Ostin

Viimeistään elokuussa tämä konkkaronkka vaihtaa lokationia paikasta A paikkaan B.

Reilut kaksi vuotta olemme asuneet nykyisessä paikassa ja vaikka tottakai eilen oli fiilikset katossa, niin heti tänään iski tajuntaan, että täältä pitää tosiaan lähteä pois. Se iski aamulenkillä, ikävä näitä seutuja, ei vähiten upeita lähellä olevia ulkoilureittejä, rauhallisuutta ja metsää mikä lähtee melkein takapihalta. Tänne jää paljon kivoja naapureita, seudun koirakavereita, tuttuja, Lokin kiipeämiskiviä, nurtsia, peltoa, polkuja, hiekkateitä. Olen oppinut tuntemaan takapihan pienen metsän kuin omat taskuni. Ajomatkalla töihin ihastelin lähiötaloja ja pieniä ajoteitä.

Pitempien lenkkien maastot eivät oikeastaan edes huonone nykyisistä, mutta ihan taloa ympäröivä alue on vilkkaammin liikennöityä. Silti kuitenkin suhteellisen rauhallista. Saan ihan kävelymatkan päähän kaksi koiranhoitopaikkaa mukaanlukien siskon ja agilitylainakoiran (mikä on näppärää minun Tessin päänmenoksi tekemiäni suuria tulevaisuuden suunnitelmia varten) ja siten tietysti siskon lenkkikaveriksi. AST:n Puolarmetsän kenttä 20 minuutin kävelymatkan päässä vaihtuu Purina-areenaan 35 minuutin kävelymatkan päähän. Ties vaikka sitä jossain vaiheessa pääsisi hyödyntämäänkin. Mutta mikä kaikista parasta, uusin tulee olemaan ensimmäinen ikioma koti.

Kulkuyhteydet sekä autolla että julkisilla ovat uudessa paljon paremmat ja työmatka lyhenee autolla aivan mitättömään 9 minuuttiin (ei ruuhka-aikaan). Bussillakaan ei enää tarvitsisi vaihtaa.

Onneksi on rutkasti aikaa valmistautua ja kerrankin ehtii kunnolla pakata ja heittää (eikä vain meinata) kaikki turha tavara pois. Kaiken turhan, eli kaiken millä on tunnearvoa ja mitä saattaa joskus tarvita eikä sitten kuitenkaan raaski heittää pois. Tämän kesän ehdin vielä nauttia tästä ympäristöstä. Paitsi että mitä enemmän tässä mietin niin sitä kivempi olisi muuttaa samantien.. Mikä täällä enää motivoi imuroimaan senkään vertaa kuin aiemmin? Vaikka asuinpinta-ala pienenee peräti 11 neliötä (nykyinen onkin aivan turhan iso meille), ei niinkään tule ikävä asuntoa sisältä koska uusi on siinä suhteessa paljon parempi, vaan nimenomaan talon ympäristöä.

Haikeaa se on joka tapauksessa aina muuttaa. Kaikissa paikoissa on hyvät ja huonot puolensa ja uuden takia on aina pakko luopua jostain vanhasta ja tutusta. Olen vahvasti sitä mieltä, että on pakko mennä eteenpäin eikä jumittua liiaksi paikoilleen. Kaipaan muutosta tietyin väliajoin elämään. Vaikka se välillä tuntuukin haikealta, vaikkei etäisyyttä loppujen lopuksi olisikaan kuin parikymmentä kilometriä. Jokainen asuinpaikka on opettanut omasta itsestäni paljon. En malta odottaa mitä uudella asunnolla on minulle annettavaa. Alue sinällään on minulle jo tuttuakin tutumpaa.

Törmätessäni sivulle laittamani kuvan lainaukseen se osui ja upposi niin, että piti tehdä siitä ihan nätti kuva. Taidan olla sielultani kuin koikkeri, joka yleensä kiintyy vahvasti omaan kotiympäristöön.