maanantai 20. toukokuuta 2013

FI MVA HeJW-11 Harm v.d. Schoonheden


Nysse on ollut jo jonkin aikaa virallista, meikällä on koira nimeltä FI MVA HeJW-11 Harm v.d. Schoonheden! Näyttelyturnee jatkuu Kotkan kv näyttelyssä kesäkuussa. Sen jälkeen voi olla ettei tulla tänä vuonna enää kiertämään, on sitä rahalle parempaakin käyttöä. Perhana kun pitää olla vaan niin kunnianhimoinen. Ensin tavoite oli vain se mva, mutta kun kerran yksi cacib tuli niin hirveä hinku olisi saada toinenkin.. Onhan varsinkin kesänäyttelyt muutenkin tosi kiva tapa viettää päivää, mutta kamalan kalliita vaan nykyään erityisesti nuo kv näyttelyt.

Tänään oli jälleen ohjattujen tokotreenien vuoro ja kuten viime viikkoina, olemme kävelleet aksakentän ohi ja käyneet siellä piipahtamassa matkalla. Tänään oli tosi kuuma mutta ajattelin että käytän Lokin uimassa vasta treenien jälkeen. Väärin, olisi kannattanut käyttää ennen treenejä. Olisi ollut paljon virkeämpi koira.

Tehtiin pitkästä aikaa puomia. Nyt kun kerran keinu menee niin voidaan alkaa erotella puomia ja keinua. Tehtiin ensin pelkkä alastulo (mihin se hakeutui heti 2on2offiin) ja sitten kolmisen kokonaista. Palkka oli alastulolla odottamassa ja jäin itse reippaasti jälkeen. Loki hakeutui hyvin 2on2offiin, mutta tuppasi nostamaan etutassut takaisin laudalle kun jäi odottelemaan. Olen jättänyt "ota" käskyn kokonaan pois ja kontakteilla on nyt pelkkä "kiipee". Ehkä pitäisi lyhentää siitä "kii, kii" niinkuin monesti kuulee radalla.

Lisäksi tehtiin keppejä niin, että oli hyppy-kepit-mutkaputki-hyppy. Ensin kepit yksittäin, sitten hypyn takaa ja sitten koko pätkä. Tämän jälkeen tein vielä pätkän toisinpäin eli putkesta kepeille ja siitä hyppy. Hienosti poika pujotteli. Kulmat oli olemattomat eli kepeille mentiin molemmista päistä täysin suoraan, mikä on ollut Lokille kaikista haastavinta. Ehkä kepit pikkuhiljaa menee jo radalla!

Voisin sanoa, että ollaan jo aikalailla möllikunnossa, eli kontaktitkin sujuu aika kivasti radalla sekä A että puomi. Jänskää, sitähän voisi mennä ihan oikeisiin mölliluokkiin pitkästä aikaa. Perjantaina olisi taas Tehis Cup, mutta en tiedä viitsiikö mennä kun torstaina on treenit. Lisäksi en tiedä että olisi tuttuja menossa enkä tiedä jaksanko yksin lähteä (saa ilmoittautua!).

Aksan jälkeen Loki pääsi tosiaan uimaan ja sitten olikin oikeastaan tosi virkeä tokossa. Odottamista oli toki joku 45 minuuttia ennen omaa vuoroa joten levätäkin ehti hyvin.

Kaukoja katsottiin ihan perusteista. Enpäs tiennyt että avoimessa on vain istu-maahan variaatioita, ihan turhaan olemme treenanneet myös seisomista! :D Loki teki aika hyvin, seisomaan noustessa se vetäisee niin ryhdikkään seisomisposen että meinaa tassut liikkua aina. Seisomiseen pitäisi vaihtaa käsky "seiso" esim. "up" tai "top" käskyyn, kun "seiso" tarkoittaa muutenkin miljoonaa eri asiaa Lokille. Edistämiseen voi käyttää esim. taktiikkaa että koira ei saa namia hamutessaan (koiralle voi sanoa "ä-ä", mutta minä mielummin ignooraan hamuamisen) vaan vasta sitten kun ei hamua. Lisäksi takapalkkaa voi käyttää. Taidetaan jättää nyt tuo seisominen pois muutenkin kerran ei sitä tulla tarvitsemaan. Maahan-istu menee oikeastaan tosi hyvin, mutta pitää jatkaa maasta istumaan liikeradan vahvistamista ja sitten ottaa etäisyyttä. Eihän me kaukoja tulla varmaan koskaan kokeissa tarvitsemaan kun (tällä hetkellä) tarkoitus on vaan saada TK1, mutta onpahan vaihtelua treeniin.

Noutoa niinikään perusteista. Kun ei ole alokkaan liike niin en ole sitä Lokille opettanut käytännössä yhtään. Lisäksi olen kuullut että se on oikein mahdollisimman veemäinen opettaa joten miksi hankkia itselleen vapaaehtoisesti harmaita hiuksia :D. Tehtiin pitämistä, yritin saada Lokia ottamaan kapulaa mutta kapulan ollessa maassa Loki vain tökkäsi sitä ja meni maahan eteen. Luuli etsivänsä avaimia.... Ei yhtään tajunnut vielä suulla koskea sen enempää vaikka hetken naksuttelin. Kädessä pidettäessä nosti jatkuvasti tassut kapulan päälle, ollaan meinaan harjoiteltu käden alta kurkistamista. Vielä huonompi menestys kuin maassa ollessa. Lisäksi tehtiin liikkuvaa noutoa (joku vastaava termi sille oli) eli heitettiin kapula ja Lokin juostessa hakemaan palkattiin heti (eli ei tarvinnut edes nostaa). Tarkoitus vain treenata sitä innokasta kapulalle menoa. Ei ihan avautunut tämäkään, sillä Loki juoksi kapulan luo, tökkäsi sitä nenällään ja kävi viereen makaamaan. Etsi mielestään jälleen avaimia.. Totesinkin kouluttajalle että aika tehokkaasti olen meidän noudon alkeet pilannut tämmöisillä tempuilla :). Oli aika huvittavaa seurata mitä kaikkea Loki tarjosi tehdäkseen kapulalle.

