Lörötreenit

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa treenaamassa Agilityakatemialla. Kuten aina, alku on aina hankalaa.

Tiedoksi kaikille ensimmäistä kertaa kyseiseen paikkaan meneville, navigaattori EI MENE osoitteella oikeaan paikkaan vaan, tietysti, ihan väärään. Kuitenkin sen verran lähelle, että hälytyskellot ei soi vaan reittiä katsoo tyytyväisenä, että juu tuolla se jossain on. Eikä muuten kotisivuillakaan neuvota mitään osoitetta parempaa ajo-ohjetta, mikä oikein lämmitti mieltä googlettaessa ajo-ohjeita jostain hevonkuusen parkkipaikalta. Onneksi olin olettanutkin jotain tämänsuuntaista ja olin vartin etuajassa. Puhelu Elisalle auttoi löytämään lopulta oikeaan paikkaan, kiitosta vaan :).

Paikalle päästyäni tajusin heti mitä olin unohtanut kotiin, nimittäin otsalampun ja Lokin heijastinliivin. Oli nimittäin pimeää. Hyyyyvin pimeää. Missään hallin ympäristössä ei ollut valaistua kävelytietä tms paikkaa lämppäilyyn, joten päädyttiin sitten ensin tarpomaan mudassa pilkkopimeässä ja kun hermot meni siihen, niin kävelemään hallin toista sivua edestakaisin, siinä oli valot. Ei ehkä miellyttävimmät lämppämaastot tähän aikaan vuodesta siellä.

Rata oli tosi vaikea, en ehtinyt tutustua puoleenkaan radasta ja en muistanut enää omalla vuorolla sitäkään vähää. Muut meni kuin ammattilaiset, jotain ihan vain himppasen kokeneempaa väkeä taisivat olla. Eksymisen takia en ehtinyt lämpätä Lokia etukäteen, mikä ei kuitenkaan haitannut yhtään. Kaikki muut kun oli makseja joten mentiin viimeisenä. Se oli toisaalta ihan hyväkin vaihtoehto, koska odottelevat koirat olivat niin lähellä lähtö- ja maalipaikkoja, että olin muutenkin suunnitellut jättäväni alun sen takia tekemättä. Meidän vuorolla muut ryhmäläiset olivat kuitenkin jo lähteneet. Sen sijaan tosin seuraavan ryhmän koiria oli jo tullut paikalle kun me päästiin loppuhypyille enkä tajunnut sitä ajoissa, sillä seurauksella, että kun Loki hyppäsi viimeisen hypyn niin se hyppäsi sen käytännössä suoraan vuoroaan odottelevan labbiksen syliin. Muutamat räyhräyh Loki labbikselle sanoi matkalla luokseni. Tilanne oli niin perin epäreilu Lokille, että palkkasin sen silti.

Itse treeni meni ihan ok, rimat oli 30-40cm eikä tippunut yhtään. Mentiin sellaista noin 7 esteen pätkää mikä teoriassa aika simppeli, mutta jotenkin ei meno tuntunut yhtään sellaiselta kuin yleensä. Oli nihkeää ja keskittyminen vaikeaa.

Keppien jälkeistä persjättöpakkovalssia (tms) hinkattiin useita kertoja kun ei vaan millään onnistunut. Juha oli kuitenkin ihan miellyttävä, oikein avulias ja kertoi tarkasti missä menee väärin. Ei olisi varmaan uskonut korviaan jos olisin sanonut, että juu mehän ollaan siis kolmosissa. Hypyillä taas oli vaihteeksi ongelmana kaarratus (joskus pitäisi varmaan oikeasti tehdä tälle jotain).

Juhan psyykkauksen ansiosta saatiin kuitenkin lopussa (...jo vähän yliajalla) menemään pätkä oikein ja siinä alkoi jo tuntua meno siltä kuin pitäisi. Loki alkoi hyytyä kepeillä, mutta vauhtia tuli hyvin kun vähän kehui ja patisti matkan varrella :). Jäähdyttelylenkillä Loki veti lähes jokaiselle ovelle hallin varrella, joten kivaa sillä taisi ainakin olla ja sehän on aina pääasia.

Vähän ehkä fiilistä vei se, ettei treenikaverit olleet tuttuja (paitsi keskenään) ja vähän oltiin omassa kuplassamme. Päätin kuitenkin että nyt keskitytään vain toisiimme että Lokilla olisi mahdollisimman kivaa. Kuitenkin kaipasin sitä yhdessä läpikäymistä ja muuta, joten ehkä jatkossa menemme Juhan koulutukseen vain vähän tutummassa porukassa. Kiva oli kuitenkin käydä tsekkaamassa tämäkin halli ja kouluttaja ja huomata, että eipä Lokille ole mitään väliä missä se treenaa. Enemmän se aina omaa energiaa ja keskittymistä syö, kun joutuu etsimään uutta paikkaa ja opettelemaan paikan tavoille. Voisi siis ehkä sanoa, että hyvää treeniä itselle.

