Screw you guys, I'm going home.

Ei pitäisi koskaan aloittaa päivää ajattelemalla "kylläpä tämä on hyvä alku tälle päivälle". Sen jälkeen voi olla varma, että kaikki loput asiat menee juuri niin päin sitä itseään kuin vaan mahdollista.

Aktiiviseksi suunniteltu saldopäivä voi nopeasti vaihtua veemäiseen rötväämiseen kun ei muuhun kykene sen jälkeen, kun työjutut puskee vapaa-ajalle, mokailee seura-aktiivihommissa, ei pysty aloittamaan suunnittelemaansa sahaamisoperaatiota kun saha tuli juuri palautettua omistajalleen. tiskikoneen oksentamisääniefektit herättää päiväunilta ja muutenkin olo on väsy ja blööhkis ja nyyhkis ja argh. Olisi varmaan pitänyt vaan mennä töihin.

Viikonloppu oli hurjan kiva ja arki on tyhmää.

Kirjoittaminen on viime aikoina ollut aika vähäistä ja se vähäinenkin on laadulliselta sisällöltään juuri samaa sarjaa kuin edellinen virke. Mutta semmoista se on, kun ei Lokin kanssa ole tullut touhuttua juurikaan ja kaikkia asioita ei voi blogittaa. Pieni blogiahdistus ja masennus puskee ja harkitsin sekunninsadasosan taas blogin laittamista salaiseksikin. Haluaisin kirjoittaa tänne enemmän koska kirjoittaminen on kivaa, mutta ei ole tältä saralta kauheasti sanottavaa tällä hetkellä.

Muiden blogeja seuratessa olen havainnut vähän vastaavanlaista kiinnostuksen vähyyttä koirajuttuihin, ehkä kyseessä onkin joku kansallinen ilmiö..?

Joka tapauksessa hyväksyn asian ja keskityn hyvällä omallatunnolla muihin juttuihin, kuten rempan viimeistelyyn ja sisustamiseen. Ei jaksa tästäkään asiasta enää montaa merkintää valittaa ihan vain silkasta valittamisen ilosta.

Lorppa ja Terppa lähettävät terveisiä. Tessin agilityn jatkokurssi on meneillään ja sisko sen kanssa ahkerasti treenaa. Tessillä on kuulemma ollut niin kivaa, että se on jo ärsyttävää. Onnea matkaan siskolle vaan.

Stop the glorification of busy

Mitäs me. Touhuttu semmoista ja tämmöistä mutta eipä varmaan mitään mitä jaksaisi tänne naputella. Ollaan otettu rennosti, nähty kivoja tyyppejä, pelattu, lenkkeilty ja sen semmoista.

Viikonloppuna käytiin ensin Virpin ja Adan kanssa lenkillä ja sen jälkeen suunnattiin kohti Tamperetta. Loki pääsi tuttuun tapaan kaverille odottelemaan viihteellä olevaa omistajaansa.

Pelailtiin kivalla porukalla seurapelejä ja Imago -pelin avulla sain selville, että yleisen mielipiteen mukaan jos olisin mauste, olisin sitruunapippuri. Vaatekappaleista taas olisin minimekko (pyjama oli kyllä hyvä toinen vaihtoehto) ja jos olisin rikos, olisin liikennerikos (ei yllättänyt ketään ja kyllä se aina murhat ja muut voittaa). Hauska tutustumispeli uuteen ihmisporukkaan tai tutulla porukalla hyvinkin hauskaa viihdettä tarjoava peli, suosittelen!

Toinen peli oli pelaajien omaa ajatusmaailmaa hyväksikäyttävä Compatibility. Siinä sain kuulla, että vääriä mielipiteitä ei ole, mutta jos olisi niin omani olisivat niitä :). Oikein hauska peli-ilta, näitä saisi olla lisää!

Lokin kanssa ollaan tehty pitkiä lenkkejä melkein parin päivän välein, mutta se on ollut silti tosi energinen. Mikä lie talvienergiapaukku sillekin tullut. Karvansa se on pudottanut ja sitä olenkin ahkeraan harjaillut viime aikoina. Nyt on vielä karvattomampi rotta kuin normaalisti.

Tällä viikolla on aiempia viikkoja vähemmän ohjelmaa, mikä tuntuu olevan aika jees. Vaikka aktiviteetti ja tekeminen onkin kivaa, niin ne löhöpäivät (jotka kyllä usein olisi hyvä muuntaa siivouspäiviksi) tekee hyvää.