Paikallamakuu ensin joku 30 sekuntia välipalkkauksella ja toinen mokoma ilman välipalkkausta. Viereinen holsku oli hieman levoton joten pidin ajan lyhyenä. Lisäksi Lokin molemmilla puolilla oli koiria mitä ei ole usein ollut. Hyvin pysyi vaikkakin pää vähän heiluskeli.

Luoksepäästävyys meni hyvin, pysyi ihan paikallaan kun pari eri tyyppiä tuli taputtelemaan. Selvää edistystä!

Lopuksi yksi vauhdikas luoksetulo lelupalkalla. Oli kiva!

Lisäksi Loki pääsi testaamaan miltä tuntuisi nännikumi palkkana. Seurakaverilla oli ja lainasin sitä Lokille. Ensin Loki haisteli tosi ihmeissään ja yritti nuolla kumia. Aloin vähän leikittämään ja kyllähän poika siitä innostui. Vähän vielä lipsui ote, mutta uskoisin että kun oppisi tuolla leikkimään niin voisi toimiakin hyvin. Pitäisi siis hankkia jostain oma käytetty nännikumi (siinä on lause mitä en olisi uskonut koskaan sanovani).

Se mikä pitäisi minun muistaa olisi virittely sanoilla tulevaan liikkeeseen.. Miten voikaan olla niin vaikea muistaa! Lisäksi pitäisi viritellä sitä "jee mennään tekemään tokoa, mennään tokoilemaan" kun mennään kentälle. Sen olen ainakin oppinut, että varmaan jokaiseen liikkeeseen pitäisi olla oma sanansa millä kertoa koiralle mitä tulee tapahtumaan. Muistaisi vain käyttää näitä joskus treeneissä niin voisi auttaa.

Lopuksi Loki pääsi juoksemaan Pipsa partiksen kanssa, mutta oli sen verran väsy ettei paria pyörähdystä enempää jaksanut juosta. Lisäksi Pipsa oli kookkaamman puoleinen nainen ja Loki jäi pari kertaa vähän alle juostessa eikä sitten ehkä senkään takia kauheasti innostunut näin päällekäyvästä tytöstä :)

Aloitin muuten operaation "Fiona hiljaiseksi odotellessa". Sen sijaan että karjun ja ärjyn sen hiljaiseksi (jostain syystä treenikaverit ei välttämättä tästä tykkää) ajattelin kokeilla positiivisesta eli hiljaisesta käytöksestä palkitsemista. Alku ei näytä lupaavalta, mutta kyllä ne väittää että tämä voisi toimia. Ans kattoo.

Oli huippukivat treenit taas, on tuo vaan niin kiva kun pääsee myös seuraamaan muiden treenejä ja juoruamaan seurakavereiden kanssa. Huippua! Ensi viikolla sitten omatoimet.

torstai 16. toukokuuta 2013

Taas mennään putkeen


Eilen oli ensimmäiset kesäkauden ohjatut treenit (viime viikolla ei päästy). Alkuperäisen kouluttajamme tehtyä oharit, saimme onneksi Hannelen kouluttamaan meitä pari kertaa ja sen jälkeen kouluttajana on Tiia S. Kummatkin ovat viime kesältä tuttuja, todella mukavia ja taitavia joten erittäin innolla odotan kesän treenejä!

Eilen kävimme läpi oikein sopivasti rytmittämistä, ajoittamista ja kiihdytystä/jarruttamista mikä sujui osaksi hyvin ja osaksi huonosti. Juuri meidän ongelmakohdilta tuntuivat (nämäkin..). Tehtiin ensin ennakoiva valssi + eteen harjoitus (rata A) ja sen jälkeen pyörimisharjoitus sekä "ohjaa niin ettei Loki mene putkeen" -harjoitus (rata B), mikä ei sitten sujunut yhtään.

Valssit sujuivat osa paremmin osa huonommin, muutamat tiukat saatiin, mutta myös useampi semmoinen missä Loki kiertää hypyn ulkokautta eli ikäänkuin luki ohjauksen jonkunnäköiseksi leikkaukseksi (esim. hypyillä 3 ja 7). On muuten sama ilmiö mitä olen huomannut talvikauden aikana useamman kerran. Tässä treenissä näissä kohdissa kummassakin ohjaan samalla kädellä, kun taas toisinpäin tehdyissä valsseissa kiersi esteet oikein päin. Kenties melkoista toispuolisuutta kropassa ja ohjauksessa?

Myös tuli valsseja missä Loki kääntyi ennen hyppyä, ainakin toisessa kohdassa hiekka antoi niin paljon periksi että tein äkkipysähdyksen hidastamisen sijaan joten Lokikin tietysti pysähtyi kuin seinään.

Eteen-pätkä meni kivasti, vaikka en kovin taakse jäänytkään. Noita pitäisi tehdä paljon lisää.

B rataa hinkutettiinkin sitten enemmän, ensin ei löytynyt pyörivät hypyt 3-5 mutta sen jälkeen menivät ok. Melkoiset kaartamiset kyllä näissä oli, kun jälkikäteen videolta katselin. Olisi pitänyt ohjata kauempaa.

7-8 hypyillä oli sitten meidän suurin ongelma, Loki meni aina putkeen. Yritettiin useita eri juttuja, mutta jäähdytyslenkillä sitten Ella keksi mainita, että Loki lukitsi putken jo heti viimeistään 6 hypyn jälkeen eli vaikka olisin tehnyt kärrynpyöriä niin putkeen se olisi mennyt silti. Eli olisi pitänyt olla valovuotta aikaisemmin liikkeellä. Kouluttaja lupasi että palataan tähän asiaan ensi viikolla, onpa kiva päästä kokeilemaan uudestaan!

