Solmut hakeutuvat umpisolmuun, kädet kietoutuvat pirunnyrkkiin

Maanantaina oli angstipäivä. Tein ikävän päätöksen, että Lokin agilityn harrastaminen on nyt kokonaan loppu :(

Viime viikkoina on treenattu ja kisattu pitkästä aikaa enemmän kuin koko vuonna. Ja maanantaina Loki ontui takajalkaansa. Tiistaina uudelleen. Avauduin aksaseuran fb-sivulle treenivuoroa myydessäni ja sain vahvistusta sille, että kyllä tämä oli nyt tässä.

Ei voi mitään.

Aloin uskoa kastroinnin auttaneen ontumiseen ja että meistä olisi vielä kisaamaan. Nyt on selvää, että näin ei ole. Loki ei ole ontunut pitkiin aikoihin ennen tätä. Käsittääkseni kastroinnin olisi kuitenkin pitänyt jo auttaa, mikäli kyse olisi ollut eturauhasesta. Olen sen suhteen pessimistinen ja epäilen jotain muuta. Ehkä Loki viime keväänä sai haavan yhteydessä niin pahan osuman jalkaansa, että siitä tuli pysyvä vamma. Tai sitten jotain ihan muuta. En tiedä saanko koskaan tietää. Ainakaan lääkäreillä ei tähän mennessä ole ollut minulle vastausta. Viime vuonna Räihän mukaan koirassa ei ollut mitään vikaa, Talvio löysi laajentuneen eturauhasen mihin saimme Tardakin ja neuvon palata harrastamaan vapaasti. Ontuminen on niin pientä ja nopeaa, että kanssaulkoilijat eivät sitä huomaa. Minä huomaan ja taas muistan, miten pahalta se tuntuu joka kerta.

Vaikka lääkäreiden mielestä Loki on terve, en halua omatunnolleni sitä, että puolen vuoden päästä se liikkuisi pelkästään kolmijalkaisena. Agility on äärimmäisen vaativa laji koiran kropalle. Koska koiven nostelua esiintyy niin selvästi aksan jälkeen, epäilen, että ilman sitä Loki tuskin oireilisi tai olisi alunperinkään jalkaa loukannut. Riskejä Lokin tulevaisuuden suhteen ei enää oteta, joten siksi tein päätöksen, että tämä oli nyt tässä. Taas yksi agilitykoira jättää lajin terveydellisistä syistä.

En pystyisi harrastamaan puoliksi tai puolitosissani ilman tavoitteita, eikä se toki tässä tilanteessa olisi varmaan fiksua sekään.

Lisäksi pienenä mutta silti ihan mielestäni merkityksellisenä seikkana sanottakoon, että agility äkkipysähdyksineen ei tehnyt myöskään hyvää Lokin etutassuille. Molempien jalkojen ylimmät anturat, ne jotka ovat ranteen kohdalla, ottivat aksasta hiertymää ja mietin että pitäisi alkaa vähintään rasvata niitä. No eipä tarvitsekaan.

Viimeisiksi kisoiksi jäi viime sunnuntain BAT:n kilpailut, missä tehtiin Lokin kanssa tuplanolla. Ehkä ironista on, että kumpaakaan rataa ei ole videolla. Meno tuntui kuitenkin parhaimmalta kuin koskaan ja meillä oli maailman kivointa yhdessä radalla. Todistusaineiston puutteessa joudutte tyytymään sanoihini siitä, että teimme kaksi maailman täydellisintä rataa.

Muutaman viikon agilityhurmoksesta tiputtiin, taas, aika katkerasti alas. Vaikkakaan ei yhtä katkerasti kuin viime keväänä. Parissa viikossa ei ehdi kerätä liikaa odotuksia. Eniten ärsyttää ehkä se, että toivo alkoi taas heräämään, ensi vuoden sm-kisoista ja muistakin. Olen silti äärimmäisen kiitollinen parista viime viikosta, tästä lajista jäi oikein lämpimät muistot kaikesta huolimatta.

Samalla koen myös helpotusta siitä, että päätös on nyt näinkin virallisesti tehty. Lainakoira ei ole sama asia. En ole motivoitunut aloittamaan alusta. Agility oli minun ja Lokin juttu. Ehkä joskus ei tunnu enää siltä, mutta tällä hetkellä tämä pettynyt pää ei voi kuvitella agilityä lainakoiran kanssa.

Meistä ei tullut maailmanmestareita. Ei edes suomenmestareita. Ei päästy edes starttaamaan koko karkeloissa. Onneksi nämä haaveet pitkälti kuoppasin jo viime kesänä. Silti vähän sattuu. Tätä kirjoittaessani katson, kuinka nainen leikittää pientä löwchenin pentua parvekkeeni alla. Äsken kävin antamassa Lokille herkkuluun ja nyt katselen, kuinka rauhallisen onnellisena se sitä syö. Mietin, miten vähästä koirat tulevatkaan onnelliseksi. Mietin miksi jollain agilityllä on minulle yhtään mitään väliä.

Luun syömisen jälkeen Loki siirtyi eteiseen ja kävi pöllimässä autosta tuomastani laukusta hanskan. Toi sen hipihiljaa olohuoneeseen ja sitten innokkaasti sitä minulle esittelemään (?). Hassunpönttö tapaus.

Elämä vie outoihin ja kummiin suuntiin. Välillä se tuntuu surulliselta ja väärältä. Mutta ehkä tälläkin kaikella on joku tarkoitus, mitä en vielä pysty näkemään. On niitä muitakin harrastuksia. Lokin kanssa kaikki muut lajit tosin tuntuvat tylsiltä korvikelajeilta. Epäilenkin, että vajoamme takaisin koiraharrastustyhjiöön nuolemaan haavojamme... Onhan niitä muitakin harrastuksia kuin koiraharrastukset. Pentua ei tähän talouteen ole tulossa, joten pitää kääntää pää taas muihin kuin koiramaisiin harrastuksiin ja ajanviettotapoihin.

Tämä viikko on ollut toisaalta hyvin masentava, mutta toisaalta hyvin piristävä. Kivoja juttuja on meneillään pitämässä kiireisenä.

Vaikka asiat pääsääntöisesti onkin varsin mainiosti, jokin painaa mieltä alaspäin nopeasti heti kun ei ole jotain muuta tähdellistä ajateltavaa.

Kirkasvalolampun kaivoin hetki sitten kolostaan taas aamuja valaisemaan. Tekisi mieli itse kömpiä vuorostani pimeään koloon.

Niin se vaan taitaapi olla.

Syksy on taas täällä, synkkine ajatuksineen.

Ra- ra- rapsutin, pallejani rapsutin... eiku :(

Lokin kastroinnin paranemispäiväkirjasta päivää. Tänään on päivä 4. Koska koira makaamassa koppa päässä ei ole kovin mielenkiintoista katsottavaa, tämän merkinnän kuvat ovat vanhempia day before the day kännykkäräpsykuvia.

Kaikki varmasti tietää sen tunteen, kun jostain kutittaa niin maan perkeleesti eikä rapsuttamaan pääse. Loki on joutunut kokemaan tämän karvaasti viime päivinä.

Sisällä se on jo lähes normaalin rento oma itsensä eikä vaikuta levottomalta. Pari päivää vei tottua koppaan sisällä, nyt se päässä hypätään vaikka sohvalle jos päästäisiin (mistä tulikin mieleen, että unohdin blokata pääsyn sohvalle tänä aamuna, dääämn).

Ulkona liikkuminen on tuskaista hyrränä pyörimistä. Vaan ei ylety rapsuttamaan. Myös etutassun kanyylikohtaan tullut mustelma on arka ja sitä pitäisi päästä pesemään. Läähätyttää. Kävely näyttää siskon sanoin siltä, että sillä olisi p****t housussa.