Ollaan muuten aktivoiduttu Instagrammissa, sen voi löytää tuosta blogin oikeasta yläreunasta. Ihan kiva paikka tunkea kaikki turhat kuvat, mitä ei tänne tai feissariin jaksa jatkuvasti spämmätä :P.

Hupsista epikset

Tiistaina käytiin HSKH:n järjestämissä epiksissä ihan täysin melkein extempore. Kaveri lähti mukaan putkirallittelemaan, me Lokin kanssa otettiin kaksi starttia minikisaavissa. Tuli sellainen yllättävä hinku kisaamaan ja päättelin, että epikset tähän väliin tekisivät hyvää. Siinä pääsee kisaamaan ja rallittelemaan ilman minkäänlaisia odotuksia, paineita tai suunnittelua siitä miten pitää viikkoja etukäteen tietää millon huvittaa mennä kisaamaan. Tiistaina huvitti joten mentiin.

Arvioitu alkamisaika kisaaville oli möllien lopetettua puoli seiskan jälkeen, minit oli ensimmäisinä joten mentiin niihin. Kuten aina, kisapäivä venyi runsaasti ja kisaavat aloittivat yhdeksän aikoihin. Se ei kuitenkaan haitannut, kun asiaan oli osannut valmistautua, ei väsyttänyt ja paikan päällä oli kivaa seuraa viihdyttämässä. Putkirallijono oli sopivasti pitkä ja keräsi paljon erilaisia koiria, joita minä sitten innoissani siinä kuvailin. Paikalla oli koikkeri Yego, muita koikkereita ei ollut. Ihan lämminkin oli ja fiilis mukava. Hieman ennen rataantutustumista alkoi vähän kivalla tavalla jännittääkin pitkästä aikaa radalle pääseminen. Viimeisimmistä treeneistähän on jo kuukausi.

Rata oli oikein kiva ja vauhdikas, ainoastaan kepit alun hyppyjen jälkeen mietitytti tai lähinnä se, että ne olivat päin seinää ja sen jälkeen oli täyskäännös takaisin. Loki keskeyttikin kepit varmaan sen seitsemän kertaa kahden startin aikana ennen kuin päästiin loppuun asti.

Ensimmäisessä startissa se kuumui kovasti, räksytti naapureille, varasti lähdöstä, tuli puomista ohi ja teki komean lentokeinun. Onnistuneen keinun toiston jälkeen poistuttiin radalta. Välissä tehtiin putkirallipaikalla kunnon lähtötreeniä ja toisessa startissa pysyi. Kepit oli murheenkryyni kuten todettu. Mutkaputkessa Loki taisi kaatua, kun kesti niin kauan. Puomi oli ihan ok ja keinu hyvä kuten myös A. Lopun rallisuorassa pääsi vetämään täysiä ja meillä molemmilla oli näistä porsasteluongelmista huolimatta aivan törkeän hauskaa! Mitään odotuksia ei ollut ja palkkasin lähdössä ja puomilla. Hukassa oltiin Lokin kanssa molemmat, mutta kivaa oli vaikkakin vähän säätämistä. Mutta minkäs teet kun koikkeri ei pysy lapasessa, ja voikos sitä siitä syyttää kun lapaset ei pysy ohjaajankaan kädessä.

Kotona oltiin yhdentoista aikoihin. Semmoset epikset tällä kertaa, kivaa oli ehkä tässä joskus uudestaan.

Loki ei ole ontunut vuoden alun kovien pakkasten jälkeen, lieköhän oli vain kylmästä. Kastrointisuunnitelmat odottelee semmoista viikkoa, kun on aikaa niitä edistää.

No one likes a skinny sober bitch anyways

Kai sitä voisi pari riviä raapustaa siitä, miten toivoisin tämän alkaneen vuoden kuluvan loppuun. Vaikken oikein osaakaan sanoa siitä mitään.

Toivoisin, että Lokin osalta vuosi menisi terveenä ja tervepäisenä, ilman sen kummempia fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia tai kummallisuuksia. Oikeastaan ainoa selkeä tavoite sille tälle vuodelle, ja mahdollisimman pian, on kastrointi.

