Does it really matter if we go insane, my darling?

Joululomaan kaksi päivää, yksi aamu. Ja sen kyllä huomaa! Voi tätä kummallista levotonta fiilistä, kun ei meinaa pysyä mikään kasassa ja meno on ihan päätöntä. Vaikea keskittyä mihinkään, kun meinaa naama vääntyä jostain kummallisesta syystä virneeseen vaikka kesken vakavimman palaverin. Ja kaikki keskustelut sitä laatua että hohhoijaa. Vaikea sanoa onko kyse yliväsymyksestä vai pelkästä loman odotuksesta, mutta kyllä tuleva pariviikkoinen rentoutuminen tulee ihan tarpeeseen. Tämmöistä tää on aina kun loma lähestyy..! Joulun rauha tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta.

Agilitylle ei olla annettu kahta ajatusta. Loki on ollut ulkona oma ärsyttävä hajujen perään menevä itsensä, joten ei varsinaisesti yllättänyt, kun se toissapäivänä kerran ontui jalkaansa. Vaikka toki voikin olla kyse (taas kerran) mistä vaan, päätin siinä sitten samantien pitää ensi vuoteen kestävän aksatauon ja jos tänä aikana näen toisen kerran ontumista, niin vuoden alusta samantien aikaa Talviolle ultraan ja jos yhtään vaikuttaa siltä, että eturauhanen on taas ärtynyt, niin varaan ajan kastrointiin. En jaksa arpoa tämän asian kanssa enää yhtään enempää.

On kyllä jännä, miten meidän ontumisen aiheuttama pitkä aksatauko vieläkin vaikuttaa omaan halukkuuteen aksata. Jotenkin sitä tässä välissä on kehittänyt niin paljon muuta ohjelmaa joko sattumalta tai tarkoituksella, että ei ole tullut sitä samaa hullua vetoa agilityyn kuten oli aiemmin. Sillon kun treenitauko otti todella koville.

Tässä välissä on oppinut huomaamaan, että elämässä on paljon muutakin ihanaa kuin vain koira ja sen kanssa harrastaminen. Tavallaan todella tervettä ja puhdistavaa ymmärtää olevansa paljon enemmän, kuin vain "koiraihminen". Jos vain ihan vähän liioittelee, niin tuntuu, kuin olisin ihan lähes uudestaan syntynyt. Vaatekaupassakin huomasin koirakuvioisista vaatteista nousevan sellaisen "ynf" reaktion. Tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa mikään ylipäänsä koiriin liittyvä ja ensi vuodelle olen jo suunnitellut vähentäväni koiriin liittyvää vapaa-ajan tekemistä muutenkin. Eikä edes hävetä tai ole yhtään huono omatunto myöntää asia ja sanoa ääneen! Toki Loki omat päivittäiset lenkkinsä ja aktiviteettinsa saa ja yhä olen utelias ja kiinnostunut siitä mitä koiramaailmassa tapahtuu ja erityisesti mitä koirakavereille kuuluu :). Itse en kuitenkaan juurikaan jaksa nähdä vaivaa koiramaisten hommien takia, pakolliset velvollisuudet toki tulee hoidettua. Muilta osin kyllä se innostus taas tulee kun on tullakseen.

Ehkä tilanne olisi eri ilman kesän pitkää aksataukoa, ehkä ei. Mutta ehdottomasti alkaa tuntua, että elämä tietää tasan tarkkaan mitä me tarvitsemme ja heittää meidät siihen suuntaan.

Blogin identiteettiä olen myös jonkun verran miettinyt ja sitä, pitäisikö perustaa uusi blogi omille random höpinöille mitä on viime aikoina ollut aika paljon. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että enemmän kuin koirablogi, tämä blogi on kertomus, tarina ja päiväkirja omasta elämästäni, joka vain sattuu välillä koostumaan enemmän tai vähemmän koirista. Kieltäydyn lokeroimasta blogia johonkin tiettyyn aihepiiriin! Tärkein yleisö mitä varten blogia pidän on minä itse, koska nautin niin paljon ajatusten käsittelystä kirjoittamisen kautta. Tuntuisi typerältä alkaa jakaa omaa elämää siiloihin sen mukaan koskeeko ajatukset koiraa vai jotain muuta aihepiiriä.

Tällä hetkellä tehdään muita kuin koiramaisia kivoja juttuja. Se on jännä, miten elämä yllättää kun sitä vähiten odottaa. Olen myös kuunnellut paljon musiikkia ja aloin koostamaan Spotifyihin HAPPYHAPPY soittolistaa. En voi lakata ihmettelemästä, mistä tämä kaikki ilo ja onni tällä hetkellä kumpuaa. Something must be seriously wrong with me....! Pitäisi varmaan vähentää kahvin juontia.

Kuitenkin samaan aikaan pitää yrittää muistaa, että kaikki tässä maailmassa on vain väliaikaista ja asioista pitää nauttia silloin kun ne osuvat kohdalle. Koskaan ei tiedä mitä seuraava viikko, kuukausi tai vuosi tuo tullessaan. Vuoden ensimmäinen puolikas oli sellaista alamäkeä ja huonoja juttuja huonojen perään, joten ehkäpä siksi tämä ylämäki tuntuu niin erityisen kivalta...? Sitä osaa arvostaa tiettyjä juttuja ja ymmärtää, että elämä on tehty nauttimista varten. Joten tehdään kaikki juuri niitä asioita mistä tulemme iloisiksi ja onnellisiksi! Ei pidä huolehtia liikaa huomisesta tai murehtia menneitä. Vähän toki aina saa, mutta yli ei saa mennä ;). Ei tänne maan päälle ole tultu murehtimaan.

Jos yleensä vellon ongelmissa ja murheissa liian pitkään ja vatvon niitä, niin ainakin sama pätee myös silloin kun asiat on hyvin. Blogin otsikko tuntuu pitävän vähintään yhtä hyvin paikkansa omalla kohdallani, kuin Lokinkin.

Be careful who you make memories with, those things can last a lifetime.