Kiitos Ella kuvauksesta taas :)


Oli helle ja vaikka Loki kävi uimassa ennen ja jälkeen treenin niin melko kuuma oli silti. Pidettiinkin kaikki ryhmäläiset rimat minikorkeuksissa. Edeltävän päiväiset epiksetkin varmaan hidastivat jätkää, joten nyt pidetään sitten ihan lepoviikonloppu.

Fionan veritipat kakan jälkeen muuten jatkuivat, kunnes viikonloppuna se paheni ihan ripaskaksi asti. Siitä asti on ollut sillä vatsa löysällä ja ruoka ei maistu aamulla, vaan ensin pitää käydä kakkimassa ja sitten vasta maistuu. Eilen ja tänään on tullut kiinteämpää, mutta tänäänkin aamulla kiinteän perään tuli ihan limaripulia ja sen jälkeen selkeästi verta. Se on ihan pirteä oma itsensä kakkimisen jälkeen ja päivisin, mutta aamuisin on selvästi kipeä olla. Aloitin sille tänään tylosinit kun kaapista löytyi neljä tabua, viikonlopun jälkeen koitan ilman ja jos oireet palaa niin back to the vet we go.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hui kauhea mitä säätöä

Tänään käytiin Lokin kanssa Tehis Cupissa Ojangossa vetämässä möllihypäri kaksi kertaa. Tuomarina Matti Levanto. Tulos pari hylkyä, paitsi että kun hylkyä ei jaettu niin toisella sijoituttiin 10/13. Tai oikeastaan jos lasketaan kultakin vain yksi paras veto niin oltiin peräti seitsemänsiä. Yksi koirakko sai nollatuloksen.

Juutuin ruuhkaan kehä ykköselle (fiksumpi olisi ehkä tajunnut varata enemmän kuin puoli tuntia ylimääräistä ruuhkassa jumittamiseen) ja pääsin paikalle vain jotain viittä minuuttia ennen rataantutustumista. Hirveää häsellystä ensin lämpätä pikana koiraa, kaivaa häkki, saada Loki sinne, tutustua rataan ja sen jälkeen lämpätä koiraa lisää. En ehtinyt yhtään katsoa muiden ratoja ja muutenkaan ei ehtinyt yhtään hengähtää [/kootut selitykset ends here]. Ei vaan, oikeasti ehkä huolestuttavinta että mulla ei ole tällä kertaa mitään hyvää koottua selitystä muuta kuin että rata oli vain liian vaikea meille (=minulle).

Rata oli huomattavasti mielestäni vaikeampi mitä yleensä mölliradat, mutta niinhän ne taitaa hypärit usein olla. Osallistujia oli 13, joista osa meni kahdesti ja yksi nollatulos tuli (joo ei oltu me). Kuitenkin rataantutustuessa jo tuntui siltä että minulle vaikeita kohtia oli niin paljon etten ehtinyt kunnolla niihin kaikkiin syventyä ja lähinnä seurasin mitä muut aikovat tehdä.

Alun ajattelin olevan ihan ok, ohjaus vaan ja sitten putkeen, odottelin tuolla kakkoshypyllä. Noh ei mennyt näin, ensimmäisellä radalla Loki meni väärään päähän putkea ja toisella kerralla säädettiinkin kunnolla 2 ja 3 hyppyjen kanssa. Jälkeenpäin tuli mieleen että päällejuoksu 3 hypyllä olisi voinut toimia, tai sitten vain koira kontaktiin ennen putkea.

5 hyppy oli rataantutustumisessa ensimmäinen vaikea kohta, suunnittelin persjättöä 5-6 väliin. Moni valssasi ja hämäännyin että mitä siinä kannattaisi tehdä. Ensimmäisellä radalla meni pipariksi kun Loki meni väärään päähän putkea ja toisella kerralla tässä meni valssimikälie niin pitkäksi että hyvä että 6 hyppy löytyi ollenkaan.

10 hypylle takaaleikkaus, toimi molemmilla kerroilla! Että minä tykkään takaaleikkauksista. Olen vain siinä luulossa, että sitä kannattaisi välttää ns. turhissa paikoissa koska Savioja sanoi, että minun pitäisi aina kun mahdollista päästä koiran edelle, eikä jäädä jälkeen kuten takaaleikkauksissa koska se hidastaa koiraa. Mutta esim. 6 hypylle arvoin takaaleikkausta myös ja ehkä pitää alkaa käyttää sitä enemmän nyt kun ei noi valssit tai persjätöt suju yhtään.

12 hypylle ennakoiva valssi (valui pahasti molemmilla kerroilla) ja 14 putki oikean puoleiseen päähän (molemmilla Loki meni vasempaan). 15 hypylle piti sitten lennosta ohjata kun putkesta tulikin väärästä päästä vaikka olin suunnitellut meneväni paljon kauemmas. 17 hypylle niinikään ennakoiva valssi (valui vielä pahemmin) loppu sitten mentäisiin vaan.

Sitten se viteo. Minähän en harrasta itsesensuuria, vaikka ehkä pitäisi, mutta menköön nyt.



Tästä päivästä jäi kyllä semmoinen olo, että kannattaisi ehkä käyttää enemmän noita takaaleikkauksia ja muita vähän ehkä maksityyppisiä (???) ohjauksia, sylkkäriä esim. ennemmin kuin valssia ja persjättöä mitä en tosiaan osaa. Eli tavallaan siirtäisi sitä vastuuta vähän Lokin päähän että "haehae tonne", kun ohjaaja on näin kujalla näissä etukäteen tehtävissä ohjauksissa..

Jos koittaisi ensi kerralla luottaa mututuntumaan eikä tehdä niin kuin tuntuu että "pitäisi" tehdä kussakin paikassa. Voisi olla mielenkiintoinen kokeilu.

Periaatteessa jäi aika harmittavat fiilikset, mutta toisaalta Loki pysyi lähdössä ja riekkui lelun kanssa hyvin maalissa. Joten oikeastaan olen näin jälkeenpäin ajatellen ihan tyytyväinen. Kisaharjoitusta ainakin tuli meille molemmille ja sehän on sitä tärkeää tässä vaiheessa.

