At this point in my life you'll have my best but not my whole

Eilen oli ensimmäiset kesäkauden ohjatut treenit.

Rata oli tullut etukäteen päivällä, mutta kiireiden vuoksi en ollut ehtinyt sitä avatakaan. Treenipaikalla rata oli valmiina ja siinä sitten pikapikaa yritin sitä opetella. Kovin vaikeahkon oloisen radan oli Liukka meille tehnyt. Opettelin radan about puolen välin tienoille ajatellessani, ettei sitä kuitenkaan läpi mentäisi ja toisekseen ajattelin tehdä vähän lyhyemmän treenin nyt ensimmäisellä kerralla. Happi meinasi loppua jo tutustumisessa ja agilitykenkiäkään en jaksanut vaihtaa vaan mentiin ihan normilenkkiksillä.

Mentiin minirimoilla ja Loki oli kovin innoissaan päästessään pitkästä aikaa aksaamaan. Nämähän olivat meidän tämän vuoden peräti kolmannet treenit. Talk about agilitytauko...

Pari kivaa pätkää tehtiin, A ja puomi olivat molemmat oikein hienoja ja vauhdikkaita. Juoksu-A saa jäädä odottamaan parempia aikoja, nyt mennään yhä pysäytyksillä kummassakin.

Kun päästiin siihen kohtaan mitä en ollut enää opetellut, sanoin ensimmäisen kerran että jätetään tähän. Sanoin myös, etten ole opetellut enää loppurataa. Villelle se ei kelvannut, vaan pisti minut extempore opettelemaan radan loppuun. Semisti alkoi ärsyttämään, mutta ajattelin että rallatellaan nyt sitten pari epämääräistä toistoa loppurataa vähän sinnepäin.

Toisen toiston jälkeen sanoin uudelleen että nyt joo lopetetaan. Alkoi suorastaan ärsyttää, kun kouluttajan vastaus oli että "nyt et luovuta, teette loppuun saakka!". Äänenpaino nousi itselläkin kun aloin inttää vastaan että ei muuten tehdä! Ei kyse ollut mistään luovuttamisesta vaan siitä, etten ollut opetellut rataa alun perinkään loppuun enkä tämän agilitypimennon jälkeen kyennyt sitä selvästikään parissa toistossa omaksumaan enkä halunnut enää säätää Lokin kanssa. Ehkä se jonkun mielestä oli luovuttamista, mutta se olkoon niiden joidenkin ongelma. Muutaman kerran Ville vielä intti vastaan kunnes meni hermot, laitoin Lokin hihnaan ja lähdin menemään :P.

Ihan samanlaista kuin Saviojan kanssa taistellessa aikoinaan, ja ärsytys vielä kasvoi jäähdyttelylenkillä. Osaksi tosin myös itseeni, kun en tajunnut tarpeeksi tiukasti heti sanoa että ei tehdä. Tiedänpä ensi kerralla, että Villen kanssa pitää ottaa järeämmät aseet käyttöön... Tuollainen koulutusmentaliteetti on minulle punainen vaate ainakin tässä vaiheessa.

Siihen asti treeni oli kyllä tosi kiva, vaikkakin omat jalat oli joku käynyt vaihtamassa johonkin puupökkelöihin. Ville sanoi ensimmäisen toiston jälkeen, että onpa kivan nopea koikkeri, niitä kun on vähän joka sorttista. Ensimmäisen palkkauksen jälkeen Loki rallatteli ympäri kenttää niin pitkään, että aloin miettiä ehditäänkö siinä mitään muuta tekemäänkään :)

Jäähdyttelenkillä ja kotona vahvistui koko illan sellainen tietty haikea tunne. Jalan aiheuttama aksatauko alkoi noin tasan vuosi sitten. Ja Loki täyttää tänä vuonna viisi vuotta. VIISI. Vastahan se herranjumala haettiin?? Mietin myös, että siitä on oikeasti jo KAKSI vuotta kun Ellan ja Teponkin kanssa käytiin läpi kesän aktiivisesti treenaamassa.. Olin niin innoissani lähellä olevasta agilitykentästä. Fiona oli mukana ja tehtiin itse ratoja ja suunniteltiin niitä. Silloin innostus aksaan kasvoi joka treenikerralla. Eilen kenttää ja sen ympäristöä katsellessani mietin vain että tästä me silloinkin käveltiin ja näitä samoja maisemia katseltin. Puitiin kuluneita treenejä, hehkutettiin koiriamme, koska ne olivat tietysti niin upeita, ja mietittiin ratkaisuja siihen ja siihen asiaan. Toki samaan haikeuteen saattoi liittyä oman silloisen asunnon läheisyys. Mutta enimmäkseen tulkitsin sen silti liittyvän agilityyn ja koirajuttuihin.

