Lisää kirja-arvioita, olen liekeissä! Siis arvioiden tekemisistä, en välttämättä tästä nimenomaisesta kirjasta.
Naksutinkoulutusta koirallesi on naksutinkoulutuksen "peruseepos" ja sen ovat kirjoittanut norjalaiset Morten Egtvedt ja Cecilie Køste. Alkuteos julkaistu 2005 ja julkaisussa on vahvasti mukana kirjoittajien yritys (? en ihan hiffannut tätä yhteyttä) Canis (
suomenkielinen www.canis.fi).
Kirja on kirjoitettu suhteellisen helppolukuiseen sävyyn, mutta omaan makuuni ehkä hieman turhan jaaritellen. Mukana on kuvauksia koiran näkökulmasta, tarkoituksena olla hauskaan tyyliin kirjoitettu, mutta itse olisin ehkä mielummin jättänyt pois nämä kaikki liirumlaarumit ja mennyt vain asiaan :). Kuitenkin ehkä kouluttajalle, jolla ei ole juurikaan kokemusta koiran kouluttamisesta (erityisesti tietysti naksutinkouluttamisesta) on varmaan ihan hyvä, että mukana on tämmöistä kevyempääkin tekstiä. Kuvia on suhteellisen paljon joten tuntui, että kirja eteni aika sutjakasti.
Kokosin tähän itseäni eniten kiinnostavia juttuja sekä sitten yleisemmin listasin läpikäytyjä asioita, jotta kiinnostunut saisi mahdollisimman hyvän kuvan kirjan sisällöstä.
Sisältö
Introssa kertoillaan naksutinkoulutuksen historiasta, mitä se on ja mitä se ei ole. Kerrotaan vanhoja uskomuksia johtajuudesta ja muusta ympäripyöreästä koiran kouluttamisesta. Kerrotaan naksutinkoulutuksen olevan hyvin konkreettista ja välttävän abstrakteja ohjeita kuten
"koirasi tulee luottaa sinuun" tai
"teidän on parannettava yhteistyötä". Tämänkaltaisten ohjeiden sijaan naksutinkoulutuksessa neuvotaan esimerkiksi
"naksutit puoli sekuntia liian myöhään, ole tarkempi" tai
"mene vähän kauemmaksi muista koirista, jos ne ovat liian suuri häiriö, ja lähesty koiria hitaammin".
Kirjan aikana tulee tutuksi käsitteet kuten vahvisteet, pakotteet, kehuminen, itsekkyys, johdonmukaisuus, liikevarmuus, rankaiseminen, kriteerit, apujen käyttäminen, ärsykekontrolli, yleistäminen ... Suuri osa tekstistä ja teorioista kerrottiin toimivan sekä ihmisellä että koiralla, eläimiähän kaikki ollaan eniveis. Siksi oli tosi mielenkiintoista miettiä myös omaa käyttäytymistä oppijana ja ihmisenä näiden pohjalta.
Kirja käy läpi naksutinkoulutuksen neljä perusperiaatetta, joihin viitataan läpi kirjan:
- Oikean käytöksen palkitseminen
- Koiran oma-aloitteisuus
- Ehdollinen vahviste
- Keskittyminen vain siihen, mitä voidaan nähdä
Näiden lisäksi tarkoin kerrotaan mestarikouluttajan neljä salaisuutta:
- Ajoitus
- Kriteerit
- Vahvistamisväli
- Vahvisteen laatu
Jos koulutus ei toimi, vika on jossain näistä. En tässä lähde avaamaan sen enempää kun sen verran tuttua kamaa. Ajoituksesta koin kuitenkin pienen valaistumisen liittyen Fionan fleksikäyttäytymiseen. Olen kouluttanut sitä niin, että kun se menee fleksin päähän, odotan että se tulee lähemmäs ja sitten matka jatkuu. Nyt kuitenkin hoksasin, että minun pitää jatkaa matkaa jo silloin kun se on
tulossa lähemmäs, ei silloin kun se
on lähempänä. Koska tuolloin vahvistan nimenomaan sitä lähemmäs tulemista enkä lähellä pysymistä. Sen aika on sitten myöhemmin.
Kouluttaminen on mekaanista. Jos hallitsee nämä asiat, ei tarvitse keksiä selityksiä sille miksi koulutus ei etene. Ei tarvitse miettiä mitä koiran päässä liikkuu tai valittaa siitä että koira ei keskity tai sitä ei kiinnosta. Kojaamiseen tarvitaan vain näiden mekaanisten taitojen korjaamista.
"Ei ole kurittomia ja keskittymiskyvyttömiä koiria, koiria jotka eivät viitsi tai jaksa tai ovat tyhmiä - sen sijaan on ohjaajia, jotka asettavat liian suuria tavoitteita, palkitsevat liian harvoin, eivät tarpeeksi hyvin tai täsmällisesti."Käydään läpi oppimistekniikat, naksutinkoulutuksessa käytetään kaikkia muita paitsi kahta ensimmäistä:
- Fyysinen käsittely
- Houkuttelu
- Mallioppiminen
- Ympäristön muokkaaminen
- Käytöksen sieppaaminen /capturing
- Käytöksen muovaaminen /shaping
- Kohdentaminen /targeting, perustemput
- Kohdekepin koskeminen kuonolla
- Hiirimatolle koskeminen tassulla
Kohdentamista tässäkin kehuttiin hirveästi ja sen takia oli pakko kokeilla opettaa Lokille ryömiminen kohdekepin avulla. Tässä lopputulos, kolmen päivän treenin jälkeen, n. 3 min per treeni:
Sisko opetti samaan aikaan Tessille namipalalla houkuttelemalla, hyvin heilläkin meni. Ryömii jo ainakin 30cm! :)
Koulutusmenetelmiä voi tarkastella kahdella erilaisella ominaisuudella:
- Käytetäänkö positiivista vai negatiivista vahvistamista
- Käytetäänkö houkuttelua ja ohjailua, vai perustuuko se ennemmin koiran oma-aloitteisuuteen
Vajaa kolmasosa kirjasta oli käytännön temppujen ja käyttäytymisten opettamista naksutinkoulutuksella. Aloitettiin ihan kohdekeppiin koskemisesta, luoksetulosta, maahanmenosta, odottamisesta ja siirryttiin aina vaikeisiin noutoon, valojen sammuttamiseen, lehden hakemiseen postilaatikosta jne. Ihan lopussa kerrottiin vielä lisämateriaalista jos haluaa opiskella enemmän.
Rankaisemisen sivuvaikutukset
Aivossa on alueet niin mielihyvää kuin mielipahaakin varten. Kun ihminen tai muu eläin kokee iloisia juttuja, mielihyväkeskus stimuloituu ja vapauttaa aineita, jotka saavat meidät iloisiksi ja tyytyväisiksi. Kun koemme epämiellyttäviä asioita, mielipahakeskus aktivoituu. Meistä tulee ärsyyntyneitä ja happamia. Pieni vastoinkäyminen aiheuttaa aivan erilaisen reaktion, jos päivä on aiemmin mennyt hyvin kuin suoraan päin persettä (allekirjoittaneen kuvaus).
Koira, jota koulutetaan käyttämällä rankaisua, on usein aggressiivisempi kuin koira, jota koulutetaan positiivisella vahvistamisella. Kun aivojen mielipahakeskusta stimuloidaan siitä seuraa aina joko suuttumus tai pelko. Kun mielipahakeskus on liian kuormitettu, se vyöryy yli huomattavasti herkemmin.
Positiivinen vahvistaminen on vastalääkettä mielipahalle.
Klassinen hihnakäytösesimerkki oppimisesta: Epävarma uros kiskoo hihnassa toisen uroksen tullessa vastaan. Omistaja kiskaisee hihnasta ja toruu koiraa. Koira oppii yhdistämään muiden näkemisen epämiellyttävään tunteeseen ja raivoaminen lisääntyy. Esimerkiksi käy hyvin pienet mustavalkoiset karvapallot ja tietämättömät ensimmäistä koiraansa kouluttavat ihmiset. Tai sairas koira, joka yhdistää ulkoilun kipuun.
Rankaiseminen vahvistaa myös ohjaajaa. Joka kerta, kun ohjaaja nykäisee hihnasta ja koira väliaikaisesti lopettaa kiskomisen, ohjaajan hihnastanykimiskäytös vahvistuu. Kun aletaan kouluttaa positiivisella vahvistamisella, ohjaajalle tulee usein lähes fyysistä tuskaa, kun hän ei saa nykäistä hihnasta (i've sooo been there!!). Tämä vaatii erittäin suurta kärsivällisyyttä, mutta helpottuu ajan myötä.
Joitain koiria koulutetaan sekä positiivisesti että negatiivisesti vahvistamalla. Lääketiede väittää:
"Aivojen mielipahakeskusta stimuloimalla voidaan usein estää mielihyväkeskuksen toiminta kokonaan, mikä osoittaa, että rangaistus ja pelko menevät mielihyvän ja palkkion edelle." Simple as: Voit palkita koiraa määrättömästi, mutta sillä ei ole vaikutusta, koska koira toimii vain välttääkseen palkkion. Evoluution näkökulmasta jonkin uhan välttämisellä on suurempi merkitys henkiinjäämiselle kuin yksittäisen edun saavuttamisella. Viesti ei mene perille palkitsemalla, jos samaan aikaan rankaiset toisesta käyttäytymisestä.
Palkitsemisen ja rankaisemisen yhdistämisen toinen haittapuoli: Palkkion jättämättä antaminen (kuten positiivisessa vahvistamisessa tehdään) menettää merkityksensä ja on jo koiralle palkinto, kun vielä pahempi vaihtoehto on rankaiseminen.
== Näihin teorioihin perustuvat periaatteet:
- Oikeasta käyttäytymisestä palkitaan
- Väärästä käyttäytymisestä ei seuraa mitään
Suorituksen vaatiminen myöhemmin
Usein koiralta, jolle on opetettu esim. istuminen, aletaan vaatia tätä jossain vaiheessa. Sanotaan, että "kyllähän se tämän osaa...!" siirtyen positiivisesta vahvistamisesta jopa rankaisuun. Tätä kutsutaan mm. "ehdottomuudeksi", "vaatimusvaiheeksi" tai "sosiaaliseksi vaateeksi".
Minullakin usein tulee eteen tilanne, jossa olen vastakkain koiraihmisen kanssa joka sanoo, että kun koira osaa asian niin sitä ei siitä tarvitse enää palkata. Viimeisin tilanne oli Mandin omistajan kanssa, hän kun muutamia kertoja on palkannut Mandin autoon häkkiin hyppäämisestä mutta ei enää nykyään. Nykyään sanoo, että kyllä sen pitää mennä sinne myös ilman palkkaa. Harvoin itsestään menee, vaan sitä pitää nostaa tai töniä valjaista. No, minun mielestäni ensinnäkin koira ei vielä tarpeeksi hyvin tajua mennä häkkiin joten sitä tulisi palkita huomattavasti enemmän häkkiin menemisestä ylipäänsä. Mutta se pääseikka mistä väännetään ajoittain kättä on tuo palkkaamisen lopettaminen.
Kirjassa kuvattiin tätä tilannetta siten, että opittu ei säily ikuisia aikoja. Jotta koira jatkaisi taidon käyttämistä, siitä on oltava jatkuvaa hyötyä. Palkitsemisen voi tottakai harventaa ja vähentää, mutta ei koskaan lopettaa kokonaan. Jos lopettaa palkitsemisen kokonaan, käyttäytyminen himmenee. Tai vaihtoehtoisesti (kuten tässä Mandin autoesimerkissä), koira alkaa hyppäämään autoon koska välttää ikävää tönimistä ja autoon pakottamista. Tällöin päästään haluttuun lopputulokseen, mutta kyse ei ole enää naksutinkouluttamisesta. Mainittakoon, että Mandin koulutus ei muutenkaan noudata naksutinkoulutuksen periaatteita, eikä edes positiivisen vahvistamisen juurikaan, mutta tätä palkitsemisen jatkamista osatuista toiminnoista olen joutunut joka tapauksessa moneen kertaan puolustamaan.
Koira ei kuitenkaan koskaan ole 100% varma suorittaja ja haluttujen käytöksien palkitsemista ei koskaan pidä kokonaan lopettaa. Naksutinkouluttaja kulkee siis todellakin aina namit (tai muu palkka) taskussa.
Muita tärppejä
Koirat tottelevat vain ja ainoastaan kahdesta syystä:
- Saadakseen jotain mitä haluavat
- Välttääkseen jotain mitä eivät halua
Muita syitä EI OLE! Nämä perustuvat positiiviseen (1) ja negatiiviseen (2) vahvistamiseen.
Positiivisessa vahvistamisessa muut käyttäytymiset ignoorataan, mutta oikein tehdystä palkitaan.
TULOS: Koira, joka yrittää ja ehdottaa erilaista toimintaa. Aktiivinen koira.
Negatiivisessa muusta käyttäytymisestä rankaistaan, mutta oikein tehdystä ei tehdä mitään. Tämä on kuin virheiden etsintää, pikkuhiljaa koira oppii sen kapean polun, millä rankaisua ei tule.
TULOS: Koira, joka ei uskalla yrittää mitään. Passiivinen koira.
Miellyttämishalu: Ei ole sellaista koiraa kuin "miellyttämisenhaluinen". On vain koiria kuten "syömishaluinen" tai "poissa vaikeuksista pysyvän -haluinen". Ihmiset eivät vain ymmärrä todellisia perusteita miksi koirat käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, ja keksivät sitten mielikuvituksellisia selityksiä asialle.
Koiralle "hyvä poika" ei ole palkka, vaan ehdollinen vahviste, joka ei tarkoita koiralle mitään ennenkuin sille on opetettu, että sitä seuraa primäärivahviste. Pelkkä kehu ei palkitse ketään. Kannattaa kuitenkin opettaa koira pennusta asti "hyvä" sanan merkitykseen sanomalla "hyvä" ja antamalla sen jälkeen palkka.
Kiinnostuksen kasvattaminen erityyppisiin vahvisteisiin on yksi tärkeimmistä asioista, mitä koiran kanssa voi tehdä sen pentu- ja nuoruusaikana.
Kannattaa olla niin saita, että palkitsee koiran sellaisella palkalla, joka juuri ja juuri riittää palkitsemaan sen vaivannäöstä. Parhaita palkintoja ei tule tuhlata.
Käytä aina life rewards -palkintoja kun siihen tilaisuus tulee.
Taaksepäin ketjutus: Aloitetaan ketjun viimeisestä vaiheesta minkä jälkeen palkka, sen jälkeen toiseksi viimeinen vaihe minkä jälkeen viimeisen vaiheen käsky on oikeastaan palkka edellisen suorittamisesta. Koira saa luvan suorittaa viimeisen vaiheen, mistä tietää tulevan palkka. Jos ketjun jossain vaiheessa tulee virhe, koko ketju keskeytetään eli koiralle ei anneta lupaa suorittaa seuraavaa tehtävää ja siten palkita itseään.
Luoksetuloon liittyvä mielenkiintoinen kommentti oli, että monethan tekevät niin, että jos koira ei heti reagoi luoksetulokäskyyn he lähtevät juoksemaan poispäin saadakseen koiran lähtemään perään. Tämän sanottiin toimivan itseään vastaan, sillä kun omistaja lähtee poispäin juoksemaan se palkitsee (saalisvietin avulla) koiraa, kun se saa juosta omistajan perään. Itse asiassa "huonosta" luoksetulosta pitäisi palkita huonommin, eli esim. hitaasti kävellä koiraa vastaan. Kun koira sitten taas tulee kuin tykin suusta niin sen saa palkata omistajan jahtaamisleikillä.
Lelujen keräämisessä koriin oli neuvo, että kun opetetaan koiraa vasta hakemaan esineitä ja palauttamaan ne, niin palkan voi laittaa siihen mihin lelu pitäisi pudottaa. Minä olen tätä Fionalle opettanut ja heittänyt palkan poispäin, mutta näinhän se on paljon järkevämpää!
Lopuksi
No mutta mitäs, tykkäsinkö? Ihan joo. Kuuluu siihen sarjaan, mitä on pitänyt lukea jo kauan. Olisi ollut taas elämä helpompaa, jos olisin lukenut aeimmin. Tässä vaiheessa ei ehkä mitään kovin mullistavia uusia ideoita tullut, mutta paljon kiinnostavia taustoja siihen
miksi asioita tehdään niinkuin tehdään. Kirja motivoi hyvin taas jatkamaan positiivisella vahvistamisella ja välttämään yhä enemmän rankaisua. Ehkä ne hermotkin pysyy taas paremmin kurissa koirien kanssa eikä semmoisia "stn nyt hiljaa!!!" raivokohtauksia tämän ohjaajan puolelta tulisi (ainakaan niin usein).
Erityisesti ehkä osui ja upposi tuo rankaisemisen vaikutukset -osio, eli mitä onkin tässä jo pitempään uumoiltu ja tavallaan tiedetty mutta teoriapohja on puuttunut. Eli että aggressiivinen kouluttaminen todellakin luo aggressiivisia koiria. Joskus viime vuoden lopulla päätin lakata Lokin rankaisemisen ja sillä tiellä jatketaan ja arki onkin sujunut ihan mutkittomasti viime aikoina. Koirat leikkivät pieniä hetkiä lähes päivittäin keskenään. Tosin osansa voi olla myös talven aikana tylsistymisellä...
Fionakin alkoi taas saamaan lenkillä nameja, omia nappuloitaan. Sille kun ei voi mitä tahansa antaa niin se tuo aina vähän haasteita. Fionan markkeriääni on "hieno", oikein iloisesti ja korkealta sanottuna. Näin alkaa pikku-Vinskin ohitusten kouluttaminen jälleen kerran.