Tiistaina posti toi suuren yllätyksen. Töissä oli aivan kummallinen ja tuttuun tapaan hektinen päivä ja tunteita oli jo vähän koeteltu. Meidän firma muuttaa nyt vuoden vaihteessa uuteen toimipisteeseen parin sadan metrin päähän ja viime viikot on ollut siitä syystä yhtä sählinkiä. Iltapäivällä työkaveri tuli luokse ja sanoi, että olin saanut kortin. Olin ihan hoomoilasena, ei kukaan ole koskaan lähettänyt minulle postia töihin. Osoitteena oli tulevan toimipisteemme osoite, mutta fiksuja kavereita ne siellä postissa ovat kun olivat osanneet sen toimittaa oikeaan paikkaan :)
Luin kortin ja olin melko sekaisin kun tajusin keneltä kortti oli tullut. Kortissa oli kuva nettiystävästämme, joka kuoli kaksi vuotta sitten ennen joulua. Juuri teetetyt kortit eivät silloin menneet käyttöön, mutta nyt oli aika lähettää pienet Minit maailmalle ja olimme onnekkaita saadessamme niistä yhden!
Mini ja Fiona kärsivät joku kolmisen vuotta sitten samaan aikaan hyvin samantyyppisistä oireista ja yhdessä Minin omistajan kanssa vaihdoimme ajatuksia, yritimme selvittää mistä voisi olla kyse ja autoimme toisiamme parhaamme mukaan. Nyt meitä oli muistettu kiitoksena noista ajoista. Lukiessani korttia en voinut olla liikuttumatta ja oli pakko paeta vessaan pois työkavereiden silmistä. Se oli ensimmäinen joulukortti minkä ylipäänsä sain tänä jouluna. Tuntui ihan siltä, kuin sillä hetkellä joulu olisi saapunut.
Kiitos Johanna, tämä oli todellinen yllätys ja lämmitti mieltä kovasti. Rapsutukset on välitetty eteenpäin ja toivotamme kaikki kolme täältä oikein hyvää Joulua myös sinulle!
Samoin toivotan erityisen hyvät Joulut myös muutamalle muulle, jotka elivät hengessä tuolloin noina aikoina. Tiedän että ainakin muutama teistä lukee tätä blogia yhä.
Töiden jälkeen suuntasin kohti Selloa jouluostoksille ja samalla piti käydä vanhemmilta noutamassa parit tavarat. Kiire oli jo kotiin koiria ulos päästämään joten juoksentelin kuin päätön kana, niinkuin kaikki muutkin jouluostoksilla olijat. Avatessani kerrostalon oven huomasin, että hissi oli rikki. Ei auttanut kuin lähteä kiipeämään portaat ylös. Takaisin autoon ja Selloon. Tässä vaiheessa äiti soitti toisesta esineestä mikä piti noutaa ja kirosin kun olin sen unohtanut. Sellon jälkeen takaisin porukoille ja jälleen portaita kiipeämään. Samalla soitin iskälle ja olin puhelimessa samalla kun lähdin asunnosta, joten tottakai piti palata vielä autolta takaisin ylös tarkastamaan, että olinhan pistänyt oven kiinni ja lukkoon.
Kolmatta kertaa kiipesin portaat ylös. Porukoiden oven vieressä oleva hissinkorjaajamies katsoi kolmatta kertaa kun sinkosin asuntoon ja takaisin. Juuri kun lähdin taas juoksemaan portaita alas, mies sanoi perääni: "Muista myös vähän rauhoittua Jouluna". Hämmennyin tästä yllättävästä puheenvuorosta ja mutisin jotain epämääräistä. Siinä sitten minuutin verran toivoteltiin toisillemme hyvät joulut.
Siinä se totuus suoraan tuli, pitäisi se osata rauhoittuakin välillä. Edes vaikka sitten Jouluna.
♥
VastaaPoista