Päädyin pitämään koppaa myös ulkona. Ei tarvitse vahtia kuin haukka ja olla valmiina estämään nuolemisyritykset. On selvästi haastavaa kävellä pää enemmän ilmassa, kun on tottunut menemään koko ajan nenä maassa. Kopskopskops vain kuuluu ja koppa kerää kaiken mahdollisen moskan ja roskan maasta, puskista ja pensaista, kiitos maailma näistä viime päivien sateista. Omistajan pohkeet on varmaan kohta täynnä mustelmia, kun pitää päästä ihan jalkojen viereen turvaan kävelemään kun alkaa enemmän ahdistamaan. Lenkit on toki lyhyitä ja hitaita.

Ulkona Loki kerää sääliviä katseita ja onpa muutama koiranulkoiluttaja kysynytkin, että mikä sillä on. Yksi kysyi, onko tämä semmoinen "koikkerihondje, eikö se ole tosi vaikea rotu". Sanoin mitään ajattelematta, että joo. Teen hyvää rotupeeärrää olkaa hyvät.

Loki on saanut uusia lempinimiä, kuten muffinssi(vuoka) ja rapsutin. Vanhojen loksuttimien ja karvapitkojen ja -pötkylöiden lisäksi.

Kakkiminen onnistuu ihan ok, vaikkakin itse toimintaa ennen ja jälkeen pitää kovasti hyöriä ja pyöriä ja kakkimisen jälkeen äkkkkiä mahdollisimman kauas epäilyttävältä ilmeisestikin tuskaa tuottavalta kakkapaikalta. Levolacia se on saanut aamuisin 4-5ml ja iltaisin 2-3ml mikä on toivottavasti auttanut pitämään kakan pehmeämpänä. Tarulle kiitoksia annostusohjeista!

Kaiken kaikkiaan paraneminen etenee hyvin. Haava näyttää tällaiselle mitään tietämättömälle ihan puhtaalta ja hyvältä. Joitain kertoja olen sitä huuhdellut märkien ulkoilujen jälkeen, mutta enimmäkseen antanut vaan olla. Muutama ensimmäinen päivä oli suhteellisen vaikea ja kävi sääliksi kun ei voinut auttaa, mutta nyt meno alkaa jo olla suhteellisen miellyttävää. Kipulääkettä oli 3-4 päiväksi, päädyin antamaan kaikki 4 päivän pillerit varmuuden vuoksi. Ruokahalu on koko ajan ollut normaali.

Jotenkin vaikea mieltää, että Loki on nyt oikeasti kastroitu. Ei voi muuta kuin toivoa, että ratkaisu oli oikea ja se ei muuta koiraa kuin hyvään suuntaan.

Sunnuntaina menen taas katsomaan penturääpäleitä, tiedossa siis 3-viikkoiskuvia aialokinpoikasista. Kaikki kuusi voivat oikein mainiosti, Murukin kerää painoa jatkuvasti.

Enää kaksi viikkoa töitä ennen lomaa, jaksaa, jaksaa...

Muistatko, mitä viime kerralla kävi..?!

"I'm sensing there's something coming up, mate...!!!"

"Mä NIIIIN tiesin tän :("

Loki-raukka menetti pallinsa maanantaina. Vein sen eläinlääkäriasema Tassuun kahdeksan jälkeen aamulla ja hain kahdentoista jälkeen. Kyseinen paikka sijaitsee Vantaalla ja valitsin sen kaverin suosituksen sekä hinnan perusteella. Kastroinnin hinta oli 200 euroa ja rapiat. Leikkaus meni hyvin ja paraneminen pääsi alkamaan. Mukaan saatiin 3-4 päivää Norocarp kipulääkettä. Tikit on sulavat, joten ei tarvitse mennä poistattamaan.

Loki oli kovin tuskainen ja pihalla ensimmäisen päivän. Ensimmäisenä yönä kuului olohuoneesta jatkuvaa ininää ja päädyinkin nukkumaan puolet yöstä sen vieressä ja sohvalla. Epäilen, että Loki protestoi enemmänkin koppaa kuin mitään kipua tai muuta, sillä kopan kanssa ulkoilusta ei tullut yhtään mitään, mutta ilman koppaa jalkakin nousee ihan tavallisiin korkeuksiin ilman mitään merkkiä kivusta. Sain kaverilta lainaan pienemmän puhallettavan kopan, mikä toimi ehdottomasti muovista paremmin siinä mielessä, että Loki oli rennompi se päässä. Kuitenkaan en usko että se on tarpeeksi suuri estämään Lokin haavan nuolemista, joten yksinollessaan se saa luvan pitää muovikoppaa päässään.

Testasin Lokille vanhoja yöhousujani haavaa suojaamaan, mutta hetken päästä Loki käytännössä käveli niistä eroon. Nyt annan sen olla ilman mitään kun olen vahtimassa kuin haukka. Kovin kiinnostunut se ei edes haavasta taida olla sisällä, ulkona sitten senkin edestä. Maha on vissiin kovalla leikkauksen jälkeen ja kakkaamisen yrittäminen on tuottanut tuskaa. Annoin sille tänä aamuna Levolacia ja nyt odotellaan sitten sen vaikutusta. Jos se nyt suostuisi vielä kakkaamaan, niin paraneminen olisi minusta edennyt oikein mainiosti.

Jos olisi ollut fiksu, niin olisi:

- totuttanut etukäteen kauluriin
- hankkinut etukäteen kotiin jotain puuroa tai muuta syötävää, mikä pitäisi mahan löysemmällä

Noh, ensi kerralla(?) sitten.

Lokista ja lokinpoikasista

Pikku päivitys vain. Muuten blogitauko varmaan jatkunee kuin on jatkunut tähänkin asti viime kuukausina.

Loki kävi perjantaina silmätarkissa ja silmät olivat yhä terveet. Lisäksi siltä otettiin huviksi laaja verenkuva, kaikki arvot olivat normaalit. Vaa'alla Loki painoi 9,05 kg. Että se siitä hurjasta lihotuskuurista millä olen luullut sitä pitäväni :P. Ollaan käyty juoksemassa ja se on varmaan lisännyt kulutusta. Olenkin lisännyt lihan taas Lokin ruokavalioon ja nappulan määrää kasvattanut entisestään. Lisäksi Loki sai viime viikolla Axilur kuurin.

Lokinpoikasista:

• Velmu kävi ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ollen upeasti ROP ja saaden ensimmäisen sertinsä! Upeaa ja onnea pienelle Velmulle! Arvostelukin oli oikein mainio.

• Xema puolestaan kävi mätsäröimässä ja sijoittui hienosti sinisten toiseksi, onnea Xemallekin loistavasta jatkosta mätsäriuralla.

• Brandon näyttelytreenit jatkunevat myös ja lisäksi se on käynyt ahkerana koirakoulussa.

Sunnuntaina olisi mätsäri mihin harkitsen Lokin kanssa menemistä, voisihan sitä vielä vähän treenata ennen toukokuun näyttelyä.

Toukokuun alussa alkaa meidän ohjatut agilityn kesätreenit. Tänä kesänä treenaamme Ville Liukan ja Anu Niemen ohjauksessa. Toivottavasti motivaatio sieltä löytyy.

Kevät on täällä ja sen huomaa pojan käytöksestä, nenä on maassa lähes koko ajan ja omistajan hermot koetuksella. On tämä kevät kivaa aikaa.

Does it really matter if we go insane, my darling?

Joululomaan kaksi päivää, yksi aamu. Ja sen kyllä huomaa! Voi tätä kummallista levotonta fiilistä, kun ei meinaa pysyä mikään kasassa ja meno on ihan päätöntä. Vaikea keskittyä mihinkään, kun meinaa naama vääntyä jostain kummallisesta syystä virneeseen vaikka kesken vakavimman palaverin. Ja kaikki keskustelut sitä laatua että hohhoijaa. Vaikea sanoa onko kyse yliväsymyksestä vai pelkästä loman odotuksesta, mutta kyllä tuleva pariviikkoinen rentoutuminen tulee ihan tarpeeseen. Tämmöistä tää on aina kun loma lähestyy..! Joulun rauha tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta.

Agilitylle ei olla annettu kahta ajatusta. Loki on ollut ulkona oma ärsyttävä hajujen perään menevä itsensä, joten ei varsinaisesti yllättänyt, kun se toissapäivänä kerran ontui jalkaansa. Vaikka toki voikin olla kyse (taas kerran) mistä vaan, päätin siinä sitten samantien pitää ensi vuoteen kestävän aksatauon ja jos tänä aikana näen toisen kerran ontumista, niin vuoden alusta samantien aikaa Talviolle ultraan ja jos yhtään vaikuttaa siltä, että eturauhanen on taas ärtynyt, niin varaan ajan kastrointiin. En jaksa arpoa tämän asian kanssa enää yhtään enempää.

On kyllä jännä, miten meidän ontumisen aiheuttama pitkä aksatauko vieläkin vaikuttaa omaan halukkuuteen aksata. Jotenkin sitä tässä välissä on kehittänyt niin paljon muuta ohjelmaa joko sattumalta tai tarkoituksella, että ei ole tullut sitä samaa hullua vetoa agilityyn kuten oli aiemmin. Sillon kun treenitauko otti todella koville.

Tässä välissä on oppinut huomaamaan, että elämässä on paljon muutakin ihanaa kuin vain koira ja sen kanssa harrastaminen. Tavallaan todella tervettä ja puhdistavaa ymmärtää olevansa paljon enemmän, kuin vain "koiraihminen". Jos vain ihan vähän liioittelee, niin tuntuu, kuin olisin ihan lähes uudestaan syntynyt. Vaatekaupassakin huomasin koirakuvioisista vaatteista nousevan sellaisen "ynf" reaktion. Tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa mikään ylipäänsä koiriin liittyvä ja ensi vuodelle olen jo suunnitellut vähentäväni koiriin liittyvää vapaa-ajan tekemistä muutenkin. Eikä edes hävetä tai ole yhtään huono omatunto myöntää asia ja sanoa ääneen! Toki Loki omat päivittäiset lenkkinsä ja aktiviteettinsa saa ja yhä olen utelias ja kiinnostunut siitä mitä koiramaailmassa tapahtuu ja erityisesti mitä koirakavereille kuuluu :). Itse en kuitenkaan juurikaan jaksa nähdä vaivaa koiramaisten hommien takia, pakolliset velvollisuudet toki tulee hoidettua. Muilta osin kyllä se innostus taas tulee kun on tullakseen.

Ehkä tilanne olisi eri ilman kesän pitkää aksataukoa, ehkä ei. Mutta ehdottomasti alkaa tuntua, että elämä tietää tasan tarkkaan mitä me tarvitsemme ja heittää meidät siihen suuntaan.

Blogin identiteettiä olen myös jonkun verran miettinyt ja sitä, pitäisikö perustaa uusi blogi omille random höpinöille mitä on viime aikoina ollut aika paljon. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että enemmän kuin koirablogi, tämä blogi on kertomus, tarina ja päiväkirja omasta elämästäni, joka vain sattuu välillä koostumaan enemmän tai vähemmän koirista. Kieltäydyn lokeroimasta blogia johonkin tiettyyn aihepiiriin! Tärkein yleisö mitä varten blogia pidän on minä itse, koska nautin niin paljon ajatusten käsittelystä kirjoittamisen kautta. Tuntuisi typerältä alkaa jakaa omaa elämää siiloihin sen mukaan koskeeko ajatukset koiraa vai jotain muuta aihepiiriä.

Tällä hetkellä tehdään muita kuin koiramaisia kivoja juttuja. Se on jännä, miten elämä yllättää kun sitä vähiten odottaa. Olen myös kuunnellut paljon musiikkia ja aloin koostamaan Spotifyihin HAPPYHAPPY soittolistaa. En voi lakata ihmettelemästä, mistä tämä kaikki ilo ja onni tällä hetkellä kumpuaa. Something must be seriously wrong with me....! Pitäisi varmaan vähentää kahvin juontia.

Kuitenkin samaan aikaan pitää yrittää muistaa, että kaikki tässä maailmassa on vain väliaikaista ja asioista pitää nauttia silloin kun ne osuvat kohdalle. Koskaan ei tiedä mitä seuraava viikko, kuukausi tai vuosi tuo tullessaan. Vuoden ensimmäinen puolikas oli sellaista alamäkeä ja huonoja juttuja huonojen perään, joten ehkäpä siksi tämä ylämäki tuntuu niin erityisen kivalta...? Sitä osaa arvostaa tiettyjä juttuja ja ymmärtää, että elämä on tehty nauttimista varten. Joten tehdään kaikki juuri niitä asioita mistä tulemme iloisiksi ja onnellisiksi! Ei pidä huolehtia liikaa huomisesta tai murehtia menneitä. Vähän toki aina saa, mutta yli ei saa mennä ;). Ei tänne maan päälle ole tultu murehtimaan.

Jos yleensä vellon ongelmissa ja murheissa liian pitkään ja vatvon niitä, niin ainakin sama pätee myös silloin kun asiat on hyvin. Blogin otsikko tuntuu pitävän vähintään yhtä hyvin paikkansa omalla kohdallani, kuin Lokinkin.

Be careful who you make memories with, those things can last a lifetime.

Jos Helsinki on hetkisen kaunis

Joulu tuli meille eilen, kun sain tyhjennettyä viimeisen muuttolaatikon. Siinä oli joulutavaroita ja säästin sen tarkoituksella viimeiseksi. Nyt on makkarin ikkunassa joulutähti ja lipaston päällä tuhat ja yksi kynttilää ^_^. Sitä mihin tavarat laatikoista katosi ja mitä muuta kämpässä on vielä kesken ei tarvitsekaan sitten miettiä..

Pakko kyllä sanoa, että olen ollut viime aikoina niin jotenkin oudon äärettömän onnellinen ja iloinen, että ihan melkein itseä huolestuttaa. Ei yhtään minun tapaistani, erityisesti näin syksyisin..! Yleensä olen se joukon krooninen pessimisti ja valittaja. Joko se on tuo kirkasvalolamppu, oma kämppä, kivat työt, ihanat läheiset ihmiset, lääkitykset kohdillaan, helppo elämä Lokin kanssa, terve koira, tähtien asento tai kaikki nämä yhdessä. Mutta pakko myöntää, että on kivaa olla näin iloinen välillä!

Tessikin lähettää jouluterveiset
juoksujen odottelun lomasta!

Oli minulla blogin aiheeseenkin liittyvää asiaa, nimittäin Lokin eilinen Jerry Ketolan käynti. Loki sai terveen paperit, viimeksi jumissa ollut jalka ei ollut enää oikeastaan yhtään arka eikä myöskään alaselkä. Pikkaisen jumitti vielä reiden etuosa, mutta todella vähän aikaisempaan verrattuna. Vähän silmätkin meinasi lupsua, kunnes Loki muisti että ainiin joku outo tyyppi kopeloi mua.

Lisäksi oikeaan kylkeen oli tullut varmaan jostain osumaa, kun siinä oli jumia ja värähtelyjä. Loki veteli vähän ikävän näköiset lipat portaissa joku viikko takaperin, luisteli jonkun viisi askelta alaspäin hirmuisella sutimisella. Ehkä oli tuosta kylki jumittunut tai sitten jostain muusta, mutta sitä Jerry siinä suurimman osan ajasta sitten manipuloi.

"Suurin osa" ajasta ei kyllä ollut niin pitkä aika kuin voisi luulla, sillä meidän hoito kesti tällä kertaa vain 20 minuuttia ennenkuin meidät lähetettiin ulos. Vähän siinä olin että ööö oliko tää tässä, ei Lokia edes käytetty ollenkaan toisella kyljellään. Hintalappu oli kuitenkin yllättäen sama kuin normaalilla 30-40 minuutin hoidolla eli 68e... Muuten ei pahaa sanottavaa, mutta kyllä minusta olisi ihan korrektia hoitaa koiraa koko aika tai ihan vaikka hieroa loppuaika jos ei muuta hoidettavaa löydy, tai sitten edes hinnoitella käytetyn ajan mukaan..

Ajattelinkin, että ehkäpä siirrymme ensi kerralla taas jonkun muun hoidettavaksi, esimerkiksi Mari Remediumissa hoitaa sentään muistaakseni jotain tunnin ja hinta on vain 45 euroa. Mari on tosi mukava ja miellyttävä ja Lokikin tykkäsi, vaikkakin itselläni ehkä vähän usko värähteli kun hän suositteli meille jossain vaiheessa jalkaan homeopaattista lääkettä. Mutta kukin tavallaan, itse en vain homeopaattisen vaikutukseen "usko". Suuntaamme siis ehkä Marille tai sitten vaihtelun vuoksi testaamme jotain ihan uutta fyssaria.

Mutta että ihan reippain mielin voimme mennä lauantaina tuhlaamaan Smartumeita JAU:n kisoihin Vantaalle ja sitä ennen torstaina seuran omiin treeneihin. Piti ostaa treenit, kun ei viitsinyt ihan kahden viikon totaalitauon jälkeen mennä kisaamaan.

Tämän joulun teemabiisi, niin kaunis kappale ikävästä asiasta. Video myös.

Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille!

Jerry Ketola

Perjantaina käytiin tosiaan osteopaatti Jerryn vastaanotolla. Jerry oli kovin mukava ja kyseli aluksi paljon Lokin jalkavaivasta. Minä sitten kertoilin sen minkä muistin.

Ensin Lokia vähän tutkailtiin sen seistessä maassa. Mitään selkeää eturauhaseen liittyvää juttua ei Jerry Lokista löytänyt, mutta sen oikean eli onnutun jalan sisäreisi oli selvästi jumissa. Siitä ei ollut varmuutta onko ollut keväästä asti vai tullut vasta viime hoidon jälkeen, mutta paljon toista reittä enemmän se oli jumissa. Jumeja oli myös jonkun verran selässä, mutta näissä ei mitään sen kummempaa ollut huomioitavaa. Reiden jumikin aukeni ja helpotti paljon. Osa hoidosta tehtiin pöydällä missä Loki alistui kohtaloonsa ja makoili kyljellään ihan kivasti. Pari kertaa sätki ylös siihen malliin että jalka oli varmasti kipeä. Lopuksi Jerry nosti Lokin pöydältä alas ja matkalla piti siinä hetken sylissään. Loki lötkötti rentona kuin plötkö ja minä vaan ihmettelin että onkohan Loki kaikkien tuntemattomien sylissä noin rentona.

Jerryn käsittely erosi paljon Carita Reijosen tai Remediumin Marin käsittelystä. Paljon konkreettisempaa ja tavallaan kovakouraisempaa tai ainakin sen näköistä. Enemmänkin selvää hieromista kuin sellaista osteopaattista hivelyä mikä ei näytä ulospäin miltään.

Hoidon jälkeen pari päivää lepoa ja sitten paluu normiarkeen. Suositus oli viedä Loki uudelle käynnille joulukuun alussa tsekkauttamaan reiden tilanne. Sen jälkeen ns. ylläpitohoitoon Jerry suositteli Lokille 3-4 kk käyntiväliä. Lasku tuli sähköpostiin samantien, kätevää.

Jerry sanoi hoitaneensa paljon koikkereita ja Loki edusti kivoimman luonteista sakkia. Kiva kuulla, vaikka vähän skeptisesti suhtaudunkin nykyään näihin koikkerien luonnekuvauksiin hoitotahoilta ja muiltakin, en ole ihan varma miksi. Ehkä samasta syystä olen skeptinen kuin joidenkin yltiöpositiivisten aksakouluttajien "hei te ootte ihan superhyviä, mahtavaa, ihanaa, teistä tulee vähintään maailmanmestareita!!!" hehkutuksiin :D. Positiivinen saa ja pitääkin olla, mutta nykyään arvostan myös sellaista realistista järkevyyttä. Ehkä olen vähän tylsä tai jotain. Aksakouluttajien osalta varmaan liittyy siihenkin, ettei Loki enää tarvitse sellaista hullua kehumista ja muuta pitääkseen motivaatiota yllä vaikka toki se aina suoritusta vauhdittaa ja parantaa. Kuitenkin tarkat ohjeet ja muut on nykyään ehkä tärkeämpiä että itse kehittyisi (no nyt lähti tää Jerry juttu jo ihan lapasesta).

Viikonloppuna pidettiin lenkit lyhyinä ja olin havainnoivanani muutamaan otteeseen jalan nostelua. Toinen oli heti kakkaamisen jälkeen. Ehkäpä hoidolla oli siis vaikutusta tai ainakin jotain se teki, mutta eipä arkuus varmaan ole ihmekään kun kipeää jalkaa noin hierotaan. Jospa kireydet siitä aukesivat myös.

Liekö myös tämä märkyys ja/tai pimeys tehnyt sen, ettei Lokia välttämättä hirveästi huvita ulkoilut. Mikäli mennään treeneihin tai metsään sillä meiningillä, että nyt ollaan ulkona kastumassa oikeissa varusteissa, niin ei Loki välitä sateesta. Kuitenkaan tämä hihnassa pimeällä märällä asfaltilla kävely ei ole sen lempihommaa. Mutta kenes nyt olisi.

Lokin jälkimmäisestä tardakista on nyt sen verran aikaa, että varoajat kohta sopivasti loppuu ja katoava vaikutus alkaa ilmeisestikin häipymään. Haistelu on ihan kuin lisääntynyt. Muuta vaikutusta en oikeastaan tardakeilla huomannutkaan olleen, kuin haistelemisen väheneminen. Muutos oli kuitenkin sen verran miellyttävä normimenoon verraten, että mikäli mitään yhtään sen suuntaista muutosta tulee, että Lokista tulee vähänkään rasittava naistenmies, niin en epäröi varata aikaa kastrointiin. Mitään negatiivista vaikutusta en tardakista ole huomannut ja pentusia on nyt kuitenkin jo neljä maailmalla, joista ehkä joku sukua joskus jatkaa jos terveinä pysyvät. Toistuvat eturauhasvaivat kuitenkaan jalostuksellisestikaan mikään suositeltava juttu. Yksi tulehdus vielä saattaisi mennäkin (muuten hyvällä koiralla), ehkä, mutta jos nyt vielä uusii niin se tarkoittaa sitten hyvällä omallatunnolla että heihei palluraiset. Vaikkakin vaikkei jalostukseen enää käyttäisikään, niin eniten ehkä kiinnostaisi olla kastroimatta ihan jo siksi, että näkisi pysyisikö Loki vielä lisääntymiskykyisenä vanhana vai tuleeko steriiliksi, niinkuin tuntuu olevan ihan liian yleistä koikkereilla.

Ei uutta pilvien alla

Mitäs meille. Hiljainen syksy vaihtui nopeasti kiireiseen syksyyn ja nyt viikon vapaaillat alkaa olla luksusta. Eli niitä ei juurikaan ole. Viikonloputkin on täynnä kivaa ohjelmaa. Ehkä jopa lutviudun ilman syysmasennusta tämän vuoden, ei tässä ehdi mitään masentelemaan, pikkujoulukausikin alkamassa ja kaikkea.

Lokin kanssa toki touhustan taas aksaa hitaasti mutta varmasti, esimerkiksi huomiseksi ostin meidän historian ensimmäiset Oreniuksen treenit. 9.11 on sekä Lokilla että Tessillä vuoro Lotan treeniin. Erittäin kiinnostunut olen kuulemaan neuvoja tuon "roikun sun kädessä tai pers-" -sheltin menoon. Ei yhtään harmita, etten mihinkään talven vakkaritreeniryhmiin ilmoittautunut. Se mihin oltaisiin menty odottelee yhä Niinun hallin valmistumista ja muutenkin on onneksi ollut tarjolla kivasti kaikenmaaiman treenilöitä. Ja itsekseenkin käytäisiin enemmän jos olisi vaan aikaa.

