![]() |
"Huoli pois meikä on tulossa!" |
Tänään päästiin pitkästä aikaa osallistumaan hakutreeneihin. Vaikka paikalla oli viisi koiraa ja kaikille tehtiin kolme maalimiestä oltiin valmiita jo tunnissa, melko tehokasta koiran kierrättämistä oli kyllä.
Unohdin koko hakutreenit ja Loki sai ruoan aamulla, mutta eipä tuo paljon menoa haitannut. Maalimiehet antoivat hieman vähemmän nannaa kuin normaalisti mutta vauhti oli silti luja. Uudet pk-liivit eivät haitanneet menoa yhtään, vaikka pikapienentäminen menikin hieman vinksalleen (liivit ovat liian edessä, kuten kuvastakin näkyy).
Loki lähti aina innokkaana matkaan ja kaksi ensimmäistä maalimiestä löytyikin helposti. Kolmas oli liian vaikeassa paikassa ja jouduttiinkin palaamaan lähtöpaikkaan kerran ja lähtemään uudestaan kun itsekään en tiennyt missä maalimies oli. Lopulta pieni pelastuskoira löysi viimeisenkin eksyneen ja palkkaa tuli, mutta vähän Loki ehti väsähtää tuossa etsimisessä. Ensi kerralla voisi pistää suosiolla kolme helppoa maalimiestä. Nyt meni homma ajoittain hieman jäljestämiseksi ja tuntui että sitä päätöntä haahuilua oli ilmassa mitä viime aikoina on ollut, eli ei malta poika keskittyä haistelemiseen. Liekö vielä edes kunnolla ymmärtänyt että nenän perässä pitäisi mennä. Helppoja maalimiehiä siis lisää vaan!
Koska päivä oli kaunis otin kameran mukaan, mutta varsinaisesta hausta en kuvannut kun oli niin nopeatempoista toimintaa. Haun jälkeen käytiin Lokin kanssa vielä samassa metsässä pienellä kävelyllä, että sai juosta vähän vapaana mihin lystäsi.
![]() |
"Äiti tuolla on joku!" |
![]() |
Vauhdin hurmaa |
Kovin kauas ei päästy kun alkoi kuulua metsästä vihellystä ja huutoja "TÄNNE!!", "TÄÄLLÄ!" enkä halunnut riskeerata minkäkokoinen koira sieltä vastaan juoksisi. Kiireen vilkkaa takaisin autolle, pienet poseeraamiset ja kuvaukset ja sitten autoon ja kotiin.
Tästä näkyy hyvin Lokin karvanvaihdos, selän päältä häntään asti on nyt kasvamassa uutta karvaa. Ei taida ehtiä vielä turkki kasvaa ensi lauantain näyttelyyn, toivottavasti erkkariin mennessä olisi kuitenkin jonkun verran turkkia jo.
Kotimatkalla hain toisen mussukan siskon luota naapurista ja painuttiin kotiin. Hetki riehuttiin Fionan kanssa ja sitten olikin ihanan rauhallista kun oltiin yksin kotona ja koirat menivät suoraan nukkumaan. Samalla pystyi itsekin ottamaan pienet päiväunet.
Hienosti on lähtenyt Lokin "ura" käyntiin, hyvän harrastuskoiran olet saanut itsellesi! Ehkä oli hyvä, että tuli tämä Loki eikä se toinen, alunperin suunniteltu...
VastaaPoistaFionan vointi on kaiketi nykyään ok, koiraseura on varmaan Fionalle mieleen, ei tarvi olla koskaan yksin kotosallakaan.
Olen ihan samaa mieltä, ei olisi voinut paremmin käydä :). Kyllä sitä vaan kaikella on tarkoitus vaikka kyseisellä hetkellä saattaakin ottaa päähän.
VastaaPoistaFiona on voinut niin hyvin etten ole uskaltanut kirjoittaakaan. En tiedä mikä siihen sitten lopulta vaikutti, koirakaverin kautta tullut lisäaktivointi, ruoan pitäminen kauan samana ja ylipäänsä itse stressaamisen lopettaminen vai ihan vaan aika ja vatsan paraneminen.
En kuitenkaan uskalla vieläkään huokaista lopullisesti.
Toivottavasti teilläkin ongelmat vihdoin hellittäisivät pitemmäksi aikaa.