Stop the glorification of busy

Mitäs me. Touhuttu semmoista ja tämmöistä mutta eipä varmaan mitään mitä jaksaisi tänne naputella. Ollaan otettu rennosti, nähty kivoja tyyppejä, pelattu, lenkkeilty ja sen semmoista.

Viikonloppuna käytiin ensin Virpin ja Adan kanssa lenkillä ja sen jälkeen suunnattiin kohti Tamperetta. Loki pääsi tuttuun tapaan kaverille odottelemaan viihteellä olevaa omistajaansa.

Pelailtiin kivalla porukalla seurapelejä ja Imago -pelin avulla sain selville, että yleisen mielipiteen mukaan jos olisin mauste, olisin sitruunapippuri. Vaatekappaleista taas olisin minimekko (pyjama oli kyllä hyvä toinen vaihtoehto) ja jos olisin rikos, olisin liikennerikos (ei yllättänyt ketään ja kyllä se aina murhat ja muut voittaa). Hauska tutustumispeli uuteen ihmisporukkaan tai tutulla porukalla hyvinkin hauskaa viihdettä tarjoava peli, suosittelen!

Toinen peli oli pelaajien omaa ajatusmaailmaa hyväksikäyttävä Compatibility. Siinä sain kuulla, että vääriä mielipiteitä ei ole, mutta jos olisi niin omani olisivat niitä :). Oikein hauska peli-ilta, näitä saisi olla lisää!

Lokin kanssa ollaan tehty pitkiä lenkkejä melkein parin päivän välein, mutta se on ollut silti tosi energinen. Mikä lie talvienergiapaukku sillekin tullut. Karvansa se on pudottanut ja sitä olenkin ahkeraan harjaillut viime aikoina. Nyt on vielä karvattomampi rotta kuin normaalisti.

Tällä viikolla on aiempia viikkoja vähemmän ohjelmaa, mikä tuntuu olevan aika jees. Vaikka aktiviteetti ja tekeminen onkin kivaa, niin ne löhöpäivät (jotka kyllä usein olisi hyvä muuntaa siivouspäiviksi) tekee hyvää.

Ollaan muuten aktivoiduttu Instagrammissa, sen voi löytää tuosta blogin oikeasta yläreunasta. Ihan kiva paikka tunkea kaikki turhat kuvat, mitä ei tänne tai feissariin jaksa jatkuvasti spämmätä :P.

I could really use someone else's smile today

Kun 2,5 viikon loma loppuu on hyvä aika kysellä, että mitä pahaa sitä on tullut tehtyä maailmalle kun näin rankaistaan. Yksi päivä meni lomalta kertyneillä energioilla, mutta tänään tuntuu siltä että voisi jäädä kotiin nukkumaan.

Loman loppu meni yhtä kivoissa tunnelmissa kuin alkukin. Työasiat tuli kyllä todellakin karistettua mielestä. Loki vietti tosiaan keskiviikosta sunnuntaihin aikansa porukoiden vaunulla, missä oli mm. tervehtinyt iloisesti jotain tuntematonta uroskoiraa. Kuvittelen varmaan sen olevan paljon epäsosiaalisempi mikä se on, hmmh. Vaikka toisaalta parempi katsoa kuin katua.

Tessin kanssa lähinnä nukuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Illalla se käpertyi nukkumaan pää olkapäälläni ja aamulla ensimmäisistä heräämisen merkeistä seuranneet innostumiset karistin hyvin nopeasti ja sen jälkeen se ei tullutkaan tervehtimään ennenkuin varmasti sen itse kutsuin. Sitten se tulikin kuin puskutraktori kaulalle, lähelle piti päästä.. Muutenkinhan se on todellinen sylivauva, aina pitää päästä syliin nukkumaan.

Maanantaina käytiin Lokin ja kaverin kanssa pitkästä aikaa Luukissa pyörimässä reilu 8 kilometrin lenkki. Oli todella nätti auringonpaisteinen ilma ja harmitti, ettei viitsinyt kameraa kantaa mukana. Lämpötila oli ehkä jotain -13 astetta enkä yhtään kotona ajatellut, että tässä lämpötilassa voisi tassut jäätyä. Tossuthan sillä olisi pitänyt olla tietenkin. Pomppa oli, mutta ei sekään enää lämmittänyt varmaan siinä vaiheessa, kun Loki päätti juosta jäätyneen vesilätäkön yli joka sattui pettämään alta. Molskis vaan ja sinne jääveteen sulahti pieni koira. Viimeisimmät pari kilometriä oli Lokin osalta lähes jatkuvaa jommankumman takajalan nostelua. Ongelma helpotti kun siirryttiin tielle eikä menty enää niin syvässä lumessa.

En oikein selvittänyt oliko jalkojen nostelu kylmyydestä vai jostain eturauhasjutusta, mutta ei se siltä näyttänyt että kävely oli erityisen kivaa. Heitettiinkin sitten Loki kotiin ja mentiin tekemään toinen samanmoinen lenkki pelkin ihmisvoimin.

Tiistai meni rempatessa viimeisiä säätöjä. Kaikki ei tokikaan voinut mennä putkeen, vaan olin mitannut roskiskaappiin tulevan levyn n. 5cm liian lyhyeksi. Noh, onneksi siitä ei seurannut kuin semitörkeä kauneusvirhe, mutta eikai kukaan roskiskaappeja sen kummemmin tutki muutenkaan.

Eilen käytiin perrovahvistusten kanssa uimassa. Juuri ennen lähtöä huomasin Lokilla nivusissa hiertymän, varmaan tuli jäähän putoamisista. Ei kuitenkaan ollut arka tai muuten kipeä tai auki, joten mentiin silti uimaan. Siellä Loki sitten polski taas koko puoli tuntia tulematta kertaakaan pois vedestä. Muutamaan otteeseen otin sen rampille vähän hengittelemään. Loppuilta menikin sitten rampatessa sen kanssa pihalla taas sen nelisen kertaa juodun veden takia.

Ja tänään? No tänään vituttaa siinä määrin, että huomaa arjen alkaneen ja loman loppuneen. Mieliala alkoi laskea jo eilen illalla, kun lenkillä mies tanskandogin tms ison tumman koiran kanssa kääntyi meidän edellä takaisinpäin ja kun aloin pakittaa takaisin (ettei Loki räyhäisi isolle tummalle koiralle), mies vain huikkasi että ei tarvitse hyvin me tästä mahdutaan. Olisi pitänyt sanoa että joo me ei, mutta tyydyin vain mölisemään jotain jooooo ja jatkoin pakittamista. Siinähän Loki hihnan kiristyessä rähisi ja siitä ollaan tultu sitten vain alamäkeä. Aamulenkillä vastaan tuli nainen jonkun pienen terrierin kanssa ja jäivät nökittämään keskelle tietä koira Lokia kytäten ja rähinähän siitäkin sitten tuli. Lokille (hermojen menetyksen takia taas liian iso) kurinpalautus (eli juuri päinvastoin kuin pitäisi näissä tilanteissa toimia) ja uukkari ja takaisin kotiin. Huomaa että se on elänyt pellossa viime viikon, kun on ohitukset ihan hukassa.

Muutenkin se koettelee hermoja joka puskaan haistelemisella ja kastrointiajan varaaminen on parin pienen päätöksen päässä.

Muutenkin ärsyttää kun kämppä on kaaoksessa ja elämä tyhmää ja kaikki tyhmiä ja työt ei kiinnosta ja mikään ei nappaa. Jutut pyörii päässä ja mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Pitäisi saada arjesta kiinni, mutta minulle se on aina ollut vaikeaa. Erityisesti joululomien kohdalla jostain syystä, jo pienenä muistan ainakin parina vuonna feikanneeni olevani kipeä ettei tarvinnut mennä takaisin kouluun.

Taidetaan olla palattu taas perusjuttujen äärelle.

Väriä elämään

Marraskuu oli keskivertoa pimeämpi, minkä huomasi kyllä ainakin feissarin seinältä. Kaamosmasennus on iskenyt moniin, toisiin enemmän toisiin vähemmän. Tiedän niin hyvin miltä se tuntuu, joten parempia fiiliksiä ja jaksamista kaikille siitä kärsiville. Muistakaa myös ottaa sitä omaa aikaa, te joilla tekemistä olisi enemmän kuin aikaa riittää!

Itseltä on kaamosmasennus toistaiseksi pysynyt poissa. Siitä voi kiittää sitten vaikka remppaa ja bänditreenejä, kun ei ole ehtinyt paljon tylsistymään. Hyvä resepti ensi syksyksikin. Paras ystäväni Rondo the kirkasvalolamppu on myös päässyt käyttöön noin kuukausi takaperin ja vaikka käytänkin sitä vain puolisen tuntia aamuisin, saattaa sen (ainakin placebo-)vaikutus olla silti ihan kiva.

Se on muuten jännä huomio aiheeseen liittyen, että kun on koko syksyn juossut kuin päätön kana milloin missäkin, niin sitä energiaa on jotenkin myös semmoisina päivinä kun ei olisi pakko juosta. Tulee sellainen olo, että no mitäs sitä tänään tehtäisiin? Näin ne taitaa väittää myös jossain "ole parempi ihminen tee asioita niin jaksat paremmin plaaplaa" -jutuissa, mutta toki välillä on kiva myös vain päättää sulloutua sohvalle katsomaan Fringeä.

Nyt voi alkaa jo ehkä pikkuhiljaa huokaisemaan, että pahin alkaa olla ohi. Joulukuu menee aina nopeasti, erityisesti tänä vuonna, kun jätin vahingossa viikon kesälomasta käyttämättä (joo, niinkin voi näköjään tapahtua) sillä seurauksella, että minulla on nyt sitten mahdollisesti kolmen viikon joululoma. Ei paha, vaikka kyllä sitä ehkä mielummin olisi lomaillut lämpimällä ja valoisalla.

Viikonloppu oli kivan rentouttava aivan äärimmäisen rankan viikon jälkeen. Vaikka tykkäänkin työstäni todella paljon ja on ihanaa miten on päässyt niin sutjakasti täsmälleen omaa koulutusta vastaavaan työhön, on tässäkin työssä elementtejä missä joudun pois omalta mukavuusalueelta ja se on aina aavistuksen raskasta.

Viime viikko oli tällainen, mutta samalla äärimmäisen opettavainen. On ihanaa huomata, miten viime keväänä samassa tilanteessa olin sormi suussa ja arka ottamaan vastuuta, mutta tällä kertaa menin itsevarmana hoitamaan homman kotiin hyvin tuloksin. Onni on myös erittäin kokeneet ja opettavat työkaverit, joilta saa aina vinkkejä uusiin tilanteisiin!

Sunnuntaina käytiin Virpin ja Ada-parsonin kanssa lenkillä ja kun kerran oli valoisaa, nappasin kameran mukaan. Kiva aina kun saa kuvattua muun rotuisia koiria kuin Lokia, ei jotenkin jaksa enää paljon ottaa niitä iänikuisia loki istuu, loki seisoo, loki kannolla, loki edestä, loki sivusta... -kuvagallerioita. Parsonista tuli tehtyä heti se huomio, että kameran tarkennus ei jostain syystä tykkää karkeakarvaisen hieman sojottavista viiksikarvoista.

Kotimatkalla nähtiin vielä kurre. Se tuijotteli meitä Lokin nenän korkeudella olevalta kannolta kun sen huomasin. Hiiiitaaasti liikkuen kamera esiin ja sanoi Lokille hiljaa kuiskaten että "paikka". Lokista kuiskaaminen oli vissiin hirveen kivaa, koska se kyllä kävi istumaan mutta säesti itseään sanomalla *hau*. Se siitä kivan lähellä olevasta oravasta sitten.

Lost in time I can't count the words

Tiedättekö sen tunteen, kun monesti esimerkiksi olympialaisten aikaan on paljon tekemisissä tietyn asian parissa ja sitten kun olympialaiset loppuvat, jää ikään kuin vähän tyhjän päälle ihmettelemään että mitäs nyt. Aika tavallaan pysähtyy ja alkaa alusta. Selvästi erotettavissa aika ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen. Tuon olon aiheuttavat asiat on yleensä tosi kivoja juttuja ja elämä ehdottomasti kaipaa sellaista ajoittaista intensiivistä panostamista tiettyyn hommaan.

Kolmisen kuukautta enemmän tai vähemmän intensiivistä bänditreenausta hyvällä porukalla huipentui viime perjantaina superkivaan keikkaan firman pikkujouluissa. Oli tosi kivaa sekä treeneissä että keikalla, samanlainen euforinen olo kuin monesti agilitytreenien tai kisojen jälkeen. Varmaan vähän vastaava sataprosenttinen antautuminen hetkellisesti sekä fyysisesti että henkisesti, vaikka laulaessa meno onkin tietysti hyvin eri tavalla vauhdikasta. Treenien jälkeinen samanlainen onnellisen tuskanhikinen olo ja kroppa ja pää täynnä mielihyvää. On ollut tosi mielenkiintoista huomata samanlaista hyvän olon tunnetta syntyvän laulamisesta kuin agilityn harrastamisesta. Kaksi suurta intohimon kohdetta.

Lauloin ysäriteemaan sopien pari sen ajan rokkibiisiä sekä yhden No Doubtin poppistelun. Paljon mielekkäämpää kuin lukioikäisenä laulutunneilla, missä laulettiin pääsääntöisesti aarioita... Perjantaina meitä laulajia oli useampia ja vähän siinä stressailtiin teknisiä asioita ja miten suoritus menisi, mutta lopulta todettiin että tärkeämpää kuin lopputulos, on se fiilis ja heittäytyminen ja nauttiminen hommasta! Mentiin lavalle sopien että nyt pidetään hauskaa, ja niin ehdottomasti pidettiin. Kind of reminds me jonkin toisen harrastuksen psyykkisestä valmistautumisesta :). Kaikille tämä ei välttämättä olisi ollut mikään iso juttu ja ehkä tämä hehkutus kuulostaa tyhmältä. Onneksi me olemme kaikki erilaisia.

Vaikka House Band onkin esiintynyt aiemmin lähes jokaisissa kesä- ja pikkujoulujuhlissa, mietittiin myös että ei saa ottaa itsestäänselvyytenä että pääsee uudelleen kokeilemaan, vaan näinä muuttuvina it-markkinoiden aikoina voi hyvin olla, että tämä oli viimeinen kerta tällä kokoonpanolla. Pitääkin arvostaa juuri tuota hetkeä ja olla kiitollinen että sai olla mukana.

Toivon todella, että jokainen pääsisi silloin tällöin kokemaan tällaista fiilistä tekemällä asioita mitä rakastaa. Siitä en osaa sanoa, että jos työkseen tekisi jompaakumpaa, niin saisiko siitä samanlaista fiilistä kuin harrastuspohjalta. Kesällä pelkäsin, että jos agilityura tökkää siihen niin mistä saan hyvää oloa, mutta en pelkää enää. Kyllä niitä muitakin asioita on kun vain uskaltaa heittäytyä ja lähteä mukaan. Vaikka ei kokemusta jostain olisikaan, niin aina pitäisi lähteä kokeilemaan sen verran, että näkee tykkääkö vai ei. Tai oikeastaan sanoisin, että varsinkin jos ei ole jostain kokemusta, sitä pitäisi kokeilla. Itselläni on jonkin verran lauluhistoriaa, mutta ei varsinaisesti tällaisesta että on oikeasti niin onnekas että voi itse lähestulkoon vapaasti valita mitä laulaa ja saa taakseen noin loistavan bändin. Aivan upean lahjakkaita ihmisiä!