Harrastusten osalta en edes yritä lähteä asettamaan toiveita tai tavoitteita millekään muulle lajille kuin agilitylle. Olisi kiva löytää uudelleen se palo ja into agilityyn mikä joskus oli. Toki tärkein edellytys sille on, että Loki (ja tietysti myös minä) pysytään terveenä. Tiedän kuitenkin nauttivani hurjasti lajista sillon kun se sujuu (yllättävää).

Tessi saattaa jäädä siskon koulutettavaksi tänä vuonna. Se on toki sitten eri asia mitä tapahtuu kun kämpän laitto oikeasti alkaa valmistua ja aikaa alkaa taas olla. Kuka tietää mikä sitten alkaa taas kiinnostaa. Mutta väkisin tai puolikiinnostuneena ei lähdetä aksaamaan. Koirat ansaitsee harrastuksessa omistajan täyden kiinnostuksen, ei mitään puolivillaista tehdään-nyt-jotain-ku-ei-oikein-jaksa. Jos ei huvita niin ei huvita. Tehdään sitten kun taas huvittaa.

Itse yritän tänä vuonna jatkaa viime vuoden linjaa siinä, että teen niitä asioita mitkä on kivoja ja en tee niitä mitkä on tyhmiä. It's as simple as that. Yritän ottaa asiat rennommin ja olla vatvomatta jokaista pientä juttua. Tee, nauti, älä mieti. Älä huolehdi liikaa huomisesta. Toivoisin eläväni aktiivista elämää enkä halua jököttää liikaa sisällä koneen tai telkkarin ääressä. Haluan nähdä ystäviä. Hankkia uusia kokemuksia. Olla iloinen muiden puolesta ja olla ystävällinen kaikille. Pyrkiä auttamaan. Voida hyvin. Ajatella, että kaikki on vain järjestelykysymyksiä ja olla sanomatta "ei käy". Nauttia työstä. Rakentaa kämpästä oma koti. Olla avoimempi. Jatkaa oman itseni opiskelua. Olla hyvä koiran omistaja.

Sen kummempia konkreettisempia uuden vuoden lupauksia tai tavoitteita en aseta.

Niin paitsi että olisi uusi objektiivi ihan kiva.

Autolta voisin vielä toivoa, että se kiltisti toimisi vielä ainakin yhden vuoden. Chevroletiin en ole ihan vielä saanut säästettyä.

I could really use someone else's smile today

Kun 2,5 viikon loma loppuu on hyvä aika kysellä, että mitä pahaa sitä on tullut tehtyä maailmalle kun näin rankaistaan. Yksi päivä meni lomalta kertyneillä energioilla, mutta tänään tuntuu siltä että voisi jäädä kotiin nukkumaan.

Loman loppu meni yhtä kivoissa tunnelmissa kuin alkukin. Työasiat tuli kyllä todellakin karistettua mielestä. Loki vietti tosiaan keskiviikosta sunnuntaihin aikansa porukoiden vaunulla, missä oli mm. tervehtinyt iloisesti jotain tuntematonta uroskoiraa. Kuvittelen varmaan sen olevan paljon epäsosiaalisempi mikä se on, hmmh. Vaikka toisaalta parempi katsoa kuin katua.

Tessin kanssa lähinnä nukuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Illalla se käpertyi nukkumaan pää olkapäälläni ja aamulla ensimmäisistä heräämisen merkeistä seuranneet innostumiset karistin hyvin nopeasti ja sen jälkeen se ei tullutkaan tervehtimään ennenkuin varmasti sen itse kutsuin. Sitten se tulikin kuin puskutraktori kaulalle, lähelle piti päästä.. Muutenkinhan se on todellinen sylivauva, aina pitää päästä syliin nukkumaan.

Maanantaina käytiin Lokin ja kaverin kanssa pitkästä aikaa Luukissa pyörimässä reilu 8 kilometrin lenkki. Oli todella nätti auringonpaisteinen ilma ja harmitti, ettei viitsinyt kameraa kantaa mukana. Lämpötila oli ehkä jotain -13 astetta enkä yhtään kotona ajatellut, että tässä lämpötilassa voisi tassut jäätyä. Tossuthan sillä olisi pitänyt olla tietenkin. Pomppa oli, mutta ei sekään enää lämmittänyt varmaan siinä vaiheessa, kun Loki päätti juosta jäätyneen vesilätäkön yli joka sattui pettämään alta. Molskis vaan ja sinne jääveteen sulahti pieni koira. Viimeisimmät pari kilometriä oli Lokin osalta lähes jatkuvaa jommankumman takajalan nostelua. Ongelma helpotti kun siirryttiin tielle eikä menty enää niin syvässä lumessa.

En oikein selvittänyt oliko jalkojen nostelu kylmyydestä vai jostain eturauhasjutusta, mutta ei se siltä näyttänyt että kävely oli erityisen kivaa. Heitettiinkin sitten Loki kotiin ja mentiin tekemään toinen samanmoinen lenkki pelkin ihmisvoimin.

Tiistai meni rempatessa viimeisiä säätöjä. Kaikki ei tokikaan voinut mennä putkeen, vaan olin mitannut roskiskaappiin tulevan levyn n. 5cm liian lyhyeksi. Noh, onneksi siitä ei seurannut kuin semitörkeä kauneusvirhe, mutta eikai kukaan roskiskaappeja sen kummemmin tutki muutenkaan.

Eilen käytiin perrovahvistusten kanssa uimassa. Juuri ennen lähtöä huomasin Lokilla nivusissa hiertymän, varmaan tuli jäähän putoamisista. Ei kuitenkaan ollut arka tai muuten kipeä tai auki, joten mentiin silti uimaan. Siellä Loki sitten polski taas koko puoli tuntia tulematta kertaakaan pois vedestä. Muutamaan otteeseen otin sen rampille vähän hengittelemään. Loppuilta menikin sitten rampatessa sen kanssa pihalla taas sen nelisen kertaa juodun veden takia.

Ja tänään? No tänään vituttaa siinä määrin, että huomaa arjen alkaneen ja loman loppuneen. Mieliala alkoi laskea jo eilen illalla, kun lenkillä mies tanskandogin tms ison tumman koiran kanssa kääntyi meidän edellä takaisinpäin ja kun aloin pakittaa takaisin (ettei Loki räyhäisi isolle tummalle koiralle), mies vain huikkasi että ei tarvitse hyvin me tästä mahdutaan. Olisi pitänyt sanoa että joo me ei, mutta tyydyin vain mölisemään jotain jooooo ja jatkoin pakittamista. Siinähän Loki hihnan kiristyessä rähisi ja siitä ollaan tultu sitten vain alamäkeä. Aamulenkillä vastaan tuli nainen jonkun pienen terrierin kanssa ja jäivät nökittämään keskelle tietä koira Lokia kytäten ja rähinähän siitäkin sitten tuli. Lokille (hermojen menetyksen takia taas liian iso) kurinpalautus (eli juuri päinvastoin kuin pitäisi näissä tilanteissa toimia) ja uukkari ja takaisin kotiin. Huomaa että se on elänyt pellossa viime viikon, kun on ohitukset ihan hukassa.

Muutenkin se koettelee hermoja joka puskaan haistelemisella ja kastrointiajan varaaminen on parin pienen päätöksen päässä.

Muutenkin ärsyttää kun kämppä on kaaoksessa ja elämä tyhmää ja kaikki tyhmiä ja työt ei kiinnosta ja mikään ei nappaa. Jutut pyörii päässä ja mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Pitäisi saada arjesta kiinni, mutta minulle se on aina ollut vaikeaa. Erityisesti joululomien kohdalla jostain syystä, jo pienenä muistan ainakin parina vuonna feikanneeni olevani kipeä ettei tarvinnut mennä takaisin kouluun.

Taidetaan olla palattu taas perusjuttujen äärelle.

Suurien tunteiden vuosi 2014

Huomasinpa juuri, että vuosi on jo vaihtunut, mutta mitään läpikatsausta viime vuoteen en ole vielä tehnyt. Aloin viime vuoden lopulla kirjoittaa vanhaa tuttua listaa aiemman vuoden asetetuista tavoitteista ja niiden saavuttamisista tai ei saavuttamisista. Sitten tuli seinä vastaan, sanat loppuivat ja menin nukkumaan. Viime vuoden viimeisenä päivänä aloin kirjoittaa uudelleen aika eri näkökulmasta, mutta aika loppui ja pääsin vasta puoliväliin. Eilen jatkoin tätä kirjoitusta kunnes tuli fiilis, että enhän minä tällaista voi tänne kirjoittaa vaan pitää vähän sensuroida ja sensuroida. Tästä tuli taas ahdistus ja jätin kesken. Tänään päätin kirjoittaa tämän ihan oikeasti loppuun. En tiedä miksi tämän merkinnän kirjoitus on tuntunut niin vaikealta, ei tässä edes juurikaan mitään ole mitä en tänne olisi vielä kirjoittanut. Ehkä tuntuu oudolta pukea niin pitkä vuosi yhteen (vaikkakin pitkään) merkintään.

Tässä olen minä en yhtään sen enempää enkä vähempää. Ja se riittää.

Vuosi 2014 alkoi agilityn parissa, aloitettiin kisaaminen ja alun hylkyputken jälkeen alkoi mennä hyvin. Ihan alkuvuosi oli kovin koirallista elämää ja harrastukset maistui. Ja vei mukanaan. Loki pääsi hyppykoulutuksen projektikoiraksi, mikä kesti suunniteltua vähemmän aikaa koska jalka. Aksa oli kivaa ja motivaatio huipussaan. Suuret suunnitelmat vuodelle sen osalta. Kaveri kyläili meillä kuukauden verran kun sai töitä samasta työpaikasta, missä itsekin olen. Tämä oli oikein miellyttävä juttu!

Helmikuussa aksailu jatkui. Loki oli vähän mörökölli Fionalle ja Tessille. Mietin pienen pääni puhki mitä sen kanssa voisi tehdä. Jossain vaiheessa meillä kävi tutun tuttukin katsomassa tilannetta (vai olikohan tämä itse asiassa jo toissavuonna, ei voi muistaa). Tuli hyviä ohjeita ja ohjeita, joiden en ajatellut sopivan Lokille. Aloin ymmärtää, että aiheutin suuren osan sen ongelmista itse. Aloin ymmärtää Lokia paremmin. Solmut alkoi aueta. Itse päätin erään sen hetkisen ihmissuhteen. Se oli kaikesta mietinnästä huolimatta loppujen lopuksi hyvä päätös, kun joku ei vaan tunnu oikealta tai tarpeeksi oikealta, niin ei se sitä sitten ole. Tässä yhteydessä päätin, että pitää oikeasti kuunnella itseään eikä toimia sen mukaan, jonka ajattelee järjellä olevan itselle hyvä juttu tai mitä pitäisi tehdä. Yksin on joskus paras olla ja tästä eteenpäin nautinkin omasta seurastani enemmän kuin pitkiin aikoihin. Näillä main ostin asunnon, mikä myös oli eräs kasvun paikka.

Myöhemmin keväällä Lokilla kävi kaksi morsianta, toisesta tapaamisesta seurasi neljä pentua, joista on kasvanut aivan ihania pieniä Lokinpoikasia. Noustiin aika nopeasti kolmosiin, hehkuin kuin naantalin aurinko viimeisissä taukoa edeltäneissä kisoissamme seistessämme palkintopallilla ykköskorokkeella Petterin ojentaessa meille serti ja menolippu kolmosluokkaan. Aurinko paistoi, elämä hymyili, toiveet oli tähdissä. Sitten meni kirjaimellisesti Lokilta jalka alta. Se alkoi silloin vain pienenä aksataukona. Oma vapaa-aika meni keväällä pitkälti Suomen Kooikerhondje ry:n nettisivuja väsätessä. Nautin projektista kuin hullu ja koodailin pitkälle yöhön. Sinnepäin ei riittänyt, vaan kaiken piti olla juuri kuten halusin. Toisen tekijän kanssa maileja vaihdeltiin varmaan useita päivittäin. Lopulta sivut julkaistiin ja se oli hieno hetki. Itselläni pari vuotta sitten diagnosoitu diabetes paheni ja liityin piikittelijöiden valitettavasti alati kasvavaan joukkoon Suomessa. Vaati aluksi opettelua, mutta koin olevani onnekas kun selvisin tännekin asti terveenä. Aikuisena ja pikkuhiljaa homman opettelu on varmasti paljon simppelimpää kuin lapsena tai nuorena. En silti vieläkään jostain syystä kovin helposti kykene puhumaan sairaudesta oma-aloitteisesti kuin muutamille, mutta vastaan kyllä avoimesti jos joku siitä kyselee. Puhuminen tekee hyvää, tekee asiasta rutiinia ja tavallista. On se heittänyt omaa identiteettiä tavallaan uusiksi tuollainen uusi elämänkumppani.

Kesän kynnyksellä alkoi olla selvää, että aksailu jää pitemmäksi aikaa pois ja ehkä kokonaankin. Kaikki kisat piti perua, kuten kauan odotettu sm-kisojen joukkuekilpailu sekä agirotu, minkä piti olla kesän kohokohta. Se otti oikeasti todella koville ja sm-kisat katsoin kotoa kyynelten läpi smirnoff parhaana kaverinani. Valiteltiin toisen samankaltaisen kohtalon kokeneen kaverin kanssa feissarissa elämän epäreiluutta lähes läpi kilpailujen. Soitin sm-joukkuekultaa voittaneelle kaverilleni onnittelusoiton ja vähän sen jälkeen "nukahdin" sohvalle ennenkuin maksit olivat vielä edes lopettaneet. Aamulla herätessäni olo oli karsea ja kilpailuiden videolähetys huusi "Lähetys päättynyt" 42 tuuman televisiossa. Muutama kuukausi meni vielä tämän jälkeen ennen kuin surutyö oli kunnolla tehty ja päivät täyttynyt muilla jutuilla.

Juhannuksena elämä alkoi kääntyä jälleen kivaksi, kiitos erittäin puhdistavan, pään tehokkaasti tyhjentävän, piristävän (ja samalla myös hyvin väsyttävän) kolmipäiväisen juhannusreissun ansiosta. Koiraton elämä teki oikein gutaa. Elämää olisi vielä agilityn jälkeenkin. Juhannusreissu on yhäkin yksi tämän vuoden ehdottomista kohokohdista.

Heinäkuun 22. päivänä oli pikku-Fionan hammaslääkärikäynti, joka veikin sitten taas vaihteeksi fiilikset maahan. Kuten aina ennen lekurikäyntejä, edellisen yön Fiona nukkui vieressäni sängyssä ja rapsuttelin sitä ja kerroin miten hieno ja vahva ja rakas tyttö se on ollut. Seuraavana päivänä olin töissä, kun eläinlääkäri soitti kertoakseen suun ja hampaiden tilanteen. Soitto äidille ja soitto takaisin eläinlääkärille sanoakseni vaikeimmat sanat, mitä on koskaan tarvinnut elämässäni sanoa. Kuitenkin tiesin sydämessäni, että siinä on päätös joka oli äärimmäisen vaikea tehdä, mutta myös äärimmäisen oikea. Alkujärkytyksestä toivuttuani en ole katunut hetkeäkään. Työkaverin kanssa keskustelua kauniina kuumana kesäpäivänä ja loppupäiväksi lähdin kotiin. Vein Fionan tuhkattavaksi ja kotimatkalla kävin hakemassa 5 askia savuisaa pahettani (jo vuosia sitten päätetyt 1 per jokainen Fionan eletty vuosi). Nautin niistä sydämeni kyllyydestä, sillä kauan sitten olin päättänyt niiden olevan viimeiset säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet sauhuttelut ja se päätös on pitänyt.

Elokuussa jätin Eestinlaakson taakseni ja muutettiin Lokin kanssa uuteen kotiin. Remppaa, kesälomaa ja lisää remppaa. Elämä piti kiireisenä. Aksa alkoi olla unohdettu vaikka Lokin jalkatutkimukset ja -arpomiset jatkuivatkin lähes koko ajan. Tuli bänditreenit työllistämään lisää. Töissä olin yt-neuvottelujen alla ja se jos mikä on syvältä. Katselin työpaikkailmoituksia ja mietin että pitäisikö. Tällä kertaa ei osunut onneksi kohdalle, mutta muisto jäi syvälle ja usko työpaikan pysyvyyteen jatkuvasti häilyväksi. Joskus se osuu kohdalle kuitenkin.

Syksyllä Lokin eturauhasdiagnoosin jälkeen palattiin hetkeksi aksan pariin ja oli hyviä ja huonoja treenejä. Kuitenkin tästä äksidentistä jäi sellainen pieni pelko sisuksiin eikä ole uskaltanut samalla tavalla heittäytyä. Kisattiin koikkereiden rotumestaruuksissa ystävien ja tuttujen ympäröimänä ja kuin ihmeen kaupalla saatiin pronssia. Tunnetta maaliin tullessa ei voi sanoin kuvailla. Palkintopallilla hymyilytti seistessä Suomen parhaiden seurassa. Näytti siltä, että oltiin palattu vanhaan tuttuun kivaan ihanaan agilityhurmokseen, mutta aksamotivaatio hyppäsikin pilviin vain laskeakseen sieltä alas seuraavissa kilpailuissa.

Marraskuussa firman pikkujouluissa heitetty keikka oli yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. Sitä oli odotettu ja jännitetty ja se oli niin palkitsevaa, etten osaa pukea sitä vieläkään sanoiksi. Keikan jälkeen bändin kesken skoolattiin hienolle suoritukselle ja kiitettiin elämää siitä, että oltiin saatu keikka vetää, koska ei voi ikinä tietää tuleeko toista vastaavaa tilaisuutta. It-alalla vaihtuvuus on suurta sekä oma-aloitteisesti että muutenkin. Jokaisesta hyvästä hetkestä tulee olla äärimmäisen kiitollinen. Lisäksi pikkujoulujen jatkoilla Helsingin keskustassa tutustuin erääseen henkilöön, jonka kanssa tuli vietyttyä enemmänkin erittäin miellyttäviä hetkiä loppuvuonna.

Loppuvuosi oli omalta osaltani railakkainta aikaa kuukausiin ja joulukuu hujahti ohitse nopeammin kuin huomasinkaan. Töissä päivät meni sutjakasti ja mieliala oli korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Elämä näytti hymyilevän, asiat sujui ja palaset tavallaan loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään. En osaa vieläkään varsinaisesti sanoa mikä sai niin hyvän fiiliksen aikaan. Lokin kiinnostus hajuihin tuli takaisin ja se on ontunut jalkaansa kahdesti. Olen jo lähes päättänyt, että tämän vuoden puolella se heti ensi tilassa kastroidaan. En jaksa katsoa tuota haistelemista, kun kerran vaihtoehtoja on enkä myöskään arpoa eturauhasen vaikutusta ontumiseen, mutta ehdottomasti sen ultrautan kastroinnin yhteydessä. Lisäksi mielessä on kummitellut läpi vuoden toissa kesän sm-kisoissa erään uroksia omistaneen bortsuihmisen sanat siitä miten kastroi jokaisen uroksensa, koska ne ovat silloin yksinkertaisesti niin paljon helpompia ja mutkattomampia. Kelpaisi tännekin.

Uutena vuotena Loki lähti raketteja karkuun porukoiden kanssa asuntovaunulle ja on siellä vieläkin. Yksin ei ole kuitenkaan juurikaan tarvinnut nukkua. Koiranhoitorinki toimii ideaalisti ja Lokin olessa porukoilla tuli Tessi minulle puolestaan hoitoon.

En halua käydä läpi viime vuodelle aseteltuja konkreettisempia tavoitteita. En siksi ettei niitä oltaisi tarpeeksi saavutettu, vaan ihan siitä syystä että elämä on niin paljon muutakin kuin saavutuksia tai epäonnistumisia. Tuntuu kuin olisin aivan eri ihminen kuin vuoden alussa. Tämä vuosi opetti todellakin sen, ettei mitään saa ottaa itsestäänselvyytenä ja terveyttä tulee arvostaa äärimmäisen paljon. Jokaisesta hyvästä hetkestä pitää nauttia ja lakata jossittelemasta ja odottamasta jotain muuta.

Jos haluat tehdä jotain, tee se nyt.
Jos et halua tehdä jotain, älä tee.

Sano mitä ajattelet ja tunnet. Puhu ihmisten kanssa.

Ei pidä tehdä asioista yhtään sen monimutkaisempia.

Olen aika sanaton viime vuoden jälkeen, enkä tiedä mitä haluaisin tältä vuodelta. Tuntuu kuin aloittaisin tyhjältä pöydältä, niin kaikkensa antanut olo on. Viime vuonna on itketty, naurettu, sanottu hyvästejä, nähty ystäviä, tavattu uusia ihmisiä, menty laidasta laitaan, nautittu, tehty vaikeita päätöksiä sekä oikeita että vääriä, opittu joka- ja mikä -sanojen ero, oltu onnellisia ja onnettomia, rakastettu, opittu luovuttamaan, kasvettu, tutkittu sisintä, vahvistuttu, ja mitä vielä. Olen niin kiitollinen kaikille elämässäni mukana olleille ihmisille ja koirille etten tiedä miten päin olisin. On todellinen onni olla tällaisten ihmisten ympäröimä.

Taidan jättää ensi vuodesta kirjoittamisen johonkin toiseen hetkeen.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Keep calm and be awesome because you are!