Lisäksi jälkimmäisellä radalla hihnan tuoja ei muistanut sitä ajoissa tuoda vaan jouduttiin vähän odottamaan, koska hän jäi omien sanojensa mukaan ihailemaan meidän menoa. Vähän kyllä epäilen että vttuili......

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tytin yksäri + muuta aksaa ja tokoa

(c) Tytti Käyhkö

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa henkilökohtaisen koutsimme Tytin treeniin. Ja sanottava kyllä on, että opin varmaan enemmän kuin koko talven aikana yhteensä. On se vaan huippua kun kouluttaja tietää teidän ongelmakohdat ja jaksaa oikeasti nähdä vaivaa sen eteen että luupäätkin ymmärtää mitä nyt haetaan. Ja oikeasti näytetään kädestä pitäen että miten mikäkin juttu tehdään. Tytin yksäri kesti puolisentoista tuntia ja Loki pääsi treenaamaan suuren osan ajasta, Hila sitten välillä tauotteli poikaa ja temppuili hienosti.

Ihan aluksi Loki teki keinua, tai keinuja. Hallilla oli kaksi erilaista keinua, toinen tooosi massiivinen ja kovaääninen mitä tehtiin pari kertaa (minusta ihan ok) ja sitten tehtiin toista keinua. Loki himmaili puolen välin jälkeen joten tehtiin Tytin neuvosta parit päähänjuoksut paikallaan pysyvällä keinulla. Sitten yksi ihan vauhdikas kokonainen keinu ja jätettiin siihen. Olin tosi iloinen että Loki teki kaksi ihan uutta keinua ja aika hyvin mielestäni, vaikka kyllähän se vähän hidasteli.

Meidän rata oli Tytin käsialaa ja perustui osaksi hänen käymäänsä Jaakon yksäriin joskus viime vuoden loppupuolella. Lisäksi mukaan oli pistetty tottakai kriittisiä Tainan ongelmakohtia, eli juuri niitä mitkä ovat meidän viime aikojen treenivideoissa aiheuttaneet niitä "voi TAINA mitä sä tossa teet!!11!!" turhautuvia huudahduksia :). Ja kyllä huomasi että olin osasta asioista pihalla kuin lumiukko.

1-2 hypyillä tehtiin japanilainen, eli pari persjättöä putkeen. Ja voi että kun näitä hinkattiin. Videolle ei tullut ensimmäinen sessio, eikä muuten haittaa yhtään :D. Videon perusteella opin kerrasta, hmmh, joo ei ollut lähelläkään totuutta. Lisäksi Loki ei oikein malttanut kuunnella, pitäisi kuulemma saada minusta mielenkiintoisempi niin ettei Loki välitä että väki liikkuu ympärillä tai putki on suoraan edessä tms. Tässä vaikeaa oli juokseminen suoraan eikä makkaralla, koko kropan kääntäminen eikä vain käsien, tarpeeksi lähellä esteitä oleminen (ihan epäluonnollisen lähellä minun mielestäni) ja tietysti se oikea ajoitus. Lopulta saatiin sujumaan pari kertaa ja jätettiin siihen.

8 hypyn jälkeen persjättö mikä meni ensimmäisellä ihan hyvin ja toinen toisto otettiin harjoituksen vuoksi ja saatoin Lokin tarkoituksella pitemmälle putkeen että saatiin vähän kiirettä minulle. Ihan hyvin meni tämäkin.

9 putkelta takaakiertoon ja siitä päällejuoksu, tätä tehtiin joitain toistoja. Jälleen suoraan juokseminen oli vaikeaa ja takaakiertoon lähettäminenkin yllättävän vaikea. Putkelta ei saanut odottaa Lokia vaan mennä jo. 11 hypylle törkättiin koira mahdollisimman kaukaa, vaikka joka kerta menin vahingossa pitemmälle kuin piti. Siitä renkaan jälkeen (tai kohdalla, nyt kun opin että persjättöä ei tarvitse tehdä aina kahden esteen välissä), 13 hypylle ennakoiva valssi. Renkaan jälkeistä persjättöä tehtiin paljon ennenkuin minulle selvisi mistä persjättö oikeasti koostuu. Valaistuminen numero 1. Näitä tehtiin useita kertoja mutta lopulta saatiin aika kivasti menemään mielestäni. Ennakoiva valssi pisti kaartamiset minimiin kun sen sai tehtyä ajoissa.

15 hypylle takaakiertopersjättö ja tämä olikin sitten treenin toinen tosi haastava kohta. Minä tein nimittäin ehkä jonkun 4 toistoa ennenkuin Tytti tajusi että eihän tuolla urpolla ole mitään haisua miten sen pitäisi tämä ohjaus tehdä. Takaakiertoon se kyllä lähti, mutta miten koira vedetään sieltä takaisin, sitä en yhtään ymmärtänyt. Joo-o, videolta näkee että ei siitä edes tajuaisi mitä olen tekemässä ennenkuin Tytti näyttää (ei valitettavasti videolla) että "nyt sun pitäis tehdä muutakin kun heilua näin *lisää lentokonetta demonstroivaa heilumisliikettä tähän*". Tuon jälkeen tuli ensimmäinen onnistunut ohjaus. En vain ollut yhtään tajunnut että siinä pitäisi tuollalailla pyörähtää, valaistuminen numero 2.

Pakkovalssi hypyllä 17, piti merkata tarpeeksi alas mitä en tajunnut. Ja etukäteen merkata ja lähteä menemään jo ("mene jo mene jo!"). Persjättö ennen rengasta myöhässä mutta koira meni sentään oikein. 20-21 hyppyjen kaltaisissa kohdissa Lokilla on ollut vaikeuksia hakea este eikä tulla välissä pois, mutta nyt ei kertaakaan yrittänyt tulla välistä. Sen sijaan kaksi kertaa tiputti 21 riman, varmaan ohjasin huonosti silti.

