Pikkuhiljaa totutaan Lokin kanssa elämään kahdestaan. Asiaa varmaan on auttanut se, että Fiona oli niin paljon hoidossa viimeisen kuukauden aikana. Sisko on iloinen, että sai viettää Fionan kanssa juhannuksena viikon, ja äiti sai nauttia Fionan seurasta puolentoista viikon ajan mukaanlukien Fionan viimeisen viikonlopun. Toisaalta hieman harmittaa, että tämä kesä on mennyt koirien huomioimisen kannalta omalta osaltani vähän huonosti, mutta toisaalta Fiona on saanut nauttia extrahuomiota hoitopaikoissa. Ja eipä se oikeastaan mitään harrastuksia tai muuta erikoista olisi tarvinnutkaan, se sai onnellisena nauttia leppoisasta elämästä.
Sisko kävi Tessin kanssa yökylässä viikonloppuna ja pakkailtiin vaatteita ja pohdittiin syntyjä syviä. Kurkkujonossakin oli taas kaksi koiraa. Alusta asti olen pystynyt puhumaan Fionasta lähes kokonaan itkemättä ja päivä päivältä se helpottuu, vaikka toki yhä tulee ajatuksia, hetkiä tai asioita mieleen mitkä nostavat kyyneleet silmiin. Kuristava puristava tunne alkaa kuitenkin jo helpottaa ja Fionan hassujen tapojen ajatteleminen usein jo hymyilyttää. Tavallaan ehkä tuntuu, että se n. 4 vuotta edeltänyt valmistautuminen Fionan lähtöön on helpottanut asiaa ja surun lisäksi tunnen myös tällä hetkellä tiettyä helpotusta. Toinen koira helpottaa varmasti paljon myös asiaa, koska arjen rutiinit jatkuvat lähes samanlaisina. Pidän kuitenkin itseni yhä suhteellisen kiireisenä, ettei ole turhaa aikaa märehtiä sohvalla ja ajatella, että Fiona ei ihan oikeastikaan ole missään hoidossa vaan että se ei tule koskaan enää takaisin.
Fionan lopetuksesta kertova merkintä teki blogin kävijäennätyksen. Meni ohi kaikista Lokin agilitypostauksista ja Lokinpoikasten merkinnöistä. Kyllä mieltä lämmittää huomata, miten Fiona kosketti niin monen ihmisen elämää. Kiitos jälleen kaikista kommenteista ja osanotoista, olette suuri tuki tässä hetkessä.
Tietysti piti siskon kanssa nostaa malja Fionan muistolle.
Kuoharilasit oli jo pakattu, mutta ei Fionallekaan olisi ollut väliä mille lasille se irvistää. Pieni hassu :). Toista yhtä söpöä koiraa ei kyllä tule koskaan tähän maailmaan.
Tällä viikolla tuli toinenkin surullinen uutinen, kun Retu koikkeri, vain Lokin ikäinen, jouduttiin yllättäen lopettamaan. Retun menetys pistää ikävästi sen takia, että Retu oli siitä pentueesta, mistä minun piti saada pentu Lokia hankkiessani, mutta kasvattaja perui kaupat pentujen ollessa joitain viikkoja alle luovutusikäisiä.
Retu lähti nyt siskonsa luokse, kertomaan Fionalle ja muille rakkaillemme terveisiä. Osanotot Paulalle perheineen.
Arvostetaan näitä koiriamme niin kauan kun ovat seuranamme, niin lyhyt ja arvaamaton on koirien elämä.
Minullekin tuli mieleen tuo, että olit viime aikoina erityisesti pohtinut Fionan tulevaisuutta, vanhuutta. Se aivan varmasti auttaa sinua surun hallinnassa. Tavallaan helpottaa. Ja toinen koira kotona on suuri pelastus, juuri sen arkirutiinin vuoksi ja on joku, jota voi halia ja helliä, rapsutella. Pahinta on tyhjä koti, jossa ei nökötä koiran vesikuppikaan enää lattialla eikä roiku talutushihna eteisen naulakossa.
VastaaPoistaFiona on koskettanut monia, siinä olet aivan oikeassa. Fionan kautta sinäkin olit minulle yksi niistä ihan ensimmäisistä (joita oli tarkalleen 3 kpl), jolta sain myötätukea ja runsain mitoin neuvoja edesmenneen Vilini sairastelun puitteissa. Olen sinulle ikikiitollinen antamastasi avusta. ♥ Ikinä en myöskään tule unohtamaan Fionaa, tuota urheaa pientä koiraasi.
PS.
Onneksi tuo Retu-koira ei päätynyt sinulle, olisit nyt menettänyt molemmat koirasi.
Voin hyvin kuvitella, että yllättäen tuleva koiran menetys on raskaampaa :(. Vaikka toistaiseksi Loki onkin ollut lähinnä vähän ärsyttävä (ehkä reagoi omaan mielentilaani), on siitä kuitenkin suuri apu sopeutumisessa uuteen Fionattomaan elämään.
PoistaMuistan hyvin nuo ajat, kun yhdessä pohdittiin koirien sairasteluja. Ne oli raskaita aikoja, joissa kohtalotoveri oli kultaakin kalliimpi. Minäkin olen sinulle erittäin kiitollinen avusta ja tuesta! Olisi se kaikki ollut niin paljon vaikeampaa ilman tukeasi. Aion kirjoittaa aikanaan Fionan sairauksista tiivistelmän, mikä toivottavasti joskus auttaa muita, joilla käy yhtä huono tuuri tässä koiran terveyden arvonnassa. Jos Fiona todella sairasti maksaongelmaa mitä uskon sen sairastaneen (mikä selviää avauksessa), on Suomessa ollut yhteensä 5 maksashunttista havannankoiraa.
Fiona ja Vili (ja Mini, ja muut karvaiset ystävämme) ovat nyt kaikki yhdessä muiden pienien edesmenneiden koirien kanssa muistuttamassa meitä siitä, miten arvokas jokainen hetki jonka saamme viettää koiriemme kanssa on <3
Kun luin Fionan kuolemasta, ensimmäisenä tuli itselle pelko siitä että joidenkin vuosien päästä Tessasta tulee aika luopua. Edes pe-la välisenä yönä kun sain soiton että voimme lähteä viikkoon ajamaan, mutta ennuste ei ole hyvä en osannut kuvitella että retu oikeasti on kipeä ja sairas..
VastaaPoistaJa itselläkin kävi mielessä että sinullekin piti tulla koira tästä pentueesta, ehkä oli onni että jouduit sitten lokia odottamaan.. (tosin rehusta vielä odotetaan patologin lausuntoa, sitten toivottavasti tietää olisiko ollut estettävissäkin..)
Jaksamisia sinnekin, ei tätä tuskaa voinut kyllä edes kuvitella ennenkuin joutui itse päätöksen tekemään..
Se on todella raskasta lukea myös toisten kokemuksia koirien lopettamisesta, väkisin tulee aina mieleen että joskus omistakin on luovuttava. Toisaalta, onneksi sitä hetkeä ei useinkaan tiedä tarkkaan, ei ehdi surra niin paljon etukäteen. Retukin lähti varmasti rauhallisempana mukaasi eläinlääkärille, kun et itse panikoinut vielä sitä jos se ei enää tulekaan takaisin.
PoistaOn helppo jälkikäteen jossitella ja miettiä koiran vointia, mutta todellisuudessa ja reaaliajassa koirien tulkitseminen ja arvaaminen on ihan mahdottoman pienestä kiinni, ovat niin pirun hyviä peittämään ongelmansa ja kipunsa. En millään usko, että Retu olisi ollut kovin kipeä etukäteen, kun ei sitä tuon selkeämmin osoittanut. Vaikka ajan kanssa kipuun koira turtuukin, kyllä sen siitä lopulta väkisinkin huomaa, jos vointi on selvästi huono. Siihen asti ei voi muuta kuin luottaa omaan näkemykseensä ja elää sen varassa. Sitä parempaan meistä kenestäkään ei ole eikä itseään pidä siitä hetkeäkään syyttää.
Minäkään en arvannut miten kipeää päätöksen tekeminen tekisi, yhä Fionan lopetuspäivä on suurilta osin harmaata verhoa. Sitä toimi kuin robotti ja aivot yritti pysyä perässä. Tuska oli aluksi musertava, mutta ehkä jopa yllättävän nopeasti olo alkoi helpottua. Kai sitä alkoi uskoa omassa mielessään siihen, että muuta ei ollut tehtävissä ja tehty päätös oli oikea.
Niin se taitaa mennä, että kohtalolla on omat syynsä tuoda juuri tietyt koirat tiettyihin perheisiin. Fionan kohtalo oli tulla minulle opettajakoiraksi ja Lokin tulla seuraavaksi.
Voimia!
Lämmin osanotto suruun. Ihanat irvistyskuvat Fionasta, ihania lämpimiä (ja vähän hassuja muistoja), niitä meille pitäis jäädä päällimäiseksi mieleen koirista (kunhan menetyksen aiheuttama suru hieman helpottaa). :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaFiona oli niin hassu koira, että siitä kyllä riittää hauskoja muistoja muisteltaviksi vaikka vuosikymmeniksi :)