Oli kyse sitten uudesta tai ennestään tutusta asiasta, aina se vaatii vähän extraa että uskaltaa lähteä mukaan ja panostaa ja antaa itsestään. Monet palkitsivimmat harrastukset myös ottaa eniten. Lopussa voi kuitenkin tuntua paremmalta kuin olisi voinut kuvitellakaan ja sen mahdollisuus potkii kokeilemaan jatkossa uudestaan.

Menipäs taas vähän turhan fiilistelyksi. Keikan jälkeen oli vapautunut olo ja loput pikkujoulut menikin sitten aika perinteisesti. Yöllä kotiin päästyäni Loki oli onnessaan, kun ulkona oli varmaan 15 senttiä lunta. Viikonloppuun kuului tilanteen nollaamista nukkumalla ties kuinka monet päikkärit, monta jaksoa Fringeä ja parit lumiset lenkit. Eilen purin lisäksi 5 muuttolaatikkoa (kyllä, niitä on vieläkin) ja kuuntelin joululauluja ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Tänään pirteänä töihin hyvin levätyn viikonlopun jälkeen ja tavallaan odotan jo ensi viikonloppua, silloin kun ei ole ohjelmassa oikein mitään. Remppakin vetelee viimeisiään. Nyt on sellainen olo, mitä merkinnän alussa yritin kuvailla, kun tavallaan suuret tapahtumat on ohi ja elämä alkaa palailemaan normaaleihin uomiinsa. Jos tämä elämä nyt koskaan erityisen normaalia on, koko ajan tuntuu olevan jotain poikkeavaa meneillään. Toisaalta vähän haikeaa, mutta toisaalta mielessä on jo kirkkaana miljoona ja yksi uutta asiaa mihin voi panostaa. En selvästikään osaa olla paikallani, mikä kieltämättä kuulostaa aika poikkeukselliselta minulle.

Kohta on vuorossa Nääspeksi, mihin mennään kaverien kanssa katsomaan, kun toiset ihmiset antavat itsestään kaiken ja tekevät sitä mitä rakastavat. Tämän merkinnän aikana tehdyn ajattelutyön ansiosta mielenkiintoni esitystä kohtaan nousi monen monta pykälää.

Taas yksi syksyinen viikonloppu

Syksy on tullut rytinällä, mutta kaamosmasennuksesta ei ole vielä tietoakaan, jee! Tosin kun blogista lunttasin, niin eipä se viime vuonnakaan tullut kuin marraskuussa.

Viime viikonloput on otettu rennosti ja käytetty perjantaisin hieman viihteellä olemiseen, mutta muuten lähinnä vain nukkumiseen, lenkkeilyyn ja sarjojen katsomiseen. Kaikkea sitä ehtii, kun ei treenaa. Ja remppa vie ajatuksia ja voimia kun kämppä on koko ajan ns. puolivalmis, joten nukkuminen on aika jees. Töissä on taas ollut yllättävän kivaa, vaikka motivaatio käväisikin nollissa yt-uhan alla ollessa, on se nyt post-yt aikana yllättäen noussut. Ehkä vähän päätin, että otetaan nyt kaikki mahdolliset uudet kokemukset, työtehtävät ja opit irti niin on sitten ainakin kaikki tehty jos se yt-nakki jossain vaiheessa tännekin napsahtaa.

Kameran kanssa on lenkkeilty piiiiitkästä aikaa. Ja tuli todettua, että miten sitä onkaan nykyään aina vaan tyytymättömämpi tuohon vehkeeseen. Ehkäpä siihen tulee muutos aiemmin kuin luulenkaan.

Lokin pennuista Xema ja Velmu kävivät viikonloppuna vierailemassa kisoissa ja Ida ja Suvi napsivat kaksikosta kivoja kuvia. Velmu on pudottanut lammasturkkinsa ja alkaa näyttää jo koikkerilta eikä bernhandilaiselta :). Tässäpä muutamat 20 viikkoiset Lokin lapsoset. Näistä kuvista kiitos Idalle, Suvin ottamat kuvat löytyvät täältä.

Tripod

On tää kyllä jännää tämä koiran kanssa harrastaminen.

Perjantaina aamusta katsoin kun Loki ontui oikeaa takajalkaansa ehkä noin kolmen askeleen verran, sen jälkeen oli ok ja ajattelin että joku kuusenneulanen siellä vain.

Launtaina kisapäivän iltalenkillä huomasin Lokin jalassa jotain punaista ja kotona katsoin tarkemmin, niin siinä oli noin 3cm pitkä kuiva mutta punertava haava. Ontumista ei ollut tuon yhden kerran jälkeen joten ajattelin, että mikä lie haava olikin niin on jo hyvin parantunut.

Unohdin taas koko asian ja eilen käytiin lenkillä läheisellä hiekkakentällä ja seurasin hymy pyllyssä seuraavaa tapahtumaketjua.

Hmm, mikäs tossa on... (näkyy muuten oikean takajalan haavan karvaton alue tässä).

Se on, se on, mä en kestä!!

Must get me some of that!

Oioi, ihanaa!!

Mitä tölläät?? Lisää!!

Just tosta, tohon vielä vähän...

Uuuu jeah beibee....

Nyt vois ehkä just olla hyvä!

Sen lisäksi että koira joutui pesulle, ei hiekassa kölliminen selvästi tehnyt hyvää myöskään jalan haavalle, koska tänä aamuna Loki selvästi taas varoi jalkaansa. Kotona sitten tarkistuskierros ja putsasin Vetridermillä. Haava punoitti mielestäni enemmän kuin aiemmin, muttei vuotanut kuitenkaan. 

Nyt sitten pitää perua tämänpäiväiset treenit (mihin olin tietysti ihan radankin suunnitellut ja treffit ihmisten kanssa sopinut), ottaa koko viikko rauhallisesti ja putsailla ja seurata jalan tilannetta.

Ja toivoa, että se tuosta paranisi pelikuntoon ennen lauantain kisoja.

Olen periaatteiden nainen

Harmi että ne periaatteet on välillä aika syvältä sieltä mihin aurinko ei paista.

Tänään piti olla kisapäivä. Vaan ei ole. Aamulla paistoi aurinko täydeltä terältä, onneksi ei tarvinnut lähteä mihinkään kisaamaan, olisi varmasti ollut tosi tylsää. Oli kaikkea vastenmielistä ohjelmaa tiedossa Riksussa koko viikonloppuna. Kisat, paljon tuttuja, uusien ihmisten tapaamista, vaunuilua luonnon helmassa, yhdistyksen kokous.. Hyvä ettei tarvinnut mennä. Tämä on sitten sarkasmia.

Päätin sen sijaan mököttää koko päivän ja sitä olen onnistuneesti toteuttanut. Mökötystä periaatteesta, vain minä voin suunnitella ja vielä onnistua jossain noin idiootissa suunnitelmassa mistä ei seuraa mitään hyvää.

Fiona ennen, tai tarkemmin parikin kuukautta ennen

Fiona ei ainakaan vielä ole saanut mahatautia. Lääkärissä tsekattiin koirien yleisvoinnit ja saatiin pyynnöstäni kokonainen purkki tylosinia matkaan, on sitten Fionan säännöllisen epäsäännöllisiä ripaskoja varten.

Loki meni lääkärin rapsutettavaksi lattialla ja sai vielä nameja pöydällä ja eläinlääkäri kehui miten kiva koikkeri se on, kun ei ole jännityksestä kasassa pöydällä. Olin mitannut kuumeen jo kotona, ettei ennen näyttelykautta tulisi mitään epämiellyttäviä "pöytä = takapuoleen asioiden tunkeminen" assosioita. Oman vuoronsa jälkeen Loki siirtyi nuohoamaan lattiaa ja lääkäri totesi vain, ettei mikään ihme jos saa tarttuvia tauteja jos ulkona nuohoaminen on samaa luokkaa.

Fiona sen sijaan oli omaan tapaansa tutiseva katkarapu ja lääkäri kyseli sen voinnista ja erityisesti selästä. Fionahan jännittää kovasti selkäänsä. Lääkäri sanoi että sille tekisi todella hyvää joko osteopaatti, akupunktio, laser tai vähintään edes hieronta. Ehdotti, että testataan laseria samantien ja niin tehtiin. Mitään erikoista en ole huomannut Fionassa laseroinnin jälkeen.

Lokin paino tasan 10kg, Fionan 3,9kg. Läski!! Tyttö joutuu laihikselle, melkoisella haitarilla sen paino menee kun on ollut pienimmillään 3,2kg. Samat perustutkimukset molemmille koirille. Lokin laskusta jäi maksettavaksi vakuutuksen jälkeen reilu 80e. Fionan laskusta 60e. Päästiin yhdellä käyntimaksulla, mikä oli kiva. Huvittavaa kuitenkin oli, että Lokin "toimenpiteet" maksoi 99 euroa, kun Fionalla vastaava summa oli 56 e. Muuten sama tutkimus, mutta Fionalla lisäksi laseroitiin selkää. Ja minä kun luulin, että lääkiksissä pitäisi osata jotenkin matematiikkaa...? Ei ota selvää näistä logiikoista, enkä jaksanut alkaa kyselemään. Ehkä olisi pitänyt, varmaan siinä joku loogisuus kuitenkin on mitä en vain tajua ja valitan (taas) turhasta.

Loki on viime päivinä kerännyt hyvin voimiaan ja ollut niin rasittava mm. repimällä sukkia oikein urakalla, että onneksi peruin kisat jo päiviä etukäteen. Muuten olisin saattanut tänään retkahtaa ja ajella kisaamaan.

Ärsyttänyt aamusta asti ja pistin sitten pahan kiertämään. Sen jälkeen kun olin ensin heittänyt Lokia veitsellä päähän (obviously vahinko) joutui sijaiskärsijäksi Fiona. Lopputulos on tässä.

Trimmauspalkkioiden syömisen jälkeen suunta ulos, "leppoisalle lenkille". Jos joku tässä vuodenajassa vituttaa, niin se on liian lämmin keli yhdistettynä jäätävään tuuleen. On mahdotonta onnistua pukeutumaan oikein. Nyt oli liian paksu takki, mutta olisi saanut olla pipo ja hanskat. Seuraus tietysti se, että muuten järkyttävä tuskanhiki mutta näpit ja korvat ja pää jäässä. Fiona jäätyi myös ja jouduttiin pariinkin kertaa vaihtamaan suuntaa koti vähempituulisia seutuja.