Pohdin, että lieköhän lähivuosina ollenkaan pääsen sellaiseen samaan hurmokseen.. Siinä samalla ajatuksia pyöritellessä tuli käytyä mielessä kaikki vanhat Agirodut, Roturacet ja muut koiratapahtumat läpi. Säikähdin miten aika rientää niin nopeasti. Koirien kautta on tullut joitain hyviä ystäviä, mutta myös valtava määrä tuttuja, joita ei ole tullut nähtyä juurikaan viimeisen vuoden aikana lainkaan johtuen tästä koiramaailmallisesta pimennosta, missä olen elänyt.

Miten voikaan elämän sisältö vaihdella niin paljon kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Välillä lennellään agilitymaailmoissa ja koiramaailmoissa ja päivät täyttää koirat, välillä pelkät lenkitkin koiran kanssa tuntuu liian ärsyttävältä eikä halua kuullakaan mitään koirista, kun ajatukset on ihan muissa maailmoissa. Blogilistaa olen silti selaillut aika paljonkin ja sitä kautta huomannut, että myös monilla muilla tuntuu olevan lievää taukoa koirajutuista tällä hetkellä. Toisilla toki ei sitten yhtään ;).

En sano sekuntiakaan, että harmittelisin tilannetta. Lähinnä ihmetyttää, miten elämä heittelee ja aika juoksee. Toki olisin utelias tietämään, millainen tilanne Lokin ja muiden asioiden ympärillä olisi ilman jalan aiheuttamaa pakollista aksataukoa, mikä venyi pitemmäksi kuin oli tarkoitus. Tänä aikana on kuitenkin tullut muistutettua mieleen paljon muita asioita elämässä mitkä ovat tärkeitä. Ilman taukoa tuskin olisin kokenut puoliakaan siitä, mitä olen nyt kokenut. Ehkä jotkut voisivat ajatella, että ihminen haluaa keksiä selityksiä ja syitä sattuman eteen heittämille asioille, mutta minä ajattelen, että elämä ohjaa sinua sinne suuntaan mikä on sinulle hyvä milläkin hetkellä.

En vieläkään voi ajatellakaan ottavani pentua, vaikka miten hyvä yhdistelmä Loki&Aiakin olisi ja vaikka miten kivoja ehkä-pentuja siitä syntyisi. Voisin väittää, että syitä ovat esimerkiksi ajan ja energian puute. Kaikista rehellisin syy on silti tällä hetkellä totaalinen motivaation puute minkään pennun kouluttamiseen. Joskus on aika taas uudelle koiralle, mutta se ei ole nyt enkä tiedä onko koskaan Lokin eläessä. En osaa heittää minkäänlaista aika-arviota eikä minun tarvitsekaan. Kun pennun otan, haluan haluta panostaa siihen sen ansaitseman määrän. Sen aika tulee kun tulee - jos tulee.

Nämä treenit kuitenkin pakottivat jostain syystä kääntämään katseen taaksepäin ja aloin väistämättä miettimään näitä juttuja, joita on ollut loogista pitää poissa mielestä koska ei niitä ole silmissäkään ollut.

Elämä on hyvää tällä hetkellä juuri näin, enkä muuttaisi tässä mitään. En edes poistaisi Lokin vuodentakaista jalkaongelmaa vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Voisin veikata, että nyt alkaa sellainen semi-agilitykausi, mikä oli esimerkiksi ihan lajia alotellessa. Semmoinen, että käy kerran viikossa treenissä ja tunnustelee miltä se tuntuu. Harrastelee vaan. Tavallaan lähdetään uudestaan lähtöpisteestä tunnustelemaan, ilman tavoitteita ja maalia. Sieltä sitten uudelleen syttyy kisaamaan jos on syttyäkseen.