22 putki oli vähän vastaava kohta missä viimeisissä sisätreeneissä opetin Lokia virheellisesti tulemaan väärin päin putkesta ulos, mitä ei saisi koskaan tehdä. 1,5 metrin sääntö tuli uutena tässä, eli jos ohjaaja on 1,5 metrin tai kauempana putken suusta niin koiran pitäisi tulla ulos kääntyen vasemmalle, jos ohjaaja on lähempänä putken päätä kuin 1,5 metriä niin koiran pitäisi tulla ulos kääntyen oikealle. Jos meni oikein :). Aika näppärää.

Nämä sepustukset lähinnä omaksi treenimuistioksi, tässä sitten video samasta menosta.



Treenin aikana ja jälkeen loksahteli tosi paljon palasia paikoilleen. Saisipa joka kerta näin yksilöityä koulutusta niin oppiminen olisi huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa. Tehtiin Lokin kanssa tosi paljon ja se oli todella kaikkensa antanut, mutta ei silti alkanut kertaakaan haistelemaan tai tekemään oikein muutakaan sijaistoimintaa. Tuli siis hyvää treeniä myös kestävyyden suhteen. Ainoa miten se osoitti vähän väsymystä oli, ettei se malttanut jäädä "väli" käskyllä jalkojen väliin istumaan vaan jäi seisomaan. Radalla meni viimeiseen asti pikkujaloistaan täysiä ja jaksoi juosta pallon perässä. Joka kerta ei tietenkään näin pitkää treeniä, mutta ajoittain tosi hyvää harjoitusta.

Tässä vielä tiivistettynä pikku muistio:
  • Palkkaa niin että liike jatkuu, ei stoppia
  • Takaakiertopersjättö: Pyörähdä nätisti äläkä riehu
  • Persjätössä kaksi osaa
    1. Persjätön tekeminen kropalla ja käsillä
    2. Puolen vaihtaminen
    • Näitä ei tarvitse tehdä samaan aikaan! (olisiko joku voinut kertoa tän mulle vuosi sitten)
    • Eli: Persjättöä ei tarvitse tehdä kahden esteen välissä yhtäkkiä töksäyttäen, vaan voi olla esteen kohdalla ohjauksen tehdessä ja vaihtaa puolta eri aikaan. Ikään kuin kauko-ohjaa koiraa riippumatta siitä missä itse sattuu olemaan, koiran sijainti on se oleellinen.
  • Ohjaukset valmiina Loksulla 1,5 laukkaa ennen seuraavaa estettä
  • Putken 1,5m sääntö liittyen siihen mihin koira suuntaa nenänsä tullessaan ulos putkesta. Älä riko tätä.

Treenin jälkeen Loki ja Hila pääsivät jäähdyttelemään ja otettiin parit kuvat. Oli tosi lämmin ja Loki on todellakin kaikkensa antaneen näköinen, en muista koskaan nähneeni siitä näin väsähtänyttä kuvasarjaa :D. Kaikki kuvat (c) Tytti Käyhkö.

"...ttu mä lösähdän tähän maahan ihan just"



Lokin onneksi kiltti omistaja etsi pojalle kiitokseksi oman pienen lätäkön missä mahtui jopa uimaan, likaista vettä kuin mikä mutta kyllä oli varmasti mukavan vilpoista treenin ja lämpimän päivän jälkeen. Vedenvilpoisena kelpasi sitten jätkän nukkua automatka kotiin.

Videosta kuultiin jälkeenpäin että ollaan kuulemma kehitytty tosi paljon, jee! Lisäksi meille määrättiin (no minä määräsin muiden neuvojen perusteella) että pitäisi nyt ottaa keppejä ja keinua radan osana, hienosäätää esimerkiksi keinua voi sitten myöhemminkin.

Eilen käytiinkin sitten kentällä näitä treenaamassa, Salla ja Tessi vieraspassilla mukana. Tein putki-keinu-hyppy-hyppy pätkää mikä meni oikeastaan tosi hyvin, paitsi että jätkälle oli liian suuri houkutin Salla hyppyjen päässä palkkaamassa eikä meinannut malttaa pysyä keinun alastulolla. Keinu oli kuitenkin tosi kiva. Tämän jälkeen tehtiin sitten vähän vastaavaa pätkää keppien kanssa, mutta siinä vaiheessa taisi väsy painaa eikä keskittymistä riittänyt yhtään. Saatiin parit onnistuneet kepit ja jätettiin siihen.

Salla teki Tessin kanssa parin hypyn suoraa ja putken ja hypyn pätkää. Lisäksi tehtiin pussia ja ei tarvinnut paljon nostaa vaikka ensimmäistä kertaa meni. Shelttimäisesti Tessillä on tapana roikkua kädessä (minä en _ainakaan_ ole sitä hihalla leikittänyt, mitään en tunnusta!) ja tehtiinkin paljon niin että itse palkkasin tai Salla heitti lelun. Ei kädestä siis koskaan. Kateellinen kyllä olen Tessin taistelunhalusta, se repisi lelua vaikka maailman tappiin saakka. Niin joo, menihän Lokikin pussin, oma-aloitteisesti ja sen ollessa käytännössä niin solmulla että se joutui etsimään ulospääsyä. Krrhm. Pussi oli siis nostettu pois tieltä ettei kukaan menisi sinne.

Pistetään samaan syssyyn nyt vielä tämän päiväisistä tokotreeneistäkin. Satoi ja paikalla oli meidän lisäksi vain yksi koirakko. Käytiin matkalla aksakentällä, mutta tehtiin vain tokohyppyä parkkipaikalla. Lokilla oli vaikeaa ymmärtää että nyt on vain yksi tämä tylsä hyppy. Se lähti hypylle tosi hyvin, mutta olisi ollut koko ajan tulossa takaisin samaa reittiä kun tajuaa etten mene heti perässä. Pitää lätkää pitää kyllä vielä.

Paikallamakuu noin 1,5 min kahdella välipalkkaamisella märässä maassa, ei ongelmaa paitsi että vaihtoi lonkalle kerran ja vähän katseli ympärilleen. Seuraamista pienissä pätkissä kainalolelupalkalla pari kertaa, liikkeestä seisomista mistä yritin taas vähentää liikettä ja sujui tosi hyvin. Luoksepäästävyyttä kolme kertaa ja Loki malttoi olla täysin paikoillaankin viimeisellä kerralla. Ei hampaita katsottu kuitenkaan. Luoksetuloa viimeiseksi kaksi kertaa, meni takana liian ohi eikä käynyt istumaan vaan jäi seisomaan ja kyttäämään lelua. Lelu siis aina palkaksi niin ettei Loki näe että otan sen käteeni. Treenikaverin sanoin "jos MÄKIN näin tänne 10 metrin päähän että otit lelun taskusta jo matkalla..."

Oli kyllä kivat pikkutreenit! Leppoisat ja paljon juttelua sisältävät :). Nyt on taas se aika kun on treeni-intoa enemmän kuin koiralla riittää energiaa. Keskiviikkona on muuten Tehis Cupissa möllihypäri... Mennään koettamaan onneamme.

Loki ja kaveri Hila, jota ei sisällä uskallettu kovin lähelle mennä
kun se törisi siihen malliin kun poika vähän innokkaasti haisteli :)

    perjantai 10. toukokuuta 2013

    Olen pieni nalle vain, pullea

    (c) Tytti Käyhkö

    Tampere reissu part 1, visiitti treen kautta Raumalle ja katsomaan Janan ja Peterin pieniä kuusiviikkoisia poikia. Yhdistelmä on siis Bullbenz Kooi Qera Sade ja Cirtap's Unique Peter van Unika-K ja Peterin viimeinen suomalainen pentue jalostussuositusten sallimissa rajoissa. Näyttää varmasti aika lupaavalta että näistä palleroisista saadaan jalostusmatskua isukin tilalle. Kaikilla pennuilla on jo tiedossa kodit.

    Pikkuiset olivat kovin suloisia, tietenkin. Näin pieniä koikkeripentuja en ole ennen nähnyt, joten vertailukohtaa ei ole mutta oli nämä kyllä silti kaikista söpöimpiä. Jana haki pentuja paljon leikkimään, ainakin hyvät leikkiopetukset ovat pennut saaneet. Kun käytiin maahan istumaan niin veitikat olivat samantien kiipeämässä syliin. Paitsi yksi, joka oli jatkuvasti Annen lahkeessa... Kovin ihmisrakkailta vaikuttivat. Kaksi pentua on vähän muita pienempiä ja kaksi leveäpiirtoisempaa vähän isompia, näistä isompipiirtoisista tulee jotenkin Loki mieleen pentuna. Samanlainen äijämäinen ilme (ollut joskus :D). Tosi tasainen pentue oli ainakin ulkoisesti, ei minulla ollut suurimmasta osasta aikaa hajuakaan kuka neljästä milloinkin oli paijattavana tai kuka söi sormea. Niin samanlaisia olivat.

    Kannettiin pennut ulos ja saivat siinä peuhata. Myös pikaluonnetestin saivat kottikärryistä, jokainen nosti päänsä ja vähän ihmetteli mutta sen jälkeen kipitteli katsomaan että tää on tää kiva juttu. Muutama viihtyi pitkään kottikärryjen pyörän ympärillä. Myös agilityputkeen pääsivät tutustumaan. Yksi innostui juoksemaan putken sisällä ja vierittämään sitä kuten hamsterit tekevät juoksupyörillään. Hassu. Kaikki kuvat (c) Tytti Käyhkö.






    Vaikka kovin suloisia olivatkin ja jos koiran paikka olisi auki (ja olisi syntynyt narttuja), olisi ollut vaikea olla haluamatta tuosta yhdistelmästä pentua, mutta ei silti tullut semmoista pentukuumetta mitä oli joskus ennen Lokin tulemista. Nyt on ollut niin paljon pentukuvia sun muita että on tullut kunnon siedätyshoitoa. Mutta suurin tekijä on varmaan tuo Loksutin, joka on itsekin vielä niiiiin kesken eikä olla missään vielä valmiita joten ei ole tehnyt mieli uutta jonka kanssa aloittaa kaikki alusta. Mikä on hyvä koska kolmatta koiraa ei tosiaan tähän talouteen tule.

    Käytettiin Jana kävelyllä, Loki pääsi mukaan autosta odottelemasta. Oli lämmin ja Loki pääsi heittämään talviturkkinsa läheiseen jokeen. Sen jälkeen kelpasi vielä hetki odotella autossa että istuskeltiin sisällä ja ihmeteltiin pentuja ja aikuisia ja sitten lähdettiinkin takaisin kohti Tamperetta.

    Pentuja katsomassa myös Peter (pentujen isä), Sade (pentujen emänemä) ja edessä Sally (pentujen emänemänemä)
    ja Rianna (Peterin ja Saden pentu, eli, öö, Janan siskopuoli sekä pentujen siskopuoli) kennel Bullbenzillä.

    tiistai 7. toukokuuta 2013

    Dynamite with a laser beam, guaranteed to blow your mind

    En nyt välitä siitä, että Loki äsken pyysi pihalle vain tyhjentääkseen suolistostaan läjän ripaskaa naapurin pihalle, tai siitä että Fiona äsken kävi kakkimassa parvekkeelle (nättejä kikkareita onneksi), vaan keskityn siihen mistä piti kirjoittaa eli meidän aksa- ja tokotreeneistä.

