Pieniä ajatuksia koiran kasvattamisesta

Sukelsin viime viikonloppuna pää edellä yhä syvemmälle koiraharrastuksen maailmaan käymällä Helsingin Kennelpiirin järjestämän kasvattajan peruskurssin. Älkää huolestuko, ei minulla ole lähitulevaisuudelle minkäänlaisia pentusuunnitelmia, kävin kurssin lähinnä huvin ja urheilun kannalta.

Olisi minusta (jopa vielä kurssin jälkeen, oho) tosi mielenkiintoista jossain vaiheessa kasvattaa pentue tai pari, mutta siihen menee vielä vuosikaupalla aikaa. Kennelnimen ehkä tosin pistän anontaan jossain vaiheessa, jos pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä mikä olisi paras. Yksi ehdoton suosikki minulla on ollut jo tosi pitkän aikaa mikä on versio monessa paikassa käyttämästäni nimestä (ei ole kuitenkaan Jemima's :)), mutta tämänkaltainen toinen kasvattaja on jo Suomessa ja vaikkakin eri rodussa, pitää vielä hieman miettiä keksisinkö jonkin vähän enemmän erilaisen. Tällä hetkellä asia ei kuitenkaan ole akuutti joten jätän asian hautomaan. Onhan tässä 7 vuotta aikaa ennen kuin tämä kurssi "vanhentuu".

Lauantaina kävimme läpi astutukseen, synnytykseen jne liittyviä asioita joista luennoi eläinlääkäri ja cockerikasvattaja Nina Menna. Iltapäivällä paneuduimme mielestäni koko viikonlopun mielenkiintoisimpaan aiheeseen, itse jalostukseen ja perinnöllisyyteen, mistä luennoi dosentti ja ulkomuototuomari ja skyenterrierikasvattaja Kirsi Sainio. Sunnuntaina kurssin järjestäjän edustaja Pirjo Onza, kasvattanut ainakin dalmatiankoiria, puhui hieman konkreettisemmista asioista kuten koiran kauppa ja sijoitus. Lainsäädäntöihin, sopimuksiin ja käytännön asioihin liittyvät jutut olivat (en kyllä yhtään ymmärrä miksi) enimmäkseen entuudestaan tuttuja. Sunnuntaina tunnin koiran ruokinnasta puhui Mats Holmberg Vetcare Oy:stä. Tämäkin osuus oli ihan mielenkiintoinen, vaikka etukäteen olin lukenut että ruokintaosuus tuppaa olemaan hieman teollisia ruokia suosivaa. Oli se sitä nytkin mutta melko yleisellä tasolla Holmberg pysyi sen tarkemmin ottamatta kantaa eri ruokintametodeihin. Nina Menna sen sijaan vaikutti kovin barf-vastaiselta, kuulemma nartuilla jotka barfaa on hänen kokemuksensa mukaan huomattavasti enemmän ongelmia tiineysajan ruokinnassa.

Eniten uutta tietoa tuli minulle oletetustikin itse astutukseen, synnytykseen ja pentujen hoitoon liittyvistä aiheista. Tarinat epäonnistumisista, sairauksista ja kaikesta negatiivisista puolista ja riskeistä saivat varmaan osan porukasta aika tehokkaasti karkoitettua kasvattajan uralta - se oli varmaan tarkoituskin. Hatunnosto kaikille jotka tuohon hommaan oikeasti ovat ryhtyneet.

Itse perinnöllisyys, jalostus ja genetiikka olivat kaikista kiinnostavinta, vaikkakin suurilta osin tuttua. Perinnöllisyysbiologiaa olen viimeksi opiskellut ylioppilaskirjoituksiin, nyt aihe sai vaan vielä paljon suuremman ja käytännönläheisen merkityksen. Kasvatuksen etiikka ja moraali pistivät paljon ajatuksia pyörimään päässä. Osaa se luonto vaan olla ihmeellinen - ja ihminen osaa pilata kaiken vähintään yhtä ihmeellisesti.