Ensi viikolla on meillä aktiivisempaa kun peräti kahdet treenit viikossa, ensin torstaina seuran omat treenit Niinun uudessa hallissa Masalassa, missä kouluttajana on meidän oman seuran Shanti. Ostin vuoron n. 30 sekuntia sen jälkeen, kun se tuli myyntiin. Kokemus on, että nämä treenit menee yleensä nopeasti. Sitten sunnuntaina sekä Lokilla että Tessillä vuoro Lotalle Riihimäelle.

Nyt olisi siis oikein hyvin perinteinen paikka Jerryn sanoa perjantaina, että Loki pitäisikin jättää taas jostain syystä x treenitauolle.

Tässä vielä kuva vähän erilaisesta treenaamisesta, mikä on vienyt paljon aikaa viime aikoina. Ja juu en laula Cheekiä.

Ei uutta pilvien alla

Mitäs meille. Hiljainen syksy vaihtui nopeasti kiireiseen syksyyn ja nyt viikon vapaaillat alkaa olla luksusta. Eli niitä ei juurikaan ole. Viikonloputkin on täynnä kivaa ohjelmaa. Ehkä jopa lutviudun ilman syysmasennusta tämän vuoden, ei tässä ehdi mitään masentelemaan, pikkujoulukausikin alkamassa ja kaikkea.

Lokin kanssa toki touhustan taas aksaa hitaasti mutta varmasti, esimerkiksi huomiseksi ostin meidän historian ensimmäiset Oreniuksen treenit. 9.11 on sekä Lokilla että Tessillä vuoro Lotan treeniin. Erittäin kiinnostunut olen kuulemaan neuvoja tuon "roikun sun kädessä tai pers-" -sheltin menoon. Ei yhtään harmita, etten mihinkään talven vakkaritreeniryhmiin ilmoittautunut. Se mihin oltaisiin menty odottelee yhä Niinun hallin valmistumista ja muutenkin on onneksi ollut tarjolla kivasti kaikenmaaiman treenilöitä. Ja itsekseenkin käytäisiin enemmän jos olisi vaan aikaa.

Kerran käytiin Purinalla nauttimassa vapaakortistamme ja Loki pääsi hyppimään pitkästä aikaa 40cm hyppyjä. Ensin vei hetken ilmeisesti pohjaan totuttelu ja rimoja roiskui varmaan kolme, mutta parin toiston jälkeen alkoi pysyä. Ehkä joku 5 min treenattiin. Operaatio hyppykorkeudet kohti korkeuksia on siis käynnissä.

Suoraan sanottuna Lokin kanssa en nyt oikein tiedä mitä pitäisi tarkemmin treenata, kun ei olla kisattu niissä kolmosissa. Joo juoksu-A:ta ja kääntymistä, mutta ei huvittaisi pelkkiä noitakaan nyt vaan hinkata vaan kaipaan vähän laajempaa kuvaa meidän menosta ja osaamisesta. Siksi ehkä nyt vähän vaan ihmetellään ja odotellaan agimestaruuksia. Katsotaan miltä meno siellä tuntuu.

Tessillä on siskon kanssa menossa myös Purinalla HAU:n järjestämä agilitykurssi, missä opettelevat hakemaan esteitä. Erittäin hyvää treeniä Tepsukalle. Sisko on kuulemma hyvin pitänyt kiinni ohjeesta että "kädestä ei sitten palkata!" :). Keinua ollaan kai kaksi kertaa sen kanssa jossain pamauteltu ja 2on2off treenit yhä jatkuvat. Juoksari on totaalitauolla nyt, mutta ehkä koikkerimestaruuksien jälkeen sitten taas molemmille. Ensimmäistä 2x2 keppiparia Tessin kanssa on myös harjoiteltu jonkun verran. Tavoite olisi, että joululomalle mennessä Tessi menisi 4 keppiä suht suoraan, jotta pystyisi käyttämään hyväksi mökin pihaa erilaisiin kulma- ja kepeille hakemistreeneihin.

Arjessa rullataan normisti, mitä nyt viime viikolla Loki menetti aiemmin saamansa irtipidettävyyden tason perseillessään vapaana ollessaan. Tuommoista se juuri on, juuri kun alat luottaa yhä enemmän, niin koira ottaa hatkat tai tekee jotain muuta älyvapaata ja menettää saamansa vapaudet. Oranssit rukkaset oli enemmän kuin lähellä.

Perjantaiksi varasin ajan Jerry Ketolalle. Loki pääsee ensimmäistä kertaa hänen huollettavakseen ja tämä on ensimmäinen hoitokerta Tardakien jälkeen. Kotisivuillaan Jerry kirjoittaa, kuinka eturauhasvaivoihin on osteopatiasta monesti suuri apu, kun kalvot tai mitkä lie menee sieltä juntturaan ja ne pitää avata. Oli kiva, että oli oikein eturauhasvaivat mainittu sivuilla. Tämä on siis ensimmäinen kerta kun mennään hoitoon tietäen, että kyseessä on ollut eturauhasvaivat, joten mielenkiinnolla kuulen mitä Jerry sanoo. Mielenkiinnolla myös katson miten Loki ottaa mieshoitajan vastaan ronkkimaan arkoja paikkoja..

Muuten ei mitään uutta pilvien alla. Pimeetä on jo kun töistä pääsee. Tätä se on sitten seuraavat 3kk.

I don't know if I'll ever see you again

Hyvää syntymäpäivää Finskille siellä jossain ❤

Sekä tietysti Fionan sisaruksille Kukalle, Vapulle ja Ninolle :). 6 vuotta on iso ikä jo.

En tiedä sopiiko tämä pätkä aiheeseen erittäin hyvin vai erittäin huonosti, mutta Jakke puhuu taas kerran ihan asiaa, tällä kertaa koiran lopettamisesta.

Läheiselle

Välillä olen sanaton minäkin. 

Muistakaa myös niitä kaksijalkaisia ystäviänne ja perheenjäseniänne.

Toivotamme hurjasti voimia ja jaksamisia ❤

Facebookin mahdollisuudet nykyajan koiraihmiselle

Heti asiaan. Suuret yhdistykset, rotuyhdistykset, agilityseurat, omat pienet harrastusporukat ja lähes kaikki vastaavat ovat nykyään facebookissa. Veikkaan vahvasti in my humble opinion, että esim. rotuyhdistysten ja aksaseurojen kotisivujen kävijämäärien lasku on suoraan verrannollinen facebookin lisääntyneeseen käyttöön. Ei ole yksi eikä kaksi seuraa, missä olen osallistunut keskusteluun "Ilmoitetaanko tämä feissarissa vai kotisivuilla" ja aina liputan joko facebookin tai molempien puolesta. Useimmiten molempi parempi. Tiedän, että kaikki toki eivät ole samaa mieltä.

Ollessani koneella, minulla on aina auki facebook ensimmäisenä välilehtenä enkä todellakaan ole ainoa. Suuri osa asioista mitä verkossa tapahtyy yhdistyy facebookiin. Kaverien kanssa keskustelut, tiedon etsimiset, uusimmat juoruilut, uutiset, tiedotteet, koetulokset, pentuhommat, tapahtumien järjestämiset, hengailut, kaikki on siirtynyt käytännössä feissariin. Facebook kokoaa kasaan kaikki uusimmat jutut niin koirista kuin muistakin kiinnostavista asioista. Sieltä löytää halutessa runsaasti tietoa kiinnostavista aiheista ja siten oppii aina uutta. Jaan paljon lukemiani linkkejä kiinnostavista koiriin liittyvistä aiheista.

Tokikin oma opiskelu- ja työskentelyalani vaikuttaa siihen miten facebookia käytän, on pakko pysyä mukana. Silti ihmettelen ihmisiä, jotka eivät facebookissa ole. Siellä on vaan niin törkeän helppo pitää yhteyttä ihmisiin, pysyä ajan tasalla ja löytää tietoa itseään kiinnostavasta aiheesta (kuukkelin ohella, tietty). Ilman facebookia tulisi hetkessä sellainen olo, että jää kaikesta pimentoon.

Some may call it pathetic, some may call it a security risk, I call it reality ;)

Yksi verrattain uusi ilmiö feissarissa ovat siellä olevat ryhmät, ns. keskustelupalstat. Paljon on suhteellisen arkipäiväisiä "diibadaaba"-ryhmiä, mihin lähinnä laitellaan koirien kuvia ja toivotellaan hyviä uusia vuosia jne. Toki näillekin on paikkansa ja itsekin seuraan montaa tällaista. Ihan harmitonta viihdettä.

Feissarissa on kuitenkin myös hurmycket asiapitoisia ryhmiä. Facebookin hyvä puoli verrattuna moniin keskustelupalstoihin on se, että siellä kirjoitellaan aina omalla nimellä. Olet aina yhdistettävissä omaan profiiliisi ja sitä kautta henkilöllisyytesi on kaikille selvillä (jos nyt et satu olemaan feikkiprofiililla, mutta nämä on yleensä helppo bongata joukosta). Tästä syystä facebookissa on helppoa ja miellyttävää keskustella aiheesta kuin aiheesta, koska yleensä keskustelu pysyy asiallisella linjalla eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Mitä tahansa ei voi julkisesti kirjoittaa, seuraava kunnianloukkaussyyte kun saattaa kurkata minkä tahansa enterin painamisen takaa.