    Niin ja laitetaan näyttelyistä sen verran, että Toijalan ryhmiksessä oli tuomarinmuutos mistä sai rahat takaisin, joten kun ei me sieltä mitään tarvita niin otin rahat ja lopetin kun oltiin vielä voitolla. Siirrytään samantien vain niihin kv näyttelyihin ;)

    Aksasta en ole tainnut kirjoittaa meidän viimeisistä hallitreeneistä. Tehtiin rataa missä oli kaikki kontaktiesteet ja koska me ei tehty niistä mitään, tehtiin sitten pätkä alusta ja pätkä lopusta. Muuten ehkä vähän turhat treenit, mutta alussa hinkattiin tuplapersjättöä kohtaan mihin en oikein keksinyt mitä siihen olisi pitänyt tehdä, mutta nuo tuplapersjätöt nyt eivät ainakaan toimineet. Ainakaan meillä. Oikea putken pää ei meinannut löytyä mitenkään enkä vieläkään tiedä mitä tuossa kohdassa olisi pitänyt tehdä. Noh, näitä sattuu. "Niisto" tuon alkuhässäkän jälkeen oli ihan kamala. Kiitos Lotalle kuvauksesta!


    Tuon jälkeen ollaan käyty pariin otteeseen ulkokentällä tekemässä keinua. Ja voi pojjjaat kun on hieno keinu meillä. Onhan sitä hinkattukin melkein vuoden päivät, mutta olen kyllä jotenkin tosi iloinen siihen miten iloisesti Loki nyt keinulle menee. Häntä heiluen varastaa, ei pelota yhtään, ei väliä vaikka vähän lentäisi yli tai kävelisi edestakaisin (mikä ei tietenkään ole toivottua) vaan hirmuisella innolla se on sinne menossa uudestaan ja uudestaan. Otin videollekin ja tässä on teille neljä Lokin bravuurikeinua: pippelikeinu, hihnakeinu, siksakkeinu ja varastettu keinu. Tykkäsin viimeisestä eniten.


    Eilen käytiin ensimmäistä kertaa tekemässä kentän toista keinua, metallista sellaista. Ensin yksi pelkkä laskupään päälle hyppääminen, sitten yksi vähän avustettu keinu, yksi hihnakeinu ja yksi upea hieno vauhdikas keinu ihan vapaana. Lisäksi tehtiin parit kepit avokulmasta, kyseenalaista hakemista pari ensimmäistä kertaa ja ensimmäiseen onnistuneeseen lopetettiin.

    Kentän kautta mentiin tokotreeneihin. Me päästiin sittenkin varasijalta AST:n parin viikon välein olevaan tokoryhmään. Ollaan aloittelevimpia siellä mutta ketäs tuo haittaisi. Loki teki luoksepäästävyyttä, liikkeestä seisomista, luoksetuloa, seuraamista ja paikallamakuun.

    Luoksepäästävyydessä ensimmäistä kertaa "tuomari" tuli suuhun asti ja katsoi hampaat. Ensimmäisellä kerralla Loki selvästi ihmetteli että mistä on kyse ja pakitusta oli joku puoli metriä mutta ei lähtenyt karkuun kuitenkaan sen enempää. Toisella kerralla pakitti aavistuksen mistä korjasin viereen istumaan missä oli nätisti. Kolmannella en muista pakittiko enää. Hampaiden tutkiminen taisi olla vähän liikaa vielä tai ainakin uutta.

    Luoksari oli ihan huippu, täysin koevalmis sanoisin. Vauhdikas ja upea sivulletulo.

    Paikallamakuu joku 30 sekuntia, palkka ja toiset 30 sekuntia. Loki oli reunassa. Vieressä treenaava koira oli juuri saanut kokeessa toisen koiran päällensä, joten otin varman päälle ettei vaan Loki saisi mitään älynväläyksiä ja seisoin melko lähellä ja Loki oli hihnassa. Ei se ole koskaan kertaakaan paikallamakuussa noussut, joten varmaan voisi vähän jo reippaammin vaikeuttaa.

    Liikkeestä seisominen on aika kiva jo, pieni nytkähdys yhä tarvitaan että se pysähtyy.

    Seuraamista tehtiin lähinnä niin että esittelin kouluttajalle mitä me osataan. Max 5 askelta ja palkka. Vinkkejä tuli mm. että pitäisi palkata lelulta kainalossa lyhyiden pätkien jälkeen.

    Kouluttaja kehui Lokin virettä kovasti ja sanoi että meidän tekeminen näyttää hyvältä. Loki ei kertaakaan meinannut lähteä muiden luo mikä oli hienoa. Nyt pitäisi vaan tuo seuraaminen saada kuntoon niin sanoisin että sen jälkeen ei mene kauaakaan että ollaan kisavalmiita. Nyt ehkä riittäisi paremmin motivaatiota treenata kun on viikottainen tokotreeni (joka toinen viikko porukka tosin ilman kouluttajaa).

    On muuten hirveän "kiva" yrittää opettaa koiraa olemaan nätisti hiljaa puuhun sidottuna, kun kaiken maailman papat lappaa luokse ja rapsuttamaan. Näin kävi Fionalle kun se odotti Lokin treenien ajan. Kouluttaja vain yhdessä välissä mainitsi että "mitäs tuolla tapahtuu" ja kun käännyin niin iso parrakas mies oli suoraan Fionan yllä ja puhui sille. Fiona ulvoi miehelle ja räkytti. Menin tietysti sen luo ja kysyin että mitäs täällä tehdään. Mies vain sanoi tulleensa katsomaan pientä koiraa. En ole aivan varma oliko mies kaikissa mielen ja ruumiin voimissa, joten en alkanut aukomaan päätäni vaikka mieli teki. Kouluttaja sitten tuli sanomaan että "meillä tässä on vähän treenit kesken että jotta...". Jolloin mies tajusi lähteä pois.

    "Varsinainen luonnetesti, kumartua noin koiran päälle", kommentoi kouluttaja. Tuon jälkeen Fiona ei ollut ehkä sekuntiakaan enää hiljaa lopputreenien aikana. Että vitutti.

    Tälle viikolle on tiedossa huippua ohjelmaa, olettaen että Lokin ripaska oli kertaluontoinen, aiemmin luun syömisestä ehkä johtunut. Torstaina alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut Toijalan ryhmis, mutta sen sijaan ajelemme nyt suoraan treelle. Helatorstain ja helaperjantain ohjelmaan kuuluu pennun nuuskuttelua (tarkoitus ei ole tuoda kotiin tuliaisia), illan viettoa ja agilityä.

