perjantai 2. syyskuuta 2011

Uusia kokemuksia Lepuskin markkinoilla

Eilen oli Leppävaarassa markkinat, joissa oli kadulle kerätty kojuja, ruokapisteitä ja kaikkea muuta mitä markkinoihin kuuluu. Ajattelin, että tässäpä sopiva sosialistamismahdollisuus ja menin kummankin koiran kanssa paikalle. Väkeä oli niin paljon, että Fiona kulki suurimmassa ihmismassassa sylissä ja Loki vierellä. Selvästi pitäisi harjoitella rutkasti enemmän suurissa tapahtumissa olemista, Lokista näki että se ei rentona ollut. Fiona on tottunut tämmöisiin tilanteisiin (on päässyt mm. vappupiknikille Tampereen koskenrantaan vappupäivänä, reggeafestareille viltille oleskelemaan, Hesan keskustaan kahvipöydän alle katselemaan jne) ja olikin suurimman osan ajasta ihan muina miehinä. Ainoastaan kulkueen musiikin käynnistyminen oli kummallekin koiralle järkytys, oltiin ihan liian lähellä kulkuetta ja kun rummut pärähtivät soimaan oli Loki lähellä ettei pujauttanut päätään pois pannasta ja Fiona pyrki syliin. Mentiinkin samantien vähän kauemmas ja siellä sitten koiratkin malttoivat rauhoittua. Loki oli tästä eteenpäin oikeastaan loppuajan melko jännittyneessä tilassa. Hieman haasteita kulkemiselle toi maa, johon oli tippunut vaikka mitä syötävää. Koko ajan saikin olla tarkkana ettei Loki nappaa jotain suuhunsa kun ihan koko ajan sillä oli nenä maassa.

Hetki palloiltiin markkinoilla ja sitten lähdettiin takaisin päin niin, että mentiin vähän kauempaa tuosta samasta kulkueesta ja koirat malttoivat nyt olla melko rauhassa. Pari koiraa nähtiin markkinoilla joille piti tietysti tilanteen jännityksenkin vuoksi haukkua. Yksi ranskanpulla meinasi tunkea iholle, mutta lähdettiin pikaiseen pois (taisin vähän äkäisesti mulkaista omistajaakin). Pelkkä noin tiiviisti lyhyellä hihnalla sivulla kulkeminen oli Lokille hyvää harjoittelua ja sitä tarvittaisiin lisää. Ilta oli jo pimeä kun päästiin pois markkina-alueelta, siitä mentiin sitten rauhassa leppoisasti haistellen kotimatka jotta koirat rauhoittuisivat ja rentoutuisivat.

Kun päästiin kotitalolle, alkoi markkina-alueella reippaan kilometrin päässä ilotulitus. Ei nähty mitään siihen missä oltiin mutta kuultiin kyllä, oikeastaan aika sopivalla semikovalla volyymilla. Tämä oli ensimmäinen Lokin kuulema ilotulitus ja hetken mietin syöksyttäisiinkö äkkiä sisälle karkuun vai jäätäisiinkö ulos. Loki reagoi ilotulitukseen luimistelemalla korviaan joten ajattelin että tuossa mielentilassa en vie sitä sisälle, ettei jäisi Lokille ilotulituksesta sellainen mielikuva viimeiseksi. Fiona ei koskaan ole välittänyt ilotulituksesta tai ukkosesta ja se ei korviaan lotkauttanut mokomille äänille. Toivottavasti opettaisi saman Lokille, menisi edes ne vähät Fionan hyvät käytökset eteenpäin :). Tehtiin siinä sitten namin etsintää ja pelkkää namitarjoilua kunnes ilotulitus loppui. Sitten kun oltiin menossa sisälle tuli isäni vielä samaan aikaan autolla pihaan, joten koirat saivat siinä vielä extra hyvän mielen ennen kuin mentiin sisälle.

Reipas tunti meni markkinoilla ja sinä aikana tuli hurjasti uusia asioita Lokille. Melko väsynyt poitsu olikin ja meni pian nukkumaan kun kotiin päästiin.




Lokin lepopaikka mutta ei suinkaan nukkumapaikka.




Fiona sen sijaan nauttii päiväuniaan myös parvekkeella.

On nuo koirat vaan suloisia. Vieläkin Fiona ajoittain pesee Lokin korvat. Loki makaa kyljellään sohvalla tai vetää jopa selälleen. Ja Fiona vieressä puhdistamassa. Vastavuoroisesti Loki yrittää silloin tällöin nuolla Fionan korvia, mutta tällöin kyse on enemmänkin kauniin neidin "lämmittelystä" kuin äidillisestä putsaamisesta ja Fionan vastaus yleensä onkin örinää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti