Solmut hakeutuvat umpisolmuun, kädet kietoutuvat pirunnyrkkiin

Maanantaina oli angstipäivä. Tein ikävän päätöksen, että Lokin agilityn harrastaminen on nyt kokonaan loppu :(

Viime viikkoina on treenattu ja kisattu pitkästä aikaa enemmän kuin koko vuonna. Ja maanantaina Loki ontui takajalkaansa. Tiistaina uudelleen. Avauduin aksaseuran fb-sivulle treenivuoroa myydessäni ja sain vahvistusta sille, että kyllä tämä oli nyt tässä.

Ei voi mitään.

Aloin uskoa kastroinnin auttaneen ontumiseen ja että meistä olisi vielä kisaamaan. Nyt on selvää, että näin ei ole. Loki ei ole ontunut pitkiin aikoihin ennen tätä. Käsittääkseni kastroinnin olisi kuitenkin pitänyt jo auttaa, mikäli kyse olisi ollut eturauhasesta. Olen sen suhteen pessimistinen ja epäilen jotain muuta. Ehkä Loki viime keväänä sai haavan yhteydessä niin pahan osuman jalkaansa, että siitä tuli pysyvä vamma. Tai sitten jotain ihan muuta. En tiedä saanko koskaan tietää. Ainakaan lääkäreillä ei tähän mennessä ole ollut minulle vastausta. Viime vuonna Räihän mukaan koirassa ei ollut mitään vikaa, Talvio löysi laajentuneen eturauhasen mihin saimme Tardakin ja neuvon palata harrastamaan vapaasti. Ontuminen on niin pientä ja nopeaa, että kanssaulkoilijat eivät sitä huomaa. Minä huomaan ja taas muistan, miten pahalta se tuntuu joka kerta.

Vaikka lääkäreiden mielestä Loki on terve, en halua omatunnolleni sitä, että puolen vuoden päästä se liikkuisi pelkästään kolmijalkaisena. Agility on äärimmäisen vaativa laji koiran kropalle. Koska koiven nostelua esiintyy niin selvästi aksan jälkeen, epäilen, että ilman sitä Loki tuskin oireilisi tai olisi alunperinkään jalkaa loukannut. Riskejä Lokin tulevaisuuden suhteen ei enää oteta, joten siksi tein päätöksen, että tämä oli nyt tässä. Taas yksi agilitykoira jättää lajin terveydellisistä syistä.

En pystyisi harrastamaan puoliksi tai puolitosissani ilman tavoitteita, eikä se toki tässä tilanteessa olisi varmaan fiksua sekään.

Lisäksi pienenä mutta silti ihan mielestäni merkityksellisenä seikkana sanottakoon, että agility äkkipysähdyksineen ei tehnyt myöskään hyvää Lokin etutassuille. Molempien jalkojen ylimmät anturat, ne jotka ovat ranteen kohdalla, ottivat aksasta hiertymää ja mietin että pitäisi alkaa vähintään rasvata niitä. No eipä tarvitsekaan.

Viimeisiksi kisoiksi jäi viime sunnuntain BAT:n kilpailut, missä tehtiin Lokin kanssa tuplanolla. Ehkä ironista on, että kumpaakaan rataa ei ole videolla. Meno tuntui kuitenkin parhaimmalta kuin koskaan ja meillä oli maailman kivointa yhdessä radalla. Todistusaineiston puutteessa joudutte tyytymään sanoihini siitä, että teimme kaksi maailman täydellisintä rataa.

Muutaman viikon agilityhurmoksesta tiputtiin, taas, aika katkerasti alas. Vaikkakaan ei yhtä katkerasti kuin viime keväänä. Parissa viikossa ei ehdi kerätä liikaa odotuksia. Eniten ärsyttää ehkä se, että toivo alkoi taas heräämään, ensi vuoden sm-kisoista ja muistakin. Olen silti äärimmäisen kiitollinen parista viime viikosta, tästä lajista jäi oikein lämpimät muistot kaikesta huolimatta.

Samalla koen myös helpotusta siitä, että päätös on nyt näinkin virallisesti tehty. Lainakoira ei ole sama asia. En ole motivoitunut aloittamaan alusta. Agility oli minun ja Lokin juttu. Ehkä joskus ei tunnu enää siltä, mutta tällä hetkellä tämä pettynyt pää ei voi kuvitella agilityä lainakoiran kanssa.

Meistä ei tullut maailmanmestareita. Ei edes suomenmestareita. Ei päästy edes starttaamaan koko karkeloissa. Onneksi nämä haaveet pitkälti kuoppasin jo viime kesänä. Silti vähän sattuu. Tätä kirjoittaessani katson, kuinka nainen leikittää pientä löwchenin pentua parvekkeeni alla. Äsken kävin antamassa Lokille herkkuluun ja nyt katselen, kuinka rauhallisen onnellisena se sitä syö. Mietin, miten vähästä koirat tulevatkaan onnelliseksi. Mietin miksi jollain agilityllä on minulle yhtään mitään väliä.

Luun syömisen jälkeen Loki siirtyi eteiseen ja kävi pöllimässä autosta tuomastani laukusta hanskan. Toi sen hipihiljaa olohuoneeseen ja sitten innokkaasti sitä minulle esittelemään (?). Hassunpönttö tapaus.

Elämä vie outoihin ja kummiin suuntiin. Välillä se tuntuu surulliselta ja väärältä. Mutta ehkä tälläkin kaikella on joku tarkoitus, mitä en vielä pysty näkemään. On niitä muitakin harrastuksia. Lokin kanssa kaikki muut lajit tosin tuntuvat tylsiltä korvikelajeilta. Epäilenkin, että vajoamme takaisin koiraharrastustyhjiöön nuolemaan haavojamme... Onhan niitä muitakin harrastuksia kuin koiraharrastukset. Pentua ei tähän talouteen ole tulossa, joten pitää kääntää pää taas muihin kuin koiramaisiin harrastuksiin ja ajanviettotapoihin.

Tämä viikko on ollut toisaalta hyvin masentava, mutta toisaalta hyvin piristävä. Kivoja juttuja on meneillään pitämässä kiireisenä.

Vaikka asiat pääsääntöisesti onkin varsin mainiosti, jokin painaa mieltä alaspäin nopeasti heti kun ei ole jotain muuta tähdellistä ajateltavaa.

Kirkasvalolampun kaivoin hetki sitten kolostaan taas aamuja valaisemaan. Tekisi mieli itse kömpiä vuorostani pimeään koloon.

Niin se vaan taitaapi olla.

Syksy on taas täällä, synkkine ajatuksineen.

It was a good agility day, and on good agility days nothing else matters

Sunnuntaina osallistuttiin Helsingin seudun piirimestaruuskisojen joukkueradalle Agility Sport Team ry:n toisena starttaavana koirakkona. Treenejä oli takana hurjat kaksi viime viikolla, joista ainakin puolitoista treeniä muistutti enemmän paragilityä, kun omistaja ei vielä saanut kunnolla juosta ja hikoilla. Tarkoitus oli lähinnä varmistaa, että kaikki esteet sujuu ja hakea kivaa rallattelufiilistä.

Kisarata oli helpohko, ihan mentävissä, mutta oli siellä pari ikävääkin paikkaa. Tavoitteena oli lähinnä päästä hengissä maaliin ja se täyttyi hyvin, paljon siitä yli ei sitten mentykään :D. Loki hyllytti kolmannella esteellä ohittaessaan hypyn. Lisäksi alussa oli muutakin säätöä ja A:lta se luisui läpi, mutta muuten rata oli oikein kivaa menoa. Meitä ennen starttasi juoksuinen narttu matolta ja Loki haisteli lähdössä ja siihen oli vaikea saada kontaktia lähtöpaikalla. Pitäisi saada lisää treeniä noista tilanteista, en tiedä vaikuttaako se edes Lokiin vai lähinnä itseeni, kun ajattelen, että nonni nyt sen aivot meni ihan off-asentoon tää oli nyt tässä...

Joukkueesta toinenkin koirakko hyllytti, joten AST:n joukkue jäi medien joukkueradalla ilman tulosta. Tästä huolimatta oli aivan superkivaa kisata pitkästä aikaa ja se tuttu tutina ja sydämen sykkeen nouseminen rataan tutustumisen jälkeen omaa vuoroa odotellessa oli aivan sanoin kuvaamattoman ihana tunne!

Paikalla oli myös Sanna perheineen ja myös Lokin pieni pentu Muru. Murun tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valitettavasti aika heikolta :(. Mutta pitää ajatella niin, että ei se elämän pituus vaan laatu. Muru on ainakin ehtinyt kokea elämää ja tuntea rakkautta monen pienen pennun edestä ♥

Sen verran jäi kisakuume päälle, että ilmoitin meidät ensi sunnuntain BAT:n kisoihin kaikille kolmelle startille. Yhdet treenit ehti olla tällä viikolla, kouluttajana Ville.

Rata oli kiva ja oli sopivat pari kinkkistä paikkaa mitä treenattiin pitempään. 5-hypyn Loki hyppi jatkuvasti väärin päin ohjauksesta (kuulemma ihan oikeasta sellaisesta) huolimatta ja sitä hinkattiin. Toinen paha paikka oli saada koira 7-putkeen, ohjasin ensin putkien puolelta 6-hypyn ja ohjasin suoraan muurille. Enpä edes rataan tutuestuessa hokannut, että toinen puoli olisi parempi.

Ville kehui meidän menoa ja sanoi, että sekä koira että ohjaaja ovat osaavia ja meno näyttää hyvältä. Suurin "ongelma" hänestä oli se, ettei Loki aina kuuntele tai lue ohjausvihjeitäni. Villen mukaan Lokia ei saisi enää palkata ns. "varmuuden vuoksi" sellaisissa tilanteissa, joissa ohjaaja eksyy tai tulee virhe. Näillä kuulemma saatetaan vahvistaa sitä, ettei Loki tule ohjauksiin niinkuin pitäisi. Itse en tiedä olenko ihan samaa mieltä. Se on niin vaikea siinä tilanteessa tulkita oliko moka oma vai koiran, joten yleensä varmuuden vuoksi palkkaan. Jos nyt koira ylipäänsä agilityssä voi varsinaisesti "mokata".

Treenien jälkeen oli superhyvä fiilis ja jäin innolla odottamaan sunnuntaita. Silloin sitten testataan löytyykö kisafiilis parina viikonloppuna putkeen :)