Solmut hakeutuvat umpisolmuun, kädet kietoutuvat pirunnyrkkiin

Maanantaina oli angstipäivä. Tein ikävän päätöksen, että Lokin agilityn harrastaminen on nyt kokonaan loppu :(

Viime viikkoina on treenattu ja kisattu pitkästä aikaa enemmän kuin koko vuonna. Ja maanantaina Loki ontui takajalkaansa. Tiistaina uudelleen. Avauduin aksaseuran fb-sivulle treenivuoroa myydessäni ja sain vahvistusta sille, että kyllä tämä oli nyt tässä.

Ei voi mitään.

Aloin uskoa kastroinnin auttaneen ontumiseen ja että meistä olisi vielä kisaamaan. Nyt on selvää, että näin ei ole. Loki ei ole ontunut pitkiin aikoihin ennen tätä. Käsittääkseni kastroinnin olisi kuitenkin pitänyt jo auttaa, mikäli kyse olisi ollut eturauhasesta. Olen sen suhteen pessimistinen ja epäilen jotain muuta. Ehkä Loki viime keväänä sai haavan yhteydessä niin pahan osuman jalkaansa, että siitä tuli pysyvä vamma. Tai sitten jotain ihan muuta. En tiedä saanko koskaan tietää. Ainakaan lääkäreillä ei tähän mennessä ole ollut minulle vastausta. Viime vuonna Räihän mukaan koirassa ei ollut mitään vikaa, Talvio löysi laajentuneen eturauhasen mihin saimme Tardakin ja neuvon palata harrastamaan vapaasti. Ontuminen on niin pientä ja nopeaa, että kanssaulkoilijat eivät sitä huomaa. Minä huomaan ja taas muistan, miten pahalta se tuntuu joka kerta.

Vaikka lääkäreiden mielestä Loki on terve, en halua omatunnolleni sitä, että puolen vuoden päästä se liikkuisi pelkästään kolmijalkaisena. Agility on äärimmäisen vaativa laji koiran kropalle. Koska koiven nostelua esiintyy niin selvästi aksan jälkeen, epäilen, että ilman sitä Loki tuskin oireilisi tai olisi alunperinkään jalkaa loukannut. Riskejä Lokin tulevaisuuden suhteen ei enää oteta, joten siksi tein päätöksen, että tämä oli nyt tässä. Taas yksi agilitykoira jättää lajin terveydellisistä syistä.

En pystyisi harrastamaan puoliksi tai puolitosissani ilman tavoitteita, eikä se toki tässä tilanteessa olisi varmaan fiksua sekään.

Lisäksi pienenä mutta silti ihan mielestäni merkityksellisenä seikkana sanottakoon, että agility äkkipysähdyksineen ei tehnyt myöskään hyvää Lokin etutassuille. Molempien jalkojen ylimmät anturat, ne jotka ovat ranteen kohdalla, ottivat aksasta hiertymää ja mietin että pitäisi alkaa vähintään rasvata niitä. No eipä tarvitsekaan.

Viimeisiksi kisoiksi jäi viime sunnuntain BAT:n kilpailut, missä tehtiin Lokin kanssa tuplanolla. Ehkä ironista on, että kumpaakaan rataa ei ole videolla. Meno tuntui kuitenkin parhaimmalta kuin koskaan ja meillä oli maailman kivointa yhdessä radalla. Todistusaineiston puutteessa joudutte tyytymään sanoihini siitä, että teimme kaksi maailman täydellisintä rataa.

Muutaman viikon agilityhurmoksesta tiputtiin, taas, aika katkerasti alas. Vaikkakaan ei yhtä katkerasti kuin viime keväänä. Parissa viikossa ei ehdi kerätä liikaa odotuksia. Eniten ärsyttää ehkä se, että toivo alkoi taas heräämään, ensi vuoden sm-kisoista ja muistakin. Olen silti äärimmäisen kiitollinen parista viime viikosta, tästä lajista jäi oikein lämpimät muistot kaikesta huolimatta.

Samalla koen myös helpotusta siitä, että päätös on nyt näinkin virallisesti tehty. Lainakoira ei ole sama asia. En ole motivoitunut aloittamaan alusta. Agility oli minun ja Lokin juttu. Ehkä joskus ei tunnu enää siltä, mutta tällä hetkellä tämä pettynyt pää ei voi kuvitella agilityä lainakoiran kanssa.

Meistä ei tullut maailmanmestareita. Ei edes suomenmestareita. Ei päästy edes starttaamaan koko karkeloissa. Onneksi nämä haaveet pitkälti kuoppasin jo viime kesänä. Silti vähän sattuu. Tätä kirjoittaessani katson, kuinka nainen leikittää pientä löwchenin pentua parvekkeeni alla. Äsken kävin antamassa Lokille herkkuluun ja nyt katselen, kuinka rauhallisen onnellisena se sitä syö. Mietin, miten vähästä koirat tulevatkaan onnelliseksi. Mietin miksi jollain agilityllä on minulle yhtään mitään väliä.

Luun syömisen jälkeen Loki siirtyi eteiseen ja kävi pöllimässä autosta tuomastani laukusta hanskan. Toi sen hipihiljaa olohuoneeseen ja sitten innokkaasti sitä minulle esittelemään (?). Hassunpönttö tapaus.

Elämä vie outoihin ja kummiin suuntiin. Välillä se tuntuu surulliselta ja väärältä. Mutta ehkä tälläkin kaikella on joku tarkoitus, mitä en vielä pysty näkemään. On niitä muitakin harrastuksia. Lokin kanssa kaikki muut lajit tosin tuntuvat tylsiltä korvikelajeilta. Epäilenkin, että vajoamme takaisin koiraharrastustyhjiöön nuolemaan haavojamme... Onhan niitä muitakin harrastuksia kuin koiraharrastukset. Pentua ei tähän talouteen ole tulossa, joten pitää kääntää pää taas muihin kuin koiramaisiin harrastuksiin ja ajanviettotapoihin.

Tämä viikko on ollut toisaalta hyvin masentava, mutta toisaalta hyvin piristävä. Kivoja juttuja on meneillään pitämässä kiireisenä.

Vaikka asiat pääsääntöisesti onkin varsin mainiosti, jokin painaa mieltä alaspäin nopeasti heti kun ei ole jotain muuta tähdellistä ajateltavaa.

Kirkasvalolampun kaivoin hetki sitten kolostaan taas aamuja valaisemaan. Tekisi mieli itse kömpiä vuorostani pimeään koloon.

Niin se vaan taitaapi olla.

Syksy on taas täällä, synkkine ajatuksineen.

It was a good agility day, and on good agility days nothing else matters

Sunnuntaina osallistuttiin Helsingin seudun piirimestaruuskisojen joukkueradalle Agility Sport Team ry:n toisena starttaavana koirakkona. Treenejä oli takana hurjat kaksi viime viikolla, joista ainakin puolitoista treeniä muistutti enemmän paragilityä, kun omistaja ei vielä saanut kunnolla juosta ja hikoilla. Tarkoitus oli lähinnä varmistaa, että kaikki esteet sujuu ja hakea kivaa rallattelufiilistä.

Kisarata oli helpohko, ihan mentävissä, mutta oli siellä pari ikävääkin paikkaa. Tavoitteena oli lähinnä päästä hengissä maaliin ja se täyttyi hyvin, paljon siitä yli ei sitten mentykään :D. Loki hyllytti kolmannella esteellä ohittaessaan hypyn. Lisäksi alussa oli muutakin säätöä ja A:lta se luisui läpi, mutta muuten rata oli oikein kivaa menoa. Meitä ennen starttasi juoksuinen narttu matolta ja Loki haisteli lähdössä ja siihen oli vaikea saada kontaktia lähtöpaikalla. Pitäisi saada lisää treeniä noista tilanteista, en tiedä vaikuttaako se edes Lokiin vai lähinnä itseeni, kun ajattelen, että nonni nyt sen aivot meni ihan off-asentoon tää oli nyt tässä...

