The wind whistles down the cold dark street tonight

Katselin Onellan videota täällä, komeasti tyttö tekee temppuja! Ihastuin myös tuohon taustamusiikkiin ja sitä olenkin kuunnellut repeatilla tuon jälkeen:

http://www.youtube.com/v/ng8KQq0L0eY?fs=1&hl=fi_FI

Tänään tuli talvi Tampereelle.

Fiona ei oikein tiennyt olisiko tämä lumi tänä vuonna hyvä vai huono asia. Ensin se ei millään meinannut edetä mihinkään, kun jokaisen askeleen jälkeen piti tunkea nenä maahan katsomaan mitä siinä maassa taas on. Eihän tuolle voinut olla nauramatta. Sen jälkeen tuli hepuloinnit ja päästin sen vapaaksi juoksentelemaan tuohon lähi metsäpläntille. Yläkuvassa ollaan vielä paikallaan...

... ja sitten tuli hepuli!

"Koskaan en ole lunta haistanut saatikka maistanut!"

Tuntuu jotenkin ihan siltä, että lumen tultua pääsee raottamaan verhoa maailmaan siten miten koira sen aistii. Kesällä itsellä ei ole mitään hajua mikä maassa milloinkin haisee, mutta eri asia on kun on lunta maassa. Pieni nenä seuraa ihmisten askelia, koiran askelia, milloin mitäkin jälkiä lumessa. En kyllä ole varma meneekö se eteenpäin nenän vai silmien perusteella. Fionasta hauskaa on seurata nenä maassa ihan vaan omia askeleitani kun kävelen sen edellä. Koirien pissatkin näkee ihmistenkin silmillä ja voi ennakoida milloin pysähdytään haistelemaan ja milloin ei. Ihan mielenkiintoista.

Pian kuitenkin huomasi sekä koira että emäntä, ettei se talvi pelkkää hepulointiakaan ole. Karu totuus jumittui tassukarvoihin jo puolimatkassa ja loppumatkassa mahakarvatkin olivat sen verran paakuissa ettei kävely ollut enää kivaa.

Mahapaakkuja ei kuvassa valitettavasti näy. Mutta ei varmaankaan tunnu kivalta. Pitää miettiä josko sitä leikkelisi hieman noita tassukarvoja jos eivät sitten niin houkuttelisi lunta joka lenkillä.

Heh. Tuli muuten juuri mieleen, että Fiona tipahti viime yönä sängystä. En tiedä potkaisinko sitä unissani vai vierikö se itse lattialle, mutta heräsin joskus neljän aikaan siihen kun kuului rysähdys Fionan tipahtaessa maton sisältävän jätesäkin päälle. Laitoin valot päälle ja katsoin sänkyyn - koiraa ei näy missään. Sitten kurkkasin lattialle ja siellähän se seisoi, yksi hyvin pöllämystynyt julmalla tavalla unilta herätetty pikkukoira. Onneksi hissi takaisin sängyn lämpöön toimi nopeasti ja uni pääsi jatkumaan molemmilla. Liekö Fiona edes ehti tajuta mitä tapahtui. Ei onneksi tainnut sattua. Ehkä pitäisi pistää pehmusteet sängyn viereen taivaalta satavien koirien varalta..

Laitoin eilen sopivasti juuri ennen lumen tuloa jouluvalot terassille. Sisälle pistin myös muutamat "talvivalot", mm. mummilta perintönä saatu joulutähti sai jäädä vielä odottamaan joulukuuta. Varmaan jouluinen tunnelma ja maahan satanut lumi saivat tuntumaan ihan deja vulta tämän koiran odotuksen. Muistan niin hyvin sen tunteen mikä oli Fionan tullessa. Kun oli joulu ja pieni pentu tuli taloon. Ja tänä jouluna käy samoin. Mikäköhän siinä on, että meidän perheen jäsenten pitää näköjään kaikkien syntyä lokakuussa ja nelijalkaisten kotiutua jouluna.

Kai sitä voisi jo puhua meidän perheen omasta Joulun ihmeestä ^_^