 |
| Muuten kuvatonta merkintää piristää Viuna! |
Tämä on ensimmäinen uusi vuosi kun olen kummankin koiran kanssa sisällä, joten tiettyjä varotoimenpiteitä ja traumoilta ja pahoilta pelkotiloilta ennaltaehkäiseviä toimia on pitänyt harkita hyvin etukäteen. Ideaalitilanne olisi ollut paeta johonkin mökille keskelle metsää, mutta eipä tullut tarpeeksi ajoissa tuotakaan ideaa ajateltua. Koska sisällä olo paukkujen räiskeessä on väistämätön paha, koostuu resepti vahinkojen minimoimisesta esimerkiksi seuraavanlaisista tekijöistä.
- Pitkä aamulenkki. Me mentiin 1,5h, enkä kaatunutkaan kuin kerran. Ei sitten iltapäivällä tarvitse. Nekin hörhöt jotka etukäteen raketteja ampuvat, eivät olleet heränneet vielä ennen kahdeksaan.
- Verhot. Tiukasti kiinni, tietysti. Ei valoshowta koirien silmille.
- Telkkari päälle, lempiohjelmat pyörimään tai vaihtoehtoisesti pelikone kiinni seinään ja aivot narikkaan 8 tunnin ajaksi.
- Musiikki soimaan. Volyymit kaakkoon, niin paljon kuin korvat (omat ja koirien) kestää. Mitä hevimpi sen parempi! Musiikin tehtävä on tuoda tasainen jytke taustalle niille hetkille, kun televisiossa on hiljaisempaa.
- Pokerinaama. Also known as "tiiän et panikoit, mut yritän näyttää niinkun ei mitään kummallista olis jotta lakkaisit panikoimasta" -ilme ja olemus, mikä ei koskaan toimi ja minkä läpi koirat lukevat kuin avointa kirjaa. Yritys hyvä kymmenen. Hyvä neuvo on että älä puhu mitään, koira aistii sanojesi läpi sekunnin sadasosassa vaikka miten pirteästi yrittäisit puhua. Ole hiljaa ja ignooraa, ajatukset muualle kivoihin juttuihin.
- Ei raketteja pelkäävä koiraseura. Niin ne väittää, että rohkeamman koiran läsnäolo rauhoittaa myös hermostelijaa. Ei mitään hävittävääkään.
- Sikspäkki olutta, tai vaihoehtoisesti pullo skumppaa tai viiniä. Näiden tehtävä on rauhoittaa omistajan hermoja, jotta ei tarvitse kytätä jokaisen pamauksen jälkeen "saiko se koira slaagin vai ei".
- Hyvää seuraa! Tehtävä sama kuin edellisellä, saada ajatukset muualle ja iloisiksi.
Me lähdetään siskon ja Tepsu-terroristin luo iltaa viettämään heti töiden jälkeen. Uskallan väittää, että sielläpäin paukkuu vähän vähemmän kuin täällä peräespoossa, missä asuu niin paljon lapsiperheitä (ja muita hunsvoltteja jotka ei noudata edes ampumisaikoja!). Kuten vanha naapuri sanoi viime uudesta vuodesta, täällä kuulemma paukkui niinkuin olisi sodassa ollut.
Fiona ei välitä paukkeista mitään ja lämmöllä ajattelen niitä paria uutta vuotta, kun Tampereella asuessani istuttiin Fionan kanssa ulkona terassilla ja parvekkeella ja katseltiin yhdessä kauempana näkyviä raketteja.
Mielenkiintoista olisi tietää perimän, ympäristön ja kasvatuksen aiheuttamat muutokset raketteihin (ja muihin paukkeisiin) reagoimiseen. Fiona, joka on niin epävarma ja epäluuloinen miljoonasta muusta asiasta ei pidä pauketta minään. Loki muuten huomattavasti tasapainoisempi, mutta varmasti herkempi tietyille asioille, vetää pultit ukkosesta. Fionan tullessa silloinen avokki pelasi räiskintäpelejä volyymit täysillä useita kertoja viikossa enkä itse tiennytkään mistään paukkuarkuudesta. Lokin tullessa asuin yksin, ja tein suuren virheen kasvattaessani sen niinkuin luulin olevan paras sellaiselle herkälle rodulle kuin koikkeri. Rauhallisesti ja hiljaa, ettei se saisi traumoja. MAJOR MISTAKE. Mutta olisiko tilanne mitenkään erilainen eri kasvatuksilla? Vai onko se perimän aiheuttamaa paukku-arkuutta. Nykyisen vallitsevan käsityksen mukaan paukkuarkuus on voimakkaasti periytyvää. Ihan kiva artikkeli aiheesta on esimerkiksi täällä.
Uusimmassa koikkerilehdessä juuri oli erään kasvattajan haastattelu jossa hän totesi muistaakseni jotenkin niin, että koikkereilla on monia muita koirarotuja enemmän jäljellä luonnonvaraisia vaistoja, tms, jotka saavat ne araksi monille asioille mikä on seikka josta tulisi päästä eroon. Olen samaa mieltä että näistä pitäisi päästä eroon ja saada rotua rohkeammaksi ja kovemmaksikin, ja allekirjoitan täysin tuon luonnonvaraisten vaistojen suuremman olemassaolon. Itse miellän tällaisiksi vaistoiksi esimerkiksi Lokin sisäisen (vaikkakin aika epäuskottavan) suden esilletulon tasaisin väliajoin esimerkiksi tietyissä ruokailu- tai ulkoilutilanteissa, tai vaikka silloin kun Loki pienempänä varasteli sukkia. "Hauska" tapa periaatteessa ei siinä mitään, mutta Lokin tapa tehdä asioita on välillä niin tosikkomainen, ominaisuus mikä puuttuu Fionasta täysin. Toki kokemukseni koirista ja muista roduista on vielä tosi pieni, mutta tuo seikka tekee minusta koikkerista tavallaan kovin mielenkiintoisen rodun, vaikkakin saattaa vaikeuttaa elämää tietyiltä osin. Toisaalta myös suurin syy siihen miksi pohdin muitakin rotuja seuraavaksi koiraksi. Seuraavalta agitykiltä kun toivon raudanlujia hermoja ja palavaa moottoria.
Hui kauhistus - CD:n lisäksi pitäisi markkinoille tuoda "Lapsiperheiden elämää" CD, missä olisi kaikkia ihan kummallisia elämän ääniä, mihin välttämättä yksinasuvan koira ei koskaan joudu tottumaan. Ainakin siksi aikaa kunnes koirien perusluonne on sellainen että ne eivät vedä pultteja uusista pelottavista asioista. Tiedän koikkerikasvattajia, jotka soittavat äänicd:itä alle luovutusikäisille pennuille ja ne varmasti auttavat, yllä olevan linkin mukaan myös opaskoirakouluun pentuja kasvattavat tekevät näin. Lokin kasvattaja tuskin.
Tämän merkinnän kuvissa voi fiilistellä kesää, niissä Fiona on katsonut parhaaksi ratkaisuksi siirtyä nauttimaan mukavista tyynyistä parvekkeella sillä aikaa, kun emäntä imuroi sohvaa.
Rauhallista ja turvallista uutta vuotta kaikkiin koiraperheisiin ja muillekin!