Kerran käytiin Purinalla nauttimassa vapaakortistamme ja Loki pääsi hyppimään pitkästä aikaa 40cm hyppyjä. Ensin vei hetken ilmeisesti pohjaan totuttelu ja rimoja roiskui varmaan kolme, mutta parin toiston jälkeen alkoi pysyä. Ehkä joku 5 min treenattiin. Operaatio hyppykorkeudet kohti korkeuksia on siis käynnissä.

Suoraan sanottuna Lokin kanssa en nyt oikein tiedä mitä pitäisi tarkemmin treenata, kun ei olla kisattu niissä kolmosissa. Joo juoksu-A:ta ja kääntymistä, mutta ei huvittaisi pelkkiä noitakaan nyt vaan hinkata vaan kaipaan vähän laajempaa kuvaa meidän menosta ja osaamisesta. Siksi ehkä nyt vähän vaan ihmetellään ja odotellaan agimestaruuksia. Katsotaan miltä meno siellä tuntuu.

Tessillä on siskon kanssa menossa myös Purinalla HAU:n järjestämä agilitykurssi, missä opettelevat hakemaan esteitä. Erittäin hyvää treeniä Tepsukalle. Sisko on kuulemma hyvin pitänyt kiinni ohjeesta että "kädestä ei sitten palkata!" :). Keinua ollaan kai kaksi kertaa sen kanssa jossain pamauteltu ja 2on2off treenit yhä jatkuvat. Juoksari on totaalitauolla nyt, mutta ehkä koikkerimestaruuksien jälkeen sitten taas molemmille. Ensimmäistä 2x2 keppiparia Tessin kanssa on myös harjoiteltu jonkun verran. Tavoite olisi, että joululomalle mennessä Tessi menisi 4 keppiä suht suoraan, jotta pystyisi käyttämään hyväksi mökin pihaa erilaisiin kulma- ja kepeille hakemistreeneihin.

Arjessa rullataan normisti, mitä nyt viime viikolla Loki menetti aiemmin saamansa irtipidettävyyden tason perseillessään vapaana ollessaan. Tuommoista se juuri on, juuri kun alat luottaa yhä enemmän, niin koira ottaa hatkat tai tekee jotain muuta älyvapaata ja menettää saamansa vapaudet. Oranssit rukkaset oli enemmän kuin lähellä.

Perjantaiksi varasin ajan Jerry Ketolalle. Loki pääsee ensimmäistä kertaa hänen huollettavakseen ja tämä on ensimmäinen hoitokerta Tardakien jälkeen. Kotisivuillaan Jerry kirjoittaa, kuinka eturauhasvaivoihin on osteopatiasta monesti suuri apu, kun kalvot tai mitkä lie menee sieltä juntturaan ja ne pitää avata. Oli kiva, että oli oikein eturauhasvaivat mainittu sivuilla. Tämä on siis ensimmäinen kerta kun mennään hoitoon tietäen, että kyseessä on ollut eturauhasvaivat, joten mielenkiinnolla kuulen mitä Jerry sanoo. Mielenkiinnolla myös katson miten Loki ottaa mieshoitajan vastaan ronkkimaan arkoja paikkoja..

Muuten ei mitään uutta pilvien alla. Pimeetä on jo kun töistä pääsee. Tätä se on sitten seuraavat 3kk.

Terve ku pukki

Jjjjaaaa määäää vai?

Sanoi Talvio kun laskun käteen tyrkkäsi. Paitsi ettei kyllä edes sanonut, kunhan heitin.

Eilen käytiin eturauhasta kontrolloimassa. Ensimmäistä kertaa kävin nappaamassa Lokilta pissanäytteenkin mikä oli ehkä aavistettua hankalampaa. Ihan ensimmäisestä koiven nostosta sain pari tippaa (tähtäys ei ihan osunut kohdalleen). Sen jälkeen Loki ei päässyt yli ihmettelemästä että miten hemmetissä minulla on kupissa sen pissaa, eikä suostunut enää kertaakaan nostamaan koipea. Onneksi pari tippaa riitti.

Pissa oli puhdasta (tai hoitajan mukaan "ei mitään kummallisempaa", en jaksanut vaivautua kysymään että no onko jotain ei-kummallista). Loki ei myöskään aristanut mitään osaa takapäästään Talvion räplätessä. Kokeiltiin ultraamista hereillä ja sehän meni ihan ok (vaikka tuloksena olikin anaalinesteet paidalla ja hämmentynyt Loki). Eturauhanen oli pienentynyt 3,7 sentistä 1,8 senttiin ja oli nyt normaalin kokoinen. Tardak on siis auttanut yllättävän hyvin!

Muuta vaikutusta en varsinaisesti ole Tardakista havainnut, mutta sanotaan nyt vaikka, että ei haistelu ainakaan lisääntynyt ole.

Nyt siis katsellaan ja ihmetellään. Kuulemma Loki on niin kauan tottunut jalkaansa ajoittain nostelemaan, että voi kestää pidemmänkin aikaa, kunnes se kokonaan lakkaa ontumasta vaikka tulehdus ja kipu olisikin hävinnyt. Samaahan se osteopaattikin aiemmin sanoi. Toki jos selkeästi pahenee tai muita juttuja ilmenee niin sitten taas tutkittavaksi. Treeneihin se taas meidät käski vaan. Jos eturauhastulehdus uusii, niin sitten pitää vakavasti pohtia pallien olemassa olon merkitystä.

Muuten ei ollakaan elelty kun taas vaihteeksi remontin keskellä. Sitä mukaa kun saa asioita tehtyä niin kehittää aina uutta hommaa jonon hännille, nyt päätin laminoida myös makkarinkin lattian. Tykkään kyllä tästä remppahommasta siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa pääsen näkemään mitä esim. seinien sisällä on tai minkälaista paskaduunia on repiä kahta kerrosta muovimattoa postimerkin kokoisina paloina pois keittiön lattiasta (note to self: jatkossa aina jos mahdollista, pistä se laminaatti muovimaton päälle). Onhan se ihan hyvä osata tämmöisiä juttuja itsekin.

Viikonlopuksi onkin vähän erilaista ohjelmaa, kun suunnataan Lokin kanssa Tampereelle kyläilemään ja kotimatkalla sunnuntaina on Lotan treenit Riihimäellä. Melkoinen saavutus jos kestetään treenit loppuun, niin pitkä aika edellisistä kunnon treeneistä että vaikka minirimoilla Loki hyppiikin, niin kyllä siinä varmaan saattaa kumpaakin vähän hengästyttää.

Operaatio tuuri-A

Tänään alkoi Lokilla ja Tessillä A:n juoksukontaktien opetus. En jaksa turhia hifistellä, joten lähdetään vain katsomaan miten askellukset osuu kohdalleen ihan vain normisti. Tulossa siis ehkä enemmänkin äärimmäisen tylsiä juoksu-a videoita mitä kukaan ei jaksa katsoa. Itse olen nyt vasta selannut tuttujen juoksu-a videoita läpi, aiemmin olen vain pyöritellyt silmiäni. Niin ne jutut muuttuu.

Lokilla kasvoi vauhti vähän liikaa kokonaisen litteän A:n kanssa ja alas tultiin tällöin enimmäkseen 1 laukalla. Tavoite olisi 2. Ei tarjonnut kertaakaan pysähtymistä näin matalalla. Palkkasin namilootalla sekä pienen ratapätkän myös pallolla. Tuntui melkein, että teki isomman äkkistopin namilootalle kuin pallolle mikä pomppii.



Tessillä oletin askelluksen menevän paremmin jo ihan pienemmän koon takia ja näin olikin. Tokikaan sillä ei tällä hetkellä ole niin suurta fokusta eteenpäin muutenkaan kuin Lokilla ja sen vauhti on vähän hitaampi. Ihan viimeisellä toistolla sekin tuli 1 loikalla alas (hui), muuten ihan jees.



Tänään illalla Loki suoritti viikottaisen parin askeleen ontumisensa. Sama jalka sama paikka. Olen vähentänyt sen haistelun sallimista ja mennyt enemmän eteenpäin vain. Tänään sitten nuuskutteli enemmän ja loppulenkistä nosti. Ehkä eturauhanen, ehkä joku muu. En vaivaa tällä päätäni vaan katsotaan vaan mitä kontrolli kertoo 6.10.

Kontrollin jälkeen ajattelin varata ajan Ketolan Jerrylle, joka sivuillaan kertoo auttaneensa lukuisia koiria eturauhasvaivoissakin. Käydään nyt hänetkin huvin vuoksi tsekkaamassa.

Ei löytynyt pistettä, vaan...

...kaksi tai kolme kertaa normaalia suurempi eturauhanen. Kuvassa ihan lonkkien oikealla puolella näkyvä alue on noin 3,7cm halkaisijaltaan oleva eturauhanen, joka tämänkokoisilla on normaalisti n. 2cm. Kuulemma Lokin eturauhasen kokoisia näkee lähinnä sakemanneilla ja muilla sen kokoisilla roduilla.

Mielenkiinnosta voi verrata tätä selkäkuvaa aiemmin Univetillä otettuun selkäkuvaan, missä eturauhasen alueella ei näy oikein yhtään mitään paitsi valkoista mössöä - mitä oikeastaan on joka paikassa kuvassa. En väitä tai sano, että tuo aiempi olisi ollut huono (ehkä siinä oli asetukset tarkoituksella jotenkin erilailla, kuvattiin eri juttua tms), mutta kyllähän tuo Talvion kuvaama on monta kertaa tarkempi. Talvio innostuikin kovasti kehuskelemaan miten hänen röntgenlaitteensa on Suomen paras, vastaava löytyy ilmeisestikin vain Meilahden sairaalasta. Oli vähän hauskaa kuunnella hänen hehkutusta laitteen spekseistä, kyllä minäkin tuollaisella lesoilisin ;)

Talvion vastaanotto oli melko pieni, vaikeasti ajettavassa paikassa, mutta lääkäri itse hoitajineen oli erittäin miellyttävä.

Aluksi käytiin ulkona katsomassa liikkeet. Ravautin Lokia hitaampaa ja nopeampaa ympäri ämpäri. Loki meinasi joka käännöksessä nostaa koipea naapurin puskiin. Kun lopetettiin, niin lääkäri ja hoitaja vähän naureskelivat vaan että "taitaa se henkiin jäädä...". Kovin huumorintajuista sakkia, no ainakin tunnelma keveni :P

Sisällä sitten pöydälle kopeloitavaksi. Tassua ei aristanut ei sitten millään. Talvio kokeili selkää, mistä pientä aristusta, ja sen jälkeen mahasta eturauhasen huudeilta ja selvä aristus ja Loki kääntyi heti kohti että sattuu. Tämän jälkeen Talvio sanoikin sitten jo että onko ok jos röntgenkuvataan eturauhanen ja ultrataan myös. Sanoin että tokkiinsa tokkiinsa.

Taju pois ja röntgeniin, mistä heti sanoikin että onpas se "huge". Varmistus ultralla. Hoitaja ultrasi Lokia sillä välin, kun minä opetin Talviota lähettämään magneettikuvia Dropboxilla :) ja hoitaja vaan huuteli sieltä takahuoneesta, että "en mä löydä sitä eturauhasta ollenkaan". Syy tähän olikin se, että mokoma oli niin iso, ettei mahtunut edes näytölle. Talvion tarttuessa ultraan löytyi sitten eturauhanenkin ja sitä ihasteltiin siinä aikamme. Kuhisi kuin muurahaispesässä. Mitään patologisia muutoksia eturauhasessa ei näkynyt, eli ei kasvaimia, kystia tai muutakaan, diagnoosi oli siis eturauhastulehdus.

Diagnoosi oli Talvion mukaan täysin selvä, laajentunut eturauhanen aiheutti kipuja koko selkään mikä jumitti paikat niin pahasti, että hermot sitten nykivät jalkaan asti aiheuttaen ontumista. Katsottiin myös nieluun, missä tulehtuneet nielurisat osoittivat reaktiota jatkuvaan pissan lutkuttamiseen mikä vahvisti diagnoosia.

Kuvattiin pyynnöstäni myös varpaat ja syynättiin niitä paljon, mutta ei yhäkään löytynyt varpaista yhtään mitään.

Talvio sanoi, että Lokin selkä, varpaat, liikkeet ja kaikki muukin kunto oli ihan priimaa.

Hoidoksi Loki sai Tardak hormonipiikin, jonkun lihaslääkepiikin, tulehduskipulääkettä sekä Rimadyl kuurin.

Sitä en tajunnut kysyä, että pitäisikö eturauhasta kontrolloida tyyliin kuukauden päästä tai että mistä tiedän, auttaako tardak tuohon ylikierroksilla käyvään eturauhaseen. Ehkä pitää kysäistä. Sitä Talvio sanoi, että ensimmäinen hormonipiikki ei aina auta vaan aika monesti tarvitaan toinen. Jos ongelma jatkuu tai uusiutuu jatkuvasti, niin sitten pitää miettiä tietysti kastrointia.

Ihmetyttää ja ärsyttää, että käytiin kahdella eläinlääkärillä, kahdella ortopedilla, osteopaatilla ja hierojalla ja kukaan heistä ei keksinyt eturauhasvaivoja. Minä tätä ehdottelin ainakin kaksi kertaa eläinlääkärillä ja ortopedilla, mutta ei ottanut tuulta alleen. Kai siinä sitten muut vaihtoehdot oli niin paljon "todennäköisempiä". Ihan niinkuin eräs kommentoija jo ehdottikin... :). (kommentteihin vastaaminen laahaa pahasti perässä, mutta luettu kyllä on jokainen!). Toki tämä on nyt taas diagnoosi numero miljoona, eli teoriassa eihän tämäkään sataprosenttisen varma ole, mutta kohtahan sen näkee miten Lokin käyttäytyminen muuttuu ja jääkö ontuminen tämän hoidon jälkeen pois.

Sitä Talvio muuten sanoi myös, että tällaisessa tulehdustilassa hieronta ja kaikenlainen muu manipulointi kuten osteopatia tekevät oikeastaan ainoastaan hallaa. Eräs kommentoi johonkin, että eikö Lokilla tulehdus näkynyt tulehdusarvoissa, mutta muistaakseni Lokilta ei tosiaan ole edes otettu veriarvoja tämän episodin tiimoilta kertaakaan! Että sitä on ihminen tyhmä.

Lisäksi hoito-ohje oli "kovaa ajoa", eli käsky takaisin kentälle, mistä minä tietysti tykkäsin kovasti. Jos kerran Loki on Talvion mukaan muuten ihan kunnossa, osteopaatti ja hieroja olivat molemmat sitä mieltä, että seuraavaan hoitoon voi olla se kuukaudenkin tauko eli mitään erityisen pahoja ongelmia ei ole, niin mikäs siinä sitten treenatessa.

Tätä noudatettiinkin sitten tänään, kun agikärpäsen puraistessa käytiin pitkästä aikaa Lokin ja Tessin molempien kanssa kentällä. Lokin kanssa tehtiin kaikki esteet läpi ja kevyttä ympyrää, se meni kuin vanha tekijä. Tessin kanssa otettiin taas suoraan menemistä ja lisäksi puomia, missä se alun ongelmien jälkeen siedättyi kestämään hienosti ohjaajan liikettä kun apupalkkaaja samalla palkkasi kontaktipinnalle. Kovin osaamaton se kyllä vieläkin on (onkos tuo ihmekään näillä kentällä käymiskerroilla), ei sitä edes ajattele miten paljon se tarvitsisi vieläkin ihan alkeisopetusta. Sisko pyrkii Tessin kanssa alkeiskurssille syksyksi, se olisi kyllä Tessille ihan oikea paikka missä varmasti saisi paljon todella hyödyllistä yhden tai kahden esteen hakemistreeniä.

Seuraava operaziooni onkin molemmilla sitten juoksu A:n opettaminen. Siinä sitä onkin sitten hommaa pariksi kuukaudeksi ja sen ajankohtaa olen paljon miettinyt, samaan aikaan kun ei sitten tietysti kisatakaan. Tarvitsisi semmoisen kuukauden parin ajan käydä kentällä/hallilla pari kertaa viikossa tekemässä pieniä A harjoituksia. Olisin halunnut parit kolmosten kisat tässä fiilistellä vielä ennen aloittamista, mutta sinne menee kuitenkin tässä agiltyyn palauttaessa ja dopingaikoja odotellessa vähintään kuukausi ja toisaalta taas juoksu A on oikein sopivaa treeniä tässä palauttamisvaiheessa. Lisäksi koikkerien agimestaruus kisataan mahdollisesti marraskuussa, siihen mennessä olisi tosi kiva olla valmis juoksu A. Mutta voi olla että liian kiire tulee silti.

Etsin, mutta haluanko tietää?

Toisin kuin aiemmassa merkinnässä kerroin, aloin kuitenkin taas kiinnostumaan tuon ontumisen aiheuttajasta. On todella vaikea hyväksyä sitä asiaa, että olen jo toisen koiran kanssa tässä tilanteessa, että joudun kiertämään ympäri eläinlääkäriasemia syytämässä rahaa toivossani saada vastineeksi kerrankin jotain vastauksia ja aina tuloksetta. Tässä tilanteessa terve koira ylipäänsä tuntuu niin etäiseltä ajatukselta, että pohdin jo ihan vaan sitä miksi omilla koirillani ei näköjään vaan voi olla sairauksia, jotka diagnosoitaisiin edes sillä viidennellä eläinlääkärivisiitillä? Se mikä ongelma loppupeleissä on on aivan toissijaista verrattuna tähän, että joutuu arpomaan ja lottoamaan että mitä sitä oikein tutkisi ja mihin veisi.

Toissapäivänä seurakaverin koiran varpaan murtumisen aiheuttamat röntgenkuvat pisti taas liikkeelle halun selvittää että mitäs jos vika onkin tuolla varpaissa. Loki on neljänä viime päivänä kolme kertaa nostellut jalkaansa 5-10 askeleen verran. Hetken kuluttua olin jo varannut ajan Univetiin ortopedille tarkoituksena kuvata varpaat ja anturat.

Olin nähnyt Katiskassa aiemmin röntgenkuvan yhdestä anturasta, missä näkyi erittäin suurena koko antura ja sen keskellä yksi piste, joka oli ontumisen aiheuttaja hiekanjyvä. Oletin saamani tällaisia kuvia, mutta kävikin ilmi, että vain yksi eläinlääkäriasema Suomessa kykenee ottamaan noin tarkkoja kuvia.

Meidän ottamat kuvat eilen, kun Loki taas kerran ensin kopeloitiin epämiellyttävästi läpi ja sen jälkeen pistettiin uneen, näyttivät tältä kuin alla. Joo, näkeehän noista toki ettei mitään selkeitä murtumia tai muita ole, mutta eivät ne tarkkuudeltaan ole lähelläkään sitä tasoa mitä tarvittaisiin, kun halutaan nähdä onko anturassa esimerkiksi pieni hiekanjyvä tai muu roska.

Ortopedi katsoi kuvia pitkään ja hartaasti ja yritti löytää sieltä jotain. Jos kovin vaaleanpunaisten lasien läpi katsoi, niin siellä saattoi olla ehkä, jotain tosi pientä, tai sit just ei. Merkitsin nämä kohdat punaisilla laatikoilla kuviin. Vasemmassa kuvassa on ehkä nähtävissä pieni vaaleampi alue nuolen osoittaman kohdan tienoilla. Oikeassa kuvassa on havaittavissa suunnilleen samassa kohdassa joku osio, mihin jos oikein haluaa nähdä, niin voisi olla joku tummempi viiva anturan laidalta, mistä roska olisi mennyt sisään. Saatat nähdä isommassa kuvassa jotain, tai sitten et.

Vaikka miten tarkkaan kyylättiin anturaa Lokin ollessa vielä unessa, ei siellä näkynyt yhtään mitään ja lääkäri olikin sitten sitä mieltä, että pitää erittäin, erittäin epätodennäköisenä, että anturassa olisi yhtään mitään.

Ortopedi katsoi myös aiemmin otetut kuvat. Selkäkuvassa hän sanoi, että voisi ehkä, jälleen ehkä, olla yksi nikamaväli aavistuksen muita pienempi, mikä voisi viestiä jostain pullistumasta tai muusta vastaavasta.

Borrelioositesti otettiin ja näytti negatiivista. 260e näistä tiedoista jäi Univetiin.

Seuraava pysäkki olisi tämän ortopedin mukaan ollut selän magneettikuvaus. Minä kuitenkin päätin tässä välissä tehdä sen, mikä olisi pitänyt selvittää ja tehdä jo kuukausia sitten, eli siirtää ongelman ratkaisemisen Suomen näissä asioissa kehutuimmalle ortopedille Timo Talviolle. Hänellä on käytössään Suomen paras röntgenkuvauslaite, joka kotisivujen mukaan antaa kuvat oikein teräväpiirtoversiona.

Heti tänä aamuna soitin ja sain onneksi peruutusajan huomiseksi klo 15.00. Loki pistetään mitä todennäköisimmin jälleen uneen (taas epämiellyttävän kopeloinnin jälkeen) ja kuvataan varmaan ainakin tuo yksi antura, jos ei siinä näy mitään niin todennäköisesti muitakin anturoita ja selkä. Magneettikuvauslaitetta heillä ei ole, mutta toivon niin, että Talvio osaisi näiden perusteella antaa edes jotain tietoa.

Toivon niin näkeväni ison röntgenkuvan Lokin anturasta, missä keskellä olisi pieni valkoinen piste.

Olen kysellyt paljon ihmisiltä neuvoja ja vihjeitä ja kuullut useita juttuja, missä on ollut vastaavaa ontumista ja sitten on puolisokeana avattu joku iiihan snadisti erilaiselta näyttävä antura ja siellä on ollut koteloituneena joku pieni roska.

Välilevyn pullistumakin vaikuttaisi tässä vaiheessa helpolta ratkaisulta.

Eilen pari henkilöä vihjasi minulle vielä polymyosiitista, mikä olisi näistä kaikista epämiellyttävin, vittumaisin, kamalin ja surullisin vaihtoehto. Tässä eräänlaisessa lihasrappeumasairaudessa koira väsyy, lenkkeily ei kiinnosta, liike on jäykkää, lihakset katoavat ja koikkereilla se on alkanut joillain nimenomaan ontumisella. Tauti on sekä huonosti hoidettava että perinnöllinen. Loki ei ole mielestäni väsyneempi, lenkkeilee yhä mielellään, on ihan ok lihaskunnossa enkä siksi pidä tätä kovin todennäköisenä. Kuitenkin Talviolla otamme todennäköisesti myös lihasentsyymit CK ja ALAT varmuuden vuoksi.

Olen taas joutunut miettimään sitä olenko vain vainoharhainen, ontuuko tuo koira oikeasti niin paljon että sitä pitäisi näin tutkia, vai teenkö asioita taas jotenkin turhaan tai vaikeimman kautta. Erittäin veemäinen tunne ja säälittää tuo poika, joka joutuu näin monta kertaa käymään kaikenmaailman tutkimuksissa.

Noh, huomenna ehkä toivottavasti taas viisaampana. Please God, let there be a piste.

Pehmeä mukautuminen muutoksiin johtaa onnelliseen elämään

Sanoi joku herra nimeltä James Stewart joskus vuonna nakki. Lokin jalan kanssa soutaessa ja huovatessa koko kesän alan olla samaa mieltä. Asiat muuttuu, mutta ei pidä vetää pultteja vaan mukautua siihen mitä elämä antaa. Vielä jos osaisi suhtautua niihin noin, niin voisi olla kivaa.

Loki kävi viime keskiviikkona toisen kerran Marin luona Remediumissa. Menin sinne taas pessimistisenä, mutta tilanne ei ollutkaan läheskään niin huono sitten kuitenkaan. Varvas ei ollut mennyt takaisin vinoon, vaan nyt vinous oli siirtynyt ylemmäs nilkkaan. Myös toisella puolella oli jumitusta ja lisäksi niska oli taas siltä jumissa. Mari puhui taas tosi paljon ja yritin muistaa kaikki ja kirjoittaa muistiinpanoja. Valitettavasti taisin unohtaa vihkoni Remediumiin tai sitten hukkasin sen muutto härpäkkeissä, joten hyöty oli aivan valtava.

Kyselin paljon varpaasta ja että mitä-koska-mitä-häh-onko-luu-vinossa-vai-jänne-mennyt-vai-ristisiteet-vai-mitä-häh-mitä-nyt ja Mari sanoi vaan että ei todellakaan ollut kyse mistään niin suuresta, vaan paljon pienemmästä jostain muljahtamisesta mistä lie, eli ei mikään jänne tai luu ollut alunperinkään ollut vinossa. Epäili myös, että Lokille on jäänyt mieleen kipeä varvas tai muu osa ja se vanhasta muistista ontuu jalkaa heti jos johonkin sinnepäin yhtään osuu mikään.

Mitään erityisen pahaa tai vakavaa ei siis enää Marikaan Lokista löytänyt ja seuraava hoitokertakin neuvottiin varaamaan vasta kuukauden päähän. Vaikka paljon oli jumeja ja muita, niin ei ne silti erityisen pahoja ollut koska näin pitkä väli. Marin mielestä Loki oli parantunut hyvin varvasvinoudestaan, koska kroppa oli nyt korjannut vinoutta ylöspäin mistä sen pitäisi sitten taianomaisesti nousta vielä ylemmäs kunnes sitä ei enää ole. En ole aivan näin optimistinen asiasta vaan vähän kummastelen että onko tuolla jalassa kuitenkin vielä jotain.

Läksyksi sain hieroa Lokin niskaa ihan korvien tyvestä ja lisäksi pitäisi hieroa sen varpaita ja anturoita Marin näyttämällä tavalla, jotta tassut pysyisivät paremmin auki ja levällään.

Mari sanoi, että tällaiset varvasvinoudet ovat yleisiä vinttariväellä ja paraneminen kestää parista viikosta johonkin puoleentoista kuukauteen. Sanoi, että jos paraneminen jatkuu kuten on nyt ensimmäisen hoidon jälkeen mennyt, niin kuukauden päästä voisi Loki hyvinkin olla vaelluskunnossa ja agilitytreenit saisi aloittaa viikon kuluttua. Kuitenkin varovasti, ei ennen seuraavaa hoitokertaa äkkipysähdyksiä tai välttämättä pujottelua.

Edellinen kosketus agilityyn oli 3.5. Ilmoitin, että menemme ensi viikon treeneihin keskiviikkona tekemään jotain pientä. Päivämäärä on tuolloin 3.9., mikä tekee agilitytauoksi Lokin kanssa kokonaiset neljä kuukautta (tiesittekö, että se on kolmasosa vuodesta!).

En ole vielä varma miten tähän pitäisi suhtautua, etten innostu liikaa. Ajattelen, että tämä tauko on tehnyt ihan hyvää meille kuitenkin. Ja nyt mennään varovaisesti pikkuhiljaa treenaillen ja katsoen jos jalka reagoi.

Olen ajatellut paljon nyt agilitytauon aikana kaikenlaista.

Ensimmäinen kuukausi oli tosi vaikeaa, kun ei saanut kisata. Oli koko ajan ikävä radalle enkä katsonut tarkoituksella yhtään kisavideota tai päivitystä.

Toisen taukokuukauden aikana kesäkuun sm-kisat ja muut isot skabat harmittivat paljon. Paljon fiilistelyä ja masentumista, vaikka ei treeneihin tehnyt edes varsinaisesti mieli. Olisin halunnut vain kisaamaan. Erittäin huolestuttavaa kateutta kaikkia kohtaan joilla on terve koira, ja "elämä on epäreilua, miksi juuri me" ajattelua.

Kolmannen taukokuukauden aikana aksa alkoi unohtua, eikä kiinnostanut yhtään niin paljon. Ei enää oikein muistanut miltä meno tuntui ja mitä tunteita herättikään. En lukenut päivityksiä tai katsonut videoita kun ei vain kiinnostanut yhtään.

Neljännen taukokuukauden aikana on fiilikset heitelleet Lokin saamien uutisten vuoksi jonkin verran. Enimmäkseen en ole muistanut koko lajin olemassaoloa enkä todellakaan enää muista miltä sen harrastaminen tuntuu. Ajoittain tullut pieniä "pitäisköhän mennä Tessin kanssa treenaamaan" fiiliksiä, mutta ne on lähtenyt nopeasti myös pois. Ihan semmoinen evvk asenne koko lajia kohtaan.

Se mikä on ollut yhteistä oikeastaan koko tauon aikana on pelko persiissä siitä, että jos joskus päästään treenaamaan, niin miten sitä uskaltaa. Kun niin pienestä on kiinni kaikki. Pieni lipsahdus tai kaatuminen voi lopettaa koko harrastuksen. Kauhulla olen katsonut joitain ratoja tänä aikana ja pelännyt että kohta joku kaatuu ja satuttaa itsensä. Että miten sitä on uskaltanut treenata niin paljon ja kaikenlaista aiemmin.

Vaikka olen tottakai iloinen saamistani uutisista Lokin varpaasta ja siitä, että voisimme kohta taas harrastaa, pelottaa se että tuleeko kohta taas paskaa niskaan. Nyt olin jo tosi lähellä sitä, että olisi ollut aika helppoa unohtaa pitemmäksi aikaa koko laji ja tehdä muita juttuja. Mutta jatkuva hyvien ja huonojen uutisten vaihtuva virta pistää mielen tasaisin väliajoin matalaksi ja joutuu taas hyväksymään uuden tilanteen edellisen "...ei hitto, josko kuitenkin ensi vuonna sm:iin...?" -fiiliksen jälkeen. Ja se jos mikä on syvältä sieltä itsestään.

Jos me jotenkin ihmeen kaupalla tämän skeidan jälkeen löydettäisiin Lokin kanssa itsemme ensi vuonna sm-skaboista, niin pelkän osallistumisen ansiosta ostan itselleni pullon samppanjaa.

Kuvat tässä merkinnässä on Lokin 15 viikkoisista lapsista, joita kävin tänään moikkaamassa Purinalla. Paikalla oli Xema, Brando ja Velmu, eli kaikki jotka vielä Suomessa asustavat. Kaikki pennut olivat reippaita, kovasti ihmisten ja koirien perään ja sisällä ja ulkona rennosti. Brando aluksi ihmetteli keinun, pillin ja muutamien muiden kuulemiensa äänien perään, mutta nekin unohtuivat pian kun piti leikkiä sisarusten kanssa. Muut olivat käyneet jo hallilla aiemmin pyörimässä.

Ihania ne kyllä ovat :). Xema ja Brando kovin samankaltaisia turkiltaan ja rakenteeltaan. Brando vähän muita suurempi ja skrodempi. Velmun turkki on ihan erilainen, kovin paksua turkkia veikkaillaan ja muutenkin Velmu näyttää mielestäni kovin paljon Lucky Nana's koikkereilta :)

Xema

Brando

Velmu

Ja koko Suomessa asuvien rialokinpoikasten kööri.

Fionan ruumiinavauksen raportti on jo saapunut postissa, mutta yritän vielä saada patologia kiinni tarkentavia kysymyksiä varten ennenkuin kirjoittelen siitä enemmän.