä voi sitten miettiä olisiko pitänyt paremmin lukea koiran käyttäytymistä.
Yhä yritän suhtautua Fionaan sillä ajatuksella, että nautin jokaisesta päivästä niin kuin se olisi viimeinen. Vältän ajattelemasta sen tulevaisuutta ja mahdollisimman vähän yritän surkutella miten sen käy. Edelleenkään en voi tietää ilmeneekö testeistä jotain minkä myötä se on menoa samantien, tai huononeeko sen vointi muuten yhtäkkiä. Niin voi tapahtua milloin vain. Niin kauan kunnes saan lopullisen ja kaiken näiden ongelmien taustalla olevan aiheuttajan tai aiheuttajat tietooni en halua suunnitella mitään tulevaisuudelle. Melkein tuntuu, että ottaisin minkä tahansa diagnoosin ennemmin kuin epätietoisuuden. Kai siksi, kun Fiona on nyt jo saanut monta eri diagnoosia, on vaikea uskoa että lisää diagnooseja ei tulisi.
Fionan eroahdistusta hoitaessa on samalla tullut kuin itsestään hoidettua myös omaa suhdettani Fionaan. Pyrkiä suhtautumaan siihen vain koirana. Opettaa sille itsenäisyyttä ja opettaa sitä myös itselleni. Vaikka olen yrittänyt välttää, olen suunnitellut jo myös sitä vaihtoehtoa, että Fiona joudutaan lopettamaan. Olen esimerkiksi miettinyt mitä haluan Fionan ruumiille tehdä ja minkä kappaleen laitan taustalle soimaan, kun kokoan Fionasta muistovideota. Jatkuvasti mieleen tulee otsikoita mitä kirjoitan tänne blogiin sitten kun aika on tullut. Ei taida olla ihan peruskoiran omistajan elämää. Paljon mieluummin minäkin suunnittelisin seuraavia agilitytreenejä tai että mihin näyttelyyn sitä seuraavaksi ilmoittautuisi. Tai minkä tempun opettaisi seuraavaksi. Koiran sairaus syö mieltä hitaasti mutta varmasti. Pessimisti ei pety. Haluan elää tässä päivässä. Nauraa sille, kun Fiona kiusaa naapurin koiraa terassilla aidan takaa niin, että toinen juoksee pakoon sisälle. Nauttia sen elämäninnosta kun se vetää hihnassa. Hankkia sille kaverin, jotta sillä olisi aina joku jonka kanssa leikkiä.
Toisen koiran hankkimista olen miettinyt pitkään juuri Fionan terveyden takia. Onko oikein sitä kohtaan ottaa mahdollinen stressitekijä elämään jos se saattaa olla kipeä. Onko oikein toista koiraa kohtaan ensin ottaa se kotiin missä on toinen koira jos tietää että se saattaa kohta jäädä yksin. Tottakai on riski, että Fiona saattaa stressaantua toisesta koirasta. On myös riski, että koirat eivät tule toimeen, missä tapauksessa tietysti toisena tullut saa lähteä. Kun kuitenkin katson Fionaa leikkimässä pienten koirien kanssa joita se ei pelkää, näyttää se niin iloiselta että toivoisin sen saavan nauttia siitä koko loppuelämänsä. Kestää se sitten kuukauden tai kymmenen vuotta niin haluaisin, että se saisi elää onnellisena sen aikaa kun sillä on jäljellä. Kyllä se nauttisi omasta koirakaverista, ei ihminen voi antaa aina samanlaista seuraa koiralle. Kai tämä on sitten taas sitä kuuluisaa koiran inhimillistämistä, mutta sitten on.
Itse saisin toisesta koirasta erittäin paljon, mutta luulisin, että se on jokaiselle blogia lukeneelle selvää miksi minä toisen koiran haluan. Sitä kyllä pelkään, että Fiona joudutaan jostain syystä lopettamaan ennen kuin toinen koira saapuu. Kaikista kamalinta olisi se, että esimerkiksi kuukausi olisi enää pennun odotusta jäljellä. Kiva siinä vaiheessa sitten surun keskellä yrittää päättää kannattaako niin pian ottaa uusi koira vai ei. Jos pentu on jo talossa, niin eipä ainakaan tarvitsisi palata hiljaiseen kotiin.
Tämä nyt oli tällaista lauantai-illan pohdintaa. Kiva, että pääsee purkamaan ajatuksia kirjoittamalla vaikka ei tämä välttämättä mitään kaikista mielenkiintoisinta ole lukea. Mutta tämäpä onkin minun päiväkirjani :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti