Sattumuksia

Eilen oli hassu päivä.

Käytiin Fionan kanssa ensimmäistä kertaa kylässä ilman, että sillä oli kevythäkki turvapaikkana. Olin myös ensimmäistä kertaa pennun kanssa kahdestaan liikenteessä. Lyhyt automatka meni omassa häkissä loikoillessa ja kävelymatkalla autosta sisälle Fiona kulki hienosti hihnassa. Oli kiva huomata, että se siis osaa seurata hihnassa, ei vain jaksa näyttää sitä tässä kotipihalla. Se vaikutti myös innokkaalta kulkemaan tuntemattomassa maastossa, nuuski kovasti eikä edes tärissyt yhtään.

Sisällä meni myös hienosti, pikkuisen haistelun jälkeen Fiona jo leikkikin Katin kanssa oikein leppoisasti. Leikin jälkeen se nukahti syliini mistä se pitikin sitten herättää kun lähdettiin kotimatkalle. Kolmet pikkupissat tuli Katin lattialle, mutta ymmärrettävää kun ei se siellä olisi paperilla varmaan osannut käydä ja oli kuitenkin jännittävä tilanne.

Kotimatkasta alkoikin sitten "mielenkiintoinen" tapahtumasarja. Autossa oli kylmä ja olin aivan varma, että kakara jäätyisi takapenkillä olevaan häkkiinsä. Yritin matkan aikana höpötellä sille ja tökkiä häkkiä saadakseni sen hieman ääntelemään, että voisin tietää onko sillä kaikki hyvin. Pienihän oli sitten nätisti hiljaa koko matkan, kerrankin kun olisi voinut hieman pitää ääntä :). Kunnossahan tuo tietysti sitten oli, mutta mamma säikähti kyllä.

Noh, sitten tultiin kotiin ja annoin päiväruoan mikä oli jo jonkun verran myöhässä. Fionalla oli ollut vissiin niin jännä päivä, että se ahnehti kauheata vauhtia ruokaansa. Sen jälkeen se rupesi "puklaamaan", eli röyhtäilemään ja vaikutti siltä että kohta tulee ylös. Minähän sitten tietysti taas huolestuin ja hain paperia valmiiksi ja tutkailin pientä kun se alkoi leikkiä.

Siinä vaiheessa muistin, että en ollut varma olinko laittanut autoa lukkoon. Noh, kun autotalliin pääsee sisäkautta niin nappasin vain takin taskusta auton avaimet ja lähdin ulos kämpästä. Samantien iski kalloon että DAA, voisi ne asunnonkin avaimet olla ihan kätevät. Myöhäistähän se siinä vaiheessa tietysti oli. Noh, onni onnettomuudessa, että kännykkä oli mukana taskussa. Tommi oli onneksi juuri muutenkin kävelemässä kotiinpäin, joten siinä sitten odottelin n. 15-20 minuuttia rappukäytävässä että pääsisi kotiin. Välillä kurkkailin postiluukusta näkyisikö Fionaa sisällä, jotta saisin taas varmistuksen että sillä on kaikki hyvin. Siinä vaiheessa mietin vaan, että muksu on varmasti joko A) tukehtunut ruokaansa, B) saanut sähköiskun jostain lattialle repimästään johdosta tai C) tehnyt jotain ilkivaltaa tai muuten onnistunut loukkaamaan itsensä. Yritin taas vähän huhuilla postiluukusta, jos olisin saanut jotain reaktiota aikaan mutta ei. Ja vihdoin kun päästiin sisään niin Fionahan köllötteli lelun vieressä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Että se siitä yksinoloharjoittelusta, selvästikin tarpeetonta meidän tapaukselle :)

Ja ai niin, illalla kun katselin televisiota niin valo heijasti jotenkin omituisesti ja näytti aivan kuin Fionan vasen silmä olisi ollut aivan punainen. Ehdin jo lukea netistä silmätulehduksen hoitamisesta kunnes tarkastelin vähän paremmin ja huomasin, että valohan se vain oli ollut.

Kaiken kaikkiaan siis stressaava päivä mulle, mutta huolen aihe sen sijaan vaikutti itse hyvinkin tyytyväiseltä.