Joukkueesta toinenkin koirakko hyllytti, joten AST:n joukkue jäi medien joukkueradalla ilman tulosta. Tästä huolimatta oli aivan superkivaa kisata pitkästä aikaa ja se tuttu tutina ja sydämen sykkeen nouseminen rataan tutustumisen jälkeen omaa vuoroa odotellessa oli aivan sanoin kuvaamattoman ihana tunne!

Paikalla oli myös Sanna perheineen ja myös Lokin pieni pentu Muru. Murun tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valitettavasti aika heikolta :(. Mutta pitää ajatella niin, että ei se elämän pituus vaan laatu. Muru on ainakin ehtinyt kokea elämää ja tuntea rakkautta monen pienen pennun edestä ♥

Sen verran jäi kisakuume päälle, että ilmoitin meidät ensi sunnuntain BAT:n kisoihin kaikille kolmelle startille. Yhdet treenit ehti olla tällä viikolla, kouluttajana Ville.

Rata oli kiva ja oli sopivat pari kinkkistä paikkaa mitä treenattiin pitempään. 5-hypyn Loki hyppi jatkuvasti väärin päin ohjauksesta (kuulemma ihan oikeasta sellaisesta) huolimatta ja sitä hinkattiin. Toinen paha paikka oli saada koira 7-putkeen, ohjasin ensin putkien puolelta 6-hypyn ja ohjasin suoraan muurille. Enpä edes rataan tutuestuessa hokannut, että toinen puoli olisi parempi.

Ville kehui meidän menoa ja sanoi, että sekä koira että ohjaaja ovat osaavia ja meno näyttää hyvältä. Suurin "ongelma" hänestä oli se, ettei Loki aina kuuntele tai lue ohjausvihjeitäni. Villen mukaan Lokia ei saisi enää palkata ns. "varmuuden vuoksi" sellaisissa tilanteissa, joissa ohjaaja eksyy tai tulee virhe. Näillä kuulemma saatetaan vahvistaa sitä, ettei Loki tule ohjauksiin niinkuin pitäisi. Itse en tiedä olenko ihan samaa mieltä. Se on niin vaikea siinä tilanteessa tulkita oliko moka oma vai koiran, joten yleensä varmuuden vuoksi palkkaan. Jos nyt koira ylipäänsä agilityssä voi varsinaisesti "mokata".

Treenien jälkeen oli superhyvä fiilis ja jäin innolla odottamaan sunnuntaita. Silloin sitten testataan löytyykö kisafiilis parina viikonloppuna putkeen :)

At this point in my life you'll have my best but not my whole

Eilen oli ensimmäiset kesäkauden ohjatut treenit.

Rata oli tullut etukäteen päivällä, mutta kiireiden vuoksi en ollut ehtinyt sitä avatakaan. Treenipaikalla rata oli valmiina ja siinä sitten pikapikaa yritin sitä opetella. Kovin vaikeahkon oloisen radan oli Liukka meille tehnyt. Opettelin radan about puolen välin tienoille ajatellessani, ettei sitä kuitenkaan läpi mentäisi ja toisekseen ajattelin tehdä vähän lyhyemmän treenin nyt ensimmäisellä kerralla. Happi meinasi loppua jo tutustumisessa ja agilitykenkiäkään en jaksanut vaihtaa vaan mentiin ihan normilenkkiksillä.

Mentiin minirimoilla ja Loki oli kovin innoissaan päästessään pitkästä aikaa aksaamaan. Nämähän olivat meidän tämän vuoden peräti kolmannet treenit. Talk about agilitytauko...

Pari kivaa pätkää tehtiin, A ja puomi olivat molemmat oikein hienoja ja vauhdikkaita. Juoksu-A saa jäädä odottamaan parempia aikoja, nyt mennään yhä pysäytyksillä kummassakin.

Kun päästiin siihen kohtaan mitä en ollut enää opetellut, sanoin ensimmäisen kerran että jätetään tähän. Sanoin myös, etten ole opetellut enää loppurataa. Villelle se ei kelvannut, vaan pisti minut extempore opettelemaan radan loppuun. Semisti alkoi ärsyttämään, mutta ajattelin että rallatellaan nyt sitten pari epämääräistä toistoa loppurataa vähän sinnepäin.

Toisen toiston jälkeen sanoin uudelleen että nyt joo lopetetaan. Alkoi suorastaan ärsyttää, kun kouluttajan vastaus oli että "nyt et luovuta, teette loppuun saakka!". Äänenpaino nousi itselläkin kun aloin inttää vastaan että ei muuten tehdä! Ei kyse ollut mistään luovuttamisesta vaan siitä, etten ollut opetellut rataa alun perinkään loppuun enkä tämän agilitypimennon jälkeen kyennyt sitä selvästikään parissa toistossa omaksumaan enkä halunnut enää säätää Lokin kanssa. Ehkä se jonkun mielestä oli luovuttamista, mutta se olkoon niiden joidenkin ongelma. Muutaman kerran Ville vielä intti vastaan kunnes meni hermot, laitoin Lokin hihnaan ja lähdin menemään :P.

Ihan samanlaista kuin Saviojan kanssa taistellessa aikoinaan, ja ärsytys vielä kasvoi jäähdyttelylenkillä. Osaksi tosin myös itseeni, kun en tajunnut tarpeeksi tiukasti heti sanoa että ei tehdä. Tiedänpä ensi kerralla, että Villen kanssa pitää ottaa järeämmät aseet käyttöön... Tuollainen koulutusmentaliteetti on minulle punainen vaate ainakin tässä vaiheessa.

Siihen asti treeni oli kyllä tosi kiva, vaikkakin omat jalat oli joku käynyt vaihtamassa johonkin puupökkelöihin. Ville sanoi ensimmäisen toiston jälkeen, että onpa kivan nopea koikkeri, niitä kun on vähän joka sorttista. Ensimmäisen palkkauksen jälkeen Loki rallatteli ympäri kenttää niin pitkään, että aloin miettiä ehditäänkö siinä mitään muuta tekemäänkään :)

Jäähdyttelenkillä ja kotona vahvistui koko illan sellainen tietty haikea tunne. Jalan aiheuttama aksatauko alkoi noin tasan vuosi sitten. Ja Loki täyttää tänä vuonna viisi vuotta. VIISI. Vastahan se herranjumala haettiin?? Mietin myös, että siitä on oikeasti jo KAKSI vuotta kun Ellan ja Teponkin kanssa käytiin läpi kesän aktiivisesti treenaamassa.. Olin niin innoissani lähellä olevasta agilitykentästä. Fiona oli mukana ja tehtiin itse ratoja ja suunniteltiin niitä. Silloin innostus aksaan kasvoi joka treenikerralla. Eilen kenttää ja sen ympäristöä katsellessani mietin vain että tästä me silloinkin käveltiin ja näitä samoja maisemia katseltin. Puitiin kuluneita treenejä, hehkutettiin koiriamme, koska ne olivat tietysti niin upeita, ja mietittiin ratkaisuja siihen ja siihen asiaan. Toki samaan haikeuteen saattoi liittyä oman silloisen asunnon läheisyys. Mutta enimmäkseen tulkitsin sen silti liittyvän agilityyn ja koirajuttuihin.

Pohdin, että lieköhän lähivuosina ollenkaan pääsen sellaiseen samaan hurmokseen.. Siinä samalla ajatuksia pyöritellessä tuli käytyä mielessä kaikki vanhat Agirodut, Roturacet ja muut koiratapahtumat läpi. Säikähdin miten aika rientää niin nopeasti. Koirien kautta on tullut joitain hyviä ystäviä, mutta myös valtava määrä tuttuja, joita ei ole tullut nähtyä juurikaan viimeisen vuoden aikana lainkaan johtuen tästä koiramaailmallisesta pimennosta, missä olen elänyt.

Miten voikaan elämän sisältö vaihdella niin paljon kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Välillä lennellään agilitymaailmoissa ja koiramaailmoissa ja päivät täyttää koirat, välillä pelkät lenkitkin koiran kanssa tuntuu liian ärsyttävältä eikä halua kuullakaan mitään koirista, kun ajatukset on ihan muissa maailmoissa. Blogilistaa olen silti selaillut aika paljonkin ja sitä kautta huomannut, että myös monilla muilla tuntuu olevan lievää taukoa koirajutuista tällä hetkellä. Toisilla toki ei sitten yhtään ;).

En sano sekuntiakaan, että harmittelisin tilannetta. Lähinnä ihmetyttää, miten elämä heittelee ja aika juoksee. Toki olisin utelias tietämään, millainen tilanne Lokin ja muiden asioiden ympärillä olisi ilman jalan aiheuttamaa pakollista aksataukoa, mikä venyi pitemmäksi kuin oli tarkoitus. Tänä aikana on kuitenkin tullut muistutettua mieleen paljon muita asioita elämässä mitkä ovat tärkeitä. Ilman taukoa tuskin olisin kokenut puoliakaan siitä, mitä olen nyt kokenut. Ehkä jotkut voisivat ajatella, että ihminen haluaa keksiä selityksiä ja syitä sattuman eteen heittämille asioille, mutta minä ajattelen, että elämä ohjaa sinua sinne suuntaan mikä on sinulle hyvä milläkin hetkellä.

En vieläkään voi ajatellakaan ottavani pentua, vaikka miten hyvä yhdistelmä Loki&Aiakin olisi ja vaikka miten kivoja ehkä-pentuja siitä syntyisi. Voisin väittää, että syitä ovat esimerkiksi ajan ja energian puute. Kaikista rehellisin syy on silti tällä hetkellä totaalinen motivaation puute minkään pennun kouluttamiseen. Joskus on aika taas uudelle koiralle, mutta se ei ole nyt enkä tiedä onko koskaan Lokin eläessä. En osaa heittää minkäänlaista aika-arviota eikä minun tarvitsekaan. Kun pennun otan, haluan haluta panostaa siihen sen ansaitseman määrän. Sen aika tulee kun tulee - jos tulee.

Nämä treenit kuitenkin pakottivat jostain syystä kääntämään katseen taaksepäin ja aloin väistämättä miettimään näitä juttuja, joita on ollut loogista pitää poissa mielestä koska ei niitä ole silmissäkään ollut.

Elämä on hyvää tällä hetkellä juuri näin, enkä muuttaisi tässä mitään. En edes poistaisi Lokin vuodentakaista jalkaongelmaa vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Voisin veikata, että nyt alkaa sellainen semi-agilitykausi, mikä oli esimerkiksi ihan lajia alotellessa. Semmoinen, että käy kerran viikossa treenissä ja tunnustelee miltä se tuntuu. Harrastelee vaan. Tavallaan lähdetään uudestaan lähtöpisteestä tunnustelemaan, ilman tavoitteita ja maalia. Sieltä sitten uudelleen syttyy kisaamaan jos on syttyäkseen.

Vielä löydän motivaation, vaikka se olisi viimeinen tekoni

Käytiin eilen Elisan ja perrojen kanssa extempore omatoimitreeneissä sporttarilla, kiitos vaan kutsusta! :) Tehtiin Lokin kanssa kaikki esteet läpi ihan vaan huvikseen, keppejä kuudella kepillä takaaleikaten etupalkalla eikä mitään ongelmaa siinä. Lisäksi pyörittelin Lokia parin siivekkeen ympäri ämpäri ja tehtiin ihan simppeleitä Tessille saamiamme alkeisharjoituksia siivekkeiden pyörittämisessä. Oli kyllä niin hakemista kuin vaan voi olla, omalta osaltani, kun niin vähän tullut treenattua ettei tosikaan.

Miksi oi miksi motivaatio ei nosta päätään heiii??

Muistan miten innoissani olin lähes tasan vuosi sitten tässä vaiheessa ja ihan harmittaa. Jalan takia kadonnut motivaatio ja kiinnostus katosi todellakin paljon pitemmäksi aikaa kuin olisi tarvinnut. Jotenkin ei vain nappaa yhtään ja se ärsyttää.

Talvella kyllä huomaa, kun ei säännöllistä treeniryhmää ole, niin jää helposti tekemättä ja kunnon tatsi jää puuttumaan jatkuvien taukojen takia ja ei se kiinnostuskaan sitten ehdi syttyä. Onneksi kohta voi jo alkaa miettiä kesätreenejä, tällä hetkellä saa jo jännittää mihin ryhmään pääsee.

Päätinkin sitten alkaa katsella kisakalenteria ja kaivaa motivaation esiin vaikka se olisi viimeinen tekoni. Nyt **ttu aksataan kiinnosti tai ei, löydän motivaation vielä vaikka mistä kivien ja kuusien alta. Tiedän että se muhii siellä jossakin ja kesä kaikkine kivoine tapahtumineen lähestyy uhkaavaa tahtia ja meidän treenimäärät on ollut ihan säälittäviä.

Huhtikuulle ei enää ehdi tunkea kisoja kun on kaikkea muuta tässä pääsiäisloman kieppeillä jo kehitettynä. Toukokuu sen sijaan näyttäisi täyttyvän hyvin ahkerasti (ja huolestuttavasti, tällä motivaatiolla) aksatoiminnasta, nekin viikonloput kun ei ollut potentiaalisia kisoja täyttyy nASTaCupin ja seuran virallisten kisojen hommista. Toukokuu AST:lla on aina täynnä epistelyä ja järkkäämistä, mikä tavallaan on hyvä kun saa talkoohommat enimmäkseen pois alta. Toisaalta taas eipä siinä sitten paljon muuta ehdikään niinä episperjantaina tehdä ja etäpäiviä saa aina olla vähän ikävästi järkkäämässä tai vaihtoehtoisesti pitää Lokia tylsistymässä autossa episten ajan.

Lokikin pitäisi jo keväthuoltaa, jää todennäköisesti pääsiäisloman jälkeiselle ajalle. Pitäisi varata aika hierojalle sekä fyssarille (olen optimistinen lisääntyvistä treenimääristä) ja lisäksi kastrointisuunnitelmat vaihtuikin tällä kertaa silmätarkkiin ja samalla käyntikerralla ihan kiinnostuksesta otettavaan laajaan verenkuvaan. Kastrointi on kyllä yhä suunnitelmissa, mutta saa jäädä odottelemaan todennäköisesti syksyä, jos ei sitten eturauhanen tai mikään muu asia x y tai z palaa kettuilemaan.

Aksan lisäksi tiedossa on tänä keväänä vielä todennäköisesti parit mätsärit ja sitten toukokuussa Lokin hyvin aktiivinen (hah) misseilykevät näyttää huipentuvan spanielierkkariin, mihin ajattelin huviksi mennä kun kerran poikasiakin on menossa. Ruipelo kalju poika tekee parhaansa kerätäkseen massaa lihotuskuurilla ja turkkia biotiinilla :P

Unelmia ja toimistohommia

Reilu puolitoista viikkoa on tullut ajateltua normaalia enemmän omaa ammatti- ja urakehitystä, kun jouduin yllättävään firman sisällä olevaan työhaastattelutilanteeseen erääseen projektiin. Siinä tuli pohdittua parin päivän aikana omaa uraa enemmän kuin varmaan koko viime vuoden aikana yhteensä. Muutos olisi ollut suurin työhön liittyvä juttu viimeisen yli kolmen vuoden aikana. Paikkaa en kuitenkaan lopulta saanut. Vaikka järjellisesti ajatellen osasin asiaa odottaakin, oli siinä parin päivän aikana ehtinyt innostua asiasta siihen malliin, että ketutus oli yllättävän suuri. Hetken aikaa tuli kiukuteltua ja oli sellainen olo, mitä voi kuvata vaikka Leevien sanoilla biisistä Elämä ikkunan takana.

"Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
Ja katson ulos elämään
Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
En haluaisi mennä mihinkään"

Mutta turha se on jäädä asiaa murehtimaan, ei saa jäädä lumeen makaamaan, eteenpäin sanoi mummo lumessa ja kohti uusia pettymyksiä. Työpäivän jälkeinen suklaatasting pisti endorfiinit liikkeelle, ja hyvä musiikki ja vielä parempi seura piristi. Minähän en näin pienistä lannistu, sanoi pikku-Myy ja silleen! Lisää haluamasi angstiset you can do it if you really want -tyyppiset lainaukset tähän.

Lopputuloksesta huolimatta on kiva ajoittain saada tällaisia herätteitä, jotka pistävät miettimään että mitä sitä elämällä haluaakaan tehdä. Kyllä joku jossain tuolla tietää paremmin, mitä milloinkin tarvitset. Nyt, kun näyttäisi elämä muuten olevan mallillaan *kopkop*, niin voisi hyvin vähän haastaa itseään työrintamalla. Pohdinnoista oli joka tapauksessa se hyöty, että selvitin itselleni mihin suuntaan haluaisin omaa uraa viedä. Sitä pitäisi jokaisen miettiä tasaisin väliajoin joka tapauksessa.

Käytiin sunnuntaina tämän vuoden ensimmäisissä aksatreeneissä (vau). Lotan treenivuoro tuli myyntiin ja ostin sen kokeillakseni miltä aksa tänä vuonna maistuu. Treenirata oli oikein kiva ja vauhdikas. Ohjaajalla oli hanskat täysin hukassa, mutta ei se menoa haitannut. Ainoastaan eräs japanilaisen tai persjättö-puolivalssin paikka aiheutti hieman naurun tirskahduksia, kun japanilaista yrittäessäni tein puolivalssin ja toisinpäin. Oli huvittavaa huomata miten hukassa sitä olikaan.

Kepeillä tehtiin leijeröintiä putkella ensin palkkaamalla ja lopulta ilman. Hyvin meni perille. Vähän oli kulma vaikea ja Loki ei meinannut taipua toiseen väliin, eikä sitten sitä sen enempää jäätykään hinkuttamaan. Keinun veteli ensin vauhdikkaana lentokeinuna, erottelua pitäisi tehdä vielä paljon paljon. Okseri keinun jälkeen oli uusi juttu ja oma putkeen-käsky piti ajoittaa siten, ettei Loki ollut juuri okserin päällä käskyn saadessaan. Silti rimat lenteli, okseritreeniä pitäisi siis tehdä.

Muuten hypyt ja meno oli yllättävän helpohkon ja sujuvan tuntuista, treenikaveri sanoi, että Loki näytti perhoselta, liikkui niin kevyesti ja vaivattomasti ^_^. Oli hirmuisen kiva kuulla!

Läksyksi tuli vanhojen tuttujen lisäksi persjättöön tulemisen palkkaaminen, meinasi ignoorata persjätön ohjaukset.

Loki veti parit ikävän näköiset lipat, ehkä olisi auttanut jos paha omistaja olisi muistanut leikata tassukarvat. Tarvitsisi kuitenkin käyttää Loki hierojalla ja varata aika fyssarillekin melkein eniveis.

Lokin mielestä voisi treenata useamminkin. Mutta vaikka treeneissä olikin tosi kivaa ja aksamotivaatio kurkki jostain pilvien takaa, ei siitä silti sen kummempaa innostusta jäänyt että olisin esimerkiksi torstain treenit priorisoinut "hengailun" yläpuolelle ja ostanut vuoron... Ehkä sitten jonain kauniina päivänä...

Hupsista epikset

Tiistaina käytiin HSKH:n järjestämissä epiksissä ihan täysin melkein extempore. Kaveri lähti mukaan putkirallittelemaan, me Lokin kanssa otettiin kaksi starttia minikisaavissa. Tuli sellainen yllättävä hinku kisaamaan ja päättelin, että epikset tähän väliin tekisivät hyvää. Siinä pääsee kisaamaan ja rallittelemaan ilman minkäänlaisia odotuksia, paineita tai suunnittelua siitä miten pitää viikkoja etukäteen tietää millon huvittaa mennä kisaamaan. Tiistaina huvitti joten mentiin.

Arvioitu alkamisaika kisaaville oli möllien lopetettua puoli seiskan jälkeen, minit oli ensimmäisinä joten mentiin niihin. Kuten aina, kisapäivä venyi runsaasti ja kisaavat aloittivat yhdeksän aikoihin. Se ei kuitenkaan haitannut, kun asiaan oli osannut valmistautua, ei väsyttänyt ja paikan päällä oli kivaa seuraa viihdyttämässä. Putkirallijono oli sopivasti pitkä ja keräsi paljon erilaisia koiria, joita minä sitten innoissani siinä kuvailin. Paikalla oli koikkeri Yego, muita koikkereita ei ollut. Ihan lämminkin oli ja fiilis mukava. Hieman ennen rataantutustumista alkoi vähän kivalla tavalla jännittääkin pitkästä aikaa radalle pääseminen. Viimeisimmistä treeneistähän on jo kuukausi.

Rata oli oikein kiva ja vauhdikas, ainoastaan kepit alun hyppyjen jälkeen mietitytti tai lähinnä se, että ne olivat päin seinää ja sen jälkeen oli täyskäännös takaisin. Loki keskeyttikin kepit varmaan sen seitsemän kertaa kahden startin aikana ennen kuin päästiin loppuun asti.

Ensimmäisessä startissa se kuumui kovasti, räksytti naapureille, varasti lähdöstä, tuli puomista ohi ja teki komean lentokeinun. Onnistuneen keinun toiston jälkeen poistuttiin radalta. Välissä tehtiin putkirallipaikalla kunnon lähtötreeniä ja toisessa startissa pysyi. Kepit oli murheenkryyni kuten todettu. Mutkaputkessa Loki taisi kaatua, kun kesti niin kauan. Puomi oli ihan ok ja keinu hyvä kuten myös A. Lopun rallisuorassa pääsi vetämään täysiä ja meillä molemmilla oli näistä porsasteluongelmista huolimatta aivan törkeän hauskaa! Mitään odotuksia ei ollut ja palkkasin lähdössä ja puomilla. Hukassa oltiin Lokin kanssa molemmat, mutta kivaa oli vaikkakin vähän säätämistä. Mutta minkäs teet kun koikkeri ei pysy lapasessa, ja voikos sitä siitä syyttää kun lapaset ei pysy ohjaajankaan kädessä.

Kotona oltiin yhdentoista aikoihin. Semmoset epikset tällä kertaa, kivaa oli ehkä tässä joskus uudestaan.

