Fiona on ollut meillä nyt 3,5 viikkoa, melkein kuukauden. Tuntuu, että vastahan se eilen tuli. Toisaalta ei muista sitä aikaa kun ei meidän lattioilla ollut omaa liikkuvaa moppia.
Koulutuksen suhteen seistään vähän paikoillamme. Kuvainnollisesti. Viimeisen viikon ajan ollaan treenattu lähinnä seisomista, mikä vaikuttaa olevan aika vaikea Fionan sisäistää. Ihan oikeassa ovat ne, jotka sanovat että näyttelykoiralle pitäisi ensin opettaa seisominen ja sitten vasta istuminen. Välillä iskee semmoinen ensimmäisen koiranomistajan epävarmuus, tekeekö tässä nyt yhtään oikein? Tuntuu, että olen aivan liian hätäilevä ja kärsimätön. Kaikki pitäisi oppia päivässä, enintään viikossa. Nytkin tuntuu, että seisomista on treenattu jo ikuisuus, vaikka tosiasiassa päivässä tehdään vain muutama harjoitussessio. Ja näitä samoja asioita saa todennäköisesti opetella vielä monta kuukautta.
Hieman itsevarmuutta koulutukseen ajattelin mennä hakemaan Pikkuhukan vauvaryhmästä. Siellä Fiona saa myös vihdoin seuraa omanikäisistään, tai ylipäänsä muista koirista. Harmittaa, ettei meillä ole kaveripiirissä oikeastaan yhtään sellaista rauhallista, pentuystävällistä koiraa jonka kanssa meidän kakara pääsisi leikkimään. Myös siksi ajattelin, että tuo vauvaryhmä voisi olla hyvä paikka meille, vaikka vaan ihan muutaman kerran. Tosin tietysti ensimmäinen tapaaminen osui juuri ensi keskiviikolle, samalle päivälle kun meillä on ensimmäiset rokotukset varattu. Pitää sitten mennä vasta seuraavan viikon tunnille.
Muutama päivä takaperin Fiona sai todellista sosialistamisharjoitusta, kun käytiin Tampereen keskustassa nopeasti bussilla piipahtamassa. Bussissa vinguttiin menomatkalla, tulomatkalla ei niinkään enää. Pää vain piiloon niin poissa silmistä, poissa mielestä :). Kaupungilla sitten olisikin ollut kauheasti haisteltavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa. Omituista, miten tämä uhkaava tappaja saa osakseen lähinnä säälittäviä katseita ja "voooi kun söpö" ja "oih kun ihana pikkunen" lausahduksia. Erään oven edesta kulkiessamme sentään yksi mies totesi että "hyvä kun uskalsin tulla ulos kun oli noin pelottava vahtikoira oven takana seisomassa". Totesin sitten vain, että kyllä tätä otusta kannattaakin pelätä.
Mitattiin paino jälleen viime keskiviikkona, ja vaaka näytti tällä kertaa 900 gr. Edellisellä kerralla siis tosiaan näytti 1040 gr. Luotto vaa'an oikeellisuuteen katosi siis siinä. Kyllähän me kovasti epäilimmekin, ettei lautanen vaa'an päällä, ja sen päällä vielä kiemurteleva havannalainen ole välttämättä se kaikista luotettavin vaihtoehto :). Sitten kokeilimme ihmisille tarkoitettua vaakaa ja saimme tulokseksi 1600 gr (Tommin sylissä) ja 1800 gr (minun sylissä). Joten päätettiin siis, että 11 viikkoisena Fiona painoi 1700 grammaa. Selvästi oikeamman tuntuinen paino kuin edellinen 1040 grammaa. Ensi keskiviikkona näkee sitten oikean painon eläinlääkärillä.
Ollaan käyty viime päivinä talon takana olevassa pienessä metsässä kävelyllä. Omituiseen aikaan liikkeellä ollessamme ollaan pidetty Fionaa myös vapaana (lakien vastaisesti, tiedetään). Hienosti on seurannut perässä! Olen kyllä iloinen huomatessani, miten hyvin tuo seuraa vapaana. Ainakin heti, kun pihasta pääsee n. 20 metrin päähän. Suurin ongelma tällä hetkellä vaikuttaisi olevan se, että Fiona ei yhtään viihdy pihalla. Tai ainakaan ei ikinä sinne haluaisi lähteä. Yleensä teemme niin, että toinen ottaa koiran syliin ja toinen laittaa sillä välin takin päälle. Jos takki päällä menee pentua hakemaan niin saa maanitella pitkän aikaa sitä pois sohvan takaa. Lisäksi hihnassa ollessaan Fiona ei tykkää tulla lähelle. Kai se pelkää joutuvansa syliin ja siten pois pihalta. Mikä on melko ristiriidassa sen kanssa, ettei ikinä halua lähteä pihalle. Hmmh.. Niin ja heti kun hihnassa tullaan rappukäytävään tai sisälle asuntoon niin on pakko ruveta leikkimään vetoleikkejä hihnan kanssa.
Lopuksi vielä aivan ensimmäinen Fionan seisomiskuva, ei ihan oikeanlainen mutta kovasti jo sinnepäin :D. Myös kameran laadusta voi tehdä päätelmiä kuvan perusteella... Turkki on kyllä kasvanut jo kovasti. Sen huomaa jo siitä, että harjaaminen ei ole enää ihan niin yksinkertaista. Pikkuisen saa varoa ettei kovin huolimattomasti vedä kampaa turkin läpi, muuten saa suuremmalla todennäköisyydellä hampaista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti