Eteenpäin mennään, taakse ei koskaan

Ei ole ollut vaikeaa sopeutua takaisin ajatukseen elämästä ilman agilityä. Se tapahtui parissa päivässä. Ilmoittauduin lepääväksi jäseneksi agilityseuraan ja pakkasin aksakamppeet kaapin perälle. Helpottavaa oikeastaan, kun ei tarvitse arpoa. Vaikka yleensä tykkäänkin arpajaisista.

Viime viikot on täyttyneet pakkaamisesta ja purkamisesta. Luoksemme muutti Mr. A minun ja Lokin suureksi iloksi :). Lokia ei ole suuri tavaramäärä keskellä lattiaa haitannut, se on löytänyt omat polkunsa tiskikoneiden ja laatikoiden välistä oikein hyvin. Loppupeleissä minulta lähti varmaan tässä samassa yhteydessä tehdyssä kamojen tyhjennysoperaatiossa enemmän tavaraa kuin mitä tuli uutta, mutta se on vain positiivista. Kuka sitä tavaraa niin paljon tarvitsee nurkkiinsa pyörimään. Yksinkertainen on kaunista ja silloin lepää silmä ja sielu ja mieli. Kamavuoret ahdistaa ja tekee elämästä sekavaa. Sitä se on muutenkin jo niin paljon ettei yhtään enempää sekavuutta tarvita.

Jotenkin palikat on tuntuneet osuneen paikoilleen viime aikoina. Monellakin eri tavalla. Ei ole myöskään tarvinnut miettiä mihin tässä viime aikoina on aikansa käyttänyt. Lauantaina käytiin Virpin ja Adan kanssa lenkillä, kiitosta vaan taas seurasta! Muuten ei ollakaan tavattu oikein ketään tai mitään. Eletty hiljaiseloa mitä koiramaisiin tekemisiin tulee.

Lokin tytär Xema on ilahduttanut suuresti pärjäämällä hienosti agilityepiksissä ja tänään tyttö kävi debytoimassa jopa mejä-kisoissa. Täällä ollaan kovin ylpeitä!

AiaLokinpoikasia on ilmoittaunut pentunäyttelyyn useampiakin. Melkein tekisi mieli käydä katsomassa miten lapset pärjäävät. Kovasti lämmittää kyllä mieltä se, miten ihaniin koteihin kaikki niistä ovat päätyneet. Kummastakin pentueesta kuulen paljon asioita koko ajan, on tämä vaan kivaa tämä sosiaalisen median aikakausi.

Veikkaan, että blogi tulee pysymään hiljaisena myös jatkossa. Mutta eiköhän tänne aina silloin tällöin tule ajan kuluksi höpöteltyä milloin mitäkin elämää suuremmista ja pienemmistä asioista.

Tänään käytiin syksyisessä maisemassa Lokin kanssa puolentoista tunnin aamulenkki. Kamera oli pitkästä aikaa mukana. Tässä teille poseeraa Loki 4 vuotta ja 10 kuukautta.

Solmut hakeutuvat umpisolmuun, kädet kietoutuvat pirunnyrkkiin

Maanantaina oli angstipäivä. Tein ikävän päätöksen, että Lokin agilityn harrastaminen on nyt kokonaan loppu :(

Viime viikkoina on treenattu ja kisattu pitkästä aikaa enemmän kuin koko vuonna. Ja maanantaina Loki ontui takajalkaansa. Tiistaina uudelleen. Avauduin aksaseuran fb-sivulle treenivuoroa myydessäni ja sain vahvistusta sille, että kyllä tämä oli nyt tässä.

Ei voi mitään.

Aloin uskoa kastroinnin auttaneen ontumiseen ja että meistä olisi vielä kisaamaan. Nyt on selvää, että näin ei ole. Loki ei ole ontunut pitkiin aikoihin ennen tätä. Käsittääkseni kastroinnin olisi kuitenkin pitänyt jo auttaa, mikäli kyse olisi ollut eturauhasesta. Olen sen suhteen pessimistinen ja epäilen jotain muuta. Ehkä Loki viime keväänä sai haavan yhteydessä niin pahan osuman jalkaansa, että siitä tuli pysyvä vamma. Tai sitten jotain ihan muuta. En tiedä saanko koskaan tietää. Ainakaan lääkäreillä ei tähän mennessä ole ollut minulle vastausta. Viime vuonna Räihän mukaan koirassa ei ollut mitään vikaa, Talvio löysi laajentuneen eturauhasen mihin saimme Tardakin ja neuvon palata harrastamaan vapaasti. Ontuminen on niin pientä ja nopeaa, että kanssaulkoilijat eivät sitä huomaa. Minä huomaan ja taas muistan, miten pahalta se tuntuu joka kerta.

Vaikka lääkäreiden mielestä Loki on terve, en halua omatunnolleni sitä, että puolen vuoden päästä se liikkuisi pelkästään kolmijalkaisena. Agility on äärimmäisen vaativa laji koiran kropalle. Koska koiven nostelua esiintyy niin selvästi aksan jälkeen, epäilen, että ilman sitä Loki tuskin oireilisi tai olisi alunperinkään jalkaa loukannut. Riskejä Lokin tulevaisuuden suhteen ei enää oteta, joten siksi tein päätöksen, että tämä oli nyt tässä. Taas yksi agilitykoira jättää lajin terveydellisistä syistä.

En pystyisi harrastamaan puoliksi tai puolitosissani ilman tavoitteita, eikä se toki tässä tilanteessa olisi varmaan fiksua sekään.

Lisäksi pienenä mutta silti ihan mielestäni merkityksellisenä seikkana sanottakoon, että agility äkkipysähdyksineen ei tehnyt myöskään hyvää Lokin etutassuille. Molempien jalkojen ylimmät anturat, ne jotka ovat ranteen kohdalla, ottivat aksasta hiertymää ja mietin että pitäisi alkaa vähintään rasvata niitä. No eipä tarvitsekaan.

Viimeisiksi kisoiksi jäi viime sunnuntain BAT:n kilpailut, missä tehtiin Lokin kanssa tuplanolla. Ehkä ironista on, että kumpaakaan rataa ei ole videolla. Meno tuntui kuitenkin parhaimmalta kuin koskaan ja meillä oli maailman kivointa yhdessä radalla. Todistusaineiston puutteessa joudutte tyytymään sanoihini siitä, että teimme kaksi maailman täydellisintä rataa.

Muutaman viikon agilityhurmoksesta tiputtiin, taas, aika katkerasti alas. Vaikkakaan ei yhtä katkerasti kuin viime keväänä. Parissa viikossa ei ehdi kerätä liikaa odotuksia. Eniten ärsyttää ehkä se, että toivo alkoi taas heräämään, ensi vuoden sm-kisoista ja muistakin. Olen silti äärimmäisen kiitollinen parista viime viikosta, tästä lajista jäi oikein lämpimät muistot kaikesta huolimatta.

Samalla koen myös helpotusta siitä, että päätös on nyt näinkin virallisesti tehty. Lainakoira ei ole sama asia. En ole motivoitunut aloittamaan alusta. Agility oli minun ja Lokin juttu. Ehkä joskus ei tunnu enää siltä, mutta tällä hetkellä tämä pettynyt pää ei voi kuvitella agilityä lainakoiran kanssa.

Meistä ei tullut maailmanmestareita. Ei edes suomenmestareita. Ei päästy edes starttaamaan koko karkeloissa. Onneksi nämä haaveet pitkälti kuoppasin jo viime kesänä. Silti vähän sattuu. Tätä kirjoittaessani katson, kuinka nainen leikittää pientä löwchenin pentua parvekkeeni alla. Äsken kävin antamassa Lokille herkkuluun ja nyt katselen, kuinka rauhallisen onnellisena se sitä syö. Mietin, miten vähästä koirat tulevatkaan onnelliseksi. Mietin miksi jollain agilityllä on minulle yhtään mitään väliä.

Luun syömisen jälkeen Loki siirtyi eteiseen ja kävi pöllimässä autosta tuomastani laukusta hanskan. Toi sen hipihiljaa olohuoneeseen ja sitten innokkaasti sitä minulle esittelemään (?). Hassunpönttö tapaus.

Elämä vie outoihin ja kummiin suuntiin. Välillä se tuntuu surulliselta ja väärältä. Mutta ehkä tälläkin kaikella on joku tarkoitus, mitä en vielä pysty näkemään. On niitä muitakin harrastuksia. Lokin kanssa kaikki muut lajit tosin tuntuvat tylsiltä korvikelajeilta. Epäilenkin, että vajoamme takaisin koiraharrastustyhjiöön nuolemaan haavojamme... Onhan niitä muitakin harrastuksia kuin koiraharrastukset. Pentua ei tähän talouteen ole tulossa, joten pitää kääntää pää taas muihin kuin koiramaisiin harrastuksiin ja ajanviettotapoihin.

Tämä viikko on ollut toisaalta hyvin masentava, mutta toisaalta hyvin piristävä. Kivoja juttuja on meneillään pitämässä kiireisenä.

Vaikka asiat pääsääntöisesti onkin varsin mainiosti, jokin painaa mieltä alaspäin nopeasti heti kun ei ole jotain muuta tähdellistä ajateltavaa.

Kirkasvalolampun kaivoin hetki sitten kolostaan taas aamuja valaisemaan. Tekisi mieli itse kömpiä vuorostani pimeään koloon.

Niin se vaan taitaapi olla.

Syksy on taas täällä, synkkine ajatuksineen.

It was a good agility day, and on good agility days nothing else matters

Sunnuntaina osallistuttiin Helsingin seudun piirimestaruuskisojen joukkueradalle Agility Sport Team ry:n toisena starttaavana koirakkona. Treenejä oli takana hurjat kaksi viime viikolla, joista ainakin puolitoista treeniä muistutti enemmän paragilityä, kun omistaja ei vielä saanut kunnolla juosta ja hikoilla. Tarkoitus oli lähinnä varmistaa, että kaikki esteet sujuu ja hakea kivaa rallattelufiilistä.

Kisarata oli helpohko, ihan mentävissä, mutta oli siellä pari ikävääkin paikkaa. Tavoitteena oli lähinnä päästä hengissä maaliin ja se täyttyi hyvin, paljon siitä yli ei sitten mentykään :D. Loki hyllytti kolmannella esteellä ohittaessaan hypyn. Lisäksi alussa oli muutakin säätöä ja A:lta se luisui läpi, mutta muuten rata oli oikein kivaa menoa. Meitä ennen starttasi juoksuinen narttu matolta ja Loki haisteli lähdössä ja siihen oli vaikea saada kontaktia lähtöpaikalla. Pitäisi saada lisää treeniä noista tilanteista, en tiedä vaikuttaako se edes Lokiin vai lähinnä itseeni, kun ajattelen, että nonni nyt sen aivot meni ihan off-asentoon tää oli nyt tässä...

Joukkueesta toinenkin koirakko hyllytti, joten AST:n joukkue jäi medien joukkueradalla ilman tulosta. Tästä huolimatta oli aivan superkivaa kisata pitkästä aikaa ja se tuttu tutina ja sydämen sykkeen nouseminen rataan tutustumisen jälkeen omaa vuoroa odotellessa oli aivan sanoin kuvaamattoman ihana tunne!

Paikalla oli myös Sanna perheineen ja myös Lokin pieni pentu Muru. Murun tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valitettavasti aika heikolta :(. Mutta pitää ajatella niin, että ei se elämän pituus vaan laatu. Muru on ainakin ehtinyt kokea elämää ja tuntea rakkautta monen pienen pennun edestä ♥

Sen verran jäi kisakuume päälle, että ilmoitin meidät ensi sunnuntain BAT:n kisoihin kaikille kolmelle startille. Yhdet treenit ehti olla tällä viikolla, kouluttajana Ville.

Rata oli kiva ja oli sopivat pari kinkkistä paikkaa mitä treenattiin pitempään. 5-hypyn Loki hyppi jatkuvasti väärin päin ohjauksesta (kuulemma ihan oikeasta sellaisesta) huolimatta ja sitä hinkattiin. Toinen paha paikka oli saada koira 7-putkeen, ohjasin ensin putkien puolelta 6-hypyn ja ohjasin suoraan muurille. Enpä edes rataan tutuestuessa hokannut, että toinen puoli olisi parempi.

Ville kehui meidän menoa ja sanoi, että sekä koira että ohjaaja ovat osaavia ja meno näyttää hyvältä. Suurin "ongelma" hänestä oli se, ettei Loki aina kuuntele tai lue ohjausvihjeitäni. Villen mukaan Lokia ei saisi enää palkata ns. "varmuuden vuoksi" sellaisissa tilanteissa, joissa ohjaaja eksyy tai tulee virhe. Näillä kuulemma saatetaan vahvistaa sitä, ettei Loki tule ohjauksiin niinkuin pitäisi. Itse en tiedä olenko ihan samaa mieltä. Se on niin vaikea siinä tilanteessa tulkita oliko moka oma vai koiran, joten yleensä varmuuden vuoksi palkkaan. Jos nyt koira ylipäänsä agilityssä voi varsinaisesti "mokata".

Treenien jälkeen oli superhyvä fiilis ja jäin innolla odottamaan sunnuntaita. Silloin sitten testataan löytyykö kisafiilis parina viikonloppuna putkeen :)

22.7.2014

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Fiona lopetettiin.

Jos jotenkin yrittäisin kuvata miltä koiran lopettaminen ja sen jälkeinen aika tuntui, niin sanoisin, että tuska ja epätoivo sillä hetkellä olivat kovat, mutta yllättävän nopeasti ne myös haihtuivat. Lämpimät muistot jäivät. Toki Fionan tapaus oli siinä mielessä poikkeus, että sitä oli valmisteltu ja siihen valmistauduttu jo vuosia.

Sytytin eilen illalla Fionalle kynttilän, tai oikeastaan useammankin. Kotona tuoksui joulu ja soi rauhallinen musiikki. Kerrottuani syyn kynttilöille sain halauksen eräältä tärkeältä ihmiseltä - ja suorastaan järkytyin siitä miten paljon tilanteessa liikutuin. Onhan tuosta Fionasta tullut höpöteltyä milloin kenellekin, mutta lähinnä lämpimin huvittunein mielikuvin ja ajatuksin. Nyt jotenkin tuntui ihan yllättävän hyvältä tuollainen ymmärtäväisyys näinkin pienestä asiasta.

Vieläkin saan helposti mieleeni miltä Fiona tuntui ja tuoksui pesun jälkeen, kuten myös sen pahanhajuisen hengityksen, joka kertoi ettei kaikki ollut kunnossa. Muistan miten se tutisi sylissä jos oli kylmä tai pelotti. Ja miten se nousi jalkoja vasten halutessaan syliin ja pompsahti ilmaan jo ennenkuin oli ehtinyt nostaa. Ja miten sen pieni häntänen heilui paljon terhakkaammin lyhytkarvaisena kuin pitkillä karvoilla. Ja monen monta muuta Fiona-asiaa.

Fiona eli kanssani lähes kuusi vuotta. Kotikodin jälkeen se on pisin aika, mitä mikään elävä eliö on elänyt kanssani. Moni koira elää yli tuplasti tuon ajan. Silti ehdittiin kokea Fionan kanssa paljon asioita noina muutoksien täyteisinä vuosina. Sinä aikana ehdin opiskella, valmistua, mennä töihin, erota, seurustella, erota taas, hankkia toisen koiran, ja muuttaa yhteensä kolme kertaa, joista pisin välimatka oli Tampereelta Espooseen.

Loki ja Fiona olivat loppujen lopuksi kovin erilaisia. Loki on koira. Fiona oli jotain sellaista mistä ei oikein saanut edes selvää. Eikä sitä voi yrittää helposti selittääkään jollekin, joka ei sitä tuntenut.

Koira-arki on viimeisen vuoden aikana ollut helpompaa kuin koskaan aiemmin tänä aikana, kun olen ollut koiran omistaja. Olen nauttinut tästä helppoudesta, eikä ole kertaakaan tehnyt mieli toista koiraa. On hyvin mahdollista, että mahdollisen seuraavan koiran tulemiseen menee pitempi aika, kuin osaan edes kuvitella. Elämä heittelee välillä yllättävästi ja aikansa kutakin. Ensimmäinen aktiivinen koiraharrastusaikakauteni on tavallaan tuntunut loppuneen. Jalkavammasta se alkoi eikä sieltä enää noussut. On kuitenkin todella outoa ajatella, miten aiempina vuosina niin tärkeä harrastus loistaa tällä hetkellä poissaolollaan, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Sanna kiteytti jotenkin tajuntaan uppoavasti saman asian, jota itsekin olen yrittänyt pukea sanoiksi siinä onnistumatta.

"Jos ei jaksa, huvita eikä kykene, niin ei väkisin."

Tulin eilen iloiseksi erään tuttavan sanoista siitä, miten yksi vanhempi blogikirjoitukseni jollain tavalla vaikutti hänen tekemäänsä päätökseen vaihtaa elämän suuntaa. Ehkä rohkaisi haluamaan ja tavoittelemaan elämältä sitä, mistä oikeasti nauttii. Siitä tuli hyvä mieli. Samalla peilasin omaan nykyiseen tilanteeseeni, jos onni tulee jostain muualta kuin koiraharrastuksista ja koirista, niin se ihmiselle sallittakoon. Jonain hetkenä intohimo on yhdessä asiassa ja toisena hetkenä toisessa. Ehkä joskus se palaa sinne ensimmäiseen asiaan, ehkä ei.

En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten outo juttu elämä on.

Vuosi sitten oli tähän aikaan kovat helteet. Siitä ei ole nyt pelkoa. Minulla alkaa neljän viikon kesäloma huomenna, muttei oikeastaan edes tunnu juurikaan siltä. Ehkä tästä vielä kuitenkin kesä saadaan. Tai jos ei kesää, niin ainakin loma.

Kappas, johan se on perjantaikin.

Ra- ra- rapsutin, pallejani rapsutin... eiku :(

Lokin kastroinnin paranemispäiväkirjasta päivää. Tänään on päivä 4. Koska koira makaamassa koppa päässä ei ole kovin mielenkiintoista katsottavaa, tämän merkinnän kuvat ovat vanhempia day before the day kännykkäräpsykuvia.

Kaikki varmasti tietää sen tunteen, kun jostain kutittaa niin maan perkeleesti eikä rapsuttamaan pääse. Loki on joutunut kokemaan tämän karvaasti viime päivinä.

Sisällä se on jo lähes normaalin rento oma itsensä eikä vaikuta levottomalta. Pari päivää vei tottua koppaan sisällä, nyt se päässä hypätään vaikka sohvalle jos päästäisiin (mistä tulikin mieleen, että unohdin blokata pääsyn sohvalle tänä aamuna, dääämn).

Ulkona liikkuminen on tuskaista hyrränä pyörimistä. Vaan ei ylety rapsuttamaan. Myös etutassun kanyylikohtaan tullut mustelma on arka ja sitä pitäisi päästä pesemään. Läähätyttää. Kävely näyttää siskon sanoin siltä, että sillä olisi p****t housussa.

Päädyin pitämään koppaa myös ulkona. Ei tarvitse vahtia kuin haukka ja olla valmiina estämään nuolemisyritykset. On selvästi haastavaa kävellä pää enemmän ilmassa, kun on tottunut menemään koko ajan nenä maassa. Kopskopskops vain kuuluu ja koppa kerää kaiken mahdollisen moskan ja roskan maasta, puskista ja pensaista, kiitos maailma näistä viime päivien sateista. Omistajan pohkeet on varmaan kohta täynnä mustelmia, kun pitää päästä ihan jalkojen viereen turvaan kävelemään kun alkaa enemmän ahdistamaan. Lenkit on toki lyhyitä ja hitaita.

Ulkona Loki kerää sääliviä katseita ja onpa muutama koiranulkoiluttaja kysynytkin, että mikä sillä on. Yksi kysyi, onko tämä semmoinen "koikkerihondje, eikö se ole tosi vaikea rotu". Sanoin mitään ajattelematta, että joo. Teen hyvää rotupeeärrää olkaa hyvät.

Loki on saanut uusia lempinimiä, kuten muffinssi(vuoka) ja rapsutin. Vanhojen loksuttimien ja karvapitkojen ja -pötkylöiden lisäksi.

Kakkiminen onnistuu ihan ok, vaikkakin itse toimintaa ennen ja jälkeen pitää kovasti hyöriä ja pyöriä ja kakkimisen jälkeen äkkkkiä mahdollisimman kauas epäilyttävältä ilmeisestikin tuskaa tuottavalta kakkapaikalta. Levolacia se on saanut aamuisin 4-5ml ja iltaisin 2-3ml mikä on toivottavasti auttanut pitämään kakan pehmeämpänä. Tarulle kiitoksia annostusohjeista!

Kaiken kaikkiaan paraneminen etenee hyvin. Haava näyttää tällaiselle mitään tietämättömälle ihan puhtaalta ja hyvältä. Joitain kertoja olen sitä huuhdellut märkien ulkoilujen jälkeen, mutta enimmäkseen antanut vaan olla. Muutama ensimmäinen päivä oli suhteellisen vaikea ja kävi sääliksi kun ei voinut auttaa, mutta nyt meno alkaa jo olla suhteellisen miellyttävää. Kipulääkettä oli 3-4 päiväksi, päädyin antamaan kaikki 4 päivän pillerit varmuuden vuoksi. Ruokahalu on koko ajan ollut normaali.

Jotenkin vaikea mieltää, että Loki on nyt oikeasti kastroitu. Ei voi muuta kuin toivoa, että ratkaisu oli oikea ja se ei muuta koiraa kuin hyvään suuntaan.

Sunnuntaina menen taas katsomaan penturääpäleitä, tiedossa siis 3-viikkoiskuvia aialokinpoikasista. Kaikki kuusi voivat oikein mainiosti, Murukin kerää painoa jatkuvasti.

Enää kaksi viikkoa töitä ennen lomaa, jaksaa, jaksaa...

Muistatko, mitä viime kerralla kävi..?!

"I'm sensing there's something coming up, mate...!!!"

"Mä NIIIIN tiesin tän :("

Loki-raukka menetti pallinsa maanantaina. Vein sen eläinlääkäriasema Tassuun kahdeksan jälkeen aamulla ja hain kahdentoista jälkeen. Kyseinen paikka sijaitsee Vantaalla ja valitsin sen kaverin suosituksen sekä hinnan perusteella. Kastroinnin hinta oli 200 euroa ja rapiat. Leikkaus meni hyvin ja paraneminen pääsi alkamaan. Mukaan saatiin 3-4 päivää Norocarp kipulääkettä. Tikit on sulavat, joten ei tarvitse mennä poistattamaan.

Loki oli kovin tuskainen ja pihalla ensimmäisen päivän. Ensimmäisenä yönä kuului olohuoneesta jatkuvaa ininää ja päädyinkin nukkumaan puolet yöstä sen vieressä ja sohvalla. Epäilen, että Loki protestoi enemmänkin koppaa kuin mitään kipua tai muuta, sillä kopan kanssa ulkoilusta ei tullut yhtään mitään, mutta ilman koppaa jalkakin nousee ihan tavallisiin korkeuksiin ilman mitään merkkiä kivusta. Sain kaverilta lainaan pienemmän puhallettavan kopan, mikä toimi ehdottomasti muovista paremmin siinä mielessä, että Loki oli rennompi se päässä. Kuitenkaan en usko että se on tarpeeksi suuri estämään Lokin haavan nuolemista, joten yksinollessaan se saa luvan pitää muovikoppaa päässään.

Testasin Lokille vanhoja yöhousujani haavaa suojaamaan, mutta hetken päästä Loki käytännössä käveli niistä eroon. Nyt annan sen olla ilman mitään kun olen vahtimassa kuin haukka. Kovin kiinnostunut se ei edes haavasta taida olla sisällä, ulkona sitten senkin edestä. Maha on vissiin kovalla leikkauksen jälkeen ja kakkaamisen yrittäminen on tuottanut tuskaa. Annoin sille tänä aamuna Levolacia ja nyt odotellaan sitten sen vaikutusta. Jos se nyt suostuisi vielä kakkaamaan, niin paraneminen olisi minusta edennyt oikein mainiosti.