Selvää on myös kuitenkin se, että kaikki eivät koe yhtä luonnolliseksi keskustella erityisestikään vakavammista aiheista facebookissa. Mitä tärkeämpi aihe, sitä varovaisempaa keskustelu on. Ja tämä on tietysti ihan ymmärrettävää. Yksi tällainen koiraharrastajille tuttu asia on varmasti aina puimista aiheuttava koiran jalostus. Kun vain osa jonkin rodun harrastajista käyttää tähän tarkoitukseen aktiivisesti facebookin yleisiä aihetta käsitteleviä ryhmiä, ovat keskustelut usein harmittavan yksipuolisia. Monesti juuri se tärkeä input niiltä, joilla keskusteluun olisi eniten annettavaa, jää saamatta. Tämä on kovin harmillista. Toinen tuttu törmätty ilmiö on se, kun joskus samaa keskustelua käydään useassa eri paikassa, toista julkisessa ryhmässä ja toista osan porukan omassa ryhmässä/ryhmissä, johon ei syystä tai toisesta haluta sallia mukaan kaikkia kiinnostuneita. Piilossa on helpompi puhua ja kommentoida "mitä ne tuollakin taas noin huutelee". En sano että tämä olisi väärin, se on vain ajoittain hyvin sääli.

Seurauksena on usein se, että keskustelu on täysin kahtiajakautunut. Toisessa paikassa on aiheesta julkisesti intensiivisesti kiinnostuneet ihmiset jotka ihmettelevät, että miksi ei muut ota asiaan kantaa. Toisessa paikassa on sitten se toinen porukka joilla varmasti on aiheesta vahvat mielipiteet, mutta jotka eivät julkiseen keskusteluun osallistu.

Jalostuksen ollessa kyseessä, on toki yhteisiäkin foorumeita varmasti rodulla kuin rodulla. Nämä kuitenkin, esimerkiksi kaikille avoimet jalostusneuvottelut ja vastaavat, ovat kovin lyhytkestoisia ja harvoin tapahtuvia tilanteita, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua esimerkiksi aikataulusyistä. Lisäksi ainakin itselläni on nopeatempoisessa keskustelussa vaikea saada ajatuksia kasattua järkevästi, kun ei ehdi miettiä ja muotoilla asioita. Kun on kyseessä suuret asiat on kuitenkin tärkeää, että kaikkien mielipiteet ja erityisesti perustelut, olisi julkisesti kaikkien kiinnostuneiden saatavilla. Tällöin keskustelu on huomattavasti monipuolisempaa ja kaikki seikat huomioon ottavaa. Tämän vuoksi ajasta ja paikasta riippumaton, jatkuva julkinen keskustelu on omasta mielestäni aina kannustettavaa tapahtui se sitten facebookissa tai muualla netin foorumeissa. Facebook vain sattuu tarjoamaan tähän tarkoitukseen loistavat puitteet. Kunnioitan suuresti niitä henkilöitä, jotka omalla nimellään sanovat mielipiteensä ja keskustelevat kehittävästi myös vaikeammista aiheista. Vaikka vastaanotto muilta ei aina olisikaan vain positiivista.

Laajemmin kuin yhden rodun asioista, voi keskustelua käydä onneksi huomattavasti suuremmankin ihmisjoukon kesken. Jalostukseen, kouluttamiseen ja muihin liittyviä seuraamiani ryhmiä ovat mm:

- Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki - HETI ry
- Pedigree dogs exposed
- Varaemojärjestelmä (saa usein hyvälle tuulelle)
- Vapaaehtoiset koiraneuvojat (aika hiljainen)

Koirien terveyteen liittyvistä aiheista kiinnostuneita suosittelen tsekkaamaan ainakin ryhmät:

- Luonnonmukainen ruokinta, barffaus, raakaravinto
- Koiran Lihaksisto ja Liikkuminen

Lisäksi rotujen omia ryhmiä seuraan monia. Koikkereilla on ainakin viisi(?) kansainvälistä diibadaaba-ryhmää kuvien laittoa varten, rotua harrastavan yhdistyksen virallinen Suomen Kooikerhondje ry ja lisäksi hyvin aktiivinen suomalaisten koikkereiden omistajien palsta. Seuraan paria eri ryhmää lisäksi ainakin havannankoirilta, australianpaimenkoirilta ja bordercollieilta. Näitä perusryhmiä seuratessa saa hyvää kuvaa siitä, minkälaisia koiria rotuun kuuluu ja millaista niiden kanssa eläminen on.

Yleinen Koirat ryhmä on ajoittain ihan hauskaa seurattavaa, vaikkakin ehkä vähän liian basic diibadaabaa omaan makuun.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä mainittakoon vielä Koiratarvikkeet, koirat / MYYDÄÄN, OSTETAAN ja sen seitsemän muuta vastaavaa kirpputoripalstaa.

Vinkkejä muista hyvistä koiriin ja erityisesti koiran jalostukseen, hoitoon ja kouluttamiseen liittyvistä ryhmistä otetaan vastaan.

Se mikä toistaiseksi on facebookista uupunut, on koirien terveysasioihin keskittynyt ryhmä. Ja tästä tämä pitkä merkintä aiheesta "mitä ajattelin tänään" sai alun perin alkunsa. Noin 5,5 vuotta sitten, kun Fiona alkoi sairastella, kaivelin yöt ympäriinsä netin syövereistä tietoa kaiken maailman ruoansulatusongelmista ja myöhemmin sairauden tarkentuessa maksaongelmista. Suomenkielistä materiaalia näin kuitenkin suhteellisen harvinaisista jutuista ei tuolloin juurikaan ollut. Paljon sain lukea ja kysyä esimerkiksi Yahoon ryhmissä. Erityisen tutuiksi tulivat ryhmät IBDogs ja Liver Shunt and MVD/HMD Support.

Toistaiseksi terveysasioista on kyselty milloin missäkin roturyhmissä tai liikunta- ja ruokintaryhmissä, mutta itse koin että voisi olla tarvetta koostaa nämä asiat yhteen ryhmään. Niin syntyi Fionan innoittamana Koiran terveys & sairaudet fb-ryhmä. Toki toivon ettei paljon tarvetta ryhmälle tulisi, mutta toivottavasti ne jotka sitä tarvitsevat, löytäisivät ryhmästä neuvoja ja vertaistukea. Itse yleensä luen terveyskeskustelut suurella mielenkiinnolla vaikkei aihe itseä koskettaisikaan, on vaan jotenkin niin suuri tarve oppia lisää aiheesta kuin aiheesta.

Päivän olemassaolon jälkeen ryhmässä on nyt päälle 200 henkilöä. Mielenkiinnolla seuraan ottaako ryhmä tuulta alleen, vai miten se sanonta meneekään.

Looking at you through the glass

Takana pitkästä aikaa Treemäinen viikonloppu, mihin kuului tuttuun Treemäiseen tapaan sekä urpo ja turpoilua, kavereiden näkemistä ja agilityä.

Ensin nähtiin Janaa, Hilaa ja Tyttiä. Sain uuden kamerani canon 7D:n, millä tulikin leikittyä loppu viikonloppu. Tietysti otettiin kuvia (minä otin, Tytti ei ole vielä saanut seuraavaa monsterikameraansa) Janasta ja Lokista. Osassa on käytetty Tytin 1.4 valovoimaista linssiä. Loki on kyllä hauska kuvattava, pönöttää paikallaan vaikka maailman tappiin asti. Jana taas, no kyllä se suurimman osan ajasta paikallaan pysyi, vaikka saattoikin vähän ajoittain "edistää" ;)

Tässä vielä herra Urpo ja neiti Turpo.

Lauantaina käytiin tervehtimässä kisoissa Egoa, joka kävi virallistamassa oman medisen olemuksensa. Komea poika!

Sunnuntaina kotimatkalla oli vuorossa ties kuinka moneen kuukauteen ensimmäiset oikeat ohjatut treenit Riihimäellä kouluttajana Lotta Vuorela. Lotta on kyllä ihan huippu, meidän suosikkikouluttaja tällä hetkellä! Arvoin etukäteen että mentäisiinkö möllien vai kisaavien rataa, mutta kisaavien rata näytti paljon hauskemmalta joten mentiin sitten se.

Etukäteen oli vähän sellainen blaah fiilis, ei ole niin pitkään aikaan treenattu että ajattelin että menee ihan penkin alle, on tylsää, tyhmää ja muuta vastaavaa. Mutta jo rataantutustuessa alkoi fiilikset nousta ja muistua mieleen miten kivaa tämä olikaan!

Videota ei ole, mutta mentiin aika kivasti eikä melkein yhtään väärin. Läkähdys meinasi tulla jo rataantutustumisessa, mutta yllättävän lujaa jalat pisti menoksi kun oli tosi kyseessä. Ja ai kun oli hauskaa.