Loki ei ole ontunut vuoden alun kovien pakkasten jälkeen, lieköhän oli vain kylmästä. Kastrointisuunnitelmat odottelee semmoista viikkoa, kun on aikaa niitä edistää.

I am the cause of all my upsets. I am my worst enemy.

Delete delete delete.

Niin kävi tämän merkinnän aiemmin kirjoitetulle luonnokselle. Joskus olisi kivaa, jos ei olisi niin saamarin vaikea ihminen. Ei tästä tytöstä voi ottaa hullukaan selvää. Jalat maassa voisi olla kivempaa elellä ajoittain. Ärsytän itse itseäni joskus maailman tappiin saakka.

Ja sitten veemäisiin koiramaisempiin aiheisiin.

Aavistuksen vaikea oli herätä tänään ajoissa ajamaan Riihimäelle yhdeksäksi, mutta onnistuin. Syksyn viimeinen Lotan treeni oli vuorossa ja olin ostanut molemmille koirille omat parikymmentäminuuttiset.

Rata oli melko ikävä, olin opetellut vaikeamman version kuten ennenkin ja se todellakin oli vaikea. Se oli kuin koottu lista minun ja Lokin ongelmakohtia este esteen perään. Toki asiaan saattoi vaikuttaa mahdollinen lievä väsymys ja sen myötä aavistuksen matalampi ärsytyskynnys, mutta pakko sanoa ettei ole pitkään aikaan alkanut oikeasti niin sanotusti vituttaa agilityssä. Tuli sen verran huono omatunto jälkeenpäin, että päätin sitten että nyt on korkea aika pitää kisataukoa ja keskittyä treenaamiseen. Vaikka salaa haaveilinkin sertikellon käynnistämisestä jo lähiaikoina...

Tässä rata jos joku masokisti haluaa sitä joskus kokeilla. No ei se ehkä tokikaan muille yhtä vaikea ollut kuin meille, mutta kyllä kinkkisin Lotan aiemmista radoista. Videokin hävetti sen verran, että sen löytää linkin takaa täältä, jos joku nyt haluaa katsoa kunnon kämmäilyä reilut 3 minuuttia.

Mutta että kun viime kisoissa oli vähän hakemista motivaation kanssa ja nyt tällaiset treenit, niin ehkä tosiaan hyvä aika pitää vähän taukoa. Keskittyä muihin asioihin taas. Kesä mokoma valui sormien välistä kun sillon piti treenata, mutta ei me tässä talven aikana sitä kaikkea kirittäisi kuitenkaan joten mennään omalla painolla siten että hyvä fiilis säilyy. Tämän syksyn tavoite olikin tsekata kolmoset (jos terve koira) ja katsoa mitkä meidän ongelmakohdat on. No ne on ainakin nyt jo hyvin selvitetty.

Lokille läksyksi ja suurimmaksi ongelmiksi tuli tutut:

• kääntymiset, muista venytellä kyljet namin avulla ja pyöriä lämmittelyksi, eikä saa liikaa tehdä treenejä ettei jumitu
• keppikulmat ja muut keppihärdellit

Tessin treenissä meni paremmin ja sain itseni koottua henkisesti nauttimaan agilitystä (vaikka ei se ihan sormia napsauttamalla käynytkään). Tehtiin semmoisia pieniä pätkiä, takaaleikkauksia ja (epätoivoisia) putkiin lähetyksiä. Lopun valssit ehkä paras anti vaikka olinkin jokaisella toistolla myöhässä.

Tessin kootut neuvot ja oivallukset:

• kuollut palkka parempi kuin apuohjaaja, jottei opi hakemaan edes niitä apuohjaajia
• irtoomistreeniä ja ei koskaan palkata kädestä. duh.

Ei senkään treeni mitään ilotulitusta suoranaisesti ollut, mutta täältä löytyy jos jotakuta kiinnostaa.

Eipä tässä sen kummempaa, ulos ja nukkumaan. One more week to go. Lomaa on kyllä jo odotettukin.

Weather forecast for tonight: dark.

Jos viime viikolla oli kivaa, tämä viikko on mennyt huomattavasti väsyneemmissä merkeissä. On tullut valvottua ja minulle poikkeuksellisesti torkutettua herätyskelloa, mikä on aina suora tie helvettiin. Maanantain etätyöpäivänä kun ei moneen tuntiin nähnyt ketään, tuli olo kuin olisi sosiaalisessa tyhjiössä - joten piti sitten täyttää viikko kaikella mahdollisella ohjelmalla.

Lähes kaikkiin ohjelmiin sai ympättyä - tietysti - myös kämppää ja remppaa edistäviä vaikutuksia. Tiistaina kaverin kanssa reissu Ikeaan, mistä josta lähti mukaan lipaston päällislevy ja samalla reissulla dumppasin vanhan television Gigantin elektroniikkakeräykseen. Yritin lahjoittaa sitä erinäisissä kirppariryhmissä, mutta sitten televisio päätti tehdä omat ratkaisunsa ja hyppäsi sängyltä suoraan (uudelle laminaatti-) lattialle ja seuraava paikka olikin sitten sillä selvä. Pieni ja liian mielikuvituksellinen osa minusta koki vähän surulliseksi jättää kauan palvellut televisio ulos sateeseen, mutta ei ainakaan joutunut olemaan yksin. Katsokaa nyt. Monta kaveria. Ketään ei hyljeksitä.

Keskiviikkona palautin lainassa olleet muuttolaatikot Mandin omistajalle ja käytiin samalla lenkillä. Pimeää oli, joten tämän merkinnän kuvat ovat luonnoksissa olleet viimeiset Mandin kuvat edelliseltä aikakaudelta. Mandi oli kovin liikuttavan innoissaan minut nähdessään ja pyöri kuin väkkyrä. Kokoa sille tuli loppujen lopuksi ehkä jotain 45cm. Ja voi luoja sitä energiaa ja sähläämistä, onni on oma rauhallinen laiska loksutin. Loki oli erittäin innostunut tytön nähdessään ja seurasi sen (peräpäässä) pitkän aikaa. Lopputulos väsynyt koira ja muuttolaatikoista kokonaan tyhjä asunto.

Samana iltana sainkin sitten soitella päivystykseen, kun keittiön aikansa närästänyt lavuaari päätti alkaa oksentaa. Lääkäri tuli puolen tunnin päästä ja suuremmilta vesivahingoilta, luojan kiitos, vältyttiin. Nyt tiedän myös, mitä sanonta "rassata putket" oikeasti tarkoittaa. Lavuaarin olo parani välittömästi ja nyt saadaan nauttia ihanan hiljaisesta, pulputtamattomasta, asunnosta.