Jos olisi ollut fiksu, niin olisi:

- totuttanut etukäteen kauluriin
- hankkinut etukäteen kotiin jotain puuroa tai muuta syötävää, mikä pitäisi mahan löysemmällä

Noh, ensi kerralla(?) sitten.

Silmät kiinni ja monitorit huutamaan

Hei taas täältäkin suunnalta. Meille kuuluu perushyvää, aika juoksee niin ettei ehdi tajutakaan. Viime viikon kesäloma hujahti mökillä, missä aika kului lähinnä leväten ja voimia keräten.

Lokin loman kohokohta oli lienee pihalta löytynyt pallo. Pallo olikin yllättävän koikkerinkestävä ja siitä riitti riemua koko lomaksi läkähdyksiin asti. Fiona oli niin epäkoiramainen, ettei se koskaan innostunut mistään asiasta näin paljon. Lokin kanssa on saanut todeta omakohtaisesti nämä pallohullut koirat ja muut tutut termit.

Agilityssä ei olla ehditty käydä nimeksikään, neljän viikon treenit jo mennyt ohi kun ei olla päästy tai ehditty paikalle. SM-viikonloppuna hieman kävi mielessä että olisihan se kisaaminen ihan kivaa, mutta enimmäkseen ei ole edes harmittanut. Ei sitä vaan samaa fiilistä ole saanut ja huonolta näyttää tästä eteenpäinkin. Heinäkuun alussa Loki kastroidaan ja heinäkuussa ei ole muutenkaan treenejä, joten katsotaan sitten miltä maailma näyttää elokuussa kentälle palatessa.

Odotan kyllä paljon Lokin kastrointia ja oletan sen rentouttavan myös Lokia. Mökillä sekin tuntui niin kovin ihanan huolettomalta, ei yhtä ainoaa kertaa jäänyt intohimoisesti haistelemaan mitään mikä ei olisi ollut ruokaa. Heti kuitenkin kotiin palatessa hajut vie taas mennessään. Toki pohdin miten Lokin luonne muuten saattaa muuttua kastroinnin myötä, mutta olen silti vakuuttunut, että kastrointi tulee joka tapauksessa enemmän rentouttamaan meidän elämää, kun ei ole sitä tyttöfactoria häiritsemässä.

SM-kisoja lukuunottamatta läppärillä tai sosiaalisessa mediassa käyntiä koski kielto loman alkuhetket, ja muutenkin tietotekniikan käyttö oli aika minimissä. Alkuun ei tullut edes musiikkia kuunneltua, oli vain halu nauttia siitä ihanasta hiljaisuudesta ja ei-mistään. Oli jännää ja myös aika huolestuttavaa tiedostaa ja tajuta miten järkyttävässä ärsyke- ja häiriöympäristössä sitä tulee elettyä suurin osa vuodesta. On ääntä, melua, visuaalista ja ties mitä ärsykettä ihan jatkuvasti havaintoalueella häiritsemässä ja keskeyttämässä.

Kun ensimmäistä kertaa avasin läppärin katsoakseni medien finaalirataa, alkoi heti nousta sellainen tietty turhautumisen tunne ja ärsytys. Sitten vielä kun ei mistään sivuilta tai feissarista tai muualtakaan löytynyt helposti livestream linkkiä tai aikatauluja, alkoi savu nousta korvista ennenkuin kone oli pyörinyt vielä viittä minuuttiakaan. Meni hermot ja päätin ettei kiinnosta, kone kiinni ja vaivuin takaisin mökkityhjiöön. Tämä ei ollut edes ainoa kerta, kun koneen esille ottaminen sai aikaan turhautumista, kun joutui hetkenkin vaikka odottelemaan koneen heräämistä tai nettiin yhdistämistä. On sitä vaan tullut malttamattomaksi.

Ainoa mihin olisin konetta ehkä kaivannut, oli blogittaminen ja näiden ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan sieltä mökkiympäristöstä. En kuitenkaan edes sitä varten halunnut konetta käynnistää. Nyt ei pysty oikein enää eläytymään tuohon tunnelmaan kun tuntuu, että siitä olisi vähintään vuosi aikaa. Siinä useana iltana hiljaisuudessa nuotiota tuijotellessa tuli kyllä mieleen, että mitäköhän tämä jatkuva ärsykeympäristössä eläminen saa aikaan ihmisen aivoille ja mielenterveydelle. Silti kuitenkaan arjessa en juurikaan halua ilman tietotekniikkaakaan olla, vaan suurimman osan ajasta on aina joku kone pyörimässä ja siinä itse tulee käytyä enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kun menee tuollaiseen tyhjään ja hiljaiseen ympäristöön on kontrasti ihan valtava ja hiljaisuuden voimaannuttava merkitys tuntuu suurelta. Vieroitusoireiden jälkeen alkaa miettiä, mihin sitä konetta niin paljon tarvitsee, kun kaikki mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja haluaa on ihan siinä lähellä oikeassa maailmassa.