Lenkin ainoa hyvä hetki oli matka koirapuiston ohi, kun siellä sattui olemaan Lokin nemesis Paavo-australianpaimenkoira. Tuttuun tapaan Paavo alkoi riekkua meidät nähdessään, yleensä vaihdan suuntaa mutta nyt en. Loki kontaktiin ja ohi puistosta niin läheltä kuin päästiin ilman että se oli jo vähän liian kummallista. Olisin tehnyt toisessa päässä uukkarin ja mennyt ohi uudestaan, jos ei juuri siinä olisi sattunut tuulemaan aivan hemmetisti. Loistava treenimahdollisuus kuitenkin!

Myöhemmin tuli vastaan labbis, jota noin paria metriä ennen tehtiin sukellus pusikkoon ja ohitettiin sieltä. Labbista, tällä kertaa vaaleaa, ulkoilutti hieman vaikean näköisesti kävelevä hieman vanhempi naishenkilö. Labbiksella oli kuonopanta, se oli fleksissä ja nainen yritti vähän saada sitä tien viereen, mutta se tuijotti meitä silti tiiviisti. Naisen yritykset olivat sen verran epäilyttäviä, että siinä vitutuksen tilassa en halunnut lähteä katsomaan miten käy kun Lokille rauhallisen käyttäytymisen esikuvana toimiminen olisi ristiriitatilanteessa ollut kaukana.

Loksu by Tytti Käyhkö

Kaiken kaikkiaan ärsyttävä tämmöinen päivä, kun oli suunniteltu ties mitä ja lopulta ei olekaan sitten yhtään mitään. Seurakaveri, jonka suostuttelin Riksun kisoihin starttaamaan ensimmäistä kertaa virallisissa kilpailuissa, oli saanut kaksi LUVAa. Melekosta. Onneksi ei yhtään harmita ettei me päästy sinne. Pistää kyllä miettimään miksi kaikki muut saa luvia ensimmäisissä kilpailuissaan ja me tahkottiin kolmet katastrofikisat ennen ensimmäistäkään.

No ei, nää on vaan taas näitä päiviä. Tämä ilta vaatii selkeästi ruokaa ja juomaa ja erityisesti juomaa ja twilight-maratonia. Kruunaa tämän loistavan päivän.

Why so vicious?

Olen välillä miettinyt niitä koiria, joita omistajat kävelyttävät noin 20cm hihnalla ihan jalan vieressä. Että mahtaakohan se olla kivaa lenkkeilyä koiralle. No nyt olen kyllä vahvasti selvittänyt että ei ne normaalisti lenkkeile niin, ne ovat vaan koiria, jotka ovat esimerkiksi juuri palkinneet omistajansa runsaat koulutusyritykset vetämällä maasta paskaa kuvainnollisesti kaksin käsin. Ja siinä samassa silmänräpäyksessä päätyneet siihen 20cm hihnaan omistajan tehdessä u-käännöksen ja kivan lenkin siten vaihtuessa 10 minuutin pikaulkoiluun ja suuntaan suoraan kotiin omistajan yrittäessä rauhoittaa kiehuvan mielensä ettei tekisi koirasta nahkarukkasia.

En tiedä meneekö tuosta mitään opetusta eteenpäin niihin muutamiin aivosoluihin, kun sama käyttäytyminen vain jatkuu ja jatkuu. Pitkään voi olla taukoa ettei Loki syö koiranpaskaa maasta, mutta sitten yhtäkkiä joku läjä onkin niin houkutteleva että se katoaa sisuksiin yhtä nopeasti kuin jos kyseessä olisi ollut naudan sisäfile. Omistajan raivon rääkäisy, välitön hihnaan joutuminen ja kiukusta puhisevan omistajan kanssa kotiin suuntaaminen ei liene jotenkin kytkeydy rangaistukseksi paskan syömiseen. En tiedä miksi tuo tapa saa minut niin raivon partaalle, pitäisi varmaan vaan hyväksyä että välillä koirat nyt syövät maasta mitä sattuu. Olen jopa harkinnut seuraavalle opettavani sen, ettei maasta saa syödä MITÄÄN. Eli luopumisen kaikesta mitä maasta löytyy, vastaehdollistamisella tietysti. Voi kyllä olla ettei semmoista edes pystyisi opettamaan. Olen välillä tehnyt sitä, että Lokin haistaessa paskaa ja pakittaessa siitä palkkaan, mutta en ole yhtään varma palkkaako tämä haistelua vai siitä luopumista. Teorioiden mukaan pitäisi palkata luopumista, mutta jotenkin se sotii maalaisjärkeä vastaan.

Sisään tultua on näissä tilanteissa pakko pistää raivonpuuskia aiheuttanut koira makkariin hetkeksi pois silmistä. Yläreunan kuvassa Loki on juuri päässyt pois makkarista eikä ole vielä ihan varma millä mielellä olen. Sitä ei voi huijata feikkaamalla iloista jos vielä vituttaa. Aika säälittävää.. Eihän tuossa enää voi olla vihainen.

Pitkän peltolenkin lyhennyttyä noin 50 minuuttia, on hyvää aikaa kirjoitella eilisistä treeneistä. Loki pääsi pitkästä aikaa mukaan perjantaivuorolle ja vuorossa oli persjätöt keinun jälkeen sekä pyörimiset ja kääntymiset hypyillä. Jälkimmäiset tulevat kuulumaan treenikavalkaadiin kunnes toisin mainitaan.. Rinnalla sitten itsenäiset varmemmat suoritukset vaikeammille esteille.

Keinut meni kivasti, kerran varasti ja kerran tuli läpi mutta muuten nättejä pysähdyksiä. Treenasin ensimmäistä kertaa myös nopeita vapautuksia keinulta, ehkä niitäkin pitää joskus treenata jos aikoo kisoissa nopeammin vapauttaa. Olen huomannut viime aikoina eräänlaista muutosta ajattelutavassa miten suhtaudun tuohon esteeseen, keinu on itse asiassa aika kiva este!

Peruskäännöksiä harjoiteltiin ensin ilman vauhtia ja sen jälkeen putken kautta. Lisäksi juoksutin vain kahden siivekkeen väliä ja yritin olla ajoissa tekemässä ennakoivia valsseja. Palkkasin sekä lelulla kädestä että namilätkällä. Kerran halliin tullessamme talloin Lokin tassulle ja se vinkaisi aika ikävän kuuloisesti. Sen jälkeen läähätti lopun treenin ajan, mutta tunnusteltaessa ei mitään outoa kuitenkaan ollut eikä ole ollut jälkeenkään, eli taisi olla vain juuri tulossa kuuma ylipäänsä treenissä siinä vaiheessa. Huomaa kyllä jo lämpenevän kelin, hallissa piti jopa välillä tuulettaa ettei tullut ahdistavan kuuma. Hieroin kevyesti tänään varmuudeksi läpi, muttei mitään outoa osunut ainakaan näihin kokemattomiin käsiin.

Tänään oli Suomen Kooikerhondje ry:n vuosikokous. Minut valittiin viime vuonna kaksivuotiselle jaksolle, joten nyt alkaa sitten toinen vuoteni hallituslaisena ja jäsensihteerinä. Toistaiseksi ainakin homma on ollut ainoastaan kivaa, ihmetellen kuuntelen juttuja toisten rotujen parista missä väki on niin kuppikuntautunutta ettei järki kestä. Onneksi, oman kokemukseni mukaan, ei ole sellaista nähtykään koikkeriporukoissa :)

PS. Sitten kun koira on hetken pötkötellyt tuossa vieressä kuuntelemassa "mamma ei oo enää yhtään vihainen, anteex ku suutuin, ootpa ihku mussupussukka" shaibaa niin ei tarvita kuin yksi paskan hajuinen röyhtäisy ja ollaan taas ajattelemassa niitä nahkarukkasia.

FREE YOUR MIND and the rest will follow

Eilen oli virallisesti kevään ensimmäinen päivä, koska ensimmäisen kerran nenään tuli ulkona grillatun lihan tuoksu ja silmissä tuntui lepän siitepöly. Samana kauniin keväisenä päivänä koitti myös se päivä, kun me saatiin, the one, the only, ensimmäinen nolla, ensimmäinen LUVA!!

Sunnuntaina alkulämmittelyn lämmittelyksi kävin tankkaamisen yhteydessä juoksemassa ympäri Viinikan ABC:n koska ilmeisesti se on joku juttu tällä hetkellä. Ajalla ei juhlittu, mutta parit kummastelevat silmäparit sain kyllä. Ehkä se on koko jutun tarkoituskin...?

Siitä suunta kohti SDP:tä ja kolmea starttia. Tuomarina oli jälleen Johanna Wütrich ja kivasti kaikilla kolmella radalla. Radat olikin kaikki tosi kivoja!

Hyppyrata oli hauska, pääsi menemään taas lujaa. Kepeille tultiin kohdasta, missä persjättöni olisi pitänyt olla aikaisemmin ja lisäksi jäin jotain arpomaan siinä kun itse epäilin että hakeeko vai eikö hae.. Hylkyhän siitä tuli, sitten kun otettiin edellisen hypyn takaa. Muuten rata meni kivasti, lopussa oli vähän vaikeampaa linjausta ja vähän venähteli siinä. Ihan loppuun sai tosi kivasti kiihdyttää!

Agirata B näytti tosi kivalta, yksi kohta oli mihin arvoin takaaleikkauksen ja valssin välillä. Paikalla ollut Outi suositteli takaaleikkausta, jos pitää yhtään jäädä tukemaan keinulle. Valitsin sitten sen ja vähän meni tönkösti, mutta rimat pysyi kaikki kuitenkin. Keinu oli ihan super, samoin kuin muutkin kontaktiesteet ja maltoin seisotella kullakin hyvän aikaa. Kepeillä annoin tilaa ja luotin että hakee ja hakikin. Viimeisille kolmelle esteelle tuli hurja "omg nolla tulossa!!" veto maaliin ja se kostautui toisiksi viimeisenä esteenä olleella muurilla, mistä lensi kolme palikkaa. Hieman vaati malttia vaihtaa se "eeeeeeiii....jeeee!!" huuto maalissa kun harmitti. 5 oli lopputulos ja kun huomasin, että sijoituttiin sillä 2/8 sijalle niin olin aivan supertyytyväinen!! Ajan perusteella oltaisiin oltu pari sekuntia voittajaa nopeampia. Mutta tämä tarkoitti ensimmäistä palkintosijoitusta ja olin ihan fiiliksissä!