Eilen oli viikottainen aksavuoro, tällä kertaa ostin vuoron pelkästään Tessille. Kouluttajana oli Shanti ja tehtiin omia pieniä harjoituksia. Hyppy-rengas ja putki-rengas pätkät sujui vaihtelevasti, rengastreeniä lisäälisää. Harjoiteltiin ensimmäistä kertaa persjättöä ihan niinkuin oikeasti ja hyvin sujui. En halunnut palkata lelulla kädestä, joten lelu tipahti matkalle. Lisäksi tehtiin Tessille oikein hyödyllisiä takaaleikkausharjoituksia, missä sen piti sukeltaa putkeen edelleni. Ilman putkea pelkkä palkalle juoksu sujui hyvin, putkea ei meinannut löytää. Kommenttia tuli, että esteiden hakemistreeniä lisäälisää ja kannattaisi käyttää kuollutta lelupalkkaa apupalkkaajan sijaan, jotta oppii bongailemaan lelua eikä apuohjaajia. Takaaleikkaustreeni sopii tähän oikein hyvin myös jatkossa. Working on it :)

Tessille tuli kovin kuuma treenin aikana ja itselle samoin, todellakin t-paita riittää treenatessa tuolla Niinun hallissa. Harmillisesti pienemmän puolen (missä meidän treenit on) kentän vieressä olevan alueen (mikä ei kuulu halliin, vaan on ulkopuolisen vuokraama) alue oli nyt jo peitetty verholla, eli sinne ei varmaan olisi saanut viedä häkkejäkään. Tuo kenttä on kyllä todellakin p-i-e-n-i eikä nykyään sitten ole edes häkeille paikkoja. Lisäksi pienellä puolella ei ole kaikkia esteitä vaan ne pitäisi lähteä roudaamaan toiselta puolelta mikä ei tunnu kovin kivalta kesken heidän treeninsä. Pussi vaihdettiinkin sitten renkaaseen ja putkia saatiin vain kaksi. Treeniryhmäläinen kiroaa lisäksi joka treenissä sitä, että kentän laidalla ei ole yhtään mitään mihin saisi koiran kiinni jos tulee julkisilla. Häkit olisivat suorastaan luksusta, mutta edes pieni jokin kiinnike hihnalle olisi oikeastaan tällaiselle välttämätön. Kirjaimellisesti pieni pettymys tuo pieni puoli Niinu Agility Sportista, vaikkakin meidän pienen Tepsukan pieniin treeneihin on toiminut kyllä ihan hyvin.

On Lokikin hengissä ja sunnuntaina pääsee sitten itsekin treenailemaan kun kummallekin on ostettu vuoro Lotan treeniin. Ensi viikko tulee olemaan kiva, viimeinen ennen parin viikon lomaa. Vuorossa joululahjojen shoppailua, kivoja tapaamisia uusien ihmisten kanssa ja yksi sellainen Hobitti. Ilman Keski-Maata ei tule Joulu!

Vuokkoset ei tykkää meistä

Tänään kolme rataa Vuokkosilla, kahdella tuomaroi Anne Savioja ja yhdellä Sari Mikkilä.

Ensimmäinen hypäri oli kiva ja vauhdikas. Loki kävi tosi kuumana kisapaikalla ja mietin jo että mitäköhän tästä tulee. Ihan hyvä siitä tuli Lokin osalta. Minä mokasin radan loppupuolella olevan vauhdikkaan persjätön hukkaamalla koiran sen jälkeen ja sehän sujahti pussin jälkeen väärään päähän putkea. Päivän teema oli selkeästi myös vaikeat keppikulmat, hypärillä oli vaikein, tosi tiukka umpikulma, ehdottomasti meidän vaikein kisakeppikulma. Ei siinä muuta kuin rukoilla korkeampia voimia ja eihän se koira sinne sujahtanut. Hylky oli kuitenkin jo alla joten ei siinä sen kummempaa.

Toinen rata menikin sitten ihan sähläykseksi heti kakkoshypyltä alkaen. Loki taisi kääntyä liian tiukasti kun tein pakkovalssipersjätön(..tms..) kun olisi varmaan riittänyt vain pakkovalssi. Ihan kaameaa menoa oli koko rata ja koko ajan olin ihan hukassa. Kepeille lähdin kokeilemaan kepillä jäätä ja tekemään takaaleikkausta, ei mennyt putkeen, mikä ei yllättänyt kun eipä olla niitä treenattukaan. Hyvää oli kuitenkin A:n kontakti ja keinu, mikä oli hieno. Käytiin rataa ennen tekemässä harkkakeinu hallin toisessa päässä, edellisestä keinusta kun on hyvä ikuisuus. Mutta kokonaisuutena silti omalta osalta ihan sekoilua.

Kolmannelle radalle oli vähän vaikea kerätä motivaatiota ja keskittymistä. Mari tuli perheineen Xeman kanssa kannustamaan ja psyykkaamaan mikä oli kiva :). Loki kävi vielä yllättävän kuumana ja myös varasti lähdöstä... Tulipa myös läpi A:lta, puomin otinkin sitten varmalla pysäytyksellä. Parempi rata kuin kakkonen, mutta ei tämäkään mikään soljuvuuden tai menevyyden riemuvoitto ollut.

Hyvää kisoista jäi käteen kuitenkin Lokin suuri into ja energia, keinu, ja ainakin itse analysoituna videolta hyvin hypityt hypyt. Rimat oli taas kivasti 40cm. Sitä vähän mietittiin, että miksi oli laitettu enimmäkseen mustia putkia, viimeisellä radalla oli peräti kolme ihan pimeää putkea. Usea koira tuntuikin viipyvän putkissa, minkä mahdolliset ikävät seuraukset kaikki varmaan osaa aavistaa. Ihan niin hyvin Loki ei myöskään kääntynyt kuin oisin toivonut, mutta johtunee oman keskittymisen puuttumisesta, kuten myös muutamat väärään suuntaan luetut hyppyjen jälkeiset kääntymiset.

Tässä päivän kootut. Kiitos tuossa vieressä istuvalle Ellalle ratojen kuvaamisesta! :)

Viimeisen radan tulokset, meidän tämän päivän paras tulos.

Jotenkin meidän kaikki Vuokkosten kisat on seurannut samaa kaavaa, vähän sellaista menemistä vaan, ei sen kummempaa jännitystä tai vaativaa keskittymistä vaikka pitäisi. Onkohan siinä jotain, että kun on noin lähellä halli niin ei tule semmoista fiilistä että ollaan oikeasti kisoissa. Tai sitten on vain ihan ainoastaan jostain hassusta sattumuksesta kyse. Yhtään nollaa ei olla Vuokkosilta saatu. Kisakalenteria on taas selailtu, nyt pitäisi vaan ehkä välillä myös treenata, erityisesti ohjaukset kepeille mentäessä olisi tärkeä saada kuntoon, niihin kosahtaa näköjään monet meidän kolmosten radoista kun osaaminen ei ole tarpeeksi monipuolisella tasolla. Etsin kisoja missä kävisi smartumit, niitä kun saa töistä aina käytettäväksi, mutta harmittavan vähät seurat niitä vielä hyväksyvät.

Loki pääsi taas moikkaamaan Xemaa ja käytiin lopuksi yhdessä jäähdyttelylenkillä. Ulkona oli jo pimeää, joten yhteiskuva piti ottaa hallissa ja kuvien laatu oli sen mukainen. Loki oli aluksi kiinnostunut tyttärestään (joka oli vain piiiieni maan matonen), mutta kuvaa varten poseeratessa oli vähän että hyi onks pakko. Sen sijaan Loki ihastui perheen Inca-tolleriin, joka oli kolmesta nartusta ainoa leikattu.. Way to go Loki.

Kiitos että tulitte seuraksi ja Xemaa taas näyttämään! :)

Ensimmäinen valssi

Ostin eiliseksi sekä Lokille että Tessille seuran treenit. Sisko lähti mukaan ketyksi (paitsi että eilen väittivät, että oikeastaan minä olisin se kety, no way!). Treeneissä oli toinenkin minimegamegamölli ja Eva oli ihanasti tehnyt meille oman helpomman treenisuunnitelman.

Eva ei ollut Tessiä nähnyt aiemmin ja Tessi sai kehuja ensimmäistä kertaa hyvästä estefokuksesta (jee!). Lisäksi itse kehuin sitä kovasti ja koutsi oli samaa mieltä siitä, että se kääntyy pirun hyvin. Vetoan siihen että se on sheltti...