Toki osan näistä tunnelmista voi aiheuttaa tämä työympäristö missä itse olen. It-alalla kun niitä koneita on ihan joka puolella ja työ on monesti hektistä ja sitä tehdään lyhyissä pätkissä, kun aina tulee jotain keskeyttämään mahdolliset flowt. Sen lisäksi, että on tietysti aina kiire. Varsinkin avotoimistossa keskittymiskyky on usein koetuksella ja ihmisistä tulee multitaskingin huippusuorittajia. Ei näistä asioista turhaan käydä niin suurta keskustelua kaiken maailman työhyvinvointiasioissa.

Työ voi olla raskasta niin monella eri tavalla. Vaikka fyysisesti toimistotyö ei perinteisellä tavalla rankkaa olekaan, vaikka nykyään niin paljon puhutaankin myös istumatyön rasittavuudesta ja epäterveellisyydestä, niin henkinen kuorma rasittaa usein senkin edestä.

Tämän kaiken pölötyksen aiheen lisäksi arki on täyttynyt viime aikoina mitä kummallisimmista jutuista. Vaikka tuntuu jatkuvasti siltä, että "eihän ensi viikollakaan ole oikein mitään", niin silti joka päivälle tuntuu olevan jotain säätämistä tai tekemistä. Ei rauhallista päivää tunnu saavan tekemälläkään (olipa ilmaus). Ei sitä vaan osaa paikallaan olla selvästikään.

Mökkiloman yksi hienoimmista hetkistä oli ehdottomasti eräänä päivänä, kun päikkäreiltä kahdeksan aikaan noustessani ja ulos mennessäni taivaalla oli mahdollisesti kaunein koskaan näkemäni sateenkaari. Se oli todella voimakas, värikäs, lähellä ja tuntui kuin se halkaisisi koko taivaan. Välittömästi lähdin takaisin sisälle hakemaan kameraa - pitihän siitä tietysti kuva saada sen sijaan, että olisi livenä ihastellut... Takaisin ulos päästyäni sateenkaari oli jo lähes kadonnut ja sain siitä vain kämäsen pimeän kuvan, jota en edes jaksanut muokata. Valo ja taivas oli kuitenkin yhä kaunis ja jollain tavalla kovin avartava, harmi ettei näillä taidoilla ja vehkeillä valokuva koskaan voi esittää tunnelmaa niin aidosti kun haluaisin.

Kyllä me vain eletään kummallisessa maailmassa.

Ensi kerralla tietokone jää suosiolla kotiin.

Lokinpoikasista, ehkä-lokinpoikasista ja ei-lokinpoikasista

Lokin ja Rian pennut täyttivät joku aika sitten yhden vuoden. Tässäpä vähän kuvia Lokista ja lapsukaisista. Kyllä ne samaksi suvuksi tunnistaa :P. Kuvissa näkyy hyvin Brandolla ja Flamella Lokilta peritty harja selän päällä. Lokin kuvat napsi Ida, Brandon kuvista kiitos Liia ja Flamen kuvista kiitos Regula :)

Loki

Xema

Brando

Velmu

Flame

Aia voi nyt pari viikkoa ennen synnytystä melkoisen paksusti, joten jos kaikki menee hyvin, niin juhannuksen tienoilla syntynee lisää lokinpoikasia ^_^

Loki tapasi kolmatta morsianta kolmeen otteeseen viime viikon aikana, mutta tällä kertaa laihoin tuloksin. Meno oli aika samanlaista kuin viime keväänäkin tämän tytön kanssa. Ensin tytsy ei tykännyt kun Loki hyppäsi selkään ja sitten kun alkoi lämmetä, ei homma pelittänyt jostain muusta syystä. Yritys oli kova molemmin puolin, mutta tuntemattomat ovat rakkauden tiet.

Loki on ikävöinyt kovasti ihanaa naistansa ja vinkunut vinkumistaan pari viime päivää. Kastrointi osunee tuonne kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun. Sinne saa luvan jäädä haistelut, pissojen lutkuttamiset ja rasittavat vinkumiset.

Kaksi pentuetta on oikein passeli määrä tälle pojalle, joten Loki ei siis enää ole käytettävissä jalostukseen.

Viikko vielä pitäisi jaksaa tätä arkea ja perjantaina suunnataan pitkästä aikaa mökkeilemään. Can't wait!

Ole sellainen kuin oikeasti olet

Kirjoitettavaa olisi vaikka millä mitalla vaan mistä repisi aikaa? Tämmöinen ongelma tällä kertaa.