A:lta pysyttiin kaukana juoksaritreenin takia ja kepit oli varmaan seinään mentäessä ja treenin puutteen takia aika hitaat. Puomi mentiin kerran ja sekin aika hidas. Mutta ne pätkät kun juostiin ja mentiin vauhdikkaasti niin oli vauhtia sekä koirassa että emännässä.

Perusongelmaa kaarrattamista katsottiin yhdessä kohtaa enemmän, muuten ei nyt siihen paneuduttu kun niin pitkä tauko takana. Kuitenkin sitä taas Lotta sanoi, että ennen hypyn 11 kaltaisia pyörityksiä kannattaa aina ensin tehdä pelkkää hyppyä pari kertaa ja palkata ihan tiiviisti ja sitten vasta vauhdin kanssa. Niinhän se on vaikka aina unohtuukin.

Oli hauska kun Lotta tunnisti Lokin, kun yksi sen pennuista, Velmu-poika, päätyi Rimaan. Vielä hauskempaa ja ihanampaa oli kuulla kun Lotta sanoi myös, että Loki vaikutti olevan oikein mainiossa fyysisessä kunnossa ja parin viikon kisakorkeuksien harjoittelun jälkeen olisi varmasti ihan kisavalmis. Ei me ihan niin nopeasti kisoihin kuitenkaan, ensin tarvitsisi ahkeraa juoksu-A treeniä. Tavoitteeksi voisi pistää vaikka koikkereiden agilitymestaruuskilpailut.

Kamalan surullista on ollut lukea ainakin neljän blogituttavan koirien menehtymisistä parin viime viikon sisällä. Kolme neljästä jäi auton alle. Näistä kaksi samalta ihmiseltä ja samalla kertaa. Ihan hirveää ja järkyttävää. Ei ole kyllä uskaltanut ihan tuttuun tapaan pitää Lokia vapaana ja heijastimet ja vilkkuvalot saa olla mukana lähes aina.

Ei sitä vaan mitenkään kaikkeen voi varautua.

Fionakin on ollut ajatuksissa.

Terve ku pukki

Jjjjaaaa määäää vai?

Sanoi Talvio kun laskun käteen tyrkkäsi. Paitsi ettei kyllä edes sanonut, kunhan heitin.

Eilen käytiin eturauhasta kontrolloimassa. Ensimmäistä kertaa kävin nappaamassa Lokilta pissanäytteenkin mikä oli ehkä aavistettua hankalampaa. Ihan ensimmäisestä koiven nostosta sain pari tippaa (tähtäys ei ihan osunut kohdalleen). Sen jälkeen Loki ei päässyt yli ihmettelemästä että miten hemmetissä minulla on kupissa sen pissaa, eikä suostunut enää kertaakaan nostamaan koipea. Onneksi pari tippaa riitti.

Pissa oli puhdasta (tai hoitajan mukaan "ei mitään kummallisempaa", en jaksanut vaivautua kysymään että no onko jotain ei-kummallista). Loki ei myöskään aristanut mitään osaa takapäästään Talvion räplätessä. Kokeiltiin ultraamista hereillä ja sehän meni ihan ok (vaikka tuloksena olikin anaalinesteet paidalla ja hämmentynyt Loki). Eturauhanen oli pienentynyt 3,7 sentistä 1,8 senttiin ja oli nyt normaalin kokoinen. Tardak on siis auttanut yllättävän hyvin!

Muuta vaikutusta en varsinaisesti ole Tardakista havainnut, mutta sanotaan nyt vaikka, että ei haistelu ainakaan lisääntynyt ole.

Nyt siis katsellaan ja ihmetellään. Kuulemma Loki on niin kauan tottunut jalkaansa ajoittain nostelemaan, että voi kestää pidemmänkin aikaa, kunnes se kokonaan lakkaa ontumasta vaikka tulehdus ja kipu olisikin hävinnyt. Samaahan se osteopaattikin aiemmin sanoi. Toki jos selkeästi pahenee tai muita juttuja ilmenee niin sitten taas tutkittavaksi. Treeneihin se taas meidät käski vaan. Jos eturauhastulehdus uusii, niin sitten pitää vakavasti pohtia pallien olemassa olon merkitystä.

Muuten ei ollakaan elelty kun taas vaihteeksi remontin keskellä. Sitä mukaa kun saa asioita tehtyä niin kehittää aina uutta hommaa jonon hännille, nyt päätin laminoida myös makkarinkin lattian. Tykkään kyllä tästä remppahommasta siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa pääsen näkemään mitä esim. seinien sisällä on tai minkälaista paskaduunia on repiä kahta kerrosta muovimattoa postimerkin kokoisina paloina pois keittiön lattiasta (note to self: jatkossa aina jos mahdollista, pistä se laminaatti muovimaton päälle). Onhan se ihan hyvä osata tämmöisiä juttuja itsekin.