Tessi 2v4kk

Pariin kohtaan Eva ehdotti vähän helpotusta valssien kanssa, kun Tessin kanssa ei ole ennen valssattu, mutta aavistelin että tuskin tarvitsee.. En epäillyt yhtään etteikö Tessi tulisi mukaan ohjauksiin ja kääntyisi luonnostaan äärimmäisen hyvin. Ainoa ehkä että kun ei sitä ole juurikaan ohjattu, niin pieni x-factor oli sen takia siinä sitten.

Pari pientä pätkää oli Tessin ohjelmassa ja olipas kivaa mennä ihan oikeaa ratapätkää sen kanssa! Tuntui, että nyt alkaa olla Tessin kanssa treenaaminenkin sitä Oikeaa Agilityä eikä vaan pelkkää parin esteen tylsää hakemista. Muutkin esteet alkaa muodostua Tessin kanssa, keinua se paukuttelee hyvin ja menee jo puolen metrin korkeudesta, varmaan parin viikon intensiivikuurilla olisi valmis este. Puomin 2on2off sillä on vielä vaiheessa, mutta edistyy hitaasti mutta varmasti, A:n juoksarit vaatii sitä parin kuukauden intensiivitreeniä (tai no edes sitä treeniä).

Viimeisenä vielä kepit on myös työn alla, tällä viikolla pihalla otettiin (siskon lievästä vastustuksesta huolimatta) toinen keppipari 2x2 keppejä ja meni jo niin, että ihan pientä pujotteluliikettä oli havaittavissa! Siistiä! Toisin kuin Lokin kanssa, Tessin kanssa keskitytään jo neljän kepin vaiheessa tarkasti kepeille irtoamiseen ja eri kulmiin. Luulin Lokinkin kanssa keskittyneeni, mutta en tarpeeksi.

Tässä liikkuvaa kuvaa Tessin treenistä. Ajattelin tuosta vain, että Lokin kanssa ei olisi mennyt varmaan yhtään noin täpäkästi nuo valssikohdat...

Lokin kanssa mentiin vauhtiympyrää eli posotettiin niin lujaa kuin päästiin pelkkää ympyrää. Vauhdin takia keskittyminen hajosi ja rimoja lenteli muutamat kappaleet. Tehtiin varmaan ensimmäistä kertaa pituutta pitempänä versiona ja Loki taisi vähän seota siitä, kun muun muassa kerran jopa ponnisti pituuden päältä. Olisihan tätäkin voinut harjoitella vähän aiemmin, kuin pari päivää ennen kisoja.

Niinun hallissa on oudon paksut nuo rimat ja mietin, että sekoittaakohan ne Lokin pasmat jotenkin. Pohja kuitenkin on mielestäni ihan hyvä ja pitävä. Mielenkiinnolla katson miten Loki hyppii huomenna, jos tuomari pistää 45cm hypyt.

Tämä meidän hyppyjuttu on saanut ehkä vähän normaalia isommat mittasuhteet, kun kyttään koko ajan Lokin hyppäämistä ja mietin hyppiikö hyvin vai ei. Eihän sillä varmaan mitään ongelmaa oikeasti ole, varmaan vähäisen aksailun aiheuttamaa nämä ajoittaiset pienet stiplut hypyissä. Menee sarjaan what you fear is what you create...

Lisäksi tehtiin paria tekniikkapätkää, missä rimat pysyi hyvin paikoillaan, eli tästä voi sitten vaikka päätellä että ei pidä kauheasti vedättää ja vauhdittaa Lokia kisoissa vaan mennä keskittyneemmin.

Tosi kiinnostuneena lähden huomenna kisaamaan, startit kivasti myös keskellä päivää. Tuomariksi vaihtui Anne Savioja, jonka starteille olen yrittänyt tähdätä oikeastaan meidän koko kisauran ajan. Kivaa mennä hänen radoilleen, kun hän meitä koko talven pari vuotta sitten koulutti. Hauska myös nähdä mikä meidän keinun tilanne on, viimeksi ei ollut sitä radoilla ja viimeisimmästä keinusta mennyt pieni ikuisuus.

Koikkerien agimestaruuspronssia ja ensimmäinen SM-nolla!

Vautsivau, ihmeitä sittenkin tapahtuu!

Kirkkiksen kisat oli enimmäkseen sellaista sähläystä kuin ajattelinkin, mutta keskimmäinen rata oli suht sujuva ja hieno ja niinpä sitten tehtiinkin siitä meidän kaikkien aikojen ensimmäinen sm-nolla! Sopivasti rata sattui olemaan vielä koikkerien agimestaruusrata, missä saatiin pronssia.

Alussa en tietenkään ajatellut, että siitä nolla tulisi, kun rata vaikutti niin vaikealta ja ikävältä. Hyvätkin koirakot hyllytti. Koikkereilla oli kuitenkin jo useita nollatuloksia plakkarissa joten ei mitään paineita senkään suhteen ollut - palkintopallille oli jo menijöitä.

Kolmanneksi viimeisellä esteellä, hypyllä ennen puomia, ajattelin vain että nyt kunnolla kontakti, ettei Loki pajauttaisi läpi kohti viimeistä suoraan edessä olevaa hyppyä. Vähän siinä varmisteltiin ja hienosti pysähdyttiin ja viimeisen hypyn jälkeen fiilis oli kyllä mahtava! Huippupalkat Lokille ja se tiesi olleensa mahtava ja miten tyytyväinen siihen olin, niin suoraan sydämestä sitä murua kehuin.

Kaverit ja tuttavat tulivat onnittelemaan nollasta ja sanoivat vielä, että sijoituttiin koikkerien mestaruuskisassa kolmanneksi. Minusta silti tuntui että oltiin vähintään voitettu :). Oikea rotumestaruusvoitto meni Jari Laitiselle ja Robille ihan hurjan nopealla radalla ja toiseksi sijoittuivat Sami Oksa ja Lex, jotka ehtivät hengailla kontakteilla sekuntikaupalla. Onnea hurjasti ja Lexille erityisonnittelut sertistä! Koko radan sijoituksissa oltiin 6/44, kolme perroa sinne änki väliin kärkisijoille :).

Robille hävittiin ajassa reilut 3 sekuntia, ei oltaisi sinne ehditty mitenkään vaikka olisin kontaktit läpi juoksuttanut. Rata meni muuten juuri niinkuin suunnittelin, mutta lopussa putken jälkeistä takaaleikkausta nopeampi olisi varmaan ollut valssi mitä mietin myös, mutta rataantutustumisessa luulin etten olisi ehtinyt sinne. Eikä harmittanut kyllä tasan yhtään kun oltiin kuitenkin saatu meidän ensimmäinen kolmosten nolla ja vielä ensimmäisistä kolmosten kisoista!

Mestaruusradan jälkeen oli palkintojenjako ja sinne me käveltiin ties kuinka paljon voittaneiden Jarin ja Samin viereen. Oli aika hienoa! Me pienenpienet aksaajat siellä kolmospallilla edustettiin ^_^.  Kyllä siinä sai ylpeä olla, medikoikkereita oli kuitenkin paikalla 13 kappaletta joista 7 sai tuloksen ja monia sm-tason koirakoita oli mukana. Kyllä tämä oli ehdottomasti meidän tähän astisista suurin saavutus ja vielä yli puolen vuoden kisatauon jälkeen. Kiitos Anne Tryggille kuvasta missä pönötetään kauniina as usual.

Kaikista parasta oli tehdä nolla, kun oli niin paljon ihania ihmisiä mukana kannustamassa ja kisaamassa. Kiitos Suville mukaan lähtemisestä ja kuvaamisesta! Kiitos myös Marille, Idalle ja Annalle kannustamaan tulemisesta ja lokinpoikasten Xeman ja Velmun tuomisesta iskää katsomaan :). Samoin muille kisaamassa tai katsomassa olleille joiden kanssa pääsi hölpöttämään ja tekemään sotasuunnitelmia radalle. Voi kun aina olisi näin paljon tuttuja samoissa kisoissa niin päivät olisivat paljon mukavampia.