Sunnuntaina oli spanielien kakkoserkkari, mihin olin ilmoittanut Lokin ja lisäksi oli paikalla sen pennut Xema ja Velmu. Oli myös kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa, erityisesti pentujen kasvattajaa Raijaa. Raija ja Marianne olivat pistäneet pystyyn kunnon seisovan pöydän kakkuineen päivineen pentujen 1-vuotis syntymäpäivän kunniaksi, kyllä kelpasi kehän jälkeen herkutella! :)

Oli kiva nähdä Velmuakin pitkästä aikaa, siitä on kasvanut kyllä komea nuori mies! Menin poikaa morjestamaan ja se tuli samantien antamaan pusuja ja tervehtimään iloisesti. Kuulemma se tekee niin ihan jokaiselle - vielä ei ole tullut vastaan ihmistä joka olisi sen mielestä epäilyttävä tai pelottava. Ihan superhienoa kuulla. Lisäksi se on ihan adhd ja häseltää joka suuntaan. Olin havaitsevinani siinä aika paljon Riamaisia piirteitä käyttäytymisessä tämän lyhyehkön tapaamisen perusteella. Kaiken kaikkiaan Velmu vaikuttaa todella kivan luonteiselta. Ulkonäöllisesti sillä on Lokilta saatu ainakin kroppaa ja luisua lantiota (jee :P).

Flamekin oli hengessä mukana, hänen omistajansa olivat lähettäneet Raijalle upean kirjan Flamen 8 ensimmäisestä kuukaudesta. Oli hienoa nähdä niin paljon kuvia pienen Flamen ensimmäisen vuoden varrelta.

Itse näyttelyyn olin pistänyt Lokille tavoitteeksi iloisen ja reippaan esiintymisen, tämä kun jäisi todennäköisesti Lokin viimeiseksi näyttelyksi. Valioluokassa oli kolme urosta, Lokin lisäksi Breco ja Orson. Hyvin erinäköisiä koiria kaikki kolme.

Meillä oli todella kivaa kehässä ja pöydällä, Loki ei tainnut edes huomata säkämittaa (mittaustulos 41cm). Tuomari tutki koirat tarkkaan pöydällä ja lopussa seisotti vain hetken maassa. Arvostelua hän saneli lähinnä pöydällä, mikä oli kiva niin kuuli koko ajan mitä hän kertoili. Lokin arvostelu oli hyvin Lokin näköinen, pienuudesta ja kapeudesta arvosanaksi tuli Erittäin Hyvä. Tuomari kysyi jo alussa kaikkien koirien iät, ja pöydällä kysyi vielä uudestaan aavistuksen epäuskoisesti, että "niin oliko tämä neljävuotias..?" :D

Kilpailuluokkaan mennessämme temputtelin Lokia kehässä paljonkin ja se oli ihan innoissaan touhusta :'). Sijoitus oli valioluokan viimeinen muiden koirien saadessa ERI:n. Arvostelussa mainittu "reipas esiintyjä" lämmitti kovasti omistajan mieltä ^_^. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ja iloinen viimeinen esiintyminen mihin olin erittäin tyytyväinen! Eiköhän näillä näyttelyillä ole jo selvitetty millainen on the Loksutin, kapea ja kevyt, mustakarvainen, hyväpäinen ja niin ihana esiintyjäpoikanen. On se niin hieno tuo Loksutin, kaikista paras.

"Litteärunkoinen, kevyehköluustoinen uros, jolla saisi olla selvempi sukupuolileima. Eturinta saisi olla täyteläisempi. Hieman etuasentoiset lavat. Kevyt kallo, hyvät korvat ja korvakorut. Riittävä pigmentti, hyvät silmät. Hyvä purenta. Hyvälaatuinen niukahko turkki. Hyvä värijakauma. Laikut saisivat olla puhtaammat. Riittävä sivuliike. Reipas esiintyjä. Antaa turhan lyhytlinjaisen vaikutelman, EH VAK3"
- Markku Kipinä

Tämän merkinnän Lokin kuvista iso kiitos Ida Alexandersson!

Tässä vielä Lokin näyttelystä videopätkää, kiitos Mari Nummi kuvaamisesta!

Xema ja Velmu saivat molemmat ERInomaisen arvosanan ollen luokkansa voittajia. Kumpikin esiintyi hyvin, Xema tuttuun varmaan tapaansa kuin patsas ja Velmu, noh, kyllä se ajoittain seisoikin :D. Arvostelut olivat molemmilla oikein lupaavat. Superhieno saavutus pieniltä! Kumpikin on kuulemma juuri tiputtanut karvansa, karvan määrää ei ainakaan ole Lokilta peritty :P

Tuomari Markku Kipinä oli tiukka, käytti koko skaalaa ja SA:ta tuli lähinnä luokkavoittajille. Hän oli myös kovin mukava ja miellyttävä, voin suositella lämpimästi pennuillekin. Varmaan yksi kivoimmista tuomareista kenellä olen käynyt. Huvitti parit kommentit kuten "menkääpä nyt vaikka ympäri niin minä vähän kattelen" :). Antoi anteeksi käyttäytymisessä paljon, mielestäni liikaakin, esimerkiksi kaksi kertaa pöydällä murissut koira sai ERI:n ja useampikin koira väisti reippaasti pöydällä eikä tietääkseni näistä rokotettu juurikaan.

Kehien jälkeen lapset pääsivät leikkimään ja painimaan, pientä keskinäisten välien selvittämistäkin kuultiin. Todella kiva aurinkoinen päivä oli kaiken kaikkiaan!