Shrinking in a corner, pressed into the wall; am I present, am I here at all?

Lokin sairaslomalla on ollut vaikutus, jota en osannut ollenkaan ennakoida. Kesä töissä on buustannut eksponentiaalisesti tuota vaikutusta. Tai luulisin, että vaikutus tuli näistä kahdesta. En ole varma. Mutta melkein. Kaikki ihmiset on jossain, kaverit ties missä eikä ketään kelle purkaisi tätä tällä hetkellä vallitsevaa oloa, joten päädyin kirjoittamaan tänne.

Tämä olkoon oodi levottomuudelle ja päätöntä ajatuksen virtaa. Kuvatkaan ei liity mitenkään, mutta tuleepahan jotain käyttöä noille turhille luonnoksissa odotteleville kuville.

Olen levoton, tosi levoton. Viime viikon maanantaina Loki leikattiin ja siitä pari yötä meni tosi huonosti nukkuessa. Fionan ajoilta asti on jäänyt päälle se, että pieninkin koiran ääni öisin saa heräämään. Ja näinä öinä sitä riitti. Nuoliko Loki haavaansa? Hengittikö se? Sattuuko sitä? You know the drill.

Tavallaan tämä koiran sääntöjen ja terveyden mukaan eläminen on ikävästi muistuttanut tietyistä Fionan ajoista, mikä saattaa alitajuntaisesti vaikuttaa siihen miten tämän ajan koen. Ei aika aina näin nopeasti paranna kaikkia haavoja.

Viime viikon lenkittömyys aiheutti outoja fiiliksiä, kaikki päivät kului käytännössä telkan edessä. Vieraannuin todellisuudesta ja muusta maailmasta. Kuten viime tekstissä mainitsin, tulin kunnolla höperöksi. Siitä vielä pari etäpäivää ja olikin jo loppuviikko. Ja univelkaa. Paljon univelkaa ja rytmit sekaisin. Onni oli oma ihana herra A, joka piti uskollisesti seuraa ja auttoi pitämään tämän tytön pään kasassa.

Viikonloppu meni tietynlaisessa sumussa, näin ihmisiä ja se tuntui kieltämättä vähän jollain tavalla oudolta. Tai epänormaalilta, olla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jotenkin väsytti kamalasti ja hermot oli kireällä. Pikkuhiljaa lenkkien aloittaminen sai aikaan hengästymistä ja yhä liikkuminen tuntuu jotenkin pahalta. Jälkeenpäin olo on kuitenkin aina parempi. Miten viikon levolla voikin olla tuollainen vaikutus?

Tällä viikolla olen joka päivä mennyt toimistolle, vähintään myöhemmin jos en ennemmin. Maanantain kahvitauolla työkaveri kysyi mitä olen ottanut, vastasin rehellisesti että kofeiinia. Kahvi on ollut kaveri. Valitettavasti toimistolla tunnelma on yhtä unettava. Lähes kaikki ovat kesälomalla ja loput etäilee. Mokoma muka-niin-ihana-etätyö. Töissä on tyhjää, hiljaista ja kuollutta. Saavun töihin sitten kahdeksaksi tai puoli 11, saan auton tyhjään parkkiin metrin päähän ovesta ja suuressa avotoimistossa on korkeintaan kaksi ihmistä. Omissa hiljaisissa maailmoissaan, todennäköisesti haaveilemassa tulevasta kesälomasta. Ja ihan eri päässä avotoimistoa sillä seurauksella, että minun työpisteelläni on pimeää, kun kukaan ei ole laittanut valoja päälle. Joka aamu pohdin pitäisikö itse selvittää missä on valokatkaisin, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi niin tehdä. Uusavuttomuuden ja saamattomuuden riemuvoitto. Sitten päätin, että onhan pimeässä istuminen toisaalta aika tunnelmallista. Töitä olisi, mutta aloittaminen on vaikeaa. Accio kesäloma.

Kaiken kaikkiaan olen ollut viimeiset pari viikkoa kuin jossain sumussa, väsynyt ja helposti ärtyvä. Tajuan sen vasta nyt. En ole halunnut tehdä mitään ja väsyttää. Päikkärit ei siltikään kannata, tajusin pari yötä sitten. Vedenjuonnista pitää pitää kiinni, sen tajusin toissapäivänä. Tuli fyysisesti huono olo, varmaan näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Mikä maa, mikä planeetta?

Vasta nyt voisi tuntua, että elämä alkaa palautua uomiinsa. Lokin kanssa mennään jo tavallisia lenkkejä. Se ei välitä pallihaavastaan, mutta käden kanyylin kohtaa yrittää nuolla, joten kauluri on yhä päässä. Lenkit tekee hyvää, vaikka kunto tuntuukin rapistuneen johonkin löllötasolle.

Ehkä tästä kuitenkin selvitään.

Ensi kertaa varten, ja kehoitukseksi kaikille kastrointia tai muuta koiran leikkausta harkitseville, muistakaa huolehtia omasta hyvinvoinnistanne koiran sairasloman aikana. Kyllä se totta on, että koira pitää mielen järjissään ja huolehtii lenkeille. Muistakaa varata ajoissa aika psykologille.

Huomasimpas tuossa hetki sitten, että Fionan lopetuksen vuosipäiväkin on ensi viikolla. Eilen kuuntelin sattumalta Jujun Hullua sohvalla maaten lämpimässä ja pystyin elävästi kuvittelemaan itseni vanhan asunnon parvekkeelle. Istuin siellä paljon Fionan lopetuksen jälkeen ja kuuntelin reggaeta, kun se oli niin helppoa kuunneltavaa. Kaikkeen sitä ihminen musiikkia voikin yhdistellä.

Kylläpä helpotti vähän raapustella. Nyt pitää kyllä alkaa huolehtia omasta aktiivisuudesta, nukkua hyvät yöunet, juoda paljon vettä ja pitää kahvin määrä kahdessa kupissa per päivä. Säätkin on ollut ihan surkeat, kesä my ass. Vielä viikko pitäisi sinnitellä ennen omaa kesälomaa. Silloin varmasti tulee paistamaan aurinko melkein joka päivä, jatkan itselleni näin väittämistä.