Palkintokassissa oli runsaasti Hauhau:n herkkuja kuten luita, nameja ja märkäruokia sekä raatolelu. Kyllä olisi Loki ollut käärmeissään, jos olisin pussin unohtanut hallin laidalle mihin sen valokuvauksen ajaksi laskin ja sitten unohdin astetta pitemmäksi aikaa :)

Vielä paremmalta nolla tuntui, kun ensimmäinen rata oli niin kaamea että oikeasti hieman ihmettelen miten onnistuin petraamaan niin hyvin toiselle radalle. Juuri ennen meidän vuoroa sisäänheittäjä alkoi rupattelemaan että "onpas ihanat mustat korvakarvat, jaa että hännässäkin on mustaa, onpa se nätti" :). Vähän meni pasmat sekaisin, mutta tuskin se tulokseen vaikutti mitenkään sellaista sähellystä se oli. Ensimmäisen radan kakkoshypylle piti tehdä saksalainen missä jäin heti väärälle puolelle. Loki hyllytti 5 estettä myöhemmin hyppäämällä takaakiertohypyn väärinpäin kun en vain syystä x ohjannut ollenkaan. Keppien jälkeen piti tehdä persjättö mutta muistan ajatelleeni vain että "nyt pitäisi tehdä persjättö, ehtisinköhän enää, jättäisiköhän Loki kesken, ehdinköhän, no nyt en varmaan enää ehdi, joo en tee". Koko rata seurasi samallalailla eli aivan onnistunut veto ehdottomasti :). Oli siellä hyvääkin, Loki haki kepit hienosti ja radan takana tehtävä persjättö oli ihan onnistunut kuten myös loppusuoran posotukset. Vaikka rata menikin miten meni, silti olin niin iloinen ihan vain siitä että päästiin maaliin ettei edes harmittanut omat mokat :).

Viimeiselle radalle lähtiessä keskittyminen oli palkintojenjakojen ja kuvauksien jälkeen ihan tipotiessään enkä ehtinyt radan rakentamista seurata juurikaan. Rata vaikutti kuitenkin ihan mentävissä olevalta. Hain Lokin autosta ja se venytteli autuaasti ja ajattelin että sitäpä saattaa jo vähän väsyttää. Innostin sitä ennen meidän rataa ja se alkoikin kovasti haukkumaan. Virhe! Ottaessani sen pannan pois lähtöpaikalla se syöksähti suoraan morjestamaan kentän laidalla ollutta ratatyöntekijää. Palautin sen tietysti lähtöön, en edes tajunnut että siitä olisi pitänyt lähteä heti radalle. Hylkyhän siitä tuli kun Loki oli jo ohittanut ensimmäisen hypyn ja mentiin se sitten uudelleen. Tosi kiva kuitenkin, että saatiin mennä rata alusta eikä tuomari huudellut että kiitos riitti. Oltaisiin me hyllytetty rata muutenkin jo 3 esteellä kun Loki kiipesi A:lle kun olisi pitänyt putkeen mennä :). Lisäksi yksi hyppy myöhemminkin mentiin väärinpäin. Näistä huolimatta rata oli mielestäni ihan onnistunut, kun saatiin vaikein kohta eli saksalaisen kautta kepeille meno onnistumaan.

Keinua ei ollut millään radalla ja hypyt oli kaikilla 40cm, mikä oli ihan kiva kun KKK:n halli oli kuitenkin kylmä. Tuomareina oli kahdella ensimmäisellä Sari Mikkilä ja viimeisellä Heidi Viitaniemi. Kaikki radat oli ihan mentävissä olevia ja jäi fiilis, että kyllä nollatkin ihan mahdollisia on myös kolmosista.

Eniten kisapäivästä jäi tietysti mieleen meidän hieno pronssisuoritus. Isä tuli myöhemmin käymään ja sanoi vaan Lokille että "mitäs maailmanmestari" :D. Meinasin kommentoida että nooooh ei se ehkä ihan sitä tasoa sentään vielä, mutta onhan se eräänlainen mestari ainakin minulle.

Itse ratasuorituksia jos objektiivisesti katsoo, niin kuten eräs kaverikin kommentoi, on siellä nähtävissä sellaista vähän epäröivää ja varovaista menoa, mitä en ole ihan varma oliko keväällä. Varmasti jonkin verran meidän meno on aina toistaiseksi ollut sellaista vähän hakevaa, mutta nyt kyllä enemmän kuin aiemmin. Selittynee varmaan kisarutiinien puutteella ja ehkäpä se meno siitä varmemmaksi muuttuu kun taas muistaa että voi siihen koiraankin luottaa ja posottaa menemään astetta suuremmat lukemat lasissa.

Kotiin tultua tietysti melkein ensimmäisenä koneella avautui sagin kisakalenteri ja kyllä sieltä parit skabat tuli vielä tälle vuodelle bongattua mihin voisi harkita menemistä. Ensi viikonlopun Purinat jätetään vielä välistä, mutta sitten voisi tulla kahden viikon kisaputki vielä ennen joululomaa. Vaikka miten kisakuume nousi taas ja haave ensi kesän isoista kisoista herättelee päätään, niin kyllä minä osaan myös olla äärimmäisen kiitollinen että saatiin kisata nämä kilpailut Lokin kanssa ja nauttia joka hetkestä meni miten meni. Sen verran sitä koiran terveyttä nykyään ehdottomasti arvostaa.

Paikalle tuli tosiaan myös paria päivää vajaa puolivuotiaat lokinpoikaset Xema ja Velmu. Lapsosten lisäksi oli kolmaskin samanikäinen lapsonen paikalla eri pentueesta ja oli poikaset kyllä ihan samasta puusta veistettyjä tähän kolmanteen verrattuna, myös reippaasti pienempiä. Molemmat ovat ylittäneet medirajan, mutta saattanevat jäädä aika pieniksi medeiksi. Flame Sveitsissä kasvanee ehkä n. 40 senttiseksi ja Brando saattaa venyä ainakin lähes maksiksi asti.

Xema on ihan emänsä Rian näköinen, Velmusta en ole ihan varma :D. Lokin silmät sillä varmaan on, mutta muuten en ehkä Lokia niin paljon näe. Isot korvat ja iso tukka näyttäisi molemmille tulevan, ne on ainakin sitten emän puolelta, vaikkakin kyllähän Lokillakin oli paljon tukkaa vielä puolivuotiaana :)

Kumpainenkin oli kuin kotonaan hallilla ja hurjat painit lähes koko ajan päällä kun toisensa näkivät. Tämä toi myös Velmun osalta hieman haastetta yhteiskuvaan, joten tässä molemmista puolivuotiaista erikseen kuvat. Loki pääsi Xemaa moikkaamaan ja selvästi huomasi, että kyseessä on tyttö. Kovin nätisti siinä toisiaan haistelivat isä ja tytär. Velmu oli ihana oma "rakastan ihan kaikkia haluan moikata ihan kaikkia" itsensä ja epäilen että Loki ei olisi sitä niin arvostanut :P. Kumpikin vaikuttaa kyllä aivan ihanalta koikkeripennulta enkä malta odottaa millaisia niitä isompana kasvaa. Muutamia lisäkuvia vielä täällä.

Kiitos Suville vielä myös poikasten leikkien kuvaamisesta kun itse olin Lokia jäähdyttelemässä.

Se oli semmoinen päivä se, johan näitä on kaivattukin!