    Kivvaa!

    maanantai 6. toukokuuta 2013

    V for Viehejuoksua ja Vuosihuoltoa

    Niin paljon kirjoitettavaa tullut viikon ajalta että ehkä räjähdän. Hirveä määrä asiaa yrittää jäsentyä mielessäni enkä tiedä miten päin tätä alkaisi purkamaan. Ei mitään kummaa siis ole tapahtunut, paljon vain touhuttu sitä sun tätä. Mutta jostain se on aloitettava. Jätetään ne aksat ja tokot sitten toiseen postaukseen.

    Lauantaina käytiin 10 koikkerin ja kahden muun rotuisen koiran voimin Hyvinkään vinttikoiradalla viehejuoksemassa. Meidän autossa matkusti Suvi ja Miko ja Lotta ja Terra.

    Ensin juteltiin hieman niitä näitä ja meiltä kysyttiin halutaanko me että otetaan ajat. Ehdotin että juu tottakai, eihän me muuten tiedetä kuka on nopein. Niinpä yksi meistä tönötti sekuntikello ja yksi kamera kädessä maaliviivalla kaikkien juoksujen ajan.

    En osannut arvioida lähtisikö Loki vieheen perään, mutta kyllä olisin veikannut että lähtee. Ja lähtihän se, ensimmäisellä kerrallakin tuntui tietävän heti mistä on kyse. Varsinaisia tapporavistuksia ei nähty, parilla viimeisellä ei olisi meinannut kuitenkaan viehettä luovuttaa. Kahdella jälkimmäisellä juoksulla Loki veti kovasti lähtöpaikalle ja oli kovin täpinöissään. Kuvat (c) Paula Ylänne.




    Loki oli loppulaskuissa 4. nopein koikkeri, meno näytti kyllä siltä ettei se yhtään nopeampaa olisi enää päässytkään :). Lokin lopulliset ajat olivat noin 80 metrin juostulla matkalla 7:75, 7:32 ja 7:37. Fionakin pääsi juoksemaan lopuksi. Se juoksi, ja juoksi, ja juoksi, suoraan vieheen ohi. Ei ihan avautunut idea pienelle havannalaiselle vielä.



    Kaikista punavalkoisista juoksijoista kokosin myös koostevideon. Suunnittelimme jo koikkereiden joukkuetta Roturace 2013 viehejuoksukilpailuun. Sinne siis. On se kiva miten Loki innostuu joistain lajeista ihan hurjalla tavalla.




    Tänään sitten keksin uuden hienon rahan säästövinkin: Unohda paastottaa koiraa verikokeen aamuna. Tiedossa oli kummankin koiran visiitti Espoon Eläinsairaalaan.

    Fionalta oli tarkoitus kontrolloida maksa-arvot, ottaa resepti Prac-tic punkkimömmöön ja tsekata sen takapuoli, se on nimittäin Axilur-kuurista alkaen ajoittain kakkinut veritippoja kakan päätteeksi. Koska allekirjoittanut kuitenkin autuaasti unohti paastoamisen ja muisti sen vasta sitten kun Fiona oli ottanut ensimmäisen suupalansa ja oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin surkean näköinen ku varastin sen kupin pois, että en yksinkertaisesti raaskinut olla antamatta sille ruokaa. Muutenkin arvoin jo aiemmin että kontrolloidako vai ei, kun ne nyt on ollut samoina viimeiset pari vuotta aika lailla. Ja kun ei se maksaansa nyt oireile niin turhahan se olisi siitä maksaa. Punkkimömmö resepti tuli käteen ja pepusta ei löytynyt mitään kummallista, anaalit toki samalla tyhjennettiin. Lääkäri käski antaa Fionan pepulle aikaa. Jostain nyt vain ärtynyt.



    Lokilta otettiin verta enm ja vwd tautien geenitesteihin ja veret lähtivät samantien Hollantiin. Toivottavasti ainakin, sen verran pihalla oli lääkärit kun verikoeohjelapun kanssa sinne marssin. Ei taida olla montaa koikkeria tuolla luovuttanut verta Hollantiin. Loki oli pöydällä niin kauan ihan ok, kunnes sen eteen laitettiin pari tyhjää verikoeputkea. Siinä vaiheessa se päätti, että meikä lähtee NYT. Eläinlääkäri hieman huvittuneena totesi vain, että monet koirat panikoivat siinä vaiheessa kun neula otetaan esille, mutta Loki oli ensimmäinen joka aavisti jo koeputkista että jotain epämiellyttävää on tulossa. Ehdin jo varoittaa eläinlääkäreitä Lokin ensimmäisestä verikokeen ottamisesta, missä se puri kaulahuivistani paloja irti. Pienen neuvottelun jälkeen se kuitenkin rauhoittui tosi hienosti ja itse pistäminen ei sitten ollutkaan mikään ongelma. Näillä eläinlääkäreillä ei tuntunut olevan mitään ennakkoluuloja koikkereita kohtaan ja toivottavasti tästäkin visiitistä jäi mieleen nätisti tassu pystyssä pönöttävä Loki eikä minun ennakkovaroitukseni :P.

    Hoitaja oli muuten tosi kiva, rapsutteli kovasti Fionaa ja Lokista sanoi heti että "onpa nätti". Kommentti sopi hyvin yhteen Lokin jalkaansa saaman nätin vaaleanpunaisen sydän sideharson kanssa.

    Lisäksi kummaltakin koiralta testattiin giardiat ulosteesta ja saivat kumpikin puhtaat paperit eli giardia negatiivisia ovat nyt todistetusti. Fiona painoi 3,5kg (lihonut) ja Loki 10,3 kg (lihonut sekin).

    Kumpikin koira sai muuten viime viikolla eli noin 1.5.2013 punkkimömmöt selkäänsä kun sattui kaapista löytymään, Loki Bayvanticia ja Fiona Prac-ticia.