Jos jotain mielenkiintoisia yksittäisiä asioita pitäisi viikonlopulta kirjata ylös, minulle jäi ehkä kaikista parhaiten mieleen ainakin seuraavat asiat:

(c) Tytti Käyhkö

• Matadorijalostus. Jos yksikään tämän upean matadorin pojista ei ole niin hyvä, että sitä voisi käyttää jalostukseen, onko matadori alun alkujaankaan ollut niin hieno periyttäjä?
• Proteiinin määrä ruokinnassa. Kasvuaikana (suurin luuston kasvuaika kuukaudet 4-6) saatu liian alhainen proteiinin määrä johti luusto-ongelmiin, kun taas liian suurella (toisaalta mikä sitten on liian suuri) määrälllä proteiinia ei ollut kasvuun mitään vaikutusta.
• Fionan kautta kiinnostava fakta oli, että maksan toimintahäiriöt voivat häiriyttää nartun hormonitasoa, sillä maksan tehtävä on poistaa hormonit elimistöstä (muistaakseni, nyt en ole ihan varma). Liekö tällä tekemistä sen kanssa, että urokset ovat Fionasta kovin kiinnostuneita, vaikka se on steriloitu.
• Sarjassa epämiellyttäviä faktoja oli ainakin se, että suolinkainen voi aiheuttaa pienelle lapselle sokeutta sekä se, että vesipöhöttynyt pentu voi syntyä keisarinleikkauksella 3 kertaa normaalin kokoisena ja olla silti vielä elossa.
• Ruokinnasta luennoitsija sanoi, että ruoan ei tulisi olla liian maittavaa, jotta koira ei syö liikaa ja tule lihavaksi. En tiedä minkä älykkyysosamäärän omaaville ihmisille tämä viesti oli tarkoitettu, mutta minusta ei ole sellaista asiaa kuin liian maittava koiran ruoka ja ruoan määrän kontrollointi tehdään aivan muilla tavoin kuin syöttämällä sellaista ruokaa, jota koira ei halua enempää syödä.
• Puruluista kuulemma (erityisesti naudannahkaisista) menee usein koiran vatsa sekaisin, joten luennoitsija kehotti antamaan pennulle sellaista pureskeltavaa, mikä ei mene kurkusta alas. Tästäkään en kyllä voi olla samaa mieltä, vaan jos ei vatsa jotain kestä niin sitten etsitään joku mitä se kestää.

Oli ehkä vähän masentavaa huomata, että kaikki viikonlopun aikana puhutut terveydelliset ongelmat olivat minulle ennestään tuttuja. Hormonitoiminnan yhteydessä mainittu maksashuntti oli käsiennosto gallupin perusteella muistaakseni 180 kurssilaisesta tuttu vain ja ainoastaan minulle. Muutenkaan en tainnut olla ihan kuitenkaan surkein kurssilla, eräs kurssilainen kysyi mm. kyynärnivelen kehityshäiriön keskustelun yhteydessä: "Onko se periytyvää?".

Lopputentti oli monivalintatesti ja siinä oli minulle sekä tosi helppoja että hyvin vaikeita kysymyksiä, eikä hyväksytysti suorittaminen ollut minulta ihan läpihuutojuttu. Sain 31/40 pistettä kun 28 pisteellä pääsi läpi. Sen verran optimistisia olivat järjestäjät kuitenkin olleet, että kaikille oli printattu valmiiksi todistus kurssin suorittamisesta, joten kovin moni tuskin sai tentistä hylätyn.

Olen sitä mieltä, että vaikka kenellekään en toivo sairasta koiraa, olisi jokaiselle kasvattajalle varmasti ihan maailmaa avartavaa joutua kerran elämään vakavasti sairaan koiran kanssa. Varmaan lähes kaikki ovat kyllä joutuneetkin. Luulisi että tällaisen koiran omistaminen avaisi silmät kaikilla, jotka vähättelevät rotunsa terveystilannetta, liioiteltuja piirteitä tai esimerkiksi allergioita tai vatsaongelmia. Kasvattajien kotiin jättämillä pennuilla ehkä harvemmin kuitenkaan on näin pahoja ongelmia kuin vaikka Fionalla, koska nämä tapaukset eivät ole pentulaatikossakaan niitä kaikista vahvimpia ja elinvoimaisimpia pentuja.

Omalla kohdallani Fionan omistaminen ei ole lainkaan aiheuttanut negatiivista reaktiota kasvattamista kohtaan vaan oikeastaan päinvastoin. Haluaisin itse osallistua koiran jalostamiseen, jotta Fionan sairauksien kaltaisia pahoja perinnöllisiä ongelmia saataisiin vähennettyä. Tirskutte varmaan kaikki ruudun toisella puolella nyt teekuppeihinne kun sanon seuraavan mutta sanon silti, tavallaan olisi kiva ajatella, että sillä oli joku suurempi tarkoitus miksi Fiona tuli juuri minulle :)