Viikonlopuksi onkin vähän erilaista ohjelmaa, kun suunnataan Lokin kanssa Tampereelle kyläilemään ja kotimatkalla sunnuntaina on Lotan treenit Riihimäellä. Melkoinen saavutus jos kestetään treenit loppuun, niin pitkä aika edellisistä kunnon treeneistä että vaikka minirimoilla Loki hyppiikin, niin kyllä siinä varmaan saattaa kumpaakin vähän hengästyttää.

Taas yksi syksyinen viikonloppu

Syksy on tullut rytinällä, mutta kaamosmasennuksesta ei ole vielä tietoakaan, jee! Tosin kun blogista lunttasin, niin eipä se viime vuonnakaan tullut kuin marraskuussa.

Viime viikonloput on otettu rennosti ja käytetty perjantaisin hieman viihteellä olemiseen, mutta muuten lähinnä vain nukkumiseen, lenkkeilyyn ja sarjojen katsomiseen. Kaikkea sitä ehtii, kun ei treenaa. Ja remppa vie ajatuksia ja voimia kun kämppä on koko ajan ns. puolivalmis, joten nukkuminen on aika jees. Töissä on taas ollut yllättävän kivaa, vaikka motivaatio käväisikin nollissa yt-uhan alla ollessa, on se nyt post-yt aikana yllättäen noussut. Ehkä vähän päätin, että otetaan nyt kaikki mahdolliset uudet kokemukset, työtehtävät ja opit irti niin on sitten ainakin kaikki tehty jos se yt-nakki jossain vaiheessa tännekin napsahtaa.

Kameran kanssa on lenkkeilty piiiiitkästä aikaa. Ja tuli todettua, että miten sitä onkaan nykyään aina vaan tyytymättömämpi tuohon vehkeeseen. Ehkäpä siihen tulee muutos aiemmin kuin luulenkaan.

Lokin pennuista Xema ja Velmu kävivät viikonloppuna vierailemassa kisoissa ja Ida ja Suvi napsivat kaksikosta kivoja kuvia. Velmu on pudottanut lammasturkkinsa ja alkaa näyttää jo koikkerilta eikä bernhandilaiselta :). Tässäpä muutamat 20 viikkoiset Lokin lapsoset. Näistä kuvista kiitos Idalle, Suvin ottamat kuvat löytyvät täältä.

All dogs are grey in the dark

Koiranomistajuus on kumma juttu. Olen omistanut koiran tai koiria kohta 6 vuotta. Olen omistanut koiran siis noin viidesosan elämästäni. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että lapsena luulin, etten saa koiraa koskaan allergian takia. Silti se on äärimmäisen vähän jos vertaa moniin muihin, ehkä suurimpaan osaan koiraharrastajista. Muihin ei kuitenkaan koskaan pitäisi itseään vertailla, vaan miettiä sitä omaa matkaa. Koiran kanssa elämiseni ja siihen suhtautuminen on muuttunut paljon siitä kun kaikki alkoi.

Ensin Fionan aikana oli ihmetystä ja opettelua koiran omistamisesta ylipäänsä. Sitten tuli huoli ja murhe Fionan sairastelusta ja opin selvittämään sairasteluja netin kautta, kun ei eläinlääkäreistä ollut siihen. Oli stressiä koiran voinnista ja sai pelätä milloin se kupsahtaa.

Ei kupsahtanut, vaan herätti halun ottaa toinen koira harrastuksiin, kun kävi ilmi ettei Fionan kanssa voisi harrastaa ja halu eri lajeja kohtaan heräsi.

Tuli Loki, tutustuttamaan harrastuksiin ja Fionan kaveriksi. Sosiaalistettiin, käytiin ties missä mätsäreissä ja tapahtumissa ja harrastettiin niin agilityä, tokoa, mejää, hakua, viehejuoksua. Olikohan vielä muuta. Kaveripiirini moninkertaistui parissa vuodessa, kun yhtäkkiä olikin niin suuren ihmisporukan kanssa yhdistävä tekijä. Kaverit on monesti koiraharrastuksen suola. Myös ne kaksijalkaiset kaverit. Pari ensimmäistä vuotta opeteltiin elämistä kahden koiran kanssa ja ns. tavallisen koiran ylipäänsä, Fiona kun oli aina niin omalaatuinen tapaus. Tämä oli sellaista euforista koiranomistamisen aikaa. Niiiiiin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa.

Sitten suuri osa harrastuksista (valitettavasti) jäi, kun agility jyräsi ohitse. Oli kiva oppia ja kehittyä jossain ja vihdoin kisaamaan pääseminen oli siistiä. Sitten tuli ontuminen ja agilityä piti radikaalisti vähentää. Eturauhasdiagnoosin jälkeen into hetkeksi palasi, mutta viime viikkoina on ollut niin paljon kaikkea muuta ja sitten tuli pimeä ja syksykin vielä, että nyt ei olla treenattu taas yli viikkoon. Eikä edes erityisemmin tee mieli. Viimeisimpien treenien jälkeen Loki ontui parina peräkkäisenä päivänä ja ajattelin, että vaikka eturauhanen olisikin ongelman aiheuttaja, niin yhä se silti on kipeä joten treenit ei tunnu kivalta ajatukselta. Päätin sitten taas taukoilla kun ei treenihaluakaan niin ylitsepursuavasti ole. Sama se on siis odotella kontrollia ja katsoa että ongelma helpottaa ennenkuin aletaan, jos aletaan, enemmän treenaamaan.

Samoihin aikoihin jouduin hyvästelemään Fionan ja laumamme pieneni yhdellä.

Nyt onkin siis ensimmäinen hetki, kun elän niin sanottua tavallista koiran omistajan arkea. Ei harrastuksia, ei ongelmakoiraa, vain yksi helppo ja vaivaton Loki. Se on kotona käytännössä täysin huomaamaton, sitä voi pitää vapaana lähestulkoon missä vain, sen voi ottaa mukaan minne vain eikä sillä ole oikeastaan mitään ongelmakoiran käyttäytymisen merkkejä. Se on kuin harmaa varjo mikä sisällä kyllä seurailee ja ihmettelee omalta pediltään, ehkä kerran päivässä tuo lelua jos lenkki oli sen mielestä liian lyhyt, mutta ei selvästikään tarvitse harrastuksia ollakseen tyytyväinen.

Yksinäinen harrastukseton Loki on niin helppo, että eilen olin peräti aavistuksen iloissani, kun se rähähti ohi menevälle mustalle afgaanille. Se ohittaa pienet räksyttävätkin koirat hienosti, mutta isot koirat on vieläkin sen heikko kohta. Täysin ignooraavat isot menee ohi hyvin, mutta jos iso jää kyttäämään tai muuten kiinnittää Lokiin huomiota niin Lokikin reagoi. Itsellenikin isot ovat hermostuttavampia, jos iso koira sattuu nykäisemään kohdalla niin se tulee paljon suuremmalla volyymilla sen pienenkin matkan kuin pieni. Päätinkin sitten, että kun ei kerran muutakaan tekemistä ole, niin aloitetaan nyt sitten ulkona edes leikki "bongataan isoja koiria".

Toinen Lokin haaste on muut koirat, joiden kanssa pitäisi tulla toimeen nenäkkäin pienemmässä tilassa. Näitä ei tällä hetkellä olekaan sitten kuin Tessi.

Viimeisimmän kerran Loki on ärähtänyt Fionalle joskus keväällä, en muista koska viimeksi Tessille. En tiedä onko tapa jäänyt vai ei, mutta en halua ottaa selvää. Kun tiedostaa Lokin tarpeen omaan tilaansa, ei ongelmia synny.

En edelleenkään anna Lokia hoitoon esim. vanhemmilleni samaan aikaan kun Tessi on siellä. Vaatii tiettyä rauhallisuutta olla kiihdyttämättä niitä sisällä jolloin kierrokset nousevat ja nenälle tuleva Tessi voi saada äkkilähdön. Lisäksi rajallisten resurssien kuten ruoan tai huomion kanssa tulee olla tarkempi. Pahoittelut yleistyksestä, mutta jotenkin tuntuu, että koikkeriyksilön sielunelämä on usein hyvä tuntea tarkasti, jotta sen kanssa elo on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Veikkaan, että jatkuva isommassa laumassa eläminen voisi tehdä Lokille hyvää kun tilanne olisi pysyvä, mutta tällainen harvoin koiran kanssa toimeen tuleminen on aina uusi tilanne.

Matka oli pitkä, ihana ja erittäin opettavainen, mutta nyt olemme siis saavuttaneet tämän perusarjen yhden koiran kanssa ja kyllä se kieltämättä näiden vuosien jälkeen aika namulta maistuu. Siinä vaiheessa, kun elämä alkaa käymään liian tylsäksi ja haluaa uutta haastetta, voi sitten harkita uutta pentua. Se onko kyseessä sitten koikkeri, sheltti, vai mahdollisesti joku roturisteytyspentu, on sitten sen ajan murhe.

Tämä oli tällainen liirumlaarum matkakertomus omasta koiran omistamisestani. Aihe on omasta mielestäni ihan kiinnostava, joten jos joku muukin haluaa kirjoittaa omasta kokemuksestaan niin haaste on heitetty.