Pientä kutkutusta toi onlinekisapalvelu, mistä tiesin muutaman henkilön katselevan meidän menoa ja viimeiselle radalle sainkin jo rataantutustumisen aikana muutamia vinkkejä. Ihan supernäppärä tuo onlinepalvelu! Kisapaikalla oli pienet mutta sitäkin intensiivisemmät tukijoukut, kun kaverini poikakavereineen oli tullut ensimmäistä kertaa koskaan katsomaan agilitykilpailuja. Jannelle suuret kiitokset kaikkien ratojen videokuvaamisesta! Lisäksi Outilta sain parit vinkit ja jälkipuinnit, mm. keppiharmitteluuni osuvan kuvauksen siitä miten epävarmasti arvoin kepeillä ja "tiesin" että virhe tulee :D. Siksi päätinkin lopuilla radoilla luottaa siihen että kyllä muuten hakee!

Agirata A alkoi sillä fiiliksellä, että ihan sama miten menee koska oltiin jo saatu paras tuloksemme koskaan. Olin täysin vapautunut, ei jännittänyt yhtään ja ajattelin että nyt mennään vain pitämään hauskaa ja ottamaan varmat kontaktit. Rata näytti myös todella kivalta ja sanoin ennen rataa, että ihan kuin meille tehty. Kyllä Wütrich vaan osaa nämä fiilistelyradat tehdä. Alussa vähän liian pitkään odottelin, kunnes Tiia viime treeneistä mieleen tulleena huusi päässä että "älä odottele mene jo!". Kepeillä välissä Loki hieman liukastui, mutta rytmi ei hukkunut kuitenkaan. Kontaktiesteet oli taas huiput ja etukäteen pohtimani ennakoiva valssikin vähän niinkuin onnistui, Loki selvästi kasasi hyppyyn vaikka vähän pitkäksi silti menikin. Lopun olin ensin ajatellut ohjata ei-kentän puolelta, mutta muutamilla koirilla oli siinä vaikeuksia hakea puomille jostain syystä ja kun puomin jälkeen ei ollut kuin rengas ja hyppy, ajattelin että mennään nyt sitten radan puolta.

Noh, näköjään kannattaa mennä pitämään vain hauskaa, sillä siinä hurmiossa tuli meidän tähän mennessä ainoa nollavoitto, tuloksella -15,60, 4,18m/s, sij.1/9 ja LUVA! Rata ei ollut aivan täydellinen, mutta niin lähellä ettei koskaan olla näin hyvää suoritusta tehty!!

Olin aivan täpinöissäni ja Lokin kanssa riekuttiin sydämemme kyllyydestä!! Loki tosin kävi niin kuumana iloitteluistani, että meinasi lähteä näyttämään närhen munat vierestä kulkeneelle koiralle. Riemusta huolimatta pitäisi vissiin ensin palkata kauempana muista koirista ja sitten palata juhlimaan hieman rauhallisemmin mielin tavaroiden luo..

Oli aivan huippukivat kisat kaiken kaikkiaan, radat juuri täydellisen kivoja. Ei ihan pelkkää suoraa luukutusta, mutta melkein! Onni onnettomuudessa, että lähdettiin Lempäälään eikä jääty Ojankoon. Tampere is treating us very nice, näyttelysertinkin Loki kävi siellä hakemassa. Mutta nyt on se eka luva plakkarissa ja voi jatkaa hauskan pitämistä :). Ihana pieni motivaatiopläjäys tuli kyllä ja kotiin päästyä oli kaikki voimat ihan pois. Miten sitä koskaan mahtaisi kaksi päivää peräkkäin kisata, huijaijaa..

Lauantaina oltiin ensin suunnattu Tampereelle lenkkeilemään Tytin ja Himpulan ja Jampulan kanssa. Aurinko paistoi upeasti ja kevät värjäsi ruohikon kauniin vihreäksi. Pienen eksymisen jälkeen minäkin löysin perille ja päästiin kuvailemaan kolmikkoa pitkästä aikaa. Koirat olivat onnessaan päästessään juoksemaan ja Loki pääsi ensimmäistä kertaa polskimaan jopa vesilammikkoon. Kaikki tämän merkinnän kuvat (paitsi huoltsikka, jos joku sitä erehtyy epäilemään) siis (c) Tytti Käyhkö.

Toki otettiin pakolliset urpo ja turpo kuvat, joissa koirat tosin näyttävät kerrankin aavistuksen tyylikkäiltä.

Posekuvien lisäksi tuli toki niitä tapahtumarikkaampiakin kuvia.

Ei ne oikeasti samaa keppiä repinyt, sekunnin sadasosaa myöhemmin Jana oli vienyt kepin Lokin suusta :)

Kiitos taas kivasta lenkkiseurasta ja kuvista, joista saa täytettä tylsiin pelkkää tekstiä sisältäviin merkintöihin varmaan koko kesäksi :)

Loppuun vielä Lokin "omg